Perussuomalaiset

Antti Tonteri

HOIVATYÖ EI KUULU MARKKINATALOUDEN PIIRIIN

Vanhusten hoivatyö

Hoivatyön laadusta on syntynyt vilkas keskustelu, onpa jopa esitetty epäilyjä heikon työn laadun aiheuttamista kuolintapauksista.
Siinä vaiheessa, kun ulkomaiset sijoittajat alkoivat kiinnostua Suomen hoivatyöstä olisi poliittisten päättäjienkien pitänyt kiinnostua asiasta.
Hoivapalvelujen järjestämistä koskevien päätösten tulee kuulua meille suomalaisille.

Meillä tulee olla päätösvalta kaikissa vanhempiamme ja omaisiamme koskevissa hoiva-asioissa. Hoivapalveluita tarjoavien yritysten omistuksellinen enemmistö tulee olla kotimaisissa käsissä. Vain tämä takaa myös kotimaisen päätösvallan.

Nyt hoivapalvelujen kilpailutuksessa kuntien päätöksenteossa tärkeimmäksi ja ainoaksi kriteeriksi on muodostunut hinta. Syynä on tietysti kuntien käytettävissä olevien varojen rajallisuus.

MUTTA hyvin tärkeä seikka on viimekädessä tosiasia, että kilpailutuksista tehtyjen valitusten myötä syntynyt oikeuskäytäntö ohjaa hinnan yksinomaiseksi valintakriteeriksi. Jos halvimman hinnan tarjoaja ei tule valituksi, vaan hänet syrjäytetään esim. tarjotun laadun kriteereihin vedoten, niin syrjäytetty tarjoaja valittaa asiassa Kuluttaja- ja Kilpailuvirastoon vaatien päätöksen toimenpanon keskeyttämistä ja korvauksia kunnalta. Lopputulos on kaikkien valitusasteiden läpikäynnin jälkeen sitten se, että halvimman tarjouksen hylkääminen tulee kunnalle kalliiksi.
Tämä on arkipäivää – valitusviranomainen ei anna riittävää merkitystä laadullisille kriteereille.

Sosiaali- ja Terveysministeriön tulee laatia hyvän hoitotyön ohjeistus sillä tavoin, että laatukriteerit nousevat hallitsevaksi valintaperusteeksi hinnan yläpuolelle. Pienille kunnille em. laatukriteerien laadinta on ylivoimainen tehtävä ja johtaisi vain hoivapalvelujen kirjavuuteen eri kuntien välillä. Laatukriteereihin tulee sisällyttää mm. henkilöresurssien määrällinen ja laadullinen minimitaso. Ohjeiden noudattamista tulee valvoa ja laiminlyönnit tulee sanktioida siten, ettei ohjeiden noudattamatta jättäminen ole kannattavaa.

Valtio on taannut tuulivoimayhtiöille tukea, jonka vuosikustannukset vuodesta 2019 eteenpäin ovat n. 200 me. Näille jo olemassa oleville sopimuksille emme valitettavasti voi mitään, mutta niilläkin rahoilla voitaisiin palkata n. 5000 henkilöä hoitotyöhön. 

Valtion vuotuiset kehitysapumenot ovat yli 900 me. Entä, jos niistä rahoista osa suunnattaisiin hoivatyöhön kotimaassa?

YLE:n 6.10.2015 uutisten mukaan Suomessa oleskelevien turvapaikanhakijoiden joukosta 84 % oli nuoria taisteluikäisiä miehiä. Heistä tuskin kukaan on turvapaikan tarpeessa. Pelkästään heidän majoittamiskustannukset ovat luokkaa 230 me.
Eli rahaa kyllä löytyy, jos halutaan taata arvokas vanhuus vanhemmillemme, jotka ovat rakentaneet tämän maan ja taistelleet sen puolesta.

Sheriffi Antti Tonteri Enontekiö. 118 kuinka voin auttaa!
Eduskuntavaaliehdokas (PS)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Mitähän markkinataloudella tarkoitatkaan? Hoivatyössä ei saisi vaatia mitään panos/tuotos tuloksia?
Kapean näkemykseni mukaan, alalla on aina hirveä hässäkkä, kiire ja hosuminen. Oli sitten kysymys Laitos -tai Kotihoidosta. Muuten missä tehtävissä ei tänä päivänä olisi vedetty löysiä pois? Ok. hyväksytään, että noissa tehtävissä pitää kiirettä. Seuraavaksi kysytään mitä sille voisi tehdä? Tehyn johto huutaa, lisää porukkaa, ”käsipareja”, kuten sievistelevä termi kuuluu. Onko mitään muuta tehtävissä? Tehy sanoo, ei, nytkin on jo niin kiire, niin kiire. Kauhistellaan sitä, että joissain laitoksissa ovat hoitaja joutuneet osallistumaan jopa ruoan jakeluun. Tai lääkkeiden jakelua ovat tehneet kouluttamattomat ihmiset.
Hei haloo! Onko hoitoalalle sisäänrakennettu tiukka nokkimisjärjestys, mitä kukin saa tai ei saa tehdä? Esim. vaatiiko reseptinmukaisten lääkkeiden jako jotain erityiskoulutusta -ja osaamista? Eikö normaali luku -ja luetun ymmärtämisen taito riitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nähty on
#4

Vastaus kysymykseesi lääkkeiden jaosta, normaali luku-ja kirjoitustaito ei riitä sillä se ei takaa yksilön keskittymiskykyä ja ymmärrystä tarkkuudesta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Suomessa lienee muutama tuhat iäkästäkin omaishoitajaa, jotka huolehtivat omaistensa ja omien lääkkeidensä annostelusta. Luulisi nyt työiässä olevan pystyvän samoihin suorituksiin? Palkattomissa työkokeiluissa, töihin vieroitushoitojen jälkeen, kuntoutusta yrittäviä, ei nyt ensimmäiseksi noihin hommiin pidä laittaa.
Tietysti normaali keskittymiskyky ja tarkkuus ovat tärkeitä, mutta ei kai kyseistä hommaa sentään aivokirurgin työhön pidä rinnastaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

> Meillä tulee olla päätösvalta kaikissa
> vanhempiamme …

Päätösvalta on sillä, jolla on rahat. Loppupelissä hoidossa ei ole mahdollista saada omaisten tahtoa kuuluviin, ellei myös hoitoon käytettävää rahaa kierrätetä omaisten kautta.

Kunnan ja valtion raha vanhusten hoitamiseen on annettava omaisille. Ei firmoille.

> laiminlyönnit tulee sanktioida

Mitä? Meinaatko ajaa kunnat konkurssiin sanktioiden avulla.

Kaikissa esiin tulleissa tapauksissa laiminlyönnit olivat tapahtuneet kunnan valvonnassa ja ohjauksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Antti Tonterilla näyttää olevan oikeita terveitä ajatuksia , toisinsanoen tervettä arkijärkeä ! Vaikka ei mainitsekkaan mitää ilmastonmuutos talkoista mutta lienee samaa mieltä Persujen kanssa siinä , että irtautuivat muista eduskuntapuolueista ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tonteri puhuu asiaa. On oikeassa hoiva-asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000