Perussuomalaiset

Antti Moisander

Kohti vaalivoittoa

Valtuustojen palattua kesätauolta perussuomalaiset ympäri Suomen jatkavat toimintaansa erinäisissä luottamustehtävissä, aina kunnanvaltuuston lautakunnista eduskunnan valiokuntiin asti. Näissä luottamustehtävissä tehdyt konkreettiset teot ovat se kärki, jolla lähdemme etenemään kohti eduskuntavaaleja.

Eduskuntavaaleihin on kuusi kuukautta aikaa. Näistä jokainen on hyödynnettävä, niin kenttätyössä kuin myös sosiaalisessa mediassa ja lehtien mielipidepalstoilla. Vallitsevassa mediaympäristössä, on erityisen tärkeää, että perussuomalaiset itse pitävät esillä toimiaan ja aloitteitaan. Tiedottamalla eri kanavien kautta toimistamme, saamme oman puolueväen lisäksi myös muun kansan tietoon, että me toimimme, samalla kun muut lähinnä puhuvat.

Eduskuntavaaleissa näkyvyyden lisäksi myös ehdokasasettelulla on erityisen oleellinen osuus. Ehdokaslistoiltamme on löydyttävä vaihtelua, niin iän kuin ammatti- ja koulutustaustan osalta. Perussuomalaisten tilanne ehdokashankinnassa on kuitenkin selvästi parempi kuin vuoden 2019 vaaleissa, jolloin perussuomalaiset ottivat huomattavan torjuntavoiton, muutaman hassun loikkauksen jälkeen.

Sen lisäksi, että suurin osa istuvista kansanedustajista on ilmoittanut olevansa käytettävissä kevään eduskuntavaaleissa, perussuomalaisilla on noin 1300 valtuutettua, 150 aluevaltuutettua ja yli 15 000 jäsentä, joiden joukosta valikoida ehdokkaat tuleviin vaaleihin.

Muistakaamme, että vuonna 2018 Perussuomalaisten kannatus tähän aikaan vuodesta oli 9%.

Antti Moisander

Kaupunginvaltuutettu (ps.)

Tampere

Julkaistu PS-lehdessä 9/2022

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Ruotsi muutettava valinnaiskieleksi!
Tässä ainakin yksi vahva vaaliteema matkalla kohti vaalivoittoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Testaaja
#2

Kommentti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Sen perusteella persujen ensikevään , vaali tulos tulisi olemaan noin 25 % ja rapiat !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000