Perussuomalaiset

Aleksi Niskanen

Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti

Olen elämänvastaista politiikkaa vastaan. Elämä koostuu paljon muustakin kuin raadannasta ja jatkuvasta suorittamisesta. Suomalainen alkoholipolitiikka on elämänvastaista politiikkaa. Holhoamisen on vihdoin loputtava. Alkoholiveroa on laskettava tuntuvasti. Suomen kansantaloudessa tästä hyötyisivät erityisesti pienpanimot, joille alkoholiveron lasku antaisi piristysruiskeen omalle liiketoiminnalle. Tämä lisäisi työllisyyttä myös ravintoloissa, kaupoissa ja monissa muissa paikoissa.

Keskiolut, vahvat oluet ja viinit on saatava ruokakauppoihin. Kannatan myös alkoholin myynnin vapauttamista vähintään klo 12 saakka yöllä. Ideaalitilanteessa kaikkia alkoholijuomia saa ostaa 24/7. Mitä markkinataloutta on sellainen, jossa kuluttaja ei saa lainsäädännön takia ostaa itselleen haluamaansa (laillista)tuotetta mihin kellonaikaan tahansa? Alkoholinmyynnin vapauttamisen suhteen kuulee hyvin usein vasta-argumenttina sen ,että väkivaltarikokset ja järjestyshäiriöt lisääntyisivät huomattavasti. Jos näin on/olisi ns. hypoteettisessa tilanteessa, on syytä nostaa esim. väkivaltarikostuomioita kovalla kädellä, jotka ovat muutenkin olleet hyvin lepsuja Suomessa jo pidemmän aikaa ja ovat saaneet jo pitkään rajua kritiikkiä monelta suomalaiselta. Näin saadaan aikaan tilanne jossa niiden, jotka osaavat ottaa alkoholia sivistyneesti, ei tarvitse kärsiä tästä elämänvastaisesta alkoholipolitiikasta.

Pidän yhtenä räikeimpänä epäluottamuksen osoituksena suomalaisia reserviläisiä kohtaan sitä, että monissa suomalaisissa sotilaskodeissa on kielletty viimevuosina ilmeisesti asukas/paikallis/kyläyhteisöjen toimesta ykkösoluen tarjoilu sotilaskodeissa. Eli siis nuoret miehet ja naiset kelpaavat sotaan tykinruoaksi, mutta eivät saa juoda sotilaskodissa ykkösolutta!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Harri Lång
#1

Kirjoituksessa on sanomaa. Valitettavasti veron korotus ja säännöstelyn purku on tehtävä pienin askelin.
Asia on vaan niin, kun muut ryyppää ja rellestää, niin yhteiskunta kärsii ja sitä kautta myös viattomat veronmaksajat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mara
#2

Kannatan alkoholilain eurooppalaistamista, mutta tuo rangaistusjuttu, johtaa suohon. Ei siihenkään ole varaa. Taas yksi saunan taakse kuskaaja , pitäisi tutkata omaa ulkokultaisuutta ja farisealaisuutta. Pitäisi tajuta ettei väkivaltaa harjoiteta yleensä huvin vuoksi, eikä siitä hyödy kukaan . Syyt ovat syvemmällä. Esim ulkokultainen perhehelvetti lapsuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samaa mieltä
#3

Myös ostajien ikärajaa on selvästi laskettava. Emme saa riistää lapsiltamme kännäämisen tuomaa riemua ja iloa.
Marketin kassalla joutuu säälien katselemaan ihmisiä joilla ei ole vähintään mäyräkoiraa ostostensa joukossa. Nämä sairaat yksilöt on ehdottomasti saatava hoitoon, ellei heille sitten ole giagnosoitu joku pätevä syy. Kuten esim. maksasairaus tai munuaisvika.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jus.
Tyytyväinen
#4

Samaa mieltä näin on monessa muusakin maassa ja eipä noilla 7-00-21.00 aikarajoituksilla ja alkon monpoleilla juuri mitään haittoja vähennetä. Veronkorotuskaan ei EU:ssa oikein toimi jos korkea vero on pelkästään suomessa eikä Viro ja muut ei EU maat lähde korottamaan veroja samalla tavalla. Viinarallin lisäksi ihmiset on alkanut tilaamaan jopa sakasta asti juotavia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aleksi Niskanen Yhteiskuntatieteiden maisteri
#5

Täysin samaa mieltä, ihmettelen suuresti sitä, että miten Suomessa tietyt tahot edelleen kuvittelevat, että tätä holhouspolitiikkaa voidaan jatkaa tulevaisuudessa. Tämä on elämänvastaista alkoholipolitiikkaa ja nykyiset aukiolorajoitukset ovat aivan liian tiukkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000