Poliitikon ja yrittäjän merkittävin ero on siinä, että toinen on sitoutunut työhönsä omaisuudellaan. Yrittäjä, joka tekee huonoa tulosta, joutuu maksamaan sen omasta lompakostaan. Viime kädessä lähtee alta oma koti, auto ja perhe. Sen sijaan poliitikko, joka jakaa maailmalle suomalaisten verorahoja ja ajaa Suomen talouden suohon, ei joudu maksamaan sitä omasta palkastaan. Poliitikko, joka kannattaa rajoittamatonta humanitaarista maahanmuuttoa, ei joudu itse maksamaan kasvavien tulonsiirtojen ja maahanmuuttajien segregaation aiheuttamia kustannuksia. On helppoa vaatia lisää pakolaisten vastaanottoa, jos ei itse joudu asumaan pahamaineisessa maahanmuuttajalähiössä. On helppoa vaatia lisää vastaanottokeskuksia, koska niitä ei tule omaan naapuriin. Koska valtion rahaa ei käsitellä kuin omaa rahaa, voidaan verorahoja käyttää holtittomasti. Tulosvastuuta ei yksinkertaisesti ole olemassa siinä mielessä, kuten se talousmaailmassa ymmärretään. Ainoa, mikä poliitikkoa sitoo, on äänestäjien tuki. Ja niin kauan, kun on luvassa leipää ja sirkushuveja seuraavaksikin vaalikaudeksi, velkaantuminen voi jatkua.

Valtion keskeisimmät ydintehtävät ovat sisäisessä ja ulkoisessa turvallisuudessa sekä oikeuslaitoksessa. Tämän jälkeen tulee ulompia kehiä, joissa ovat muun muassa terveydenhuolto sekä koulutus. Yhteiskunnan kannalta vähiten tarpeellisia asioita ovat muun muassa kehitysapu sekä humanitaarinen maahanmuutto, ja ne ovat hierarkiassa uloimmalla kehällä. On järkeenkäypää, että mikäli on pakko leikata, ensin leikataan vähiten tarpeellisista tehtävistä ja vasta viimeisenä siirrytään sellaisten tehtävien karsimiseen, jotka ovat järjestäytyneen yhteiskunnan peruspilareita (poliisi, armeija, oikeuslaitos, vankilat, jne). Kumma kyllä, vaikka Suomessa on tällä hetkellä todella uhkaava taloustilanne, puheissa eletään yhä ”jakovaran” aikakautta.

Ville Niiistö piti puheen 26.4.2014 Vihreässä valtuuskunnan ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa. Se on hyvä esimerkki verorahojen holtittomasta käytöstä. Siellä hän totesi muun muassa, että yksi hankalimmista asioista oli kehitysyhteistyöstä leikkaaminen: ”Kehitysyhteistyömäärärahoihin tehty leikkaus on ikävä, vaikka saimme sitä supistettua merkittävästi. Se asettaa kyseenalaiseksi mahdollisuutemme nostaa kehitysyhteistyömäärärahojen tason kohti 0,7 osuutta BKT:sta. Siihen olemme kansainvälisesti sitoutuneet.” On täysin edesvastuutonta, että Suomi velkaantuu ja kotimaan asiat ovat rempallaan, mutta siitä huolimatta halutaan lapioida suomalaisten rahoja ulkomaille.

Ruotsissa holtiton maailmanparannuspolitiikka on johtanut siihen, että monikulttuurisuuden kustannukset räjähtävät käsiin. Ministeri Anders Borg sanoi elokuussa, että Ruotsiin odotetaan 80 000 turvapaikanhakijaa vuodelle 2014 ja vuosi 2015 tulee olemaan vielä suurempi tulovirran suhteen. Vuoteen 2018 mennessä lasku tulee olemaan 12,8 miljardia kruunua. Tutkija Jan Tullbergin mukaan massamaahanmuutto tulee maksamaan vuosittain Ruotsille 250 miljardia kruunua. Tällaiseen maailmansyleilypolitiikkaan ei millään maalla – ei myöskään Suomella – ole yksinkertaisesti varaa.

Kunnanvaltuuston tasolla monikulttuurisuus on monille päättäjille mukava asia, koska valtio antaa pakolaisten vastaanottoon tukirahaa. Mutta mistä kotouttamistuet ovat peräisin? Raha vain tipahtaa taivaalta kunnalle ja siinähän sitä rikastutaan ja saadaan muuttotappiokunta käännettyä voitolle. Mutta siihen se auttamisen halu sitten jääkin, kun valtion antamat tuet lopetetaan muutaman vuoden kuluttua. Missä ovat ne kunnanvaltuutetut, jotka majoittavat pakolaiset omaan kotiinsa, kun valtion taikaseinästä ei pulppua tukirahoja?

Valtionvelka huitelee Suomessa sadan miljardin euron paikkeilla, mutta velka pitää joskus maksaa takaisin. Jos päättäjät hoitaisivat omaa talouttaan, kuten nyt valtiontaloutta hoidetaan, odottaisi hyvin nopeasti vararikko ja pankki veisi kaiken. Pienille lapsille opetetaan jo peruskoulussa rahan tajua, mutta kuinka se voi unohtua maan johtajilta? Ilmaisia lounaita ei ole olemassa. Tulojen ja menojen on oltava tasapainossa. Tätä ymmärtääkseen ei tarvitse olla kouluja käynyt ihminen. Riittää, kun käy kysymässä ihmisiltä lähimmän ruokakaupan tuulikaapissa, voiko velaksi elää samalla kun verorahoja kylvetään pitkin maailmaa.