Viisituhatta kannattajakorttia menestyksekkäästi kerännyt feministipuolue saa rinnalleen kovan haastajan. Kolmen tasa-arvoisen puheenjohtajan vetämä feministipuolueen naiskööri on kirittänyt joukkionsa niin hurjaan vauhtiin, ettei SDP katso enää voivansa tulla toimeen tavanomaisin politiikanteon keinoin.

Äijäfeministi Antti Rinteen tähdittämä SDP yrittää kolkata ärsyttävän tulokkaan kanveesiin uudella, joskaan ei erityisen salaisella aseella. Nopeammin kuin keskimääräinen telakkaduunari ehtii sanoa ”intersektionaalinen näkökulma”, SDP:n puoluehallitus hyväksyi feministisen talouden ymmärryksen ottamisen kaiken politiikkansa lähtökohdaksi.

Demareiden ohjelmapapereista raakattaneen pikapuolin pois turhina kohdat ”Hyvinvointi rakentuu työlle”, ”palvelujen tasavertainen saavutettavuus” ja muu tyhjänaikainen hölinä. SDP:n korkein päättävä elin päätti näet puhaltaa ohjelmatyöhön uusille urilla hyväksymällä feministisen talouspolitiikan lisäksi perinteisten sukupuolien uudelleenroolituksen. 

Uuden talouspolitiikan pohjaksi linjataankin nyt seuraavanlaisesti: ”Feministinen talouden ymmärrys tarkoittaa yleisesti sitä, että hahmotetaan päätösten seuraus sukupuoli- ja valtanäkökulmasta. Tällöin ymmärretään, miten päätökset vaikuttavat paitsi sukupuolten väliseen tasa-arvoon, samalla myös kaikkiin vallan ja eriarvoisuuden rakenteisiin.”

Täysin selvää ei tosin vielä ole se, miten, koska ja millaiseksi demareiden on tarkoitus uudelleenroolittaa parrakkaat ja hieltä haisevat satamaduunarinsa. Aika näyttää.

Kuinka feministipuolueen nyt käy?

Feministipuolue onkin nyt tosipaikan edessä. Vaikka histrionisimmat politiikan kommentaattorit ovatkin esittäneet huolensa siitä, että heleästi orastava puoluehanke jää kokonaan feminismin viitosvaihteelle vetäisseen SDP:n rautakoron alle, niin näin tuskin tapahtuu.

Ensinnäkin, feministipuolueen kiistattomaan ekspertiissiin kuuluu repressiivisten valtasuhteiden havainnointi ja alasampuminen. Ja koska puolue lupaa purkaa syrjiviä valtarakenteita, on järkeenkäypää ettei sitä itseään voida syrjäyttää valtarakenteesta. Sillä olisihan se mitä pahinta syrjintää, jos valtasuhteita tarmokkaasti dekonstruoiva nuorpuolue jäisi itse valtasuhdepelatuksi paitsioon? Eihän maailma nyt niin paha voi olla.

Toisekseen, on vaikeaa kuvitella tilannetta, jossa SDP:läinen feminististi rohkenisi väittää esimerkiksi vaaliväittelyssä, että feministipuolueen feministi on jossain asiassa väärässä. Tällainen tilanne vaikuttaa mahdottomalta.

Ja vaikka SDP jyräisikin (anteeksi maskuliinissävytteinen sana, tarkoitin hyvinpärjäämistä) talouspuolella, jää feministipuolueelle vielä runsaasti aseita (äh, siis toimintakeinoja). Niitä ovat muun muassa toive aseettomasta maailmasta, normikriittisyyden huomioiminen yhteiskunnan rahoittamien kulttuurilaitosten toiminnassa ja sisällöissä sekä ideologisista lähtökohdista toteutettu perinteisen median näkökulmien valintojen ohjailu.

Kuten pääministeri Juha Sipilän viimeaikainen kompurointi osoittaa, viimeksi mainitulle asiakohdalle onkin Suomessa mitä polttavin tarve.