Meillä suomalaisilla on käytössä onomatopoeettinen ja luontoon sidottu kieli. Siinä matkitaan luonnon ääniä ja niinpä se lirisee ja lorisee, sirisee ja särisee, hakee luonnosta myös usein pragmaattisena pidetyn kovin käytännöllisen maailmankuvamme. Me ajattelemme, näemme unemme ja toimimme pelkästään tämän kielemme avulla. Yhtään ajatusta ei synny sanoitta ja lapsena hankitut sanat ovat vielä tunnesanojamme. Joku sanan kielletään liki kokonaan toinen on hyvinkin suosittu ja rakastettu. Se miten vuosien saatossa sanojamme käytämme, on kulttuuriin, tapakulttuuriin, aikaan ja paikkaan sidottu ilmiö.

Osa sanoistamme on lainattuja ja nykyisin lainasanojen merkitys kasvaa koko ajan. Osa meistä käyttää runsasta tuhatta sanaa, joilla itsensä ilmaisee ja vaikkapa kielenkääntäjät käyttävät noin sataatuhatta sanaa ja symbolia. Siinä toinen ymmärtää asiat toisin pelkästään sanojen määrästä syntyvien erojen vuoksi. Eivät he voi toisiaan oikeasti ymmärtää. Sata vuotta takaperin valtaosa nykysistä sanoistamme olivat vieraita. Niitä ei tarvittu eikä meitä ymmärrettäisi jos siirtyisimme aikakoneella maamme itsenäistymisen ajan alkuun. Pitäisimme tuon ajan suomalaisia joko tyhminä tai oppimattomina moukkina.

Sosiaalinen media on tapa kirjoittaa sanoja tai enintään lisätä hieman sanomansa lisäksi kuvia kertomusta näin syventäen. Jos sen on kolmen sana mittainen, kuva voi hyvinkin olla tarpeen. Kehon kieli ja ilmeet jäävät kuitenkin aina tulkitsematta. Joskus tulkinta tapahtuu pelkästään näkemämme avulla tai muita aistejamme käyttäen ja mukana on vain tunteita. Yhdysvalloissa käydään juuri vaaleja, joissa väitetään olevan tunteet vahvasti mukana. Kamerakulman asento ja pienikin väärä liike, saati nenänpään asento, voi ratkaista vaalit väitetään. Richard Nixon ja hänen ylähuulensa hikoili itsensä ulos virasta jonka sai John F. Kennedy. Persoonallisen nenän analysointi jäi tekemättä.

Politiikka on alue, jossa retoriikkaa harjoitellaan, käytetään hyväksi kehon kieltä, manipuloidaan, opiskellaan vaikuttamaan järjen rinnalla tunteisiimme vaikuttaen. Patric Syskinde kirjoitti kirjan “Parfyymi”, jossa kirjan päähenkilö oli poikkeuksellisella nenällä varustettu ja haki täydellistä tuoksua. Lopulta sellainen löytyikin parfymöörin opeissa ja hänestä tuli huikea poliitikko ja vallankäyttäjä, kiitos itse tehdyn täydellisen tuoksunsa, jolla hän peitti aiemmin täysin hajuttoman ja mauttoman olemuksensa ihmisenä. Loppu oli vain surkea hänen käyttäessä uransa siihen saakka tärkeimmässä puhetilaisuudessa liian suurta määrää valmistamaansa parfyymiä. Hänet revittiin kappaleiksi ja syötiin elävältä. Miehen julma tapa valmista parfyymiä sai palkkansa.

Vuosi takaperin arkkipiispa Kari Mäkinen pyysi anteeksi, koska hänen kirkkoaan oli käytetty välineenä kiusantekoon. Kari Mäkinen on arkkipiispa ja piispa on taas tunnesana, joka kertoo että Mäkinen on muuta kuin kuka tahansa Mäkinen. Jotkut uskovat Jumalaan toiset eivät. Jotkut pelottelevat kuolemalla toiset eivät. Toiset sairastuvat ja toiset eivät. Siihen käytetään lääkkeitä ja sote -soppaa. Se on suurta bisnestä ja parfyymiä, jota eteemme levitellään. Vielä takavuosina sosiaalipolitiikka ei ollut näin tärkeä osa likimainkaan kuin tänään. Se oli salkku, joka jätettiin naisten täytettäväksi. Nyt sen kantoon vaaditaan milellään monta jämeräleukaista ja matalalla äänellä murisevaa parrakasta miestä.

Samaan aikaan kun Mäkinen pyyteli anteeksi, edustaja Sirkka-Liisa Anttila kertoi kuinka toimittaja vihaa hänen puoluettaan, Keskustaa. Anttila on kansanedustaja, joka on tunnesana sekin. Erkki Tuomioja käyttää erityisen paljon tunnesanoja höykyttäessään puoluetovereitaan päiväkirjassaan. Hän on viettänyt tuskaisaa elämää ja ahdistunut, pahoittanut mielensä myös ministerinä tunnesanoja kirjaansa siirrellen. Erityisen vaikeaa hänellä oli Suomessa Paavo Lipposen pääministeriaikoina. Hän pyrki ulos maasta Osloon. Hän ei huomaa, kuinka perussuomalainen puolue on todellinen inhokki ja medioissamme tunnesanojen käyttäjälle suoranainen parfymöörinen ihme mutta sen käänteisessä merkityksessä tulkiten. Punavihreä parfyymi sen rinnalla on kuin Syskinden menestysromaanin eliksiiri kohti valtaa mediayhteiskunnan uutisvainuisessa tuoksujen maailmassa.

Kaikki tämä, edellä kerrottu, on onomatopoeettisen, luontoa matkivan kielemme tulosta. Niinpä saman, jonka Jari Tervo ja Erkki Tuomioja teki tänään, vuosi sitten hoiti Iiro Viinanen omassa kirjassaan. Samoin toimittaja lehdessä on käsite, joka antaa mahdollisuuden kertoa tunteistaan julkisesti tunnesanoilla ja vihata tai rakastaa erilaisia kuppikuntia, joita puolueeksi kutsuttuina on Suomessa 16 kappaletta. Kari Suomalainen kuvitti ne stereotyyppeinä muutamalla tussikynän vedolla. Siinä Suomen kansa ja sen kansanliikkeet oli luonnehdittu kuten maantiedon kirjoissamme kansakunnat ja Topelius Maamme kirjassa maakuntiemme ihmiset. Vielä tänäänkin me niihin uskomme ja nuorempana ne oli myös opittava ulkoa ja läpäistävä koulumme osoittaen osaamisemme näistä sepitteellisistä kertomuksistamme. Osa niistä oli äärimmäisen rasistisia. Niitä ei voisi nyt tähän artikkeliin siirtää edes esimerkkeinä. Kirjoitin niistä aikanaan 1970-luvulla artikkelin lehtiimme otsikolla “Valkoisten mutakuonojen maa”. Kun huomautin stereotyyppien käytöstä, olin silloin puoli vuosisataa aikaan edellä. Siitä on ollut minulle pelkkää harmia. Tuoksu oli väärä ja Eurooppa on nyt syvässä suossa ongelmineen lyömällä laimin keskiaikaisen oppinsa päivittämisen.

Uuden oppiminen on paljon helpompaa tunnesanojemme maailmassa kuin vanhan poisoppiminen. Symbolit kun ovat osa piilotajuntaamme ja lapsena opittua maailmankuvaamme, arvoja ja normeja. Ei kaikilla muita sanoja edes ole kuin lapsena opitut. Parfyymi on se sama läpi elämän. Uuden parfyymin hankkiminen vaatii sekä parfymööriä että uutta nenää uuden parfyymin hyväksymiseen. Ei vanha koira opi uusia temppuja sekään. Sellainen ahdistaa ja ihminen alkaa pelätä sanoja ja tuoksuja, nenänsä toimivuutta. Syntyy ahdistusta ja pahaa oloa, pelkoja käyttää oppimiaan käsitteitä, syyllisyyttä ja itseinhoa, masennusta. Joku on koko ajan masentamassa kiusaajana tahallaan tai tahattomasti.

Puolueittemme kohdalla joku poistuu ja tilalle tulee uusi vihattava tai rakastettava kuppikunta. Nämä kuppikunnat pyrkivät valtaan. Niiden nimissä voi vapaasti mellastaa ja haukkua toista ihmistä, sulkea tämän ulkopuolelle yhteisön tai palkita viralla, huimilla palkkioilla ja kirkon tai kunnan, valtion tehtävillä, tunnesanoilla, joista maksetaan palkaksi kutsuttua tunnustusta, annetaan auto tai talo ilmaiseksi käyttöön jne. Korruptio on rikos mutta ei kuppikunnan tekemänä. Parfyymi ratkaisee onko kyseessä rikos vai ehkä sittenkin palkittava teko. Puhumme rakenteellisesta korruptiosta mutta nenän vaihtaminen sen oivaltamiseksi ei ole yksinkertainen asia sekään. Kuka lähtee mukaan vanhaan parfymöörin virkaan, jos koko virka lopetetaan turhana puuhana ja herrahissi lakkaa toimimasta. Näin puolueemme ajautuivat kriisiin ja vanhat poliitikkomme niiden mukana. Heitä alettiin halveksia väärän parfyymin käytöstä.

Kiusaamisyhteiskunnassa kuntapuolue on käyttänyt tätä hyväkseen ja palkitsee tai jättää palkitsematta kavereitaan. Kun omistaa lehden tai jonkun muun median, voi käyttää tunnesanojamme tähän puuhasteluun toisella tavalla, kuin jos ei omista lehteä tai mediaa. Rikoslaki kieltää kiusaamisen ja sitä tulisi noudattaa. Samoin nepotismi sukualaisten suosimisena on ollut rikollista jo keskiajalta.

Paavi, tunnesana sekin, kun suosi sukulaisiaan. Kähmintä meni siellä tosi pitkälle. Se, että poliittisen puolueen, tunnesanojamme nekin, nimi on simmari, sammari, kommari tai pipo, kepu, persu, kokkari tai jotain muuta, ei anna oikeutta käyttää sitä aseena kiusaamiseen ja sen välineiden käyttöön, jos nyt sattuu asumaan jonkun onnettoman kunnan, tunnesana sekin, ja sen rajojen sisällä tai on syntynyt suomalaiseksi tai joksikin muuksi, jälleen kerran tunnesanoilla kerrottavaksi ihmiseksi.

Joku ymmärtää heti, toinen ei koskaan. Keksitty kuppikunta ei voi olla rikoksen teon väline. Hämeessä tapa kiusata on hieman toinen kuin Savossa tai Pohjanmaalla mutta koulukunnat ovat samoja. Samat parfyymit sielläkin tulevat vieraan kulkijan nenään ja alueella syntyneelle ne tuovat turvallisen kotiseudun kaipuun, ympäristöpsykologiasta tutut käsitteet. Slummissa syntynyt rakastaa slummin tuoksua ja se on turvallinen hänen tuoksunaan. Alueen identiteetti on joko sisäsyntyinen tai ulkopuolelta annettu ja kerrottu, koulussa opetettu ja paikallista lehteä, maakuntakirjallisuutta lukien juurrutettu. Uuden parfyymin hyväksyminen vie aikansa työtä muualta haettaessa tai pakolaisena maailmaa kiertäen. Oman aikamme nomadit eivät ole pakolaisia vaan juurettomia ja tuoksuttomia ihmisiä.

Sisällissodissa, verisissä veljessodissa, kiusaaminen on mennyt aseiden käyttöön. Siinä saa tukea suuremmilta kiusaajilta, tosi ammattilaisilta. Päihteitä ja lääkkeitä käyttävät kiusatut ovat myrkyttäneet jo vedetkin siten, että kalat käyttäytyvät omituisesti. Runsaan 40 vuoden aikana valtaosa nisäkkäistämme on hävinnyt luonnosta lopullisesti. Olemme konkreettisesti kusessa kiusaajinemme. Koko luomakunta elää aggressiivisen kiusaajan armoilla ja tämä parfyymi leviää kuin rutto ja sen tuottaja osaa tunnistaa niin nenämme kuin puheen partemme, suvuttoman onomatopoeettisen kielemme käyttämät tunnesanojemme koukut juuri sinulle sopivaksi. Kun kirjoitin tästä aiheesta vuosikymmen takaperin kirjassa Arctic Babylon 2011, sen julkaisu Suomessa kiellettiin. Nyt sen on lukenut pelkästään kotisivultani liki jokainen lukutaitoinen. Miljoonat ihmiset vierailevat vuosittain kotisivullani.

About Matti Luostarinen

Prof, PhD, ScD Matti Luostarinen (natural and human sciences) birth: 100751, adress: Finland, 30100 Forssa, Uhrilähteenkatu 1 matti.luostarinen@hotmail.com Publications: Monographs: about one hundred, see monographs, Cluster art.org Articles: about two thousand, see all publications, Cluster art.org Art: Cluster art (manifest in 2005), see Art, Cluster art.org CV, see Cluster Art.org Blog: see blog, Cluster art.org (Bulevardi.fi)

View all posts by Matti Luostarinen →