Suomi-neito ei vaali hullua uhoa
Jo Kekkonen aikanaan tiivisti ytimekkäästi ajatuksensa Kokoomuksen sopivuudesta vallankäyttäjänä Suomessa. Voisivatkohan tämän päivän perussuomalaiset päättäjät ammentaa jotakin viisautta näistä Kekkosen havainnoista.
Suomen Eduskunta on kuluvan vuoden kesäkuussa tehnyt olemassaoloaikansa kenties vähiten seurausvaikutuksia ymmärtävän päätöksen sallimalla ydinaseet Suomen maaperälle. Perussuomalaiset äänestivät jälleen Kokoomuksen mieliksi ja lopputuloksena on mahdolliset ydinaseet Suomi-neidon riesaksi 1.1.2027 alkaen. Sinäkin Teemuni.
Kuka olisi vielä viisi vuotta sitten uskonut, että Suomen Eduskunta tulisi tekemään tällaisen päätöksen Suomi-neidolle? Miten on ylipäänsä mahdollista, että tähän on tultu? Nähdäänkö tämä nyt vain luonnollisena jatkumona aiemmin tehdylle päätökselle liittyä Natoon? Tämäkö on nyt idänsuhteiden hoitamista parhaimmillaan? Mitähän arvelette siellä ministerimersujen takapenkillä istuen, miten itänaapurimme suhtautuu tähän, kun otetaan huomioon miljoonakaupunki Pietarin läheinen sijainti Suomeen nähden? Muistatteko vielä, miten USA suhtautui aikanaan Kuuban ohjuskriisiin?
Myös sotilaallisesti puolueeton Suomi-neito on liitetty sille kuulumattomaan konfliktiin. Suomi on lähettänyt melkein viisi miljardia euroa Ukrainan laajasti uutisoituun korruptioon ja palkkioksi suomalaiset ovat saaneet räjähteillä lastattuja Ukrainan sotilasdrooneja kotipihoilleen. Pahinta on vielä mielestäni, että tämä ei tunnu edes juuri suomalaisia haittaavan. Eikö Naton pitänyt tuoda juuri sitä turvaa Naton ulkopuolisilta mailta? Missä on artikla viisi?
Itäraja on ollut kiinni “Venäjän uhan” takia nyt yli tuhat päivää. Tästäkin huolimatta Suomeen on tullut ennätysmäärä maahanmuuttoa nykyisen hallituksen aikana. Miksi “oikeistohallituksella” on tahtotila ja ilmeisesti keinot rajoittaa venäläisten pääsyä Suomeen, mutta ei esim. rajoittaa haittamaahanmuuttoa kolmansista maista?
Tällä hetkellä peruspersu kiroaa korkeita polttoaineen hintoja tiedostamatta sitä, että tämä on välttämätöntä mikäli Suomi haluaa tukea jatkuvasti Ukrainan korruptiota. Myöskään tasavallan presidenttimme Alexander Stubbin ulostuloja silmällä pitäen eivät rahahanat ole menossa kiinni. On suorastaan kauhistuttavaa seurata, kuinka me suomalaiset ja Suomi-neito olemme saaneet presidentiksemme henkilön, joka käytännössä pelkästään puhuu aina Ukrainasta ulostuloissaan. Eivätkä nämä ulostulot todellakaan ole itänaapurimme mieleen. Tämä euron bensa käytännössä tarkoittaa euroa Ukrainaan.
Myös Perussuomalaisilla on ollut havaittavissa sokeutta tässä Ukrainan ja Venäjän välisessä sodassa X:ssä. Entinen puoluesihteeri Arto Luukkanen kirjoitti Suomen olevan Ukraina, ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä jyrähti myös Venäjän miehittävän Primorskia (ent. Koivisto). Meppimme Sebastian Tynkkynen on nimitellyt itänaapuriamme mm. roistovaltioksi ja venäläisiä örkeiksi. Kansanedustajamme Sanna Antikainen taas linjasi jokaisen olevan terroristi, joka ei pidä Venäjää vihollisenaan. Olenko minä nyt terroristi hänen mielestään?
Seurasin myös huolestuneena eduskunnan puhemiehen Jussi Halla-ahon puhetta Venäjän suhteen Ylen haastattelussa. Samaan aikaan, kun USA on parantamassa suhteita Venäjän kanssa entisen puheenjohtajamme puheet “kova kovaa vastaan merkitsee tappelua” tuntuvat näin suomalaisena erityisen kylmäävältä. Hän ei myöskään tuntunut haastattelun aikana olevan ilahtunut mahdollisesta rauhasta Ukrainaan, vaikka tavallisten ihmisten kärsimys on jatkunut siellä jo yli 12 vuotta.
Eikö meidän suomalaistenkin kannattaisi mieluummin yrittää voittaa Venäjä nyt pelattavassa Karjala-turnauksessa (nyk. Nocco Hockey Games) tasapuolisissa olosuhteissa jääkiekkokaukalossa kuin haaveilla sotavoitoista suurvaltaa vastaan Karjalan metsissä? Mieleeni hiipii väkisinkin tässä yhteydessä Honkajoen rukouksen loppuosa.
Uusimpana hölmöilynä Suomen jääkiekkomaajoukkueella on riski menettää osallistuminen suomalaisille tärkeään jääkiekon MM-kisoihin. Tämäkö on päättäjien isänpäivälahja meille suomalaisille? Irwiniä mukaillen Suomen toiminnasta löytyy suunnatonta typeryyttä:
“Se paisuu, kasvaa ja hallitsee
Se yleistilana vallitsee
Sitä kumarretaan ja kiitetään
Ja lisää vielä siitetään
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se viisaan kruunulla kruunataan
Ja vaalein kruunua puunataan
Siitä mitali rintaan annetaan
Se ylpeydellä kannetaan
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Sitä eduskunta ja hallitus
Kuin silmäteräänsä vaalivat
Se on kansan jatkuva jallitus
Niin vallan muutamat haalivat
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se rahapiireissä näyttäytyy
Ja niin kuin nousukas käyttäytyy
Se on pyrkyrimäistä, pöyhkeää
Se suosii vielä röyhkeää
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se tummapukuinen, liivinen
Ja ahdas konservatiivinen
Niin kuin koiran, sen tuntee karvoistaan
Se kiinni pitää arvoistaan
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Sitä eduskunta ja hallitus
Kuin silmäteräänsä vaalivat
Se on kansan jatkuva jallitus
Niin vallan muutamat haalivat
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys
Se on suunnaton typeryys”
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia