Ruoka ja valta
Nykyisin kuulee sanottavan, että ruuan merkitys on muuttunut.
Aiemmin ruoka oli ensi sijassa ravintoa mutta nykyisin kulttuurinen painoarvo on valtava.
Ruoka on kaatanut ja synnyttänyt imperiumeja.
1700-luvulle saakka valtaosa maailmasta oli suhteellisen omavaraisia. Vain erityisiä elintarvikkeita ja lisäaineita tuotiin kauempaa. Nälänhädät johtuivat pääasiassa kehnoista säistä ja kadoista.
Nykyisin taasen taloussuhdanteista, ulkomaan kaupasta, sodista ja johtajien oikuista.
Ruuan suhde muuttui teollistumisen myötä siihen, että pelloillaan olevat viljelijät maaseudulla ruokkivat entistä suuremman määrän ihmisiä kaupungeissa. Tehtaat ja kaupungit tulivat riippuvaiseksi maaseudusta mutta välikäsien määrä kasvoi ruuan matkatessa maaseudulta kaupunkeihin.
Nykyisin tämä tunnetaan elintarvikejärjestelmänä.
Tämän rakennemuutoksen seurauksena ruuasta tuli kontrollin väline. Tehtaat eivät pyöri kaupungeissa ja talous ei kasva, kun teollisuustyöntekijöiltä evätään ruoka. Tätä vipuvartta hallitsijat ja poliitikot ovat käyttäneet historian saatossa usein tuhoisin seurauksin.
Ruokatotalitarismi ei tarkoita, mitä ihmisten pitää syödä, vaan mitä ihmisten pitää haluta syödä.
Syöminen on koettu yksityiseksi asiaksi ja sen ei pitäisi kuulua valtiolle ja päättäjille, että mitä valmistan lounaaksi tai mitä nautin ravintolassa. Mikäli valtio puuttuu näinkin yksityiseen asiaan, on se totaalista vallankäyttöä.
Maataloudella on ollut merkittävä vaikutus ihmisen kehitykseen ja tapahtumiin historiassa. Se mahdollisti valtioiden kehittymisen, väestön kasvamisen, ehkäisi puutetta mutta loi orjuuden ja kahlitsi ihmisen maahan ja tiettyyn maaplänttiin. Samalla muodostuivat yhteiskuntaluokat, joissa ihmisen statuksen määritteli, että kuinka paljon ja hyvin hän syö.
Asetelma on nykyisin sama mutta sitä ohjaa enemmän eettinen ja ideologinen asetelma.
Maon kommunistisessa Kiinassa sikailevia puolueen edustajia kutsuttiin “possukaaderiksi”, kun he asettivat itsensä eliitin asemaan ja saivat tekosyyn käyttäytyä miten hyvänsä. Ulospäin esittäydyttiin vaatimattomasti ja vähään tyytyväksi. Valhe käärittiin ideologiseen verhoon.
Neuvostoliitossa toimet kansan irrottamiseksi maasta, ongelmien hautaaminen, pakkokollektivointi ja hullut uudistukset ajoivat miljoonia ihmisiä nälkäkuolemaan.
Kommunismin piti tarkoittaa ilmaista ruokailua mutta siitä tuli painajainen.
Kun tiedot kannibalismista saavutti politbyroon niin se leimattiin oikeistolaisten juoneksi, koska muut olivat syyllisiä.
Ihmissyöntiä ei haluttu saattaa ulkovaltojen tietoon ja ongelmia peiteltiin kaikin keinoin.
Lopulta kansalaisten annettiin hoitaa itse peltotilkkunsa ja ravitsemuksensa.
Puute jäi historiaan ja tulevat katastrofit estettiin.
Arvot ja politiikka eivät kuitenkaan kadonneet ruuasta, mikä on näkynyt voimakkaasti nykyisessä ruokakeskustelussa.
Terveysvalistus tiettyjen ruokien osalta, kuten lihakiellot ja kasvisruokakampanjat on usein päättäjien toteuttamaa tai ainakin tukemaa. Näitä perustellaan hyvillä päämäärillä mutta se ei tarkoita, etteikö jotkut keinot muistuttaisi niitä menetelmiä, joilla ihmisiä hallittiin ja valtio söi lopulta kansalaisensa.
Ruokatotalitarismi voi palata, mikäli emme ole tarkkoina.
Meidän ei tule puuttua liian voimakkaasti ihmisten ruokailuun, vaan kannustaa monipuoliseen syömiseen, joka tuottaa nautintoa ja antaa voimia. Omavaraisuuteen tulee ohjata ja siitä hyviä esimerkkejä antaa.
Kokonaisuudessaan meillä on oltava maana kyky tuottaa lihaa, kasviksia ja viljaa ilman ulkopuolisia riippuvuuksia, koska vanhan sananlaskun mukaan olemme kolmen aterian päässä anarkiasta.
Tekstin aiheet:
Ruoka on ykköstärkee asia ihmisen elämässä.
Nimenomaan terveellinen, monipuolinen, ravitseva ruoka.
Ruokaa pitäisi olla tarpeeksi, mutta ylensyöminen on pahasta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ravinto ei ole vain energiaa vaan solujen huoltoa. Kaurapuuro pitää suoliston kunnossa; kuitu tasaa verensokeria, rauhoittaa tulehdusta ja luo perustan aineenvaihdunnalle. Mutta suoliston hyvinvointi ei yksin riitä aivojen tehokkaimpaan työskentelyyn. Hermosolut tarvitsevat rakennuspalikoita, joita keho ei itse pysty valmistamaan. Siksi ravintotiheät ruoat – kuten sisäfile – eivät ole itseisarvoisia herkkuja, vaan osa huolto-ohjelmaa. Niistä saadaan B12-vitamiinia myeelin ylläpitoon, heme-rautaa hapenkuljetukseen ja kreatiinia hermosolujen energiavarastoihin. Tavoitteena ei ole kasvattaa aivojen kokoa, vaan maksimoida niiden suorituskyky; kirkas ajattelu, nopea reagointi ja tasainen vire. Kun suolisto toimii ja aivot saavat tarvitsemnasa hivenaineet, keho ei toimi sattumalta vaan suunnitelmallisesti. Ravinto on älyn huolto-ohjelma, ei ideologinen valinta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kehon tarpeita kannattaa kuunnella. Suklaanhimo kertoo usein magnesiumin tai nopean dopamiinin puutteesta. Suolanhimo viestii eletrolyyteistä. Sisäfileen himo kertoo proteiinin, raudan ja B12:n tarpeesta. Himo ei ole heikkous, vaa biologinen ilmoitus siitä, mitä solut pyytävät. Aivojen koko ei ratkaise, vaan niiden tehokkuus.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suolaisen kaipuu:
Tuntemus; levoton, jännittynyt. Keho sanoo; juo, rauhoitu, elektrolyytit vähissä.
Makean kaipuu:
Tuntemus; väsymys, lohdun tarve. Keho sanoo; verensokeri matala, uni vähissä.
Hiilari / leivän kaipuu:
Tuntemus; pehmeyden, turvan kaipuu. Keho sanoo; serotoniinia kiitos.
Rasvainen / proteiinin kaipuu:
Tuntemus; syvä nälkä, ärtyisyys. Keho sanoo; tarvitset rakennusainetta, et vain energiaa.
Hapokkaan / raikkaan kaipuu:
Tuntemus; tunkkaisuus, raskas olo. Keho sanoo; ruoansulatus kaipaa käynnistystä.
Rasva + suola -kaipuu:
Tuntemus; stressi, ylivireys. Keho sanoo; hermosto haluaa rauhoittua.
Pienen rentoutuksen kaipuu:
Tuntemus: Levottomuus, pakotien tarve. Keho sanoo; tarvitset tauon, et alkoholia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maapallon ravintoketju ei ole reilu, eikä vihersiirtymä sitä muuta. Pienimmät tekevät perustyön; bakteerit purkavat kuolleen ja sienirihmastot pitävät metsän hengissä. Suuret elävät tämän työ päällä, ihminen mukaan lukien. Ihminen on peto, mutta ei ahma; ihminen ei tapa varastoon, vaikka pakastimesta joskus löytyy ahman merkkejä. Ahma taistelee ravinnostaan luonnon ehdoilla, ihminen ulkoistaa varastonsa teknologiaan. Ravintoketju ei ole oikeudenmukainen eikä epäoikeudenmukainen – se on väistämätön, ja sen logiikka pysyy samana, vaikka sähkö olisi vihreää ja autot kulkisi vedellä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Maa on yhtä aikaa julma ravintoketjunsa kautta ja lempeä elämän ylläpitäjänä. Se nielee ja synnyttää, kierrättää ja kuluttaa ilman moraalia. Ihminen tulkitsee tätä vuoroin paratiisina, vuoroin helvettinä, vaikka planeetta toimii vain omien lakiensa mukaan. Suurin ymmärtämättömyys on luulla että luonto on hyvä tai paha, vaikka se on välinpitämätön. Kauneus ja julmuus syntyvät vasta katsojan silmissä – ja silti ihminen kuvittelee hallitsevansa maailmaa, vaikka todellinen valta on maailmankaikkeudella, jonka prosesseihin ei voi vaikuttaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, kauramasujen poimuuntuminen on oikeastaan samaa sukua kuin vuorten poimuuntuminen, hitaiden prosessien näkyvä jälki. Ravintoketju on ollut olemassa vähintään yhtä kauan kuin poimuvuoristot, ja molemmat ovat syntyneet samoista perusvoimista – aineen liikkkeestä, ylemmän vaipan massaliikkeistä jääkausien aikoina, energiasta ja ajasta. Ja aivan kuten vuoret eivät ole oikeasti ”poimuvuoria” vaan poimuuntunutta merenpohjaa, myös kauramasut vain pintailmiö syvemmässä prosessista; siitä, miten elämä järjestäytyy, syö, kasvaa ja jatkaa ketjuaan. Kun tämän muistaa, on helppo nähdä, miten ihmisen selitykset ovat usein vain keittiötason tulkintoja geologisista mittakaavoista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti