DIGILLE JA RUUDULLE RAJAT
Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen uudet digisuositukset ovat vihdoin askel oikeaan suuntaan. Ne antavat selkeät ja konkreettiset rajat lasten ja nuorten ruutuajalle. Digilaitteiden liiallinen käyttö on vuosien ajan saanut kasvaa lähes vapaasti, ja seurauksena on ollut univaikeuksia, keskittymisen heikkenemistä ja lisääntyviä mielenterveyden ongelmia. Nyt on korkea aika palauttaa raja ja järki tähän kehitykseen.
Lapsen tehtävä ei ole tuijottaa ruutua, vaan elää, leikkiä ja kasvaa. Digitaalisuus on osa arkea, mutta sen ei pidä korvata perheen yhteistä aikaa, ulkoilua tai kavereiden kanssa olemista. Teknologia ei saa syrjäyttää sitä, mikä kasvattaa lapsesta sosiaalisen, tasapainoisen ja onnellisen ihmisen. Vanhemmilla on tässä keskeinen rooli. Lasta ei tule rauhoittaa antamalla hänelle puhelin tai tabletti. Vanhemmuuteen kuuluu vastuu rajojen asettamisesta, ja yhteiskunnan tehtävä on tukea vanhempia siinä. Lapsi tarvitsee ohjausta, rakkautta ja turvalliset rajat.
Uusien suositusten mukaan alle 2-vuotiaille ei suositella ruutuaikaa lainkaan, 2–5-vuotiaille korkeintaan tunti päivässä ja 11–13-vuotiaille enintään kaksi tuntia vapaa-ajalla. Sosiaalista mediaa ei suositella alle 13-vuotiaille. Kännykkä suositellaan hankittavaksi vasta yli 11-vuotiaille. Näitä linjauksia tulisi myös lainsäädännössä ja säädöksissä tukea.
Liikkumattomuus, univaikeudet ja heikentynyt keskittymiskyky ovat nousseet kansanterveyden suuriksi ongelmiksi. Ne näkyvät kouluissa ja nuorten jaksamisessa, ja maksajina ovat lopulta me kaikki. Jokainen tunti pois ruudun ääreltä on askel kohti terveempää ja onnellisempaa lapsuutta.
Kouluissa kännykkäkiellot ovat jo osoittautuneet toimiviksi. Oppitunnit ovat rauhoittuneet, välitunneilla leikit ja pelit ovat palanneet, ja lasten välinen vuorovaikutus on lisääntynyt. Tämä on malliesimerkki siitä, miten yhteiset säännöt voivat parantaa arkea ja oppimista ilman suuria kustannuksia.
Digisuositukset eivät rajoita lapsen vapautta vaan ne suojelevat sitä. Tasapainoinen lapsuus on paras sijoitus tulevaisuuteen. Meidän tulee vaalia sitä. Suomi tarvitsee vanhempia, jotka rohkenevat asettaa rajoja ja päättäjiä, jotka tukevat heitä siinä.
Kansanedustaja-erityisopettaja
Jaana Strandman
Tekstin aiheet:
Osallistu keskusteluun!
0 kommenttia