Hyvälaatuinen vai sitä toista opiskelija-ainesta?
On haasteellista puhua tilanteesta, jos pitää puhua ”hyvälaatuisesta” ja hyvälaatuisesta oppilasaineksesta!
Olisiko kuitenkin aika puhua ihan oikeilla nimillä asioista?
Suomen peruskoulun taso on laskenut holtittoman maahanmuuttopolitiikan ja siitä seuraavien haasteiden vuoksi. Kun oppilaat eri taustoista ja erilaisin oppimisedellytyksin sijoitetaan samoihin luokkiin, opetuksen taso kärsii.
Tästä näkökulmasta on huvittavaa, kun opetusministerimme keskittyy uimakoulutukseen, vaikka hukkumiset ovat vähentyneet eivät lisääntyneet. Tämä on pään pensaaseen laittamaista! (Otetaan hukkuneet touko – elokuu vuonna 2025 47 ja 2024 56. Tänä vuonna siis hukkui 9 vähemmän!)
Opettajien ammattitaito ohjautuu yhä enemmän kurinpitoon ja konfliktien selvittelyyn. Pahoinpitelyjen estäminen ja rauhanpitäminen saattavat olla arkipäivää, mikä väistämättä heijastuu opetuksen laatuun. Pisa-tulosten lasku on ollut jatkuvaa, mikä ei ole yllättävää, jos luokassa on vain yksi kantasuomalainen oppilas tai jos suurin osa oppilaista on vieraskielisiä. Tällaisessa ympäristössä opettaminen on huomattavasti haastavampaa.
Johto saattaa kehottaa ”laskemaan rimaa”, mutta kuinka alas sitä voi enää laskea? Peruskoulusta valmistuu jo nyt oppilaita, jotka eivät hallitse riittävästi lukemista, kirjoittamista tai peruslaskutoimituksia.
Kutsuttakoon heitä hyvätasoisiksi peruskoulun päättäneiksi kuten Orpolla ja kumppaneilla on tapana kertoa😉
Kuten Cedercreutz toteaa: ”Jos opettaja on yksin luokassa, ja siellä on tietynlainen jengi, niin siitä ei tule yhtään mitään. Ei oppilaille eikä opettajalle.” Käytännössä opettajan on usein keskitettävä enemmän huomiota yksittäisiin häiriöitä aiheuttaviin oppilaisiin kuin koko luokan oppimiseen.
Ongelmat näkyvät jo varhaisessa vaiheessa, mutta kaikki oppilaat sijoitetaan edelleen samoihin ryhmiin. Erikoisluokat ja alueet, joissa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osuus on pieni, toimivat usein täysin eri tavoin. Ero opetuksen sujuvuudessa on valtava.
Ruotsin esimerkki osoittaa, ettei ongelmien piilottelu ole ratkaisu. Maan Pisa-tulosten parantuminen perustui sopivien oppilaiden valintaan – maahanmuuttajaenemmistöiset koulut jätettiin tutkimuksen ulkopuolelle. Jos koulu ei kelpaa kansainväliseen tutkimukseen, minkälaista opetusta siellä oikein annetaan? Kuka haluaisi lapsensa sinne?
On luonnollista, että toisen asteen koulutuksessa on haasteita. Ammattikouluissa opiskelijat saattavat olla päässeet peruskoulun läpi armonvaraisesti ja heidän perustaitonsa ovat hatarat. Jopa yksinkertaiset matemaattiset operaatiot saattavat olla haastavia.
Holtiton maahanmuuttopolitiikka on lopetettava, jotta nykyiset ongelmat eivät pahene. Oppilaat tulisi jakaa luokkiin oppimisvalmiuksien ja -tasojen mukaan. On epäoikeudenmukaista, että suomalaisten lasten oppiminen kärsii, kun luokissa on suuria tasoeroja. Tämä ei ole rasismia, vaan pragmaattinen näkökulma lasten parhaaksi.
Lähteet:
Uupuvat opettajat
https://www.hs.fi/feature/art-2000011455437.html
Ruotsi joutui huijaamaan Pisa-tutkimuksessakin ja jättämään maahanmuuttajaenemmistöisiä kouluja pois tutkimuksesta.
Jos koulu ei kelpaa tutkimukseen, kuka haluaa lapsensa siihen kouluun?
Ruotsi jäi kiinni nolosta huijauksesta: Pisa-parannus perustui sopivien oppilaiden valintaan
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/6a07be50-2507-459a-aaf9-f1478f242445
Ammattikouluissa on myös nuoria, jotka ovat armovitosten turvin päässeet peruskoulusta. Jopa lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen voi olla hataraa. Veikko kertoo, että opiskelijat eivät aina osaa edes yksinkertaisia potenssilaskuja.
Nyt puhuvat ammattikoulujen opettajat: ”Koko touhu niin katastrofaalista kuin olla voi”
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010211449.html
Tämä rehtori on sama, joka aikana Vantaan koulussa oli ongelmia.
Miksi Vantaan tapauksen jälkeen valittu tähän tehtävään?
Vanhemmat kertovat ”pelon ilmapiiristä” helsinkiläisessä koulussa: Näin vastaa rehtori
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010864849.html
Hukkumistilastot:
https://suh.fi/viestinta/hukkumistilastot/ajankohtaiset-hukkumistilastot-2025/
Tekstin aiheet:
tai se mitätöidään että nämä vasuri hullut eivät voisi olla vaaraksi oikeistopoliitikoille vaikka nämä ääri vasuri hullut kannattavat niiden murhaamista
ja samalla suomen valtamedian journalisteista
oikeisto ei saa edes sanoa sanaa väestönvaihto tai……
Miksi ILTASANOMAT eivät puhu näistä vasemmisto sekopäistä samaan tyyliin
kuin oikeistosta koska
nämä vasurit ovat niitä vasuri valtamedian salaliittoteorioihin äärivasemmistolaisuuteen
aivopestyjä hulluja usassa
ja se on fakta
https://www.youtube.com/watch?v=b1AunYGMtiM
‘Deranged’ left-wing influencers attack Charlie Kirk after his assassination
näistä sekopäistä ILTASANOMAT EIVÄT SANO SANAAKAAN TAI KRITISIO MITÄÄN
VAAN HE ÄÄRIMÄISET VASURI VIHAPUHUJAT MUUTTUVATKIN
JA ILTA SANOMIEN SANKAREIKSI
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tästä olisin sitä mieltä, että mitään uskontoja ei tarvitsisi opettaa. Jokainen uskonto voisi hoitaa uskonnonopetuksen omalla ajallaan ja rahallaan. Nämäkin tunnit matematiikkaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Charlie Kirkin surma johti pysäyttävään somekampanjaan – vakavat seuraukset
Sosiaalisen median kampanjaan masinoivat lukuisat tunnetut vaikuttajat.
VASEMMISTO VIHAPUHEEN YLISTYS KIRJOITUS
ILTASANOMISSA
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
ILTASANOMIEN KULTAMUNAT
EIVÄT SIIS HARRASTA VIHAPUHETTA
‘Absolutely vile’: Charlie Kirk’s murder celebrated by leftie influencers
https://www.youtube.com/watch?v=BiESxb9jfg0
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
VIELÄ YKSI KIVA-PUHUJIEN JA ILTASANOMIEN AKENDAN SANKARIEN *NORMI*
ARKI-ELÄMÄN KUVAUS
ILMAN **VIHAA** ÖÖÖÖÖÖ….
The ‘demented left’ continues to celebrate Charlie Kirk’s murder
https://www.youtube.com/watch?v=qqRDGZo4mA4
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
https://www.youtube.com/watch?v=ge75zZPTXec
Katso mitä mieltä
Ilkka Vakkuri on Noora Knappin IS Jutuista
Charlie Kirkin ampujan ajojahti muuttui farssiksi
– FBI-pomon käytös pöyristyttää
IS Noora Knapp
SAMA JOURNALISTI KUN TÄSSÄ
Charlie Kirkin surma johti pysäyttävään somekampanjaan – vakavat seuraukset
Sosiaalisen median kampanjaan masinoivat lukuisat tunnetut vaikuttajat.
IS propagandisti Journalisti Noora Knapp
ELI ilmeisen Sari Essayah tytär
jolle on käynyt arvojen suhteen
Sanna Mariinit huomaan
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalaiset ovat keskimäärin tyhmempiä kuin Aasialaiset (mm Tatu Vanhanen tutkimukset), pitäisikö Aasian maiden laittaa rajat kiinni huonolta ainekselta eri suomalaisilta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti