Keisarinnalla ei ole vaatteita
Perussuomalaiset ovat äijäpuolue. Merkittävä osa jäsenistä on isänmaallisia, Suomen etua ajavia kristillisiä lihaa syöviä, omalla autolla ajavia heteromiehiä, joille on varattu nykyaikana pelkästään sylkykupin asema. Puolue on aikoinaan muodostunut vastustamaan itsenäisyyden menettämistä ulkomaille. Ikävä kyllä tällä hetkellä Suomi ei päätä enää itsenäisesti mistään. Viimeinen asia, joka meillä oli omassa päätäntävallassa oli Puolustusvoimat, joka ottaa nykyään käskynsä Washingtonista. Muutoinkin Suomi on ollut jo vuodesta 1995 alisteinen Brysselille.
Hyvälle ajatukselle rakennettu puolue on kadottanut keihäänkärkensä. Miten selvästi miesten puolueena toimiva puolue on päätynyt valitsemaan itselleen entisen vihreän, kasvissyöjän, ajokortittoman ja käsittääkseni ateistin? Tämä on yhtä absurdia kuin taitoluistelija olisi valittu Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi. Myös seitsemästä PS ministeristämme viisi ovat naisia. Miten Perussuomalaisista on tullut naisten hallitsema puolue? Naisministerimme ovat myös olleet kyseenalaisessa valossa viime aikoina mediassa. Viimeisin on Lulu Ranteen raideleveyden muuttaminen Länsi-Euroopan stantardeille. Tämä maksaisi eri arvioiden mukaan vähintään kymmeniä miljardeja, eikä siinä ole mitään järkeä Suomen kannalta. Meiltä menee raiteita vain itään.
Nykyajan kirous ja länsimaisia yhteiskuntia tuhoava feminismi on myös vahvasti pesiytynyt Perussuomalaisiin. Naisjäsenet pukeutuvat toreilla vaaleanpunaisiin takkeihin, jotka ovat varustettu PS:n logolla. Miten vaaleanpunainen liittyy mitenkään PS:ään? Tämä on feministien ja feministipuolueen väri. Haluammeko puoluettamme johdettavan kuin taitoluistelija johtaisi jääkiekkomaajoukkuetta? Lopputulos on rusettiluistelua jäällä ja yleisö äänestää jaloillaan.
Perussuomalaiset kokevat näillä näkymin samanlaisen vaalitappion tulevissa eduskuntavaaleissa 2027 kuin kahdessa aikaisemmissa vaaleissa. En näe mitään syytä miksi jääkiekkoyleisö kiinnostuisi rusettiluistelusta kahden vuoden päästä. Perussuomalaisten joukkue kaipaa uutta verta puoluejohtoon. Toivottavasti puheenjohtajavaaleihin saadaan vielä lisää isänmaallisia ehdokkaita. Muussa tapauksessa viimeinen sammuttaa valot eduskuntavaalien jälkeen.
Tekstin aiheet:
Nyt Osku puhut asiaa. Purran valinta oli sittenkin virhe. Mutta ei hänestä silloin aikaisemmin vielä tiedetty sen paremmin. Tiedä sitten taipuiko Purra painostuksen alla lopulta vai oliko hän salaa vieraan aatteen agentti? Jälkiviisaana sanoisin että olisin mielummin nähnyt Ville Tavion Purran tilalla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Mihinkäs koira karvoistaan pääsee. Hyvä kirjoitus blogistilta. Napakymppi!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minulle tärkeintä on että pidetään kiinni siitä linjasta mitä on äänestäjille luvattu. Varmaan moni nainenkin näin ajattelee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin jos perinteiset arvot ei merkkaa, vaan liberaalimpi versio miellyttää, niin onhan se järkyttävää. Hyvin järkyttävää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Haluatko palata sodanjälkeiseen aikaan, kun Vennamo kierteli ympäri Suomea puhumassa …. sanonko mitä?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Parempi sekin kuin miehet tai naiset käsi kädessä hippastelemassa, mutta sitähän se liberalismi teettää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Itse naisena (siis myös biologisena naisena) en pidä PS:ää mitenkään erityisen äijäpuolueena. Karttunen mielestäni enemmänkin kiinnittää huomiota woketuksen myötä tulleeseen epäterveeseen ilmiöön, jossa miehet koetaan toksisina ja joka hemmetin asiasta alkaa naisten pillitys ja valitus siitä miten miehet ne vaan ovat ylivallassa. Itse nostan maljan suomalaisille biologisille miehille, jotka puolustavat maatamme, putsaavat viemäreitä, lanaavat peltoja tasaisiksi ja asvalttia teillemme, huolehtivat lapsistaan, pitävät teollisuuden pyörät pyörimässä, ja lisäksi arvostavat naisia – kaikesta huolimatta. Aina mahtuu joku mottipää joukkoon ihan niin kuin naistenkin joukossa, mutta itse en yleistäisi kaikkia koskeviksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tätä menoa Persut on vain osa historiaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Persujen perinteiset värit keltainen ja violetti ovat tosi lämpimiä, rauhoittavia ja rohkaisevia värejä.
Keltainen on kuin aurinko.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Opettele kirjoittamaan Halla-ahon nimi oikein vai jäikö kansakoulu kesken?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oha-allah, menikö oikein kielipoliisi?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olemme nähneet sen monta kertaa että nainen VOI OLLA hyvä puheenjohtaja Vasemmistoliitossa, Sosiaalidemokraateissa, RKP:ssä tai Vihreissä. Mutta pelkkä ajatuskin siitä että nainen johtaisi Perussuomalaisia on yhtä absurdi kuin ajatus että nainen johtaisi liivijengiä!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En sinänsä pitäisi naista huonona valintana varsinkin, kun ajattelee Alice Weidelia, Marine Le Peniä, Mette Fredrikseniä ja Giorgia Melonia. Riikka kuitenkin torjui jauhojengin vallan ainakin 4 vuodeksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin! Vaikka monta kertaa on pyydetty, ei tuo ryssän kullin imijä saa omaa blokiaan aikaiseksi. Lutkuttaa vaan täällä muiden blokeissa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Poistakaa jokainen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
kAuHeEtA
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Slaaveja molemmat, ei kiitos.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
olen huomannut että työttömistä on tullut joillekin pelkkä bisnes ja työvoimaviranomaiset ovat siihen syylisiä
kun he siirtävät ne työttömät veroeuroja kuppaaville konsultti firmoille 3 sekotrille
ilman heitä se työtön kunnalla voisi ansaita 4000 e haravoinnista
siis jos ne välikädet eivät varastaisi niitä vero euroja
kun niin tapahtuu se työtön tekee työtä 1200e kuukausiliksalla
jossain kunnalla
ja konsultti ja 3 sektori kuppaa sitä välistä
sen työttömän asiakas suhteella
ne loput 2800e
tekemättä mitään
tämä nyky järjestelmä miten työttömyyttä hoidetaan on järjetöntä veroeurojen tuhlausta polttamista
ja samalla työttömyys vain lisääntyy
Näin työttömillä tienataan 2019
SAMA MENO JATKUU 2025
Ihmekös maa on konkurssissa
julkisten menojen veroeurojen holtittoman käytön takia
ja moraalittomien tahojen
jotka niitä veroeuroja kuppaavat tekemättä mitään
esim jaska tekee tuotavaa työtä maksaa veroja 50 prossaa
jotka siirretään turhille yhdistys loisille
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin työttömillä tienataan
https://areena.yle.fi/1-4530598
Työttömistä on tullut hyvä bisnes yksityisille yrityksille. Valtio maksaa kymmeniä miljoonia euroja työttömien valmennuskursseista. Työllistymistä ne eivät juuri edistä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti