Kännykkäkielto
Kännykkäkielto kouluihin olisi loistava juttu. Nykyään osa vanhemmista työntää jo vaunuikäisille kännykän naaman eteen, jos sillä saa lapsen hiljaiseksi.
Samaan aikaan, kun tämä digilaitteiden näpelöinti on lisääntynyt, on lisääntynyt myös lasten masennus, mielialaongelmat, liikalihavuus, liikuntaongelmat ja puutteet sosiaalissa taidoissa. Tunnetaito-ongelmat ja ADHD-tapaukset ovat myös lisääntyneet.
Moni on suoraan sanottuna heittänyt lapsuutensa tai/ja nuoruutensa roskiin, kun vuodet on kulutettu sisällä, ainoana kaverina joku laite. Sosiaalinen verkosto ei kasva ja näin saadaan myös hyvä aihio syrjäytymiselle, kun kavereita ei ole, eikä niitä osaa edes kaivata.
Lasten ja nuorten fyysinen kunto rypee jossain pohjamudissa, eikä kerrostalojen pihoilla näy enää ketään. Moni ei osaa enää mennä edes kyykkyyn ilman että kaatuu.
Kehitys on tämän suhteen surullista. Vastuu tämän korjaamiseen on vanhemmilla. Ei pieni lapsi tarvitse puhelimia. Eikä vanhemmankaan lapsen tarvitse koko ajan räplätä jotain peliä tai vempelettä. Laittakaa ne mini-ihmiset ulos leikkimään. Olkaa vanhempia ja läsnä. Se on lyhyt aika, kun lapset ovat lapsia.
Käykää ulkona, retkillä, leikkipuistoissa, ihan missä vain. Mitä vähemmän ruutuaikaa, sitä parempi!
Onneksi sain elää oman lapsuuden ennen kännyköitä.
Tekstin aiheet:
Juuri näin!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On myös tärkeää saada muslimityttöjen huivikielto Suomeen.
Pakkohuivutus on jo kielletty useassa eu-maassa.
Työnantaja voi myös kieltää muslimihuivit työpaikoilla. Koska Lidl, Kesko ja HOK-Elanto kieltää asiakaspalvelussa olevien huivit?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ihme kun niitä huiveja ei ole jo kys. mainoksissa, vai onko? Kanava vaihtuu, kun tulee mainoksia.. Täytyy mainita on kokemuksia huivipäiden asiakaspalvelusta tiskillä ja ei voi kehua ollenkaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin juuri
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
EU-oikeus: Työnantaja saa kieltää islamilaiset päähuivit
EU:n tuomioistuimen päätöksellä voi olla suuri merkitys uskonnollisuuden näkyvään ilmaisuun Euroopassa.
https://yle.fi/a/3-9509355
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lupaukset unohtuu, kun valtaan pääsee, toisin kuin eräs Hra Trump.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksi ja miten suomalainen poliittinen johtaminen on saatu jopa eurooppalaisessa mittakaavassa hitaaksi sekä toimimattomaksi?
Kännyköistä kouluissa on puhuttu, puhuttu ja puhuttu. Olen samaa mieltä, kännykät kiinni kouluaikoina.
Meillä on kyseistä tahtotilaa edistävä hallitus, ehtiikö hallitus saamaan kännykät pois kouluista oman kautensa aikana.
JOHTAKAA, PÄÄTTÄKÄÄ, SÄÄTÄKÄÄ LAKEJA! SIKSI OLETTE SIELLÄ!
Vai kukahan tätä maata oikeasti johtaakaan…?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onko koko hallitus kännykkäkieltoa puoltamassa? RKP? Mitä sai Anna-Maja Henriksson aikaan? Entäs Li Andersson?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Törkeetä, tälläistä käytöstä sääntösuomessa. Maanpettureiksi voisi syyttää.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nämä kaksi edellämainittua eivät ole saaneet muuta aikaan kuin sekaannusta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Koivunniemen herra takasin, pakarat paljaiksi ja vitsa vinkumaan oikein koko muun luokan katsellessa. Eiköhän sen jälkeen olisi järjestystä!
Ennen oli näin ja tuliko sukupolvista häiriintyneitä, ei, mutta vapaan kasvatuksen sukupolvet kärsivät kaikista ongelmista.
Mikä on syy, mikä seuraus?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomalainen politiikka on järkyttävällä tasolla. Ei mitään johtajuutta, ei mitään yritystäkään käyttää sitä valtaa mitä voisi.
Liettua IRTAANTUI TÄNÄÄN RYPÄLEASEET KIELTÄVÄSTÄ SOPIMUKSESTA! Erinomainen päätös maailman tilanteessa, jossa Trump (jota taas hehkutetaan SU:ssa) ajaa Euroopan suursotaan!
Suomessa ei pystytty edes käsittelemään irtaantumista Ottawan jalkaväkimiinat kieltävästä sopimuksesta.
Ei täällä toisaalta ole saatu kännyköitä, VIELÄKÄÄN POIS KOULUISTA!
JOS HELPPOJAKAAN PÄÄTÖKSIÄ EI MAASSAMME PYSTYTÄ TEKEMÄÄN NOPEASTI, EMME OLE KRIISIN/SODAN KESTÄVÄ YHTEISKUNTA!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Oman osansa sotaan tekee Suomen kokoomuksen keikarit, jotka elää ihan omassa maailmassaan. Sotaa pukkaa kännykät piiloon.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti