Nexus ja kaunokirjallisuus

Ut tute es, item omnes censes esse? (Plautus). Luuletko, että muut ovat samanlaisia kuin sinä?

Yaval Noah Harari (1976) nousi kirjansa ”Nexus” avulla maailman maineeseen historioitsijana yhdistellen kommunikaatiota, teknologiaa ja tietoverkkojamme. Hän valaisee ja viihdyttää historioitsijalle tyypilliseen tapaa turvautuen aika-akselin mukanaan tuomaan kirjallisuuteen oman aikamme ilmiöitä sillä samalla viihteellisesti valaisten. Kirjallinen tarinavirta on tyypillinen vertikaalisuunnassa, mutta ontuu kun suunta muutetaan maantieteelle tyypilliselle horisontaaliakselille. Geotieteillämme ja sen ammattilaisilla kun ovat hallinnassa niin kartta ja kompassi sekä luonnontieteet tiukasti kiinni kartoissaan ja GIS-tukinnoissa sekä muistaen nuoruudestaan, kuinka maantiedettä aikanaan opetettiin yliopistoissamme myös rinnan biologian kanssa.

Lukion aineopettajan vahvempi aine on pääsääntöisesti ollut aina jotain kokonaan muuta kuin maantiedettä, saati suorittaen tuossa tieteessä poikkitieteisesti pääaineopintoja niin yhteiskunta- kuin luonnontieteissämme samaan aikaan ja suunnittelumaantieteeseen erikoistuen. Se on nyt kuitenkin välttämätöntä pyrittäessä poikkitieteiseen uskottavuuteen. Viihde kirjallisuutena on ilmiönä erikseen. Sitä tulee arvioidakin juuri viihteenä. Harari tuottaa hyvää viihdettä.

Hararin teeseihin kuuluu kertoa, kuinka uusi teknologia tuo aina myös ongelmia. Tätä kautta syntyy tuttu pelon maantiede ja sen uusimmat uhrit sekä massamedia ja tietokoneajan kauhut. Sääntelyä ei saisi jättää yksin teknologiayrittäjille eikä niiden omistajille. Tulkinnoista tahtoo tulla huteria ja tieteen mutkat oikoen. Kirjallisuudessa kyse on lisäksi lopulta viihteestä ja käsite ”Nexus” avaa Wikipediassa määrättömän määrän juuri viihdettä. Siis tässä englanninkielisessä, ei omassamme, joka muistuttaa usein puolestaan Hikipediaa. Sosiaalisen median ilkeily ei ole sekään muuta kuin tapa vanheta oppien myöhemmin virheistäänkin. Se on hitain ja kallein tapa oppia mutta hyvin yleinen.

Informaation vallankumouksessa demokratiat ovat erottuneet diktatuureista siinä, miten ne käsittelevät tietoa. Diktatuurit panostavat tiedon keskittämiseen ja valvontaan, demokratiat taas itsekorjautuvuuteen ja läpinäkyvyyteen. Omana aikanamme korostuu monitieteisyys, jolla tarkoitetaan kokonaan muuta kuin tieteitten välisyydellä ja näillä edelleen muuta kuin algoritmien kyvyllä prosessoida tietoa myös poikkitieteisestikin. Niinpä rinnan tekstin kanssa algoritmit ja robotiikka voivat tulkita myös kuvia ja maalauksia sekä tuottaa niitä samalla tekstin tueksikin. Se miten tämä tapahtuu sekä biljoonien tekoälyn sanojen hallinta samaan aikaan, ei onnistu, jos sanoja on käytössä vain muutama 10–100 000 maksimissaan. Tässä kisailussa ihminen jää yksin ja riitely muuttuu tyhmyyskilpailuksi tekoälyn kanssa taiteillen.

Käsite Homo sapiens ja sen vaihtaminen Homo Nexus ilmiöön on mahdollista vain poikkitieteisesti ja varoen menneen maailman tieteitten sotia ”Big Science War”. Parhaiten tämä onnistuu paloitellen tehtävä useampaan kirjaan ja turvautuen siihen tukeen, jota poikkitieteinen työskentely on aina meiltä edellyttänyt, tietokoneen käyttöä ja muistaen kuinka yksi kieli ymmärtää samoilla käsitteillä kokonaan muuta kuin joku toinen tuhansien kieltemme joukossa liikkuen.

Onneksi meillä on käytettävissä myös robotiikka ja sen koko ajan koheneva taito käsitellä rinnakkain niin sanojamme kuin luonnontieteen tuottamia käsitteitä sekä horisontaali että vertikaalisuunnassa. Siis sekä tulkiten geotieteitämme kulttuuri- ja luonnonmaatieteen kohdalla että erikseen aikatieteitämme ja muistaen, kuinka aika on ihmisen keksinnöistä se kaikkein kehnoin. Se kun kulkee eteen- ja taaksepäin sekä sopivissa oloissa myös pysähtyenkin.