Perussuomalaiset

Niko Ohvo

Kunta­laisten voitava luottaa asema­kaavaan

Espoon ympäristö- ja rakennuslautakunta päätti torstaina perussuomalaisten esityksestä 16.1.2025 Espoon Miilukorvessa toimivan vastaanottokeskuksen toiminnan lopetettavaksi uhkasakon uhalla. Miilukorven asukkaiden taistelu jatkuu kaikella todennäköisyydellä seuraavaksi hallinto-oikeudessa. Lopullista ratkaisua asiaan saadaan vielä siis odottaa, vaikka arkijärjelläkin vastaanottotoiminta on nimenomaan majoitustoimintaa, eikä kaavan mukaista asumista.

Olennaisin huoli kaupungin asukkaiden kannalta on se, että voivatko he jatkossa luottaa oman asuinalueensa asemakaavan pitävyyteen. Tällä on merkitystä niin asuinpaikan valinnan kuin kaupunkilaisten kotien jälleenmyyntiarvon kannalta. Miilukorven vastaanottokeskuksen tapauksessa asukkaiden kannalta huolestuttavin seikka on, että vastaanottokeskus ilmestyi alueelle asukkaiden tietämättä ja kuulematta täysin yllättäen. Asukkaiden kannalta avoin ja lähidemokratiaa kunnioittava prosessi puuttui siten kokonaan.

On syytä toivoa, että rakennus- ja ympäristölautakunnan päätöksellä on valtakunnallista merkitystä tulevaisuudessa.

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin. Vastaanottokeskuksia voidaan perustaa mm. itärajan lähelle, kauaksi pääkaupunkiseudulta, jossa ovat turvassa ja rauhallisissa olosuhteissa. Ja toisi työpaikkoja itään.
Miksi ihmeessä kaikki turvapaikanhakijat pitää sijoittaa pääkaupunkiseudulle? Diskotko nuoria poikia kiinnostavat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Zsarin voisi muuttaa sellaiseksi, jos tarvetta on, siellähän se tyhjillään seisoo. Tosin, kuka haluaa läheisyyteensä kyseisenlaista leiriä. Parempi käännyttää jokainen lähtömaahansa ja homma on taputeltu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tosiaan se Zsar, asylum-mamuille työkeskus, yhdistetty asuin- ja työkeskus, aita ympärille, suljettu ja vartioitu alue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Suomalaisnaisten vittu niitä kiinnostaa.👹

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Mariniin rakastunut ja häntä seurannut mies oli Biaudetin frendejä, maahanmuuttaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Mistä kuulit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Puhuu ulkomaalaisittain korostaen. Tumma iho kuvista päätellen. Marinin itse julkaisemat paljastavat kuvat ovat olleet liikaa muualta tulleelle miehelle, uskon ja ruvennut stalkkaamaan. Iljettävää touhua. Suuteli Marinin oven ovisilmää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Maahanmuuttaja:=Turkkilainen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Nimi on
Onur Özaydin, luultavasti Turkista, ei Suomen kansalaisuutta, joten voidaan karkottaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Mitä tota ihmettelemään, sannuska saa mitä tilaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Valtio ei voi avustaa sellaista toimintaa, joka on lainvastaista. Kaikki maksut laittomasti toimivalle vastaanottokeskukselle keskeytettävä välittömästi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

jou ja annetut perintään

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000

Insert image