Perussuomalaiset

Risto Pirinen

Mihin menet peruskoulu? Äidinkielen osaaminen heikkenee!

Oppimistulosten arviointi on olennainen osa perusopetusta, sillä se antaa oppilaille ja heidän huoltajilleen tietoa oppimisesta, edistymisestä ja osaamisesta. Kuitenkin viime viikolla Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (KARVI) julkaisi pitkittäisarvioinnin 2018–2024, joka antoi erittäin hälyttävän tuloksen oppimisesta. Tutkimuksessa oli seurattu samojen oppilaiden (8533) osaamista matematiikassa ja äidinkielessä perusopetuksen 6. luokalle asti.
Tutkimuksessa todetaan, että oppilaiden taidot eri puolilla Suomea ovat samantasoiset. Alueiden sisäisissä vaihteluissa koulujen välillä oli kuitenkin eroja. Tutkimus totesi, että matematiikassa oppilaista 33 prosenttia ylsi opetussuunnitelman tavoitteissa vähintään hyvään osaamisen tasoon. Opettajien antamat arvosanat vastasivat hyvin oppilaiden osoittamaa tasoa.
Merkittävä ongelma tutkimuksen mukaan on äidinkielen osaamisen ja annettujen arvosanojen välillä. Opetussuunnitelman tavoitteet saavutettiin vain tyydyttävästi äidinkielessä. Oppilaista 81 prosenttia jäi osaamisessa arvosanojen 5–7 tasolle. Kuitenkin tytöistä 81 prosenttia ja pojista 58 prosenttia sai opettajalta lukuvuositodistukseen arvosanan 8–10. Siis annetut arvosanat eivät vastanneet lähellekään todellista osaamista.
En usko, että opettajat tietoisesti antavat oppilaille liian hyviä arvosanoja. Yleinen oppimistulosten lasku johtaa siihen, että helposti arvosanaa nostetaan muilla kuin äidinkieleen liittyvillä tiedoilla ja taidoilla. Näin voidaan oppilasta palkita, vaikka sosiaalisuudesta jne. Kuitenkin näin tulee virheellinen käsitys lapsen etenemisestä.
Perusopetuksessa tulisi nyt soida hälytyskellot! – Äidinkielen osaaminen, luku- ja kirjoitustaito sekä luetun tekstin ymmärtäminen, ovat merkittäviä asioita. Taidoilla on suuri merkitysti monissa oppiaineissa menestymiseen ja vaikutus aina korkea-asteen opiskeluun asti. Koulutusjärjestelmämme kaikilta portailta on kuulunut huolestuttavia tietoja oppilaiden ja opiskelijoiden heikosta osaamisen tasosta.

Risto Pirinen
perussuomalaiset, Kuopio
rehtori, kaupunginvaltuutettu

https://www.karvi.fi/fi/julkaisut/matematiikan-ja-aidinkielen-taidot-kuudennen-luokan-lopussa

Tekstin aiheet: