Perussuomalaiset

Mikko Leino

Sananvastuu

Sananvastuu sanana on vähintään kärsinyt inflaation, mutta ainakin itse olen törmännyt tähän sanaan vain, kun joku yrittää puolustaa autoritäärisesti
sananvapauden riistoa, eli omalla kohdalla se ei ole kovin korkealta voinut pudotakkaan. Eli mitään ei saisi sanoa, mistä joku voisi mahdollisesti
ottaa nokkiinsa. Tämän hetkisessä maailmassahan se on jo vuosia ollut trendikästä keksiä uusia asioita, mistä voi pahoittaa mielensä ja yleensä
muiden puolesta, kysymättä kuitenkaan niiden muiden mielipidettä asiaan. Tällä hetkellähän viereisessä kaupungissa vasemmistolainen kuntapoliitikko
keksi pahoittaa mielensä Afrikan tähdestä. Hetkeäkään en tässäkään usko, että oikeasti lapsien Afrikan tähden pelaaminen olisi aivan ylitsepääsemättömän
kauhea asia, vaan julkisuutta tässä haettiin. Ehkä työ ei oikein maistunut, niin tällä sai irtisanoutumisesta kuitenkin hyöytyä?
Välillä ihmiset vaikka kaveriporukassa pelleilevät ja lähettelevät yrityksille sähköpostia, että joku asia on nyt kovin loukkaavaa ja odotellaan, mitä
käy. Näin taisi(?) käydä Eskimo-jäätelönkin kohdalla, että ihan vitsillä oltiin loukkaantuneita, mutta firma päätti nöyrtyä.
Eli tällä hetkellä sillä ei ole siinä mielessä mitään väliä mitä sanot/kirjoitat, ja vaikka kuinka pelkkää totta kaikki on, niin siitä otetaan
joko muuten vain tai jos totuus ärsyttää, kun se ei mahdu omaan kuplaan, niin miksei oikeasti nokkiinsa.

Jollei yhteiskunnassa ole sananvapautta, niin tälläistä yhteiskuntaa ei pysty vakavalla naamalla kovin kehittyneeksi yhteiskunnaksi kutsua.
Sananvapaus on aikalailla se peruspilari kehittyneessä yhteiskunnassa ja tosiasioiden hyssyttelyissä ja sensuureissa ei loppupeleissä voi jäädä voitolle.
Mutta miten sitten se sananvastuu? No tästä myös tuore esimerkki, kun venäjän valtioduuman jäsen myöntää täkäläisessä televisio-ohjelmassa, että kyllä se
on venäjä, joka Itämerellä niitä kaapeleita katkoo. Hän myös puhui hyökkäyksestä Baltian maihin.
No tuo on täkäläistä propagandaa, eikä mitään uutta auringon alla, mutta jos duuman jäsen myöntää, että he ovat kaapelit katkonneet, niin tässä kohtaa
näen, että sananvastuu astuu esiin. Tuo Baltiaan hyökkäyksestä puhuminen oli vain hänen puheitaan, eikä hän tälläistä yksin päätä. Mutta jos hän
olisi sanonut, että nyt on valmisteilla hyökkäys Baltian maihin, mikä alkaa vaikka syyskuussa, niin tällöin hänellä olisi sananvastuu siitä, että kuulijat
kuitenkin kuuntelevat häntä sillä korvalla, että hän on tietoinen mitä valtio tekee.
Valehteliko vai ei, niin kaapelien katkominen on tunnustettu ja maksumies kaapelien korjaukseen lienee selvä? Ei ainakaan suomalainen veronmaksaja,
meillä kun ei ole mitään tekemistä sen rikkomisen kanssa! Jos oikeudessakin tunnustat tehneesi jonkin rikoksen, niin onhan se lähes 100 prosenttisesti
selvää pässinlihaa siinä kohtaa ainakin kunnes jotain uutta ilmenee. Toivottavasti tämän takia ei tarvitse silti vääntää, vaan asia on selkeä.
Mitä muuten kävi nyt Estlink2 katkomisen jälkeen? NATO lähetti paljon paatteja Itämerelle, tätäkö ne sittenkin halusivat? 😀

Eikä tuohon sananvastuuseen silti nyt mitään aivan jäätäviä sanktioita tarvitse liittää. Tuon kaverin kannattanee vältellä korkeita rakennuksia, jos
valtionsalaisuuksia päästeli suustaan televisiossa, mutta jos jotain toimivia sanktioita kehittyneeseen maahan ajattelee, niin esim:
Ongelma: Pääministeri lupaa julkisesti hävittäjiä sotaa käyvälle maalle kysymättä asiaa keneltäkään
Ratkaisu: Kirjallinen varoitus
Ongelma: Pääministeri on päivystysvuorossa ja kännissä kuin käki
Ratkaisu: Potkut

Jos sanoo jotain, mistä ei oikeasti ole haittaa kuin korkeintaan itselleen, niin mitä väliä?

Osallistu keskusteluun!


39 kommenttia
suomen valtamedia journalistit ovat mielisairaita
#1

https://www.ampparit.com/ulkomaat

aika sairasta ainoa aihe Trumph ja hänen maalittamisensa
haukkuminen negaatio ja kansan polarisointi tahallaan
15 minuutissa 4 juttua
tyyliin

”Aika överiksi on mennyt” – Näin suomalaispoliitikot arvioivat Trumpin villejä puheita

Miksi Trump himoitsee Grönlantia? 3 syytä

Trump on jotain, mitä Putin inhoaa: ”Kiusaajan maailmankuva”

näillä suomen valtamedian sekopäillä on taas 1 aihe
jota ei voi paeta

eli trumph inho journalismi

jolla he yrittävät saada kaikki suomalaiset samaan mielentilaan
mitä nämä viher vasemmisto media propagadistit edustavat

kunnioittavatko he demokratiaa
no eivät todellakaan kunnioita

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

objektiivisuus on kuollut valtamediassa
#6

Siis tämä volyymi millä Trumphia suolataan
suomen journalistien harjoittamana
on totalitaarista katkeran
liberaali puna viher vasemmisto valtamedian
suluissa journalistien poliittista noita vainoa
SEN TAKIA
Ratkaisu-ainoa keino
on lopettaa suomalaisen uutis median seuraaminen kokonaan
ettei oma mieli sekoa samaan mielenvikaiseen tilaan kuin
puna viher vasemmisto valtamedian journalistien
PS
nämä valtamedia runkkarit eivät elä realismissa
vaan luomassaan mielikuvitus kupla todellisuudessa
jossa vähemmistö onkin enemmistö
ja vaalit hävinneet ainoita joita he kannattavat
vaikka se olisi kuinka järjetöntä tahansa
se ei haittaa heitä

ja voittajista he eivät jauha muuta kuin katkeraa paskaa
poliittista syistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Trump ihan oikealla asialla
#19

Punaviherkommunistit haluaa sitä, että ryssä ottaa Grönlannin komentoonsa, onhan se yksi ryssä sanonut, että arktinen alue kuuluu Venäjälle. Trump on ihan oikeassa siitä, että Grönlanti on oltava lännen hallinnassa, ja Tanskan hallinta on sitä, että häntä heiluttaa koiraa. Rauhan aikana asiassa ei olisikaan mitään ongelmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Trumpin voisi kutsua jo kylään Suomeen, sen sijaan että kommunistilehdistö toitottaa lännen vastaista propagandaansa, kuten myös ylen ja maikkarin kommunistitoimittajat ja ns. asiantuntijat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Se on hyvä, että lännellä on edes yksi kunnon valtiomies johdossa, kun länsi näyttää kulkevan lässyn lässyn peräpanomiesten liberalismiin, jota kansainvälinen demarismi edustaa. Putin vastaa täysin Hitlerin hulluutta, ja Kiinasta ei vielä mitä se tekee, tukeeko se hullua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IS Objektivisuudella voi pyyhkiä persettä
#29

Kommentti: Donald Trumpin ajatuksia ylianalysoidaan
– tässä on yksinkertaisempi selitys

Trump on Yhdysvaltain modernin ajan vähä-älyisin presidentti, ja vanhuus on tehnyt hänestä entistä tyhmemmän, kirjoittaa IS
Mikko Marttinen.

ILTASANOMAT ON SUOMEN VASEMMISTOLAISIN PASKA MEDIA
JA Mikko Marttinen.
On liberaali vasemmistolainen aktivisti
eikä mikään journalisti
tai on hän
objektiivisen journalismin irvikuva

Tämä IS juttu on aivan käsittämätöntä LIBERAALI VASURI poliittista PERSE-KIPU propagandaa ilman estoja
Ja kertoo suomen journalismin
rappio tilasta kaiken

samat tahot vinkuvat X Politisoitumisesta

tai että IS juttuja voi arvostella siellä

jos Mikko Marttisen juttua ei voisi arvostella
VASEMMISTO sensuurin ansiosta X ssä

se edustaisi esim Jessika Aron mielestä sananvapautta ja demokratian toteutumista

vastuullista journalismia
Kansalaisilla on oikeus muodostaa mielipiteensä oikean tiedon pohjalta kuten
kuten IS Mikko Marttisen juttu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IS Objektivisuudella voi pyyhkiä persettä
#32

https://sananvapauteen.fi/artikkeli/2326
PÄÄTOIMITTAJAT
KUTEN Tapio Sadeoja, Ilta-Sanomat RIPPITÄVÄT KANSALASIA
HUOM VAIN HEITÄ

Vastuullisen sananvapauden määrittely
Suomalainen keskustelutapa on muuttunut nopeasti. Eritoten sosiaalisessa mediassa solvaaminen, halventaminen, mustamaalaaminen ja suoranainen valehtelu ovat arkipäiväistyneet. Mediaksi itseään nimittävät tahot myrkyttävät yhteiskunnallisen keskustelun ja yhteiskunnan ilmapiirin johtamalla yleisöä tahallisesti harhaan valheellisilla viesteillään. Hyvän maun ja soveliaisuuden rajat on jo aikaa sitten ylitetty. Moniarvoinen viestintä ja sananvapaus sallivat erilaiset mielipiteet. Se ei tarkoita, että kuka tahansa voi levittää mitä tahansa kenenkään siihen puuttumatta.
VS
ILTASANOMAT 2024
Trump on Yhdysvaltain modernin ajan vähä-älyisin presidentti, ja vanhuus on tehnyt hänestä entistä tyhmemmän, kirjoittaa IS Mikko Marttinen.

OIKEESTI VETÄÄ MYKÄKSI TÄMÄ SUOMEN VALTAMEDIAN
KAKSOIS MORALISMI

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Täydellinen analyysi
#35

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010952854.html

kun lukee tämän jutun kommentteja
ei voi kun ihmetellä
että samat ihmiset väittävät X sän olevan pahin disformaattion lähde

X pitäisi näyttää tältä

IS anti Trumph
oikeiston mielipide sensuurit tapissa olevalta PASKALTA
1
Tuhannesti kiitos tästä artikkelista. Lopultakin joku sanoo suorat sanat Trumpista. Toivottavasti kaikki suomalaiset toimittajat lukevat sen ja miettivät ehkä vähän tarkemmin, että kannattaako kaikkia Trumpin horinoita ottaa tosissaan ja julkaista.
2
Täydellinen analyysi. USA on hauraampi kuin koskaan historiansa aikana Trumpin käsissä. Äänestäjät saavat mitä ansaitsivat mutta valitettavasti myös muu maailma kärsii.
TUOTA JUURI NÄIN
Täydellinen analyysi
EI JUMALAUTA TÄTÄ IDIOTISMIN MÄÄRÄÄ SUOMESSA

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IS Vaarantaa usa suhteet
#36

ILTASANOMIEN sanoma-konsenin journalitinen linja on aito uhka suomen diplomatia suhteille Amerikkaan
vai edistääkö tämä niitä
suhteita
Trump on Yhdysvaltain modernin ajan vähä-älyisin presidentti, ja vanhuus on tehnyt hänestä entistä tyhmemmän, kirjoittaa IS
Mikko Marttinen.

Miettikää jos tämä artikeli eksyy trumphin silmien eteen

välittääkö hän vittuakaan meidän asioista sen jälkeen

kun suomalainen vasuri vähemmistö runkkari journalisti
vittuilee hänelle päin näköä suomen suuriman yksityisen media talon suojelussa agendan turvin

muistatteko tätä

HS:n laaja mainoskampanja muistuttaa vierailevia presidenttejä lehdistönvapauden tärkeydestä
HS:n ulkomainontakampanjaan kuuluu noin 300 julistetta
https://www.hs.fi/suomi/art-2000005756829.html

FREE PRESS VOI VITTU
ILTALEHTI
USA:n presidentin viime vierailu Suomeen oli katastrofi

KERTOO MEILLE OBJEKTIIVINEN
SDP SANNA MARIININ PERSSEEN NUOLIA
IL JOURNALISTI
ELI PUNA VASURI PROPAGANDISTI JARI HIMANEN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

MIKSI EI KUKAAN TEE TÄTÄ
#37

Suomen valtamedian luotettavuuden voisi tuhota helposti
tuomalla vain esille mitä paskaa valheita he ovat historiassaan kirjoittaneet
mutta kukaan ei edes yritä tehdä sitä suomen valtamedian lähi historian faktan-tarkistusta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omat käsitykset moraalista
#38

Kaius Niemi
Suomalainen toimittaja

Niemi syyllistyi aamulla 18. marraskuuta 2022 törkeään rattijuopumukseen.Epäilyn tultua julki Niemi ilmoitti iltapäivällä koolla olleelle Sanoman hallitukselle, ettei hän katso voivansa jatkaa tehtävässään Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana

mutta ei se mitään
HS on kuitenkin kaikkien hyvien ihmisten luotettavan median esikuva toiminnallaan
palkinto yhteiskunnan selkäranka rattijuopolle
Niemi siirtyi viestintätoimisto Milttonin kasvu- ja teknologiajohtajaksi sekä osakkaaksi kesäkuussa 2023.ha
se Kaius Niemi on Milttonille jotenkin kierosti KUITENKIN hyvää PR ää
VAIKKA Kaius Niemi
HS PÄÄTOIMITTAJA SAA KENKÄÄ RATTIJUOPPOUDEN TAKIA
Näillä edellä mainituilla hyvä veli eliiteillä on ihan omat käsitykset moraalista huomaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

IS Vaarantaa usa suhteet
#34

IS
Mikko Marttisen ansiosta
me nuolemme kohta puutinin persettä koska Trump haistatti meille pitkät vitut
ja jäädytti kaiken nato avun ja kaupan suomeen
IS sanoma konsernin
Mikko Marttisen äärimäisen Trump
vittuilun ansiosta

kiitosta vaan saatanan sanoma konsernin kusipäät
omilla säilykeiläkään ei pärjää kuin
3 päivää sit pitää antautua venäläisille
kun amerikkakaan ei välitä meistä enää

tai kun suomen valtamedia on tuhonnut kaikki diplomatia suhteet tulevaisuuden oikeisto euroopalaisiin maihin saksa ranska italia brittania ruotsi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Jokaisen aikuisen on tajuttava, että Tanska ei kykene pitämään ryssää loitolla, ja piste.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Putinin tavoite lienee ryöstää Alaska itselleen. Kyllä Grönlanti kannattaa pitää hyvin vartioituna, koska riskinä on myös Kanadan menetys venäläisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Nyt maalitetaan median avustuksella myös Muskia, kun joku jonne meni sille päätään aukoo ja sai takas mitä tilasi. Siitä kyseinen mielensä pahoittaja meni avautumaan medialle, kun Musk oli vammaiseksi haukkunut, todeten Musk on säälittävä tyyppi. Saippuaooppera alkaa olla valmis.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jessikka Aron totaalinen Kauna
#18

Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajaksi 1.4.2024 alkaen
Tehy Olemme poliittisesti sitoutumaton keskusjärjestö,
voi jeesus mikä valheelinen väite
huom *ääri puna vasemmistolainen* Tehy lopettaa viestinnän X:ssä
https://www.verkkouutiset.fi/a/tehy-lopettaa-viestinnan-xssa/
TEHY-TEHYN Pomot ovat puna viher vasemmisto feministi Sosialismin
ydintä aidoimmillaan
Olemme poliittisesti sitoutumaton keskusjärjestö,,,,,,,ööööööö
kuten Jessikka Aron valinta Tehyn viestintäjohtajaksi osoittaa

Selvitys: USA:n ulkoministeriö perui palkinnon Ylen toimittajalta
Jessikka Arolta Trumpia kritisoivien tviittien takia
väitti faktana että Donald Trump oli venäläisten kätyri
ja kuin ilman mitään poliitista tausta syytä kaunaa
Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajana
äärimäisenä Donald Trump inhoajana
lopettaa TEHYN viestinnän X:ssä
Jollain täysin absurdeilla väiteillään
siis helvetti mitä vasemmistolaista kieroilua

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jessikka Aron totaalinen Kauna
#22

2 ihmistä
1 ääri kaunainen palkinnoton ex Ylen toimittaja Donald Trump vihaaja
päättävät 400 000 tuhannen ihmisen puolesta
Miten heidän pitää ajatella wokesti TEHYSSÄ
**KUN MUITA MIELIPITEITÄ EI SALLITA**
https://www.suomenuutiset.fi/onko-tehyn-rytkonen-todella-sita-mielta-etta-demarit-ovat-aina-hoitajien-puolella/
Ylen haastattelemien ay-aktiivien mukaan Tehyssä vallitsee vaikenemisen kulttuuri, ja toisinajattelijat yritetään vaientaa. Puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ei kommentoi väitteitä kiireisiin vedoten.
Kokoomusedustaja Pia Kauma
. Tehyssä alkaa olla pelottavia piirteitä. Poliittiset ryhmät ovat osa Tehyä, Kauma toteaa.

valtamedia ei puhu mitään Jessikka Aro Tehyn viestintäjohtajan kaunasta
USA:n republikaanien ulkoministeriötä kohtaan

kun he Tehy lopettavat viestinnän X:ssä
VOI JEESUS VOIKO SYY OLLA ENEPÄÄ
TÄYSIN POLIITINEN

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tehy tuomitsee kuin joku oikea tuomari
#26

KORJAUS Tehyssä on 160 000 tuhatta JÄSENTÄ
ei 400 000 JÄSENTÄ

TÄMÄ ON PUHDASTA POLIITISTA VASEMMISTO PROPAGANDA PASKAA
Tehyn viestintäjohtaja Jessikka Aro sanoo, että

Tehy tuomitsee X:ssä levitettävän järjestelmällisen valtiollisen propagandan, rasismin, naisiin ja vähemmistöihin kohdistettavan vihapuheen sekä toisinajattelijoihin ja journalisteihin kohdistettavan häirinnän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

halusit tai et
#31

Tehyllä on suomessa ilmeisesti
ylin tuomiovalta

Tehy tuomitsee kenttä oikeudessa
X n KADOTUKSEEN

Todella demokraattisesti
2 ihmisen päätöksellä

160 000 ihmiseltä ei kysytä mitään

Koska tehy leipoo heistä
SOPIVASSA sosiaalisaalisessa mediassa WOKE äärivasemmistolaisten kätyreitä
halusit tai et

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PERUS SETTIÄ
#33

voiko enää klassisempaa woke paskaa suoltaa kun Tehyn viestintäjohtaja Jessikka Aro

Jessikka Aro on woke QUEEN
EI HELVETTI
WOJEN YDIN ON JUURI TÄTÄ JÄRJETÖNTÄ VIKINÄÄ
X rasismin, naisiin ja vähemmistöihin kohdistettavan vihapuheen sekä toisinajattelijoihin ja journalisteihin kohdistettavan häirinnän

* siis ilman oikeita todisteita dokumentteja X rasismista vihapuheesta
MINÄ Jessikka Aro
tuomitsen X alipaan helvetiin
omilla mielikuvitus syytöksilläni
KUIN KOMMAREIDEN KENTTÄ OIKEUDESSA
PS
VAIKKA Jessikka Aro ESITÄÄ KOMMUNISMIN VASTUSTAJAA

HÄN KÄYTÄYTYY ITSE KUIN STALINISTI

ELI TOIMINTA ON WOKE VASUREIDEN PERUS SETTIÄ

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Nyt kun on tarkoitus, vähentää valtion velkaa, niin media / oppositio vastustaa kynsin hampain, ettei vain onnistu!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Nyt pitää Hallitusta kehua kun on kerrankin aihetta !

Vesilaitosten myyntikielto kunnille !

Tämä on järkevä päätös vaikka sosialisti koskaan ole ollutkaan mutta kyllä hana vesi pitää olla kunnallisessa omistuksessa !
Vieläkö saataisiiin pidettyä kustannukset kurissa !

Pitää muistaa että Suomessa on maailman parhain vesi (ei joka paikassa ) esim. Helsingissä se on täyttä paskaa ,tulee kuulemma jostain järvestä ! sama on Oulussa Tampereella jne..
Mutta pienemmillä paikkakunnilla missä tulee kunnon mahtavaa kirkasta pohjavettä suoraan hanasta niin se on aivan mahtavaa jota ei millään pullo vedellä voi korvata !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Harmi,että olen hukannut johonkin Hymylehden?Joka ilmestyi joskus 1980 luvun taitteessa?Martti Huu-haa Innanen piti vitsipalstaa tuolloin Hymy lehdessä.Tuossa hukkaamassani lehdessä oli seuraavanlainen huu-haa Innasen vitsi ja oikein kuvan kera havainnoillistettuna.=Vielä löytyy täältä Afrikasta vanhalle horollekkin mustaa onnenmelaa pyllyyn,ah,ah, kohta tulee!Eli tämmöisiä vitsejä sai silloin ennenvanhaan”Kekkoslovakian”aikaan julkaista.Ja kukaan ei pahoittanut mieltänsä,eikä valtakunnan korkeimmaltakaan taholta asiaan puututtu.Mutta auta armias,jos joku tänäpäivänä tuommoisen vitsin johonkin lehteen onnistuisi laittamaan.Niin voi vain arvata minkälainen”paskamyrsky”siitä syntyisi varsinkin vihervasemmiston taholta?Kyllä on sairaaksi mennyt nyky-yhteiskunnan meininki,kun kaikenlaisista lapsellisistakin asioista täytyy mielensä pahoittaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#8

Huuhaalla oli hyviä biisejäkin mm. Saat Multa Kympillä Kyrpää.

Ei tosikoille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juu olen kuunnellut tuon biisin,ihan jees sanat siinä.Mutta ei todellakaan tarkoitettu millekkään suvakki/tosikoille.Niikuin esim.sille yhdelle Rkp:läiselle joka näkee rasismia joka asiassa.🤔

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

HS ja YLE rajoittavat sananvapautta. Mediat olivat Marinin hallituksen äänitorvi. Nyt kun meillä on porvarihallitus, samoista medioista on tullut osa sosialistien ja vihervasemmiston propagandakoneistoa. Mediat tukevat ja ylläpitävät erilaisia hallituksen kaatoyrityksiä ja muokkaavat mielipiteitä hallitusvastaisiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Nimenomaan ja nyt ottaa koville, kun näiden äänitorvien jaloille on astunut maailman rikkain mies.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Blogistin juttuja ei kannata vakavasti ottaa. Esim. hän kirjoittaa:

’Ongelma: Pääministeri lupaa julkisesti hävittäjiä sotaa käyvälle maalle kysymättä asiaa keneltäkään
Ratkaisu: Kirjallinen varoitus’

Blogisti ei varmaankaan tyypillisempää esimerkkiä populistisesta yksinkertaisuudesta (=tyhmyydestä) enää voisi löytää. Hän kirjoittaa em. lauseen maailmassa, jossa sotilasasiantuntijat toteavat yhteen ääneen Ukraina-avun epäonnistuneen näkökulmasta, missä Ukraina voisi säilyttää sille kuuluvat oikeutensa eli perusteissaan oikeuden omaan alueeseensa ja sisäisistä hallinnosta määräämiseensä. On yleisesti tiedossa – paitsi blogistilla – että epäonnistuminen tästä näkökulmasta johtuu nimenomaan läntisestä sodan alun himmailusta = myös Marin oli lausunnossaan myöhässä. Toki, jos hävittäjäasia olisi tuolloin Euroopassa lähtenyt aloitukseen, nyt hävittäjiä ehkäpä voitaisiin jo laajastikin toimittaa ja tilanne voisi Ukrainan näkökulmasta olla parempi. Blogisti lie venäläinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Niinpä. Blogisti lukenee aitoon venäläiseen tapaan vain Suomen Uutisia. Laatumedia on hänelle tuntematon käsite.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Laatumedia on Suomessa tuntematon käsite. On vain sosialistinen media.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikko Leino Vartija
#12

Nyt ei nimetön selkeästi ymmärtänyt lukemaansa ja veti aika räikeitä johtopäätöksiä itse 😀 Eli kirjoitin sananvastuusta. Ukrainan apu on ollut aivan liikaa himmattua. Varsinkin pitkän kantaman aseiden rajoituksista luovuttiin liian myöhään, kun venäjällä oli kaikki aika varautua sihen. Mutta vaikka Ukraina tarvitsee apua valtavasti, niin täällä Suomessa täytyy miettiä, miten voidaan auttaa niin, ettei sentään oma puolustus liikaa heikkene

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

On aivan selvää, että kukaan koskaan ei ole millään Ukrainan avustamiseen liittyvällä lausunnollaan tarkoittanut heikentää Suomen puolustusta. Sen tietää blogistikin. Tuo naurettava hokema vain nyt sattuu hyvin sopimaan ps propagandaan, jota ennen kaikkea puoluejohto levittää ja johon yllättävän moni ps äänestäjä – kuten esim. blogisti – tarttuu. Ps blogeissa on ollut oikein hyviä ja perusteltuja kannanottoja esim. sairaalaverkostoon tai ammattikoulutukseen liittyen, mutta tämä käsillä oleva tuherrus on kaukana niistä. Aiemmin ps kehotti kaikkia ja erityisesti kansanedustajia ajattelemaan omilla aivoillaan sekä suhtautui negatiivisesti mm. puoluekuriin. Typerät, muita puolueita dissaavat ja omaa näennäistä ylemmyyttä ja paremmuutta korostavat joukkolausunnot eivät em. ajatusmallia eikä muutakaan Suomen hyvinvointia edistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Marinille on tyypillistä, että hän ajattelematta sen enempää ”hölötti” asioita. Näitä hölötyksiä nyt maksetaan vuosia. Marinia, kuten kaikkia kauniita naisia kohdeltiin silkkihansikkain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Pitäisi miettiä Ukrainan tukemisessa myös sitä ettei…

-Velkaannuteta korviaan myöten Suomea
-Tuhota työpaikkoja ja lopeteta uusia investointeja kustannusten nousulla mm. alv korotuksen vaikutuksella
-Ettei tuhota Metsä teollisuutta (suomi elää metsistä)
-Ettei lopeteta sairaaloita
-Korkojen nousulla joka johtuu suoraan Ukrainasta on lopetettu asunto rakentaminen lähes kokonaan ja ajettu ihmisiä konkurssin partaalle,pitäisi miettiä onko Ukrainan tukeminen tämän arvoista.

Listaa voisi jatkaa vaikka kuin pitkällle…kaikki paska kun nyt johtuu Ukrainan tukemisesta siis koko lama ja sosiaali turvan leikkaukset ym…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Meidän pitäisi myös istahtaa ja miettiä oliko viisasta mennä näin syvälle Merkeliläiseen-Liperaalisuuteen ja alkaa sotimaan 2014 Venäjän kanssa Venäjän elätti maasta nimeltää Ukraina että kumpi sen saa…
Venäjähän ei sitä omaa huora elättiään edes havitellut liittää enen kun Eu yritti sen viedä ryssän nokan edestä…kun Putin Shotsin Olympialaisissa ”housut kintuissa” istui…

Nyt olemme velkaantuneet korviaan myöten….emme (Eu) ole saaneet aariakaan vielä valllatua Ukrainaa. oliko tässä järkeä ?
Meillä loppuu kohta Velkarahan saanti kun tulee Imf määrittelemä kiintiö täyteen mutta Ryssällä ei öljy lopu !

KYLLÄ NYT KANNATTAISI LUOVUTTAA JA SANOA ETTÄ OLEMME HÄVINNEET TÄMÄN SODAN UKRAINASTA..ENNEN KUN OLEMME KONKURSSISSA…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Nyt näyttää jo ettei edes Trump saa järkeä tähän hommaan. Se kävi Euroopassa ja totesi ettei yhdessä päivässsä onnistu rauha…
Eu:ssa on vallassa Liperaalit joilla pää täynnä Kommunsitisia,Homo,Huume ,Velaksi elämis , Sodan ihannointi ym. sairaita ajatuksia…niin miten noiden tyhmien kanssa Trump mitän sopii…
Saksan vaalit ratkaisee kaiken…Jos Elon Musk saa sinne järkeä että Liperaalit painuu maan rakoon niin se on ainoa mahdollisuus että rauha tulee…

Suomen kannalta on helvetin huono homma jos vaikka puoelt Ukrainasta jäää itseniseksi ,sitten alkaa helvetin kallis elättäminen huh huh…
Siksi olisi parempi jos Venäjä saisi koko paska maan…
Eu:llle sitä ei Venäjä anna ei edes puoliakstakaan..eikä me sitä tarvita aivan helvetin kallis elätti se olisi …

SUOMEN PITÄISI VAATIA RAUHAA JA ETTÄ ANNETAAN KOKO PASKA RYSSILLE.
Jotta raha pysyy ja että Suomen talous sadaan kuntoon ettei konkurrsia tule ! Oma Talous ja Rauha pitäisi olla kaikista tärkein asia maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Mutta tämä hommahan johtuu siitä kun Politikkoa ei rauha kiinnosta pätkääkään !
Niitä kiinnostaa vain oma raha sieltä mistä sitä eniten saa siis Brysselistä..siksi pitää kaikkea tyhmää tehdä ja nuolla josta on etua oman viran saamisessa.
Siitä tämä koko Suomen Uhraaminen Ukrainan hyväksi juohtuu…
POLITIKOT LASKEE SUOMEN VALTION VELAT OMAKSI TULOKSI,KUN BRYSSELIIN PÄÄSEVÄT…

Tämä homma on mennyt jo niin pitkälle että tuskin tätä ilman sotaa saadaan korjattua kuntoon.

Politikothan haluaa aina sotaa ,se kun on niiden kulta aikaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Hyvä, miettiä mitä kaikkea emme tietäisi, jos ei olisi X:ää. META:kin höllentää rajoja, mutta ei Euroopassa. Hienoa nähdä, kuinka paniikissa kommunistit ja heidän mediamonopolit ovat, kun X:stä voi lukea, mitä meille ei kerrota. Hauskaa, kuinka eräiden biljonäärien rahoitus on ok ja Muskin rahat eivät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000