Yle ja journalistin ohjeen kohta 13
Kun kaikille, ilmeisesti toimittajillekaan, eivät journalistin ohjeet ole tuttuja, aloitanpa laittelemalla tähän alkuun otsikossa mainitun kohdan.
13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.
Näyttää siltä että Ylelle on ylen vaikeaa noudattaa kyseistä kohtaa jos se ei tue heidän narratiiviaan.
Aloitetaanpa tapauksesta Fani Willis. Uusin Ylen uutinen koskien Willisiä jonka googlaamalla sain on päivätty 8.9.2023. Useita Trumpin liittolaisia säästyi syytteiltä Georgian vaalihäirintäjutussa suuren valamiehistön suosituksesta huolimatta
Lopulta Fultonin piirikunnan syyttäjä Fani Willis päätti jättää monia henkilöitä syytteiden ulkopuolelle tutkimuksessa, joka liittyy epäiltyyn yritykseen kumota Trumpin tappio vuoden 2020 presidentinvaaleissa.
Raportti oli salattuna yhdeksän kuukautta. Se julkaistiin, koska Fultonin piirikunnan tuomarin mukaan raportin salaaminen ei ole enää perusteltua, kun syytteet on jo nostettu.
Kai oikeudenkäynnissä on JOTAIN uutisoimisen arvoista tapahtunut syyskuun jälkeen? Ei Ylelle, koska asiat ovat menneet väärään suuntaan. Syyttäjä Willis on joutunut syytetyn penkille ja koko Trumpia vastaan nostettu syyte uhkaa raueta Willisin syytteen myötä. Arvatkaa montako uutista suomalaisesta mediasta löytyy siitä että Willis on syytettynä hakusanoilla Willis syytetty tai Willis syytettynä? Tasan nolla. Sen sijaan haku tuo lukuisia tuloksia jossa kerrotaan Willisin toimivan syyttäjänä.
Mitä todettiinkaan ohjeen kohdassa 13? Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka. Miten kohta on täytetty Ylen ja muun median osalta tapauksessa? Luuletteko että JSN:n Eero Hyvärinen ottaa asian käsittelyyn jos siitä kantelee? En henkeäni pidätä.
Mitäpä Willis sitten teki? Palkkasi Trumpia vastaan nostetussa syytteessä erikoissyyttäjäksi rakastajansa Nathan Waden, jolla lakiasioista oli kokemusta lähinnä liikennerikkomuksista ja avioeroista. So what, sanotte te. No erikoissyyttäjällä on erikoisliksa, ja siitä nauttien pari onkin tehnyt erilaisia reissuja ympäri maata.
Mistä sain aiheeni kirjoitukseen? Joe Bidenin taannoisesta katastrofilehdistötilaisuudesta. Kävin harjoittamassa faktantarkistusta Ylen julkaisemassa uutisessa Erikoistutkija: Bideniä ei aseteta syytteeseen, koska hän on ”huonomuistinen vanhus” – Biden hermostui, mutta nimisekoilut jatkuvat
Ja kuudensadanmiljoonan budjetilla toimiva Yle olikin saanut livautettua juttuunsa peräti kolme väitettä jotka vaativat korjaamista. Olisiko yhdeksälläsadallamiljoonalla saatu niitä kaksi enemmän? Täsmennykseksi sanottakoon että vaadin kahta kohtaa korjattavaksi, mutta sain yhden läpi.
Lähestyin Yleä korjauksen jälkeen 15.2. klo 18.51.
Syytä on myös noudattaa JSN 13.
Uuden tiedon mukaan Biden toi esiin poikansa kuolinpäivän, ei Hur. https://youtu.be/JTxt4TWgeUQ?si=zZ3BBwtJLb9Lj4K5
Kun olitte aiemmin kiinnostunut siitä valehteleeko presidentti, ihmettelen miksi se ei enää yleäkään valehtelu kiinnosta. Biden valehteli kolme eri kertaa pelkästään asiakirjoista, joten Beaun kuolinpäivä mukaan lukien valeita on neljä sekä Egyptin ja Meksikon sekoittaminen päällepäätteeksi. https://www.cnn.com/2024/02/09/politics/fact-check-biden-makes-three-false-claims-about-his-handling-of-classified-information/index.html
Ylen puolelta minulle vastasi Liisa Lehmus
16.2.2024 ’klo’ 13.16 (23 tuntia sitten)
Hei,
Kiitos huomiostasi. Seuraamme NBC:n uutisen täsmentymistä, sisältö toki kiinnostava, kiitos vinkistä.
yst Liisa Lehmus
Vastasin Lehmukselle tänään 11.53
Tarkoittaako vastauksesi sitä että jos joku muu kanava kertoo asiasta uutta kuin NBC, katsotte että JSN 13 ei sido teitä?
13. Uutisen voi julkaista rajallistenkin tietojen perusteella. Raportointia asioista ja tapahtumista on syytä täydentää, kun uutta tietoa on saatavissa. Uutistapahtumia on pyrittävä seuraamaan loppuun saakka.
Rajoitatteko uutistapahtuman seuraamisen vain siihen kanavaan jonta kautta tiedon olette ensin saaneet?
Näinkö tulkitsette em. ohjeen kohtaa?
Mikä on syy siihen että presidentin valehtelu ei enää kiinnosta yleä? Mitä syitä teillä on jättää uutisoimatta asiasta?
JSN 1. Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
8. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.
Olette uutisoineet Trumpin oikeudenkäynnistä viimeeksi eilen. https://yle.fi/a/74-20075116
Kun uutisoitte Trumpin oikeudenkäynnistä, miksi toinen Trumpia koskeva oikeudenkäynti on jäänyt teiltä uutisoimatta?
Sen perusteella olette uutista näyttäneet päivättäneenne: Uutista päivitetty 17.2. kello 5.20 Trumpin kommentilla sekä tiedolla Trumpin asianajajien aikeista valittaa päätöksestä.
Mutta missä on uutisointi syyttäjä Fani Willisin oikeudenkäynnistä?
Katsotteko että täytätte uutisoinnissanne JSN:n ohjeet?
Lisäksi lähetin hänelle seuraavan viestin 6 minuuttia myöhemmin:
Kirjoitit: Hei,
Kiitos huomiostasi. Seuraamme NBC:n uutisen täsmentymistä, sisältö toki kiinnostava, kiitos vinkistä.
yst Liisa Lehmus
Ihanko todella?
Feb. 14, 2024, 10:29 PM EET
But Hur never asked that question, according to two people familiar with Hur’s five-hour interview with the president over two days last October. It was the president, not Hur or his team, who first introduced Beau Biden’s death, they said.
Missä uutinen?
/J
Lehmus siis vakuutti minulle seuraavansa NBC:n uutisointia asiasta. Kuinka hyvänä seuraamista voi pitää jos vakuutetaan uutista seurattavan kun NBC on julkaissut asian jota vakuutetaan seurattavan kaksi päivää aiemmin?
Kuinka hyvin Yle toteuttaa JSN:n ohjeen kohtaa 13? Entä muita mainittuja kohtia?
Muistinko mainita että tutkitusti perussuomalaisilla on alhaisin luottamus mediaan.
Tekstin aiheet: