Perussuomalaiset

Tapio Lämsä

Perussuomalaiset ottivat historiallisen vaalivoiton

Hyvää Vappua myös meidän perussuomalaisten puolesta. Olen varmasti teille kaikille kuusamolaisille tuttu kasvo paikallispolitiikasta usean vuoden ajalta. Olen Tapio Lämsä – 48-vuotias kuusamolainen yrittäjä ja nykyinen Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja. Olen ollut mukana aktiivisesti politiikassa ja perussuomalaisissa vuodesta 2015 lähtien. Ja on hienoa päästä pitämään puolueemme puolesta puhetta tähän vapputilaisuuteen.

Perussuomalaiset ottivat historiallisen vaalivoiton eduskuntavaaleissa. Kannatus oli 20,1 %, paikkoja tuli 46 ja ääniä yli 620000. Tätä voi pitää ryminätuloksena – koska paikkojen lisäys oli 7. On ollut erinomaista tehdä vaalityötä tässä isänmaallisessa porukassa.

Tähän johtavat taustat tulevat ihan siitä, että mitä punavihreä hallitus touhusi viime vaalikaudella. Velkaa otettiin kahmallokaupalla, rahaa syydettiin ulkomaille ja maahanmuuttoon, omaa energiantuotantoa ajettiin alas ja muutenkin harrastettiin erittäin huonoa politiikkaa suomalaisten kannalta. Nyt ollaan sitten siinä pisteessä, että vihervasemmiston ja kepun jälkiä tulevat muut siivoamaan.

Se tietysti on pakko myöntää, että tuleva tehtävä laittaa maan asiat paremmalle tolalle on haastavaa. Ja nyt on edessä myös rankkoja päätöksiä – se on tiedossa ollut jo etukäteen. Vaalikampanjassa toimme puolueena ja myös ehdokkaamme Tero Kokon kampanjan osana esille monia ongelmia – mitä nyt on käsillä – juurikin valtavan velanoton, hintojen nousun, omavaraisuuden rapautumisen, rahan syytämisen suomalaisille toissijaisiin kohteisiin jne. jne. Ja esitimme hyvin konkreettisen vaihtoehdon. Esimerkkinä tästä voin mainita ilmastopolitiikan – vuoden 2035 hiilineutraalius tavoite on taloudellisesti täysin epärealistinen. Ja samaa epärealismia edellisen hallituksen politiikka oli täynnä. Ja nyt olemme tässä.

Nyt ajatuksena on se, että talous laitetaan tasapainoon, erityisesti niitä toissijaisia menoja – kuten kehitysapua – karsitaan ja laitetaan suomalaiset etusijalle. Me tarvitsemme vähemmän byrokratiaa, vähemmän menoaukkoja budjettiin ja vähemmän säätelyä. Me emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto – se ei ole vaan yksinkertaisesti mahdollisesta. Tämä ei tarkoita sitä, että vastustaisimme kaikenlaista maahanmuuttoa – vain sitä haitallista maahanmuuttoa. Ja meidän perussuomalaisten maahanmuuttokriittisyydellä ei ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Sillä on tekemistä sen kanssa, että mikä on Suomen kannalta hyvää ja mikä on realistista.

Yhdestä asiasta edellistä hallitusta on pakko kehua – Suomi on nyt NATO:n jäsen. Tämä on erinomainen asia. Venäjän nyt sotiessa raakalaismaista sotaansa Ukrainassa – Putinin hallinnolle hyökätä Suomeen kynnys nousi lisää ja veikkaan ettei itse nykypäivän Stalinilla eli Putinilla ole kovin isoa hinkua lähteä sotahippasille NATO:n kanssa. NATO-jäsenyys itseasiassa vahvistaa Suomen itsenäisyyttä ja vapautta olla suvereeni valtio – mitä joskus EU välillä rapauttaa. NATO-jäsenyys on meille paljon hyödyllisempi kuin miljardeja kustantava EU- jäsenyys.

Tämä puolueiden yhteinen vapputapahtuma on ihan mielenkiintoinen kokeilu. Nyt voi olla mahdollista löytää yhteisiä asioita paikallispolitiikassa – jopa tuon vasemman laidan kanssa. Joten lähdimme tähän kokeiluun avoimin mielin.

Mutta tässäpä tämä puhe. Hyvää Vappua kaikille ja tehdään lisää töitä Kuusamon ja Suomen eteen. Näillä mennään!

Osallistu keskusteluun!


20 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

Edellinen hallitus teki , oikeestaan koko vaali työn ,kyllä se toimi niin älyttömästi !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TT
Vihainen
#7

Seurauksena taloudellinen katastrofi, itsenäisyyden ja rahojen menetys sekä rauhan aikana EU:lle että sodan aikana NATO:lle vielä viime metreillä! Miten tästä enää selvitään? Minä vaan kysyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#2

Päivän svenskayle; Ruotsinkieliset demarit toivovat SFPn torpedoivan hallitusneuvottelut.
Toivomus on helppo esittää, kun kaikki ovat folktinget-joukkoa.
Voivat hyvin onnistua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jotkut marginaalista!??
Iloinen
#10

Anteeksi, mutta ketä noi on?????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Historiallinen oli SDPnkin vaalivoitto. Puoluevoitti, mutta puolueen johtama hallituspolitiikka jyrättiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

TERVEMENOA!
Tyytyväinen
#6

Sdp:n hallituspolitiikka kaikessa wanhoillisuudessaan ja epäluotettavuudessaan voisi päteä noin 550 km:n päässä itään Vaalimaalta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eripuraryhmä
#4

Puheessa yhteistyö kumpuaa mitenhän käytäntö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EUROERO HETI
Vihainen
#8

Mitä ihmettä? Miten hyvä ja turvallista Suomessa olikaan elää ennen EU:ta ja NATO:a! Ystävät pitää hankkia läheltä ja viholliset kaukaa, jos sieltäkään. Yhteistyö ja ystävyys ovat paras tae sekä menetykselle että turvallisuudelle. Miten hullua olikaan heittää kaikki romukoppaan, josta maksetaan nyt kovaa hintaa vientitulojen menetyksen ja tuontikustannuksen nousun takia! Ennen ei tarvinnut pelätä, mutta nyt tarvitsee pelätä sekä USA:n että Venäjän toimien seurauksia. Ystävyys ja luottamus on menetetty tyhmien ja kokemattomien poliitikkojemme takia, vaikka meillä oli paljon yli puoli vuosisataa kestänyt Paasikivi-Kekkosen linja ja menestyksellinen puolueettomuuspolitiikka. Rauhaa kannattaa aina rakentaa, mutta sotaan valmistautuminen rauhan edistämisen sijasta on kaiken diplomatian vastaista uhittelua. Samaan aikaan olemme menettäneet itsenäisyytemme EU:lle ja maamme on lahjoitettu ulkomaalaisille, vaikka Suomen luovuttaminen vieraan vallan alaisuuteen edes osittain on törkeä maanpetos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

GG
#11

”Suomen kansalainen, joka muunmuassa Suomea koskevan … miehityksen uhatessa … vahingoittaa Suomea, on tuomittava maanpetoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.

Maanpetoksen tekee erityisen törkeäksi, mikäli siinä
1. aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka
2. muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa.

Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen on kyseessä, kun yritetään esimerkiksi saattaa Suomi vieraan valtion alaisuuteen.”

Suomen rikoslain 2. pykälä:
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L12

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

VAIN YHTENÄINEN KANSAKUNTA ON VAHVA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Savu nousee päästä, kun edes ajattelen millaisia tukia ja rahoja Suomessa jaellaan keille tahansa ulkomaalaisille perheineen tai heitetään varoja ympäri maailman! Niinpä yritän olla ajattelematta ja keskittyä sellaisiin asioihin, joita olen aina halunnut harrastella. Ikävintä vain on se, että nykypolitiikka tulee täydellä varmuudella kolahtamaan kovaa suomalaisiin vielä omien lastemme elinaikana!!!

Tilanteen korjaamiseen ei voi auttaa mikään muu, kuin lopettaa kaikenlainen maahanmuutto huippuasiantuntijoita myöten, poistaa kaikki vastikkeettomat tuet muiden maiden kansalaisilta, palauttaa kaikki pakolaiset ja muut Suomeen omavaltaisesti tulleet, lopettaa EU-lahjoitukset ja mitä ilmeisimmin myös EU-jäsenyytemme (jotta saisimme itsenäisen päätösvaltamme takaisin!), lopettaa velkaantuminen ja maailmanparantaminen ilmastonmuutoksen torjunnasta kehitysapuun, maksaa lainat pois ja saattaa taloutemme muutaman vuosikymmenen takaiseen kuntoon vähentämällä tuontia ja lisäämällä vientiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Juuri noin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000