15.04.2023

Olen kirjoittanut usein aiheista, jotka liittyvä pelkoihimme ja narsismin häiriöihin sekä poikkeavaan käyttäytymiseen osana persoonallisuuttamme. Misogynia on yksi tällainen aihe. Muita ovat vaikkapa narsismi, rasismi, populismi ja lukuisat muut suomalaiseen mieheen liitetyt käsitteet sosiaalista mediaamme lukien.

Puolueistamme perussuomalaisia kerrotaan äänestävän joka kolmannen miehen, jolloin he ovat samalla populisteja mutta mahdollisesti samalla myös rasisteja ja fasisteja sekä misogyynejä. Narsistina suomalainen mies voi olla muidenkin puolueiden äänestäjä kuin perussuomalainen. Kun kirjoitat Suomessa professorina, olet luultavasti myös samalla Yhdysvaltain kansalainen siellä runsaasti vieraillen, samalla tunnistaen ne piirteet, joita lähivuosina liitetään myös sinun persoonallisuuteesi ja henkilöösi.

Jos olet asunut Suomessa vuodenkin Tohmajärvellä, olet kihloissa Katri Helenan kanssa, käyt sotaa kaikkia vastaan – ”Bellum omnium contra omnes”- Yhdysvalloista palaten tiedät, kuinka onni suosii rohkeaa ja kulta on valtaa – ”Audentes fortuna iuvat”, ”Aurum potestas est”. Itse olet havainnut, kuinka vaikeaa on kirjoittaa kirjoittamatta satiiria – ”Difficile est satiram non scribere”. Jo haluat vakuuttaa sosiaalisen median lukijasi tietosi aitoudella, lainaa Suomessa Wikipediaa.

Niinpä kertoessani misogyniasta, lainaan aluksi suoraan Wikipediaa, jolloin ilmiö kuvataan ja luetaan Suomessa pohtimatta, onko sen määrittelijä mies tai nainen. Johonkinhan meidän on pohdintamme perustettava. Itse käytän tukena lisäksi latinaa ja sen ikivanhoja ja elossa säilyneitä sananlaskuja. Ne eivät siten ole omiani. Niillä on ollut kuitenkin pitkän historian kautta säilynyt poikkeuksellinen merkitys myös omassa ja etenkin läntisessä kulttuurissamme. Kirjoitukseni ei ole sidottu sukupuoleen ja käännökset on syytä tehdä nekin tekoälyn avulla ja varmistaa näin virheet robotiikan kautta muiden tekemiksi.

Elämästä et selviä hengissä, etkä ainakaan voittajana. Monet ovat tätä yrittäneet, ja keppi sen lopulta todisti, kuinka vaivaa vaatii voitto ja vasta kuolleista voi puhua myös hyvää – ”Aurgumentum baculinum”, ”Amat victoria curam”, De mortius nil nisi bene”.

Misogynia

Osa artikkelisarjaa

Syrjintä

Muodot

Rasismi

Rasismi Suomessa Rotusyrjintä Afrofobia Seksismi Ikäsyrjintä (lapset, teinit) Uskonnollinen syrjintä Koulukiusaaminen Työsyrjintä Elitismi Homofobia Ksenofobia Luokkasyrjintä Miesviha Naisviha Nepotismi Sanismi Transfobia Vammaisten syrjintä (autismi, kuurous) Riisto

Uskontoryhmiä kohtaan

Muslimit Juutalaiset Kristityt Uskonnottomat

Ilmeneminen

Apartheid Etninen puhdistus Holokausti Kansanmurha Lynkkaus Orjuus Vaino Kiihotus Valkoinen ylivalta Rikos ihmisyyttä vastaan Musta ylivalta Pakkosiirto Vihapuhe Viharikos

Aiheeseen liittyvää

Ennakkoluulo Moniarvoisuus Monikulttuurisuus Positiivinen syrjintä Suvaitsevaisuus Yhdenvertaisuus Tasa-arvo Poliittinen korrektius Distributiivinen oikeudenmukaisuus

Misogynia (kreik. μῖσος, misos ’viha’ + γυνή, gynē ’nainen’) on naisiin ja tyttöihin kohdistuva asenne, jota yleisesti kuvaa aliarvostus tai suoranainen viha eli naisviha. Sanaa on käytetty englannissa 1650-luvulta ja ranskassa 1820 alkaen.

Misogynian tunnuspiirteet

Misogynian tunnuspiirteitä ovat vihamielisyys, halveksunta, kaksijakoisuus ja paikoilleen palauttaminen. Vihamielisyys ilmenee aggressiivisina tunteina, kuten vihana, ärtymyksenä ja raivona, jotka kumpuavat epäoikeudenmukaisuuden tunteesta ja pelosta menettää oma sosiaalinen asema.

Halveksunta ja epäinhimillistäminen tarkoittavat naisten pitämistä vähempiarvoisina, esineellistämistä ja seksualisoimista. Naiset myös jaetaan usein kahden vastakkaisen kategorian mukaan, kuten huoriksi ja pyhimyksiksi.

Rajanylitykset kategorioiden välillä herättävät voimakkaita negatiivisia tunnereaktioita. Paikoilleen palauttaminen viittaa pyrkimykseen määritellä naisten asema yhteiskunnassa ja palauttaa heidät tiettyihin rooleihin ja tehtäviin.

Misogyniaa länsimaisessa kirjallisuudessa

Immanuel Kantin mukaan naisilta puuttuu kyky korkeimpaan abstraktiin ajatteluun. Oppineisuutta yrittävällä naisella ”voisi yhtä hyvin olla parta, sillä ehkäpä se ilmaisisi selvimmin sen syvällisen katsannon, johon hän pyrkii”.

G. W. F. Hegel: ”Naiset poikkeavat miehistä kuten kasvit poikkeavat eläimistä” (teoksessa Oikeusfilosofia, 1821)

Friedrich Nietzsche: ”Menossa naisiin, älä unohda piiskaa!” (teoksesta Näin puhui Zarathustra, 1883–1885)

Misogynia uskonnoissa

Kreikkalaisessa mytologiassa miehet elivät rauhassa, kunnes jumalien kuningas Zeus suuttui Prometheukselle ja kirosi miehet tekemällä ensimmäisen naisen Pandoran. Pandora tuli tunnetuksi mytologiassa siitä, että avasi lippaan ja vapautti maailmaan kaikki pahat asiat, kuten kuoleman, sairauden ja vanhuuden. Käytännössä kreikan mytologia siis syytti Pandoraa (ja naisia) ja tämän lipasta maailman kaikista pahoista asioista. Puutarhaan rakentamani veistos ”Pandoran lippaasta” edustaa suurta määrää juuri naiseen liitetyistä kirouksistamme.

Kristinusko taas kertoo, että maailman kaksi ensimmäistä ihmistä Aatami ja Eeva elivät paratiisissa ja heidät karkotettiin pois paratiisista, kun Eeva maistoi kiellettyä hedelmää, joka antoi hänelle kyvyn erottaa oikean väärästä. Eeva myös houkutteli Aatamin maistamaan omenaa ja Evan teko kirosi naiset ikuisesti synnytyskivuilla.

Nämä uskonnolliset tarinat voidaan tulkita esimerkkeinä misogyniasta, koska ne kertovat, että miehet elivät jumaliensa tahdon mukaan, kunnes juuri naissukupuoliset hahmot olivat ”tottelemattomia” ja tuhosivat rauhan teoillaan. Uskonnollisia tekstejä ja niiden misogynisia viestejä on opetettu faktoina sukupolville ja käytetty tekosyinä naisten systemaattiseen sortamiseen ja oikeuksien rajoitukseen.

Psykologinen vaikutus

Sisäistetty misogynia tarkoittaa naisten omaksumaa naisvihaa. Kun naiset kasvavat yhteiskunnassa, joka normalisoi ideaa naispuolisten ihmisten ja naisellisuuden vähempiarvoisuudesta, myös naiset alkavat nähdä itsensä ja naisellisuutensa rajoittavana ja huonona. Sisäistetty misogynia voi esiintyä naisissa yrityksenä etäännyttää itseään toisista naisista ja naisellisuudesta.

Matti Luostarinen

10.06.2019

Eikö Suomi ole maa, jossa naiset saivat ensimmäisenä äänioikeuden?? Eikö kielemme ole suvuton? Eikö puheenjohtajien tentissä ollut liki pelkästään naisia puheenjohtajinamme? Eikö äänestäjistämme puolet ole naisia? Eivätkö naiset esiintyneet riittävän aggressiivisesti Ylen järjestämissä, vaaleja edeltävissä tenteissä? Eivätkä puolueiden puheenjohtajat olleet liki kaikki naisia? Kuka heistä leimasi perussuomalaisen puolueen äänestäjät mustiksi, fasisteiksi.

Eikö Suomi ole maailman onnellisin maa jo kuudennen kerran? Eikö naisia ole ehdokkaina joka puolueessa? Eikö naiset menestyneet valeissa paremmin kuin koskaan? Eikö misogynia ole suomalaisille liki tuntematon käsite verrattuna niihin kulttuureihin, joissa naisilla ei ole valtaa valitella tai äänestää. Onko virhe kanavoida luonto ja ympäristö, koko vihreä planeetta, YHDEN vihreäksi nimetyn PUOLUEEN oikeudeksi esitellä se ohjelmassaan???

Kun kaikki puolueet ovat rakentaneet omat ympäristöohjelmansa ja lainsäädännön, hallinnon sen hoitajana ja koulutuksen tutkijoina ja opettajina myös yliopistoissamme, joista nykyisin suurempi osa on naisia, myös tohtoreinamme ja opiskelijoinamme. Toki joukossa on edelleen myös miehiäkin.

Onko vaarallista pyrkiä politisoimaan elinympäristömme ja sen ylläpito ja hoito? Eikö se ole riski menettää näin aiheen uskottavuus ja muuttaa se vain keinoksi hankkia valtaa ja varallisuutta uhraten lapsi pesuveden mukana? Turvautuen sosiaalisen median massiiviseen mekastukseen.

Onko mahdollista, että vihreä liike on polarisoimassa sellaista ilmiötä, joka on koko ihmisenä olemisen ja säilymisen perusta. Asiaa tuskin korjaa ilmiö, jossa ihmistä lajina väheksytään ja halveksitaan osana luontoamme. Aivan riippumatta hänen sukupuolestaan, rodusta, uskonnosta jne. Onko vaarallista väheksyä ihmistä lajina? Ruokkiiko se fasismia, ilmiöistä vaarallisinta.

Lainaan kirjoitustani vuodelta 2019. Itseään kuin saa lainata, kertoi Jörn Donner muistelmiensa yhteydessä. Ja Donner on monelle merkittävä auktoriteetti Suomessa eläen. Toki saa, mutta korrektia on kuitenkin kertoa, mistä julkaisusta ja koska kirjoitellen. Omat julkaisut on syytä tuoda näkyville silloinkin, kun aika on ajanut armotta niiden ohi. Tutkijoille näin käy koko ajan ja hyvä niin.

Tiede ei ole Jumalan sanaa ja uskonto on eri asia sekin kuin tieteellinen maailmankuvamme. Moni nimekäs tiedemies ja -nainen on samalla harras uskovainen. Suomessa on toki vaikuttanut arkkipiispoja, jotka ovat väitelleitä tohtoreita, joku jopa kahteen otteeseen. Lähinnä teologiassa ja filosofiassa. Ne ovat lähellä toisiaan. Filosofit väittelevät usein aiheesta, jossa ulkopuolinen ei havaitse juuri mitään aihetta vähätellä, saati pilkata toisen filosofin löydöksiä. Juuri tätä tiede on tulvillaan.

Mitä lähempänä pohdinnat ovat toisiaan, sitä julmempia riitoja löydämme. Sama pätee mihin tahansa pitkälle vietyyn tieteen löydökseen ja uuden innovaation läpimurtoon. Etenkin suuret paradigmaiset, maailmankuvamme muuttavat löydökset aiheuttavat vanhan säilyttäjissä luonnollisen reaktion ja suoranaisen raivon sekä koulukuntaisen vihanpidon. Ilmiö on ikivanha, ei oman aikamme tuotetta ensinkään. Se ei ole kaikkien sota kaikkia vastaan, vaan merkki sitä, kuinka:”Vaivaa vaatii voitto”. ”Amat victoria curam”.

Globaalit kulttuuriset erot ovat nekin usein ongelmallisia, olematta edes rasistista vihanpitoa. Vaikeimmat riidat ja vihanpito syntyykin usein liki sisarusten välillä. Vai olenko väärässä? Siihen täytyy olla myös jokin omissa geeneissä ja perimässä rasittava piirre nähtynä myös sisaren kantamana. Tässä vihanpidossa yritetään nyhjäistä tyhjästä, usein piirteestä, joka on samalla suvun näkyvin yhteinen piirre, periytyvä: ”Aquam a punice postulare”.

Maailma suurten sanojen ja fobioiden vankina.

Mistä syntyy uskontofobiamme? Oli uskonto mikä tahansa. Mistä syntyvät pelot, viha ja ennakkoluulot vierasta kohtaan? Mistä syntyvät fobiamme?

Läntisen tieteen filosofia ja nykytieteen ajattelu on hyvin lähellä kiritillisen opin perinteitä. Olisihan se outoa, jos ei olisi. Samoin naisen asema ja suvaitsevaisuus, liberalismi, sosiaalityö ja syrjittyjen aseman ymmärtäminen, uhraamisen pakanallinen riitti ja merkitys, kaikki tämä ja paljon muuta kumpuaa toki kristinopista. Mutta ei toki vain sieltä.

Ihmisen aggressiot ja valta, vallanhalu ja ahneus, kuolemansynnit, niiden esittely, ovat nekin hyvin vanhaa perua. Mutta mistä kumpuaa pelko, viha ja ennakkoluulot vierasta kohtaan? Ympäri maailmaa työryhmät pohtivat, mikä on tämän kammon tai pelon taustalla.

Rasismikortti ja sen heiluttelu ei ole sekään oikein fiksu tapa ratkaista ongelmia, kun oireet ovat muuta kuin uskontokammon todelliset juuret. Eihän islamistikammo ole toki ainoa kammomme ja fobia ensinkään.

Antisemitismi ja juutalaisvastaisuus on sekin jotain kokonaan muuta kuin pelkkä fobia, josta selviää komiteamietinnöllä tai tuomitsemalla se sopimattomana tai rikollisena fasismina. Vai riittääkö komiteamietintö ensinkään?

Kun rinnalle tuodaan kasalaisvapaudet ja sananvapaus pyhimpänä, olemme kehittäneet noidankehän, jossa ulospääsyn hakeminen on nyt vailla uskottavaa tieteellistä todistelua. Kun joku islamisti luopuu uskostaan, tuloksena on luopio, jonka elämä on kaikkein pahinta mitä voisi kuvitella. Ei kai kukaan sellaista ole vaatimassa?

Samoin se oli Suomessa, jos käyttäydyit uskontosi vastaisesti pienissä yhdessäolo-organisaatioissa, joiden taustalla oli uskonnolliseksi kutsuttu yhteisöllisyys. Asiaorganisaatiossa se jo hieman helpotti ja yksilön ottaessa etäisyyttä agraarin tai esiteollisen yhdyskunnan kahleisiin.

Erik Allardt sosiologina käänsi nämä käsitteet myös suomalaisille (Gemainschaft/Gesellschaft, Communal society/ Associational society). Kun kirjoitan tai luennoin oppilailleni, varon käsitteitä “yhteisöllisyys”, “uskonto”, “alue” ja korvaan nämä tunnesanat vaikkapa käsitteillä “spatiaalinen”, “regionaalinen”, tai alueidentifikaatioon liittyvillä käsiteillämme, jotka eivät ole saaneet opiskelijoiden käsitteistössä tunnesanan merkitystä ja sisältöä jo lapsena. Kasvien ja eläinten sekä näiden rakenteiden kuvaamiseen käytän latinaa. Samoin ihmisen sairaudet on hyvä luokitella latinan kautta ohi omien tunnesanojemme. Käyttäkö oma lääkärisi usein latinaa kertoessaan vaivoistasi? Lue epikriisisi ja eikös vaan tutut oireet saa siellä kovin vieraanoloisen käsitteistön.

Tämä pätee myös uskonnolliseen sanastoon ja varoen samalla loukkaamasta kenenkään suuria tunteita tieteestä luennoidessani. Sanat, symbolit, on ensin “kesytettävä” ja vasta tämän jälkeen pohdittava, missä kulkevat tieteen ja mielikuvien rajat suurten symbolirakenteiden viidakossa. Kun kritiikki esitetään, sen on kestettävä tieteen läpivalaisu. Vaikeita asioita on syytä esittää myös yhteiskunta- ja taloustieteissä latinan avulla. Etenkin jos suomalainen vastine ei kerro koko totuutta. Suomi kielenämme ei ole oikein tieteen kieli ensinkään.

Mitä yhteistä on kristinopin ja siihen kohdistuvan kritiikin sekä aggressiivisen vihan kohdalla suhteessa islamiin? Löytyykö Suomesta myös sellaista kristinopin lahkolaisuutta, jota vierastetaan ja kuvataan stereotyyppisesti, rasistisesti? Jos käsite vie rasistisiin ilmaisuihin, kierrä se ja ota käyttöön tarvittaessa latina. Näin Suomessa on tehty ennenkin ja vuosisadat. Näkemänsä, kuulemansa, haistamansa – ”De visu; de auditu; de olfactu”.

Onko Jehovan todistaja stereotyyppisen rasismin kohde, kun stand-up koomikko kuvaa heitä pilkallisesti ja me nauramme. Miten oli pietististen liikkeittemme kanssa ja Euroopassa katolisen kirkon hajotessa sekä kiertyen globaalina ilmiönä idässä ortodoksisena ja kreikkalaiskatolisena oppina sekä lännestä Vatikaanin ja Rooman kuljettamana miekkalähetyksenä maahamme? Menikö jokin ilmiö väärin ymmärrettynä liki veritekoihinkin? Miksi kirjailijaa lyötiin tavalla, joka vei hänen mielisairaalaansa? Oli hän sitten Aleksis Kivi tai Mika Waltari, Juhannustansseja kuvaava kirjailijammme.

Joku kuninkaista otti myöhemmin vastaan myös Lutherin opit ja toki nekin jakautuivat eikä Irlanti pohjoisessa ole vielä tänäänkään vapaa vihanpidosta. Miksi esimerkkejä ei oteta körttikansan ja laestadiolaisten omasta pienestä maailmastamme, heimoistamme, heimosodistamme, kun alamme pohdinnan idän ja lännen uskontojen kohdalla ja Suomessa kohdaten islam? Moni suomalainen menetti liki koko sukunsa viikinkiveneessä matkaten. Näin myös oman sukuni kohdalla maksaen veronsa väärille jumalille vallankäyttäjinä. Oma sisällissotamme oli verinen kokemus sekin.

Onhan meillä sosiaalista pääomaa ja kulttuuria, jossa kirkko ja uskonto on törmännyt maassamme sekä verisiin, pinnan alla kuohuvaan vihaan ja aggressioon, että joskus myös hieman fiksumpaan pohdintaan uskontojen ja maailmankuvien merkityksestä maassamme. Voisiko Eurooppa olla joskus täysin ydinaseeton vyöhyke? Miten globaali maailma asennoituisi väkivallattomaan maailmaan?

Pinnan alla kuohuvalla aggressiolla oli aikanaan syyt ja seuraukset heimosotiimme, mutta samalla talousalueiden syntyynkin, aggressioiden merkittävä vaikutus näkyy kulttuurimaisemassamme vielä tänä päivänäkin. Miksi me niistä vaikenemme?

Uskonto keppihevosena oli miekkalähetyksen naiivia piilottelua hakea valtaa ja verotettavia. Toisaalta otamme ankarasti kantaa aiheisiin, jotka ovat alkujaan uskonnollisia arvoja, normeja, traditioita ja mukana myös lainsäädännössämme, oli uskonto tänään mikä tahansa.

Oli ministereitä, jotka vannoivat valansa sormet Raamatun päällä ja niitä, joille Raamattu ei sopinut lainkaan.

Jotkut kokevat vihaa, oli uskonto mikä tahansa. Viha ja aggressio ei näyttäisi syntyvän islamofobiasta, vaan paljon kauempaa, ja selittyvän niin Euroopassa kuin Suomessa kokonaan muusta kuin nyt Helsingin Sanomissa (10.6.2019) esiteltävistä pintailmiöistämme. Kyllä ihminen vihata osaa ja raivota ilman uskontojakin, pakanana.

Tässä historiantaju on tärkeää. Lännen kuvitteellinen sananvapaus tai demokratia eivät nekään kumpua uskonnoistamme. Kritiikki, joka kohdistuu uskontoon, on sallittavaa, mutta fobiat ovat ilmiönä kokonaan muuta ja muusta syntyviä nekin kuin uskonnosta.

Lähi-Idän valtapolitiikkaa ei pidä sitäkään yhdistää uskontoihin. Sama koskee Afrikan heimohallinnon kulttuureja ja siirtomaa-ajan konfliktejamme. Se että konservatiivisuus ja liberalismi yhdistetään myös uskontoihin, on oire ja tapa hallita, ei uskonnosta syntyvä ilmiö ensinkään. Sama pätee oman aikamme vihanpitoon ja narsistisiin harhoihimme. Politiikassa havaittavat ilmiöt ovat nekin kaikkea muuta kuin ”nelikentän” mukanaan tuomia konservatiivin tai liberaalin vihanpitoa.

Uskonnot osana valtaa ja hallitsemista, nöyryytystä tai aggressiota ovat toki perustaltaan pääosin muuta kuin uskonnosta syntyviä. Näin meillä Suomessa kuin Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa, missä tahansa liikkuen, ja jossa syntypukkeja haetaan osana mihin tahansa uskontoon liittyvänä tarkoituksellisena fobiana tai rasismina, vihanpitona osana poliittista valtaa ja sen tavoittelua. Valta ja sen sokaisema ihminen on varallisuuden rinnalla usein osa narsistista häiriötä ja sen luvallista esittelyä.

Helsingin Sanomat (10.6. 2019) ottaa näkyvästi esille helluntaipäivän jälkeen käsitteen muslimivihasta ja -fobiasta sekä toisaalla uskontokritiikistä. Toisen se tuomitsee ja toisen hyväksyy. Jälkimmäinen on lehden toimituksen mukaan perusteltua uskontokritiikkiä. Se on muodissa tänään. Eihän näin aina ole ollut ensinkään. Aikaan ja paikkaan sidottu käyttäytyminen on osa traditiota, joka on ajattoman ja paikattoman maailman melskeissä maailmankuviamme paradigmaisesti horjuttava ilmiö. Sosiaalisen median alustat tuottavat tätä kaiken aikaa.

Kritiikin tulisi olla senkin perusteltua ja tieteellistä dialogia. Hassan on menestyskirjoissaan käsitellyt etenkin islamofobiaa teemana monelta suunnalta ja pohtivasti. Stereotyyppien syntyminen siirtyy siinä rasismin puolelle ja se on tuomittavaa, kuvaa Hassan Blasim lehden artikkelissa. Se nyt on vähintä, mitä tieteelliseltä selitykseltä täytyy edellyttää