Eurooppalainen yhteisvelka ja tukipaketit on torjuttava
Euroopan unioni etenee jatkuvasti suuntaan, jossa päätäntä- ja budjettivaltaa siirretään kansalliselta tasolta Brysseliin. Tällä kaudella hyväksytty elpymisväline oli yksi tällainen suuri harppaus kohti niin sanottua liittovaltiota. Elpymisvälineeseen sisältyy sekä avustus- että lainamuotoista tukea, jota perusteltiin koronaviruksen aiheuttamilla kustannuksilla. Todellisuudessa maksatusperusteet liittyivät hyvin vähän koronaviruksen aiheuttamiin kustannuksiin. Raha liikkuu pääsääntöisesti Pohjois-Euroopasta Etelä-Eurooppaanja Länsi-Euroopasta Itä-Eurooppaan. Suomi maksaa elpymisvälineen avustuksista 7,2 miljardia, mutta kustannukset nousevat vielä korkojen vuoksi.
Elpymisvälineen täysistuntokäsittelyn yhteydessä eduskunta hyväksyi myös kriittiset lausumat, joiden mukaan tämä paketti jää kertaluontoiseksi ja Suomi ei edistä kehitystä, jossa unionia kehitetään epäsymmetrisen tulonjakounionin suuntaan. Lausumat eivät sido juridisesti, mutta ne ohjaavat poliittisesti.
Vaalikeskustelujen alla kaikki puolueet ovat sanoneet, että näistä lausumista pidetään kiinni. Yhteisvelka torjutaan Kokoomuksesta Sosialidemokraatteihin. Kuitenkin on selvää, että nämä puolueet eivät tosipaikan tullen kykene vastustamaan eurooppalaisilta viiteryhmiltään tulevaa painetta. Vain ja ainoastaan Perussuomalaisten selkeällä vaalivoitolla voidaan varmistaa, että eduskunnan kriittisistä lausumista pidetään kiinni ja suomalaisille kallis ja vahingollinen kehitys saadaan estettyä.Tukipaketit eivät ole loppumassa elpymisvälineeseen eivätkä ne alkaneet siitä. Euroalue on kroonisesti epätasapainossa, koska euro on poliittinen valuutta vailla taloudellista vakaata pohjaa. Erilaiset elpymisvälineet ja yhteisvelkarahastot vain syventävät tätä kroonista kriisiä. Ne eivät kannusta holtitonta talouspolitiikkaa harjoittaneita valtioita pistämään talouttaan kuntoon, vaan syventävät ainoastaan moraalikatoa.
Joku voi sanoa, että tukipaketteja ja yhteisvelkaa pitää kannattaa, koska tarvitsemme vahvan unionin Venäjän uhkaa vastaan. Tähän voi vastata, että tukipaketit eivät tee unionista vahvaa vaan horjuvan. Kaikista parasta Euroopan unionille on, että se alkaa jälleen noudattaa perussopimuksiaan ja muuttuu talousalueeksi, jossa kukin valtio vastaa omista veloistaan. Suomessa vain Perussuomalaiset ovat valmiita ajamaan tällaista Suomelle ja koko Euroopalle parasta politiikkaa.
Jos haluat EU-politiikkaan suunnanmuutoksen, äänestä vaalipäivänä Perussuomalaisia!
Tekstin aiheet:
EU:n jäsenyys ei ole Suomen olemassa olon edellytys. Iso-Britannia, Norja ja vaikka Grönlanti eivät kuulu EU:hun, ja silti ovat olemassa, täysvaltaisi maita ihmisoikeuksilla. EU on geeneiltään lähinnä kommunistinen entinen Neuvostoliitto, ja äärikommareiden uusi toiminta alusta. EU:hun tulee suhtautua kuin idänruskokäärmeeseen, ja euro on todellakin vain poliittinen valuutta, joka ei todellakaan sovellu Suomen valuutaksi, vaikka kiihkokommarit sitä meillä palvovatkin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, EU vastaisuus ei ole Putin myönteisyyttä, vaan taloudellisen itsenäisyyden tai halun ilmentymä. Itsenäisyydestä on taisteltu satoja vuosia ei aikakausina, eikä itsenäisyyden kaipuu ole mitenkään uusi asia. EU:n parlamentti muistuttaa meitä Neuvostoliiton ja natsi-Saksan ajoista, määräysvalta viedään jäseniltä hivuttamalla, luomalla erilaisia määräyksiä, sylkemällä kansallisille oikeuksille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin se on, Suomi ei ole joko Venäjän tai EU:n kainalossa, molemmat ovat huonoja vaihtoehtoja. Itsenäisyys on tärkeä itseisarvo, jossa kyetään toimimaan sekä EU:n vaikutusalueella että maailmanmarkkinoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Napautappas niitä nivusias, me ollaan kartalla siellä missä ollaan, mutta meillä on myös puolustus, ja kaiketi pian Natonkin suoja, ja paras puolustus on se, että meistä ei ole uhkaa kellekään. Kukaan tuskin haluaa edes ryömiä ylitsemme valloittamaan Venäjää. Venäjä saa olla tyytyväinen että on saanut parhaimman maan naapurikseen. EU ja Venäjä sen sijaan tuskin ovat parhaimmat ystävät, varsinkin, kun EU yrittää olla kommunistisempi ja valloittavampi kuin itse Venäjä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin on, Putinin aika on kenties vuosia, mutta Venäjä on naapurinamme varmasti miljoonia vuosia, kyllä Venäjällä vaihtuu valta ja kulttuurit moneen kertaan miljoonien vuosien aikana, meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin katsoa horisonttiin, ja pitää rajat hallinnassa. EU:n tulevaisuus on ilmastokiimaista kulttuuria, jonka tulevien vuosien ikää on vaikea arvioida mutta tuskin villitys pitkään kestää, nälänhätä ja ilmaston kylmeneminen hyydyttää kiimaisen touhun. Albert Einsteinin teorian mukainen perihelikiertymän aiheuttama jääkausi on edessä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No Marin on luku sinänsä, huutaminen kaiketi kuuluu joidenkin yksilöllisiin ongelmiin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ongelma saattaa liittyä perintötekijöihin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Aikooko eu kieltää kemiallisten torunta-aineiden käytön?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näyttää pahasti siltä, että vihreät istuttavat koko länsirannikon täyteen tuulimyllyjä, kuin metsän istutusta. Tuo on tietenkin väärää politiikkaa ja musertaa koko ympäristön suojelun kehitysmaiden tasolle. Meidän on käytettävä ja jalostettava kivihiilestä sekä energiaa että muita jalosteita puhtaalla tekniikalla mieluummin, kuin tuhotaan loputkin luonto tuulivoimaloilla. Kivihiiltä saadaan maailmalta monista tuottajamaista, ja sitä riittää sadoiksi vuosiksi eteenpäin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onneksi Vihreiden käyrä näyttää alaspäin, ei vain Suomessa, vaan muuallakin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti