Harjoitin työpaikkaturismia kiinalaisen pyöräilyjoukkueen kanssa turkulaisessa televisiotehtaassa. Tuolloin yrityksen johtaja esitteli meille vinhasti hyörivää härveliä ja totesi hämmästelijöille:”Tämä keksintö tekee yhdeksäntoista ihmisen työt.”

”Maksaako se myös heidän tuloveronsa?”- kysäisin.

Hyväpalkkainen suorittava työ tehdashalleissa on haihtunut kuin ilmavaiva Saharaan. Enää vain lapsissa ja koirissa ei lue ”made in China.”

Lupaavia kasvuyrityksiämmekin on sutjakasti myyty ulkomaille. Nykyään tulos tehdään tuotantoketjujen alku- sekä loppupäissä. Usein se on immateriaalista, kansainvälistä sekä vaikeasti verotettavaa ja helposti siirrettävää.

Yrityksen tuottavuuden kasvu tarkoittaa ”vähemmällä enemmän”. Kun ilmoitetaan, että putiikin tulos on kohentunut, niin se usein on tehty vähemmällä väellä. Kun palkkoja ei voi laskea ovat varsinkin kansainvälisten yritysten ahne visio ja käytäntö: ”sijaintimaan ihmistyövoiman korvaaminen automaatiolla.”

Koneet väijyvät myös korkean taitotason tekemistä. Investointienkohteina ovatkin usein keksinnöt , joilla pyritään korvaamaan työntekijät sekä vähentämään aivotyötä. Jatkossa yhä harvempi tulee saamaan paksun tilipussin myöskään luovasta ja innovatiivisesta työstä. Mutta ilman aivainhenkilöstöä ei mikään firma menesty!

Ruukinpatruunoitten aikaan hyvässä talossa renkikin vaurastui. Nyt robotit ja tekoäly vaurastuttavat sijoittajia sekä yritysten omistajia.Työllisyysluvut ovat kohentuneet, mutta duunarin reaaliansiot huonontuneet.

Yritykset investoivat ja työllistävät jos se tuottaa niille lisäarvoa. Tai kun on pakko. Kannustin uuden luomiseen tulee vain (paikallisilta) kuluttajamarkkinoilta. En tiedä ainuttakaan teollisesti tuottavaa yritystä jonka toimiala on vain työllistää!

Jotta investoinnit voisivat maksaa itsensä takaisin, tarvitaan kulutusta. Ihmiset luovat tuotteiden ja palveluiden loppukysynnän. Massakulutusyhteiskunta edellyttää massojen vaurastumista. Useimmille työpaikka on ainoa tulonlähde. Se takaa kuluttajien ostovoiman. Robotit eivät toreilla ja turuilla vinguttele visaa.

Kalevalassa on liian vähän sijoitusvarallisuutta. Pääoma on pullon henki. Se on ottanut niskalenkin politiikasta. Rahalla spekulointi tuottaa paremmin kuin ahkera työ. Yritykset kilpailuttavat infrastruktuuriaan ja valitsevat itselleen suotuisan verotusilmaston.Yrityksen on voitoillaan kannattavampaa ostaa kilpailijoitaan, omia osakkeitaan tai jakaa osinkoja kuin investoida työtekijöihin.

Ahneus on kapitalismin kukkanen. Se tuoksuu erityisen väkevänä osakkeenomistajille. ”Jäätelö on hyvää kun sitä saa yksin nauttia” !

Kun varallisuus ja kulutus kasautuvat suppealle eliitille muu yhteiskunta voi pahoin. Jos epätyypilliset työsuhteet yleistyvät ja leipä on muruina maakunnassa tai sitä tehdään automaatiolla ulkomailta, niin Kalevalan taloudellinen ilmasto vie monelta uskon tulevaisuuteen. Kun ihminen menettää hyvän ammattitaitonsa suojan, niin huoli toimeentulosta kourii. Keskiluokkamme on liian heikossa hapessa tukeakseen kulutusta.

Robottien ansiosta osa teollista valmistusta palannee Suomeen. Se ei kuitenkaan palauta työpaikkoja. Silti meidän on saalistettava investoineja. Tulee laatia investointistrategia siitä mitä tuotannontekijöitä verokilpailun oloissa myymme muita edullisemmin ja miten kompensoimme logistisen sijaintimme. Suostutellakin pitää, sillä verojen ja kulujen kasvu vähentää yritysten investointihaluja.

Maailmantaloutta on mahdotonta ennustaa. Silti taloudellisista ongelmista on aina selvitty ja selvitään.

Opiskelu on Suomessa erittäin kannattava investointi. Vaikka esim. toisen asteen tutkinto ei kohottaisi palkkaa, niin usein työpaikan saa varmemmin.

Vasemmistopuolueidenkin on hyvä pitää mielessä Xi Jingping’in lausahdus: ”Jotta voimme rikastua, joidenkin on annettava rikastua ensimmäisinä”.

Meidän on silti keskityttävä tuloerojen kasvun ehkäisyyn ja jaettava hyvinvointia laajemmin.

Onhan se ihan hanurista, että vauraassa Kalevalassa on jo useita, jotka joutuvat pohtimaan käyttääkö varansa ruoan vai kodin lämmittämiseen?