03.11.2022

Käteeni osui maantieteellisen aikakauskirjan numero neljä vuodelta 2021. Sen kirjoittajat oli koottu tutkijoista, joiden aiheet liittyivät moninaiseen luontoon ja yhtä moninaisiin luontosuhteisiimme. Erityisesti tutkijoita vaikutti kiinnostavan hyvin erilaisen maahanmuuttajataustaisten nuorten luontosuhde, luontosuhteen katkokset ja jatkuvuudet, Suomen Lappiin ja pohjoiseen muuttaneiden kokemukset ja mieltymykset uuden kotipaikan tarjoamista luontokokemuksista suhteessa aiempaan jo elettyyn elämään sekä sen kokemuksiin, omaan identiteettiin suhteessa suomalaiseen luontoon. Oli pohdittu myös monikulttuurisen luontotoiminnan yhteiskehittämisestä.

Koska omat tutkimukseni sivuavat samoja teemoja, ihmisen identiteetin syntyä osana kulttuurista ja luontoympäristöään, tämä perinne näyttäisi saavan nyt jatkoa myös nuoremman ja uuden tutkijapolven työskentelyssä ja tuloksetkin vaikuttivat todella mielenkiintoisilta, oli kyse sitten omasta, maamme sisäisestä muuttoliikkeestä tai maahamme muuttavista ja uutta työvoimaa haettaessa sellaiseen fyysiseen ympäristöön, joka poikkeaa täydellisesti muuttajan aiemmasta elinympäristöstä.

Koska Terran voi tilata Maantieteelliseltä Seuralta en ala avata sen tuloksia. Niitä kun on uskomattoman paljon ja niiden oivaltaminen vaatii kunnon paneutumista hyvin kootun aikakauskirjan sivuilta. Sen lukijana voi rikastuttaa tietojaan myös hakien verkkojulkaisun ISSN 2736-9331.

Koska oma tutkimustyöni siirtyi toisen väitöskirjani jälkeen uuteen vaiheeseen identiteettitutkimuksesta sen poikkitieteisiin sovelluksiin ja etenkin muuttuvassa mediamaailmassamme, liitän tämänkin aiheen juuri tähän ympäristöön maantieteilijöitten suorittamaa ja kyntämää koko ajan muuttuva ja laajenevaa tutkimussarkaamme. Jonkun oli kuitenkin käynnistettävä aikanaan tuo kyinen sarka.

Identiteettitutkimus kun kuuluisi jo spatiaalisena identiteettinämme muuttaa omaksi itsenäiseksi monitieteiseksi tutkimusalakseen, josta etenkin mediamme ja politiikka ovat erityisen kiinnostuneita osana alue- ja yhdyskuntasuunnitteluamme.

Otan esimerkkinä aiheesta kaksi vuonna 2012 kirjoittamaani artikkelia, jotka ovat jatkoa aiheesta, jonka juuret ovat 1900-luvun alun tutkimustraditiossa mutta katosivat vain maailman myrskyihin ja myöhemmin sotiemme seurauksena. Aloimme herätä siihen myöhemmin uudelleen mutta nyt teknologian kautta ja samalla hybridiyhteiskunnan kouristelun seurauksena.

Aloimme panostaan 1970-luvulta alkaen opintoihin, jotka palvelivat teknologiaa, insinööritieteitä ja luonnontieteiden sovelluksia, laiminlyöden samalla sellaisia perustieteitämme, joita nyt on syytä herätellä jälleen henkiin uuden sukupolven toimesta ja myös taloudellisin panostuksin. Toinen tie, nykyisen jatkaminen, kun vie suomalaisen henkisyyden kovin kapeille raiteille ja saamme etsiä filosofimme kokonaan oman osaamisemme ulkopuolelta perustieteineen. Sellaiseen kehitykseen meillä ei ole varaa itäisen ja läntisen, pohjoisen kulttuurin edustajina ja integroijina.

Mediavallan dualistinen harha

21.12. 2012 – 03.11.2022

Tapanani on ollut jakaa mediapalkinnot vuoden vaihtuessa uudeksi. Nyt sitä kiirehtii kalenteri, jonka laatijana on ollut omaa kulttuuriamme merkittävämpi edeltäjä. Mayakansan kalanterin mukaan seuraava suuri ajanjakso alkaa jo tulevana perjantaina 21.12. 2012. Nyt alkaa olla joko lopun alkua tai alun loppua. Kukaan ei varmaan voi kiistää, etteikä vuosi 2011 ollut Maykansan ennusteen mukainen ja kirjani ”Arctic Babylon 2011” 1970-luvulla kirjoitettuna kohdallaan. Miten mahtaisi olla sitten vuonna 2022 ja sen kesällä? Klusterikirjat ja kirja ”Draaman kesä ja Euroopan hullu vuosi 2022” taitavat olla nekin ennusteen mukaan syntyneitä.

Vai epäileekö joku lukutaitoinen suomalainen, ettei kesä ollut draaman kesä tai ”Hybridiyhteiskunnan kouristelu” vuosikymmen aiemmin kirjoitettuna kirjanani oikein tätä aikaa kuvaava? Miksi meillä muuten perustetiin EU:n hybridivaikutuksia seuraava ja selvittävä EU:n yhteinen laitos vuonna 2019? Miksi se annettiin Suomelle? Kysykää presidentti Sauli Niinistöltä, hän tietää.

Mediavallan aikaa

Oma aikamme on mediavaltaa. Näin riippumatta siitä, käsitämmekö sillä perinteistä mediaa ja sen kehitystä nykyiseksi harvainvallaksi Yhdysvalloissa, jossa ABC (Disney) omistaa kymmenen televisiokanavaa, 44 radioasemaa ja satoja muita vähäisempiä medioita, CBS (Viacom) kolme tusinaa televisioasemaa, 160 radioasemaa ja satoja muita pienempiä medioita ja Disneyn tapaan elokuvastudioita, FOX (Rupert Murdox) 22 televisioasemaa pelkästään Yhdysvalloissa sekä satoja pienempiä medioita, mukana myös kirjankustantamoja ja vähintään 130 päivälehteä sekä NBC (General Electric) joka muodostaa suurimman klusterin, jossa mukana on mm. CNBC (Dow Jones) ja MSNBC sekä Microsoft.

NBC on valtio valtiossa ja koostuu sellaisesta myös teknologia- ja finanssitalojen rakenteesta, jossa kerrotaan päivittäin se, mitä amerikkalaisen kuuluu tietää ja lukea maailmastaan ja sen tapahtumista. Siinä politiikka, talous ja media ovat sama asia ja samaa syntyvää maailmankuvaa. Tänään tästä maailmankuvasta Putin Venäjällä ja Ukrainassa pyrkii antamaan joukkoineen oman tulkintansa. Ilman kolmatta maailmansotaa siitä ei taida tulla yhtään mitään, päinvastoin. Hänen on ymmärrettävä perääntyä ja huomattava missä oman aikamme hybridi kulkee ja kuinka se on jättämässä hänet historian lehdille kellastumaan.

Dualistinen harha

Käsite “näin sen uutisissa” tai “luin sen lehdestä” on käytännössä muutaman mediamafian rakentama maailma, jossa mukana ovat television ja radion, päivälehtien ja kirjojen ohella myös elokuvat ja sähköinen viestintä, internet ja sen luomusten rakentajat, teknologia ja finanssitalot. Se että saamme tietoja maailmalta hieman myöhässä tai kuvitteellisen oikeassa aikataulussa, mutta hieman virheellisenä, ei ole uutinen.

Tämä koskee vaikkapa koulusurmia ja niiden yhteydessä tullutta virhettä kaiken reaaliaikaisen kiireen keskellä. Uutinen olisi sen sijaan sellainen tieto, joka olisi irti näistä mediamafian rakenteista ja sen tuottaja saisi uutisensa läpi medioissamme.

Tässä kiinalainen media toimii toisin kuin Yhdysvalloissa samankaltaisen tapahtuman tiedottajana. Kun keskustelu puuttuu, media ei ole täyttänyt tehtäväänsä. Onko siis asioita, joista Suomessa vaietaan? Kuvitelma siitä, että mediat ovat avoin areena kansalaiskeskustelulle, on maailman suurin harha.

Käytännössä politiikan, talouden, hallinnon ja muun eliitin edustajat muotoilevat keskustelun esityslistan ja sen mistä yhteiskunnassa puhutaan. Tämä eliitti pystyy määrittelemään ne ehdot, millä tavalla toimittajat raportoivat tapahtumista tai kirjailija kirjansa kirjoittaa, elokuvasta tulee katsottu ja levitetty.

Eliitti määrää ja muovaa tarpeemme ja myös sen millaisia asioita pidämme hyvinä ja luonnollisina yhteiskunnassamme. Tällainen eliitti on konventiota ylläpitävä ja vastustaa muutosta, joka uhkaa sen ylläpitämää valtaa. Näin uusi, luova ja innovatiivinen, ei oikein tahdo läpäistä vanhoja sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia rakenteitamme.

Rakenteen murtamiseen vaaditaan keinoja, jotka ovat rakenteiden itsensä luomuksia ja synnyttävät samalla sellaisen kitkapinnan, jossa innovaattorille jää hetki aikaa reaaliaikaisen maailman pysäyttämiseen. Koko maailma ei tarvitse muuttaa hetkessä.

Riittää kun mukana ovat sen avaininnovaattorit ja näiden ennustettu tapa reagoida prosessiin. Se ei noudata perinteisen median diffuusista logiikkaa. Tässä logiikassa mukana on aina dualistinen maailmankuva ja kuvitelma lineaarisesta ajasta.

Spektaakkeleiden maailma

Dualistinen näkökulma, jossa media olisi vallan vahtikoira, on takavuosien tapamme olettaa median olevan idealistinen ja pitävän myös poliittista ja taloudellista eliittiä erillään mediavallan taloudellisesta klusterista ja sen kytköksistä toisiinsa. Tämä käsitys on lähellä eräänlaista spektaakkelia, jossa dualismi syntyy ihmisen arkielämästä ja sen käsitteistöstä ja toisaalla median välittämästä kuvitteellisesta yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

Siis kahdesta erilaisesta maailmastamme. Nykyisin tämä lähiyhteisön “todellisuus” ja “miltä arkielämä näyttää” -todellisuus on korvautumassa laajemmalla sähköisen median tuotteella, jossa jälkimmäinen kilpailee perinteisen mediamaailmamme kanssa.

Emme ole enää varmoja, toteutuuko dualismi siten, kuten meille väitetään tai jolla meitä manipuloidaan. Oleellista on, että uudessa yhteiskunnassa yksilö kokee voimattomuutta ja huomaa kuinka vaikeaa perinteisten instituutioiden kautta on vaikuttaa siihen todellisuuteen, jossa uusi sosiaalisen median sähköinen maailmamme syntyy. Näin palaamme tutkimukseen ihmisen omasta identiteetistä ja sen synnystä sekä geneettisestä perimästämme osana luontoa. On hyvä että nuoret maantieteilijät sitä tutkivat.

Kykymme kommunikoida suoraan uuden median ja kuvitteellisen päätöksentekijän välillä on liioiteltu ja petymme tähän koko ajan ja luovutamme demokratiassa saavuttamamme vallan muille. On syntynyt kohtuuton aukko vanhan arkielämän ja kuvitteellisen institutionaalisen ja monella tavalla korporatiivisen vallankäyttäjän välillä. Tämä ei ole kiinnostunut ihmisen identiteetistä, juuristamme.

Syntyy demokratian kriisi, jossa vanhat korporaatiot eivät ole enää uskottavia. Uudessa maailmankuvassa päätökset tehdään Helsingissä, Brysselissä, Wall Streetillä ja mediatalojen omistajien pöydissä, joiden etäisyys on koko ajan kasvava. Samalla mediavallan ja muun vallankäytön välinen suhde ei ole terve. Se on etääntynyt liian kauas ihmisen omasta identiteetistä, juuristamme.

Kitkapinnan syntyminen

Suomessa toimittaja Risto Uimonen kirjoitti kirjassaan “Median mahti” kuinka media on juuri nyt valtansa huipulla. Heiveröisimmillään mediavalta oli Urho Kekkosen aikana, jolloin jo Paasikivi osti median kautta itselleen valtaa saadakseen liikkumatilaa Neuvostoliiton suuntaan. Kekkonen jatkoi samaa politiikkaa.

Mediavallan kasvaessa sen kilpailu muuttui liki itsetuhoisaksi ja tyypillisimmillään se oli Matti Vanhasen joutuessa pääministerinä todistamaan jotain sellaista, jossa syytetyllä ei ollut asiaa oikeuteen. Asia meni eduskunnan päätettäväksi, jolla taas ei kuuluisi olla tällaisten asioiden ratkaisijana mitään tekemistä. Neljäs valtiomahti ja kaksi muuta olivat napit vastakkain ja samalla puurot ja vellit sekaisin.

Syntyi kitkapinta, joka antoi innovaattoreille mahdollisuuden toimia. Se, oliko noudatettu hyvää journalistista tapaa, meni lopulta Pekka Hyvärisen johtaman Julkisen Sanan Neuvoston päätettäväksi.

Mitä tekemistä JSN:n tapaisella organisaatiolla on maan parlamentarismin ja pääministerin kanssa? Niinpä mainio koulukaverini Iisalmen lukiosta, Pekka Hyvärinen, erosi tehtävästään.

Tuppilautavallankumos kaatui sekin ja seuraava erovuoroinen oli Yleisradion pääjohtaja. Yleisradiossa joku oli mennyt toisen housuilla tuleen. Tulos oli odotettu. Samoin seuraavien vaalien tulos. Ihmistä ja hänen identiteettiään oli loukattu ja se antoi tilaa uusille yrittäjille.

Ymmärrys politiikkaan katosi

Suomessa valtakeskustelu on vienyt valtaa ulos ja maan rajojen ulkopuolelle. Koko valtarakennelma alkoi elää ja vanhan median suhde uuteen ja viidenteen valtiomahtiin, sosiaalisen median koko kenttään, alkoi elää aivan omaa elämäänsä.

Näin kitkapinta laajeni innovaattoreille toimia. Suomalainen media alkoi tylsistyttää keskivertokansalaisen kykyä ymmärtää politiikkaa, taloutta ja median tapaan viestittää ympäröivästä yhteiskunnasta muuten kuin viihteenä ja journalismi alkoi latistua. Sellaista ihminen ei voi kohdallaan sallia, identiteettinsä syvää halveksuntaa.

European Social Surve (ESS) teki jo vuoden 2006 puolella selvityksen, jossa tutkittiin 15–62-vuotiaiden kansalaisten yhteiskunnallista osaamistamme Euroopassa. Sen ensimmäinen kierros tehtiin vuosina 2002–2003 ja toinen vuosina 2004–2005. Suomesta mukana oli mm. Suomen Akatemia ja hankkeessa haastateltiin 2000 suomalaista 17 valtion kansalaisten kanssa samaan aikaan. Otanta oli riittävän kattava luotettavien tulosten saamiseksi tutkimuksessa, jossa Suomi oli hännän huippuna. Tuloksista vaiettiin ja tärkein vaikenija oli Suomen Akatemia. Sillä oli siihen varmaan painavat syynsäkin.

Viestit eivät mene perille

Tutkimuksen mukaan kansalaisilla on suuria vaikeuksia ymmärtää politiikkaa ja omaa mediaansa muuten kuin gallup -pelinä. Noin joka toinen suomalainen vastaaja piti politiikkaa ja sen ymmärtämistä joko aina tai säännöllisesti vaikeasti ymmärrettävänä. Luku oli koko ajan juuri Suomessa muita korkeampi. Yhteiskunnallinen ymmärrys ja sen käyttämät käsitteet ovat vieraita. Ay-aktiivinen Saksa on tyypillisellä tavalla vahvasti kallellaan vasemmalle ja siellä on suuret määrät vapaan mielipiteen muodostuksen sallineita mielipidelehtiä. Suomessa sen sijaan vain pari kappaletta.

Sellainen ei synnytä yhteiskunnallista keskustelua. Suomessa 70 % on ay-liikkeessä mukana jäsenenä, liikettä pidetään vasemmistolaisena, mutta jostakin syystä sen jäsenet ovat pääosin mielestään oikeistolaisia. Vain 22 % on vasemmalla vaikka ay-politiikka mielettään vasemmistolaiseksi.

Käsite vasemmisto ja oikeisto on sekin suomalaisille ongelmallinen siinä missä mikä tahansa politiikan terminologia ja tänään etenkin monet talouden vaikuttajat ja niiden yleiseurooppalaiset ilmiöt. Sama koskee paikallista kuntapolitiikkaa ja sen murrosta. Niinpä myös käsitteet omasta identiteetistä olivat tutkimuksissa vaikeasti Suomessa tutkittavia. Identiteetti kun oli kokonaan kateissa.

Alue- ja kuntatalouden käsitteet ovat vieraita myös päättäjille. Tiukan paikan tullen hallituksesta jäädään kokonaan sivuun. Kun media on yksipuolista, näkemykset viihdemössön kautta syntyviä, yhteiskunnallisen ajattelun rakennuspuut puuttuvat kokonaan. Ei ollut mihin identifioitua. Puolueita oli pilvin pimein ja näillä yksi asia, jota vastustaa. Se on kaukana poliittisesta ideologiasta.

Suomalaisen demokratian ja poliittisten instituutioiden kriisi alkoi mediavallasta ja sen vahtikoirasta. Kun Suomessa puhutaan sananvapaudesta, todellisuus ja tutkimustulokset eivät oikein tue toisiaan. Sanavapaus tuli vasta internetin mukana.

Arctic Babylon

Kirjani mayakansan ennusteista on valmistunut samaan aikaan kun European Social Survey teki tutkimustaan. Samoin toinen väitöskirjani on tuolta ajalta. Siirsin kirjan nettiin ja seurasin sen lukutottumuksia vuosien varrella. Kirja kun oli vaikeasti luettava ja tavoitettava netin sisältä ja sen ostaminen olisi edellyttänyt hieman vaivannäköä ja osaamista netistä se imuroiden salasanan takaa.

Aluksi lukijoita kotisivuni kautta oli vain muutama tapaus päivittäin ja vasta tänään, liki kuusi vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen, sen lukijamäärä alkaa vastata odotettua. Suomalaiset ovat hitaita hakemaan netistä oleellista tietoa, ja sen löydettyään eivät sitä hevin kerro muille suomalaisille.

Tiedon salaaminen on tyypillistä myös kouluissa ja yliopistoissamme. Suuri tutkimuslaitos suomalaisen maaseutuyhteisön sisällä on tutkimuskohteena aivan oma lukunsa ja reagoi innovaatioprosesseihin äärimmäisen sulkeutuneesti ja ne torjuen joskus myös aggressiivisesti. Tässä Yhdysvallat poikkeaa suomalaisista ja eroja on toki myös EU:n muihin jäsenvaltioihin verrattaessa.

Sosiaalinen media jakaa sekin lähinnä viihdettä, vähemmän itse asiaa ja sitä kommentoiden tai keskustellen. Tässä tieteen ammattilaiset eivät poikkea juurikaan maaseudulla lähiyhteisöstään.

Suomalaiset ovat kehnoja keskustelijoita ja väittelijöitä netissä tavalla, jossa yhteiskunnallinen osaaminen syvenisi keskustelun aikana. Tätä kulttuuria koululaitoksemme ei rohkaise eikä vie opiskelijoita, koululaisia, muuhun kuin viihteen käyttäjiksi. Poikkeuksia on vähän.

Tässä on valtavasti tehtävää ja kokonaisen uuden tutkimusalan tai kehittämisinstituution rakentamisen aika. Riski jäädä muiden kielialueiden ja kulttuurien jalkoihin sekä hakeutua aivan väärille poluille medioittemme seurannassa on nyt todellinen ja erot eri käyttäjäryhmien välillä ovat aivan liian suuria.

Kirja, käsikirjoitus, korjaamaton, löytyy osoitteesta www.clusterart.org/sisus.pdf Se on rakennettu menetelmällä, jossa mukana on tavallaan kolme kirjaa ja tekniikka, joka muistuttaa taulun maalaamista öljyväreillä.

Jotkut ovat lukeneet kirjan hankkimalla sen kirjakaupasta. Usein kyseessä ovat opettajat, naislukijat. He ovat lukeneet sen useampaan kertaan, jolloin sen rakenteen erikoisuus alkaa paljastua. Hyviä lukuhetkiä odottaessanne maykansan perjantain saapumista.

Suomalainen henkisyys voimissaan

14.12.2012 – 03.11.2022

Henkisyyden etsiminen on osa ihmisen perusviettejä. Se, että kirkot tyhjenevät, ei tarkoita, että tämä vietti olisi jotenkin laantumassa, päinvastoin. Kirkot vain tarjoavat sellaisia uskonpaketteja, jotka eivät sovi omaan aikaamme ja niiden kyky vastata henkisyyden kysyntään heikkenee. Henkisyys ja hengellisyys ovat eri ulottuvuuksia siinä missä spatiaalinen identiteetti tai regionaaliset juuret.

Henkisyyttä etsimässä

Ihmiset tarvitsevat edelleen mielenrauhaa, mystiikkaa ja henkisiä kokemuksia, joita haetaan yhdistämällä hyppysellinen yhtä oppia protestanttisuudesta, haetaan hieman vaikutteita buddhalaisuudesta, luonnonuskonnoista ja magiikasta sekä paljon oman geenistön mukanaan kuljettamasta ikivanhasta kulttuuriperinnöstä.

Juuri kuollut 105-vuotias loistokas arkkitehti Oscar Niemeyer Brasiliasta ja runsas vuosi sitten, niin ikään liki satavuotiaana kuollut modernin antropologian ja strukturalismin isä Claude Levi-Strauss Ranskasta, edustivat parhaiten tämän yhteisen kielemme ymmärtäjiä.

Lisäksi molemmat liikkuivat samoilla suunnilla ja tunsivat hyvin vaikkapa nyt muodikkaan mayakansan kulttuurin ja sen viimeisten aikojen kalenterit. Kiinnostuin itsekin aiheesta jo varhain ja liitin sen romaaniini Arctic Babylon.

Se koska ja miten suuri muutos alkoi, mikä on sen suuri päivä, ei ole siinä niinkään merkittävää kuin muutoksen nopeus ja pysyvyys, reaaliaikaisuus. Itse tulkitsin Apokryfisistä kirjoituksista muutoksen alkavan noin 2011 vuoden kohdalla ensin Japanista, sitten arabi-islamilaisista maista ja edeten suomalaiseen poliittiseen jytkyyn.

Sen jälkeen nämä kansakunnat eivät olleet enää sitä mitä edellisellä vuosituhannella. Jos joku toista ajattelee, hän saa pitää uskonsa ja tulla sillä autuaaksi.

Luonto tuli mukaan etsintään

Henkisyyden etsiminen juuri ikivanhasta tarustosta ja luonnosta on ajallemme tyypillistä ja ekologisuus korostuu myös vaikkapa Johan Ronald Reuel Tolkien (1892–1973), Oxfordin yliopiston professorin, kirjailijan ja kielentutkijan teoksissa, joista on syntynyt kolme Hobbitti-elokuvaa ja lisää on tulossa.

Elokuvamagiassa ilmapiiri Hobbittien matkassa on taitavien taiteilijoiden ja teknologian avulla rakennettua digitaalitehosteiden elämää ja oman aikamme oivaltavaa Keski-Maan Tolkien luomaa fantasiamaailmaa globaalin henkisyyden ja mielikuvituksen ravinnoksi. Se on hyvin brittiläinen tapa tehdä kertomus.

Kaikkea brittien kertomaa ei pidä ottaa vakavasti, heillä on savolainen tapa nauraa kaikelle ja vältellä negatiivisia ilmaisuja. Motivaatio ja voimattomuuden tunne syntyy, kun käsite normaaliudesta muutetaan ja vanhat käsitykset seksuaalisuudesta, hyvästä ja pahasta, suhtautumisesta vanhenevaan väestöön, auktoriteetteihin, perheen pysyvyyteen ja normeista johdettuihin arvoihin ja moraalikäsityksiin muuttuvat.

Miten voimme olettaa, että lapset ja nuoret eivät reagoisi tähän kaikkeen jollakin tapaa, kirjoittaa opettaja Seppo Pirhonen (FL 14.1) ja lainaa Urjalan eritysopettajan viestiä lasten vanhemmille suomalaisten koulujen saamasta kehnosta palautteesta etenkin motiivin katoamisesta oppimistapahtumiin.

Näin pallo heitettiin opettajan toimesta koteihin, kun itse opettajia kasvattaneena heitin sen heille. Sekin on hyvin suomalainen tapa pelata lapsilla. Kun lapsi on tässä pelissä kuin pingispallo pöydällä, on varottava, ettei häntä rikota kohtuuttoman kovilla rystylyönneillä. Kun kissa nostetaan pöydälle, se on suomalaisessa keskustelussa aina pelottava ilmiö. Viisas ihminen poistuu sellaisesta pöydästä.

Eristetyt saarekkeet ja vanha auktoriteettiusko

Uuden mediayhteiskunnan maailmassa koulu ei ole eristetty saareke eikä koulu sekä sosiaalityö yksin kykene vaikuttamaan koko globaalia maailmaa ravistelevaan kehitykseen ja sen yksittäisiin ilmiöihin, joista tunnetuin on juuri edellä kuvattu holistinen sekularisaatio, jossa uskonnolliset ja monet muut käytännön instituutiomme ovat jo menettäneet auktoriteetin asemansa. Se on hyväksyttävä.

Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö ihmisen tarve henkisyyteen olisi sama kuin aiemminkin, ehkä jopa aiempaa moniulotteisempikin. Auktoriteetti ei toki pidä yllä uskoa ja henkisyyttä vaan ihmisen sisäinen tarve.

Auktoriteetti voi sen kyllä pilata tai tehdä siitä ongelman lapselle ja tämän vanhemmille, isovanhemmille ja lopulta myös itselleen. Auktoriteetti on lopulta vain kehnolla itsetunnolla varustettu ihminen tai valtaansa varjeleva laitos, instituutio. Kun kumpaankaan ei enää uskota, auktoriteetti jää yksin.

Arctic Babylon sekä teesi, antiteesi ja synteesi – mytomania, eskapismi ja putinismi

Kun kirjoitin 2000-luvun alussa romaaniani arktisesta Babylonista ja sen jälkeen useita kirjoja liittyen sosiaaliseen mediaan ja syntyvän uuden hybridiyhteiskunnan ilmiöihin jatkona edellisen vuosisadan lopun informaatioyhteiskunnalle, niiden vastaanotto on ollut hyvin perinteinen ja kuvaa juuri suuren aikakauden muutoksen aiheuttamaa hämmennystä vanhojen instituutioittemme sisällä.

Suomessa tällaisia ovat olleet, kirkon ja seurakunnan ohella, kunnat ja koko vanha valtion aluehallintomme, poliittinen instituutiomme ja sen joutuminen arvioimaan uudelleen vanhan markkinatalouden pelisääntöjä.

Aluehallintomme on kahdelta suunnalta sekasorrossa, sekä valtion että paikallishallinnon hankkeina toisiaan moukaroiden.

Venäjän kaltainen valtio Neuvostoliitosta syntyneenä on taas hylkäämässä ikivanhan teesin, antiteesin ja synteesin sekä korvaamalla sen mytomanian, eskapismin ja putinismin uskonnolla, maailmankuvalla, joka vie sotaan sukulaiskansaa Ukrainaa vastaan. Kain ja Abel siinä ottavat mittaa toisistaan.

Hitunen sieltä, murunen täältä

Vanhat ismit, sosialismi, kapitalismi, liberalismi, korporativismi, industrialismi jne. ovat taakse jäävää elämää tai niitä yhdistellään uskontojen tapaan hitunen sieltä, murunen täältä, tapaan. Syntyi yhteiskunnallinen hybridi, jossa pienen lapsen elämä muistuttaa tarua sormusten herrasta, jossa kääpiöt ja klonkku ovat osa brittiläistä Tolkien huumoria.

Professori, kirjailija Tolkien henki elää näissä tarinoissa parhaiten juuri Gandalfin kautta ja ilman häntä koko Hobbittien tarina menettäisi tärkeimmän sisältönsä siinä missä suomalainen joulu ilman lahjojen jakajaansa ja tämän yhteyttä koko muun kertomuksen monella tavalla jo sekulaariseen ja maallistuneeseen sisältöönsä.

Brasilialaiset ja meksikolaiset löytävät sen tärkeimmät lähteet tänään luonnostaan ja kulttuuristaan, inkojen ja mayakansan historiasta, britit vanhasta kirjallisuudestaan.

Vain me suomalaiset, alusmaan kansalaiset, vaikutamme olevan nyt kriisissä identiteettimme kanssa. Entäpä jos sitä hakisi omista juurista eikä niinkään Etelä-Amerikasta tai Välimereltä, brittien kirjallisuudesta? Mayakansan viimeisen päivään on nyt täsmälleen viikko.

Se millaisena olen kuvannut tuon päivän, on luettavissa romaanista Arctic Babylon, sen toisesta epilogista. Sitä voi vapaasti verrata Arto Paasilinnan romaaniin “Rietas rukousmylly” vuodelta 2007. Omani oli luettavana vuonna 2005 Bulevardilla WSOY:n Arto Paasilinnan kustannustoimittajalla.

Se jos mikä kertoo, kuinka me ajattelemme samoilla sanoilla, käsitteillä ja ideatkin ovat kuin samasta puusta veistettyjä. Kuten antropologian ja strukturalismin isä Claude Levi-Strauss havaitsi jo varhain kirjoissaan “Villi ajattelu” ja neliosaisessa sarjassa “Mythologies”.

Se mitä Bulevardilla on tämän jälkeen tapahtunut, on osa tuotantoa, jossa “Tropiikin kasvot” kertoo alkuasukkaiden kuvaamasta uskomusjärjestelmästä osana omaa akateemista ajatteluamme ja askareita, joissa ihmiset toimivat eri kulttuureissa samalla tavalla tuntematta toimintojensa taustalla vaikuttavia sosiaalisia järjestelmiä.

Se tuomitaanko ne rikoksina vai palkitaanko suurena hyveenä, nerokkuutena, on kulttuuriin sidottu ilmiö sekin. Läntinen kulttuuri tuomitsisi rikoksina, ellei sen taustalla olisi rasitteita, jossa mukana on tätäkin vielä suurempia rikoksia ihmisyyttä vastaan. Länsimaisen ajattelun pitkän linjan taustalla ovat joka tapauksessa Platon ja Immanuel Kant. Kirjoitimme me sitten mitä tahansa.