Hallitus on epäisänmaallisin mitä Suomella on ollut pitkään
Marinin hallituksen rahan lappamistoimet ovat olleet epäisänmaallisinta toimintaa mitä on pitkään aikaan vallassa päättämässä olleilta nähty maamme asioista päätettäessä. Kaiken kukkuraksi rahaa on lapattu ottamalla lisää velkaa. Eikä perusteluksi käy korona eikä mitkään kriisit, sillä vastuuntuntoinen isänmaan etua ajava hallitus toimii siten, että ottaa huomioon priorisoinnin kustannuksissa. Nyt hallitus ei ole noin toiminut vaan on lisännyt menoja ottamatta huomioon sitä, että menoja olisi voinut karsia hyödyttömistä kohteista. Hyödyttömiä kohteita Suomelle ovat liiallinen solidarisuus maamme ulkopuolisille tahoille ihan riippumatta siitä, että olemme eu-jäsenmaa ja siinä nettomaksavana osapuolena.
Olin ajatellut etten kirjoita blogia muutamaan hetkeen tulevien eduskuntavaalien alla, mutta lukiessani IS:n kirjoitusta (toimittaja Iida Hallikaisen kirjoittama) ”Hallituksesta runtua kokoomukselle ja perussuomalaisille: Eivät aja isänmaan etua.” on niin paksua populismia sekä väärään kohteeseen osuvaa, että oksat pois Marinin hallituksen ministerien toiminnasta yleensä. Demari ministeri Tuppuraisen mukaan maamme etu asettamalla etusijalle on vahingollista kuvaa kaikkein parhainten Marinin hallituksen omaa toimintaa. Hallitus ei siis ole ajanut, eikä aja jäljellä olevalla hallituskaudellaan maamme etua vaan aivan toisten tahojen ja se näkyy jo kansalaisten arjessa kaikilla tavoin.
Mainitun IS:n kirjoituksen mukaan; ”Nyt ympäristö- ja ilmastoministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ryöpyttää kokoomusta Facebook-päivityksessään.
– Olen syvästi pettynyt siihen, että kokoomus lähtee politikoimaan tässä ajassa tällaisella asialla. Kokoomuksella ei ole mielessään isänmaan etu eikä suomalaisen luonnon etu, Ohisalo tylyttää.”
Kyseessä on siis pohjimmiltaan opposition jättämästä välikysymyksestä hallitukselle EU:n ennaltamisasetuksesta, josta hallituspuolueista osa näyttää itse jo eri valiokunnissa olevien käsittelyjen mukaan peruvan omaa lausunnossaan esittämäänsä kantaa, kiristämällä esitettyä kantaansa. Meneillään on siten hallituspuolueiden kesken eripuraisuutta joka saattaa johtaa jopa hallituksen eroon. Tästä kaiketi ovat suivaantuneet IS:n kirjoituksessa mainitut tahot. Etenkin keskustassa on meneillään keskinäiset ”painikilpailut” suhtautumisessa ennallistamisasetukseen sekä miten tuossa asiassa tulee hallitusyhteistyökuviossa menetellä. Se jääkin nähtäväksi välikysymyskäsittelyn yhteydessä. Millä rattailla keskusta ajeleekaan?
Mitä tulee sitten isänmaan edun ajamisesta yleensä, niin kyllä hallituksen tärkein tehtävä on ensimmäiseksi ajatella oman maamme etua kaikessa toiminnassaan. Tuo edellyttää myös asioiden tärkeysjärjestykseen saattamista (priorisointi) maamme etu huomioiden. Noin tekevät muutkin eu-jäsenmaat lukuunottamatta todellakin oman maamme päättäjien toimintaa eu-neuvotteluissa sekä päätöksiä tehtäessä. Mukaan luettuna myös ne meppimme joista osalle näyttää muiden maiden edun ajaminen olevan tärkeintä toimintaa parlamentissa, vaikka he kaikki ovat käsittääkseni valittu suomalaisten äänillä edustamaan maatamme.
Tässä yhteydessä on kylläkin taas kerran nostettava tikunnokkaan myös kokoomuksen toiminta jota on pidettävä aivan samanlaisena epäisänmaallisena toimintana useissa eu-pöydissä olevissa neuvotteluissa menneinä vuosina kuten sdp:n ja keskustankin kohdalla on nähty tapahtuneen. Vihreille sekä vasemmistolle ei ole mitään merkitystä talouspolitiikalla vaan heille näyttää politiikassa istuvan ainoastaan maamme menojen kasvattaminen ilman taloudellista hyötyä, niin myös tulisi käymään mainitussa ennaltamisasetuksessa.
Jotta kansalaisille tulee selväksi mistä ylipäänsä on kyse EU asetuksissa. niin EU:n omalla verkkosivulla on tämä todettu varsin selvästi ”Asetukset ovat sitovia säädöksiä, joita on sovellettava kaikilta osiltaan kaikkialla EU:ssa.” On siis päivän selvää se, että annettaessa EU:lle metsiin ja peltoihin päätösvaltaa mainitulla asetuksella, tulee muiden jäsenmaiden tekemiä päätöksiä noudattaa myös maassamme. On korkea aika tässä vaiheessa sanoa EU:ssa ja komissiolle EI KÄY. Miksi komissio ei voi esittää mainituissa asioissa direktiiviä, joka edellyttää jäsenmailta; ”Direktiiveissä määritellään tavoitteet, joihin kaikkien EU-maiden on yllettävä. Maat saavat kuitenkin itse päättää laeista, joilla tämä toteutetaan.”
Eikös juuri luonnon entisöintitavoiteet tulisi paljon paremmin kunkin jäsenmaan kohdalla toteutettavaksi juuri direktiivin mukaisina päätksinä/toimina? Näin ainakin oma kantani on direktiivin katsominen oikeudenmukaisena toimnintana.
Kaiken kaikkiaan keskustan toiminta tässä Marinin hallituksessa on anteeksiantamattoman saamatonta tässäkin ennaltamisasetusta käsiteltäessä. Keskusta näyttää heränneen vasta siinä vaiheessa kun ”maito on kaatunut jo pöydälle”.
Tekstin aiheet:
”On hävytöntä, että opposition pitäisi pelastaa hallitus sen omilta valinnoilta. Arvon keskusta, te olette itse valinneet mennä tähän hallitukseen. Muutama jyrähdys kyselytunnilla tai lehtihaastattelussa ei auta tässä alkiolaisessa perikadossa, Purra totesi.”
Purra on tuossa sanomassaan täysin oikeassa, vaikka nyt hallituspuolueista etenkin vihreät näyttävät saaneen hepulin epäluottamuslause-esityksestä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Istun siinä oikialla sontakuorman päällä,ja ohjaaksista pirän kiinni.Tämän vanhan laulun sanat sopivat keskustaan,ja sen kärryajeluun,niinkuin suutarin sormi sinne porsaanreikään!Ja on aivan käsittämätöntä,että kokoomuksella on varaa pitää europarlamentissa semmoista edustajaa,kuin Sirpa Pietikäinen.Pietikäinen ei aja Suomen asioita EU-Parlamentissa.Kyseinen parlamentaarikko ajaa susien asioita,ja puolustelee EU:n komissaarien vouhotuksia.Kuten nyt tämä ennallistamis sekoilu,ja sitä ennen taksonomia,ja metsähakkuiden sääntely.Siis kaikkea sellaista,joista on haittaa maallemme.Pääministeri Marinista,ja hänen kannastaan EU:n ennallistamis hankkeeseen,ei ota selvää”Saimaan sällikään”?Ja vihreät on sitten aivan oma lukunsa.Niistä vois kirjoittaa oman Romaanin. 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niinpä. Hallituksen suunnalta kuultiin myös eilen eduskunnassa arvostelua kokoomuksen meppi Pietikäistä kohtaan. Ihan ansaitusti sanon myös itse. Pietikäinen istuisi tasan tarkkaan ehkä hiukkasen enemmän vihreiden loossiin kuin kokoomuksen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikös sitä sanota,että vihreät on kokoomuksen”puisto-osato”?Tuonne puisto-osaston puolelle taitaisi Pietikäinen paremmin sopia? 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
HS, IS = WEF + YGL
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ei hallituksessa näytä olevan , isänmaallisuutta nimeksikään , vaikka olevat olevinaan Suomen kansan / maan etujenajajia ?!? Kyllä tämä meininki sydäntä ” särkee ” pitääkö tätä vielä vanhoillakin päivillä , kärsiä / katsoa ??
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Älä muuta virka!Mutta ilmeisesti pitää? 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Sirpa , mikähän mahtanee olla , kun tuonne toiselle puolelle ei voi veistiä , kirjoittaa niinkuin ennen ?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En kirjoita Sirpan puolesta, mutta tuntuu, kuin Suomenuutiset häpeäisi perussuomalaisten kommentteja, jotka ovat varsin hyviä. Kokoomuskin antaa kirjoittaa Verkkouutisiin kommentteja, rekisteröityjen kommentteja. Kyllä tässä on saatava jotain kirjoitella, ei se riitä, että näyttää jotain naaman asentoa, vaikka vain kirjautumalla. Jos me kirjautuneetkaan ei saada antaa mielipidettä, pitääkö laittaa vaaleissa naaman kuvaa sielläkin, piirtää Aku Ankan kuva lappuun? Me äänestäjät ollaan nyt keskiössä, vaikka puolueet unohtavatkin meidät vaalien jälkeen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lulu Ranne ehdotti, että EU korvattaisiin Pohjolan Unionilla, PU, jatkan ideointia mm. yhteinen raha, Ruotsin kruunu käyttöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ehdottomasti näin, mutta PU:n on oltava SU ja valuutta pohjolan markka.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Näin, Yle löysi kriisiajan ravintoa, poroja nälän poistamiseksi, sorkkaeläimiä, onttosarvisia nelimahaisia, ja tuo muka toimii hätävarana kriisiaikoina? Mieleen ei kuitenkaan tullut, että maassa on monta navetallista saman lajin edustajia, sorkkaeläimiä, onttosarvisia nelimahaisia jopa neljä kertaa enemmän, eikä nuo ole susien syötävänä jängillä, vaan tekevät työtä navetoissa yötä päivää, tuottavat maitoa ja maitotuotteita, ja ovat lopulta lihavarastona kriisiaikoina. Yle ei hoksannut muita märehtiviä, oli varmaan niin vihreänä kateudesta, savuporoa pitäisi saada Ylen pakkasiin ja jaettavaksi toimittajille, kun on näin paljon mainostettu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, ja vaikuttaa varsin selviöltä, että Marin on tavalla tai toisella Sosialistisen internationaalin kautta Greenpeacen tiukassa ohjauksessa, joka tarkoittaa sitä, että politiikkamme määrääjä, myös metsäasiassa, ei ole Suomen eduskunta, vaan kansainvälinen rikollis- ja kiristysjärjestö Greenpeace, joka on myös EU:n määräävä tekijä. Siksikin EU:sta on irtauduttava mahdollisimman nopealla aikataululla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nyt pitäisi median ja poliitikkojen herätä viimeistään, tammikuun pakkasilla sähköt loppuu. Olkiluodon kaikki syöttövesipumput ovat säröillä ja käytännössä käyttökelvottomia. Etenkin sähköautoilijoiden tulee varautua laajoihin katkoksiin, tai jopa laittaa auto talveksi seisomaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miksei Aku Ankka?Tai sitten Kirkkovene?Näitä tämänlaisia kannanottoja on joka vaaleissa.Mutta ikävä kyllä,nämä kaikki tällaiset taideteokset menevät hylkyyn! 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lehden kantaa edustamatta ja odottamatta arvelen, että taas ovat vapauksistaan nauttineet paskoneet etunsa ja muiden edut mahdottomaksi ylläpitää. Saatanan wokeltajat.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
No mutta ei me mennä varmasti verkkouutisiinkaan kommentoimaan Suomenuutisten juttuja, se on varma. Jonnekin meidän on hätämme laskettava, tai sitten blogiosasto saa kärsiä nahoissaan. Suomen kansan nimissä kirjoittaessani, wokelot saavat painua minne hyvänsä, mutta Suomi ensin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tiedossani ei ole mistä johtuu Uutiset sivuilla oleva kommentointi mahdottomuus tällä hetkellä. Kannattaa varmaankin kysellä uutistoimitukselta, jos kiinnostaa enemmälti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ohisalo ottanut mallia Putinista, syytetään muita siitä mitä itse tekee.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kaikki vihreät tulisi asettaa syytteeseen valtakunnan oikeudessa, ja Ohisalolle häkkiä mieluummin kymmeniä vuosia maanpetoksesta. Petolliset viherkommunistit ovat vieneet Suomen konkurssin tielle, aiheuttanut tuhansia turhia konkursseja ja yrittäjien itsemurhia.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin! 🙁
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Viherkommunistitnkokeilevat samanlaista ”ennakkoluulotonta” ja uudistavaa talousajattelua kuin säästöpankkien keskuspankki SKOP kolmekymmentä vuotta sitten. Tulos oli juuri kuvailemasi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti