Joskus täytyy matkustaa kauas nähdäkseen lähelle.

Vietimme perheen kanssa vajaat pari viikkoa Irlannissa. Vaikka Suomella ja Irlannilla on paljon yhteistä, eroavaisuuksiakin löytyy. Joissain asioissa Suomi voittaa kirkkaasti, toisissa taas kotimaa näyttäytyy vähemmän imartelevassa valossa.

Helsinki-Vantaan lentokentällä matkustajia oli kesäkuussa reilut 606 000, Dublinin kentällä puolestaan päälle 2,8 miljoonaa. Ei ihme että Dublinissa ilmapiiri oli kaoottisempi ja jonot pidempiä. Selvisimme kuitenkin helpommalla kuin mediassa kerrotut ”kauhutarinat” tuntikausia kestävistä jonotuksista antavat ymmärtää. Entä sitten Lappeenrannan lentokenttä, se Suomen vanhin, vuonna 1918 alkunsa saanut? Kunhan kentän rahoitus saadaan tavalla tai toisella turvattua ja tilanne maailmalla rauhoittuu, jaksan edelleen uskoa sen potentiaaliin kaupungin yleisen saavutettavuuden ja huoltovarmuuden turvaajana. Mielestäni Lappeenrannalla ei ole mitään syytä luopua moisesta valtista.

Irlannissa käytössämme oli vuokra-auto, ja jokaisen ohittamamme huoltoaseman kohdalla ihmettelimme bensan ja dieselin paljon Suomea edullisempaa hintaa. Helsinki-Vantaan lentokentältä kotiin Lappeenrantaan ajaessa taas ihmettelimme matkan varrella tarjolla olevan menoveden edullisuutta Lappeenrannan huoltoasemiin verrattuna. Tässä olisi kyllä parantamisen varaa!

Irlanti, kuten Suomikin, on oluenjuojien maa. Pubeja löytyi paikasta riippumatta enemmän kuin jaksoi laskea (tai juoda). Mieleen ei jäänyt yhtään ”ketjujuottolaa”, vaan kaikki olivat pienyrittäjien omistuksessa. Suurin osa Suomen työpaikoista syntyy edelleen pk-sektorille, joten olisiko täälläkin syytä ottaa aktiiviseen tarkasteluun se, miten pienyrittäjiä voitaisiin tukea voimakkaammin? Etelä-Saimaa listaa kuukausittain alueella aloittaneet uudet yritykset ja yrittäjät – miten heidät jaksamisensa ja toimeentulonsa sekä työllistävyytensä pystyttäisiin turvaamaan jatkossa entistä paremmin? Alueemme ei (ainakaan tällä hetkellä) taida valitettavasti olla niitä kaikista yrittäjämyönteisimpiä.

Irlannista jäi mieleen myös paikallisten iloinen ”kyllä kaikki järjestyy” -elämänasenne. Koronapandemia on tehnyt sielläkin tuhojaan, mutta uutta synnytetään, yritetään ja rakennetaan koko ajan. Matalamman byrokratian (ja verotuksen) maasta voisi ottaa meillä Suomessakin esimerkkiä. Voisimmeko uuden edessä pyrkiä ajattelemaan enemmän no miksikäs ei kuin pelkästään miksi? Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa on ihmisen hyvä asua ja elää, mutta hiukan lisää leppoisuutta voisi olla mukava bonus.