Melkein päivittäin saa lukea varsinkin alaikäisten psyykkisistä ja fyysisistä pahoinpitelyistä. Mielenterveys on koetuksella. Miksi asialle ei tehdä mitään konkreettista, puhetta riittää ja kiva kouluja on, mistä lieneekään nimitys tullut, kun niissäkin on kiusaamista. Koulukiusaaminen ei ole enää kiusaamista, jos kiusaaja joutuu sairaalahoitoon tai saa pitkäikäisiä henkisiä traumoja. Nykyään kiusaaminen on pahoinpitelyä ja rangaistavaa. Kun lapsi joutuu kiusatuksi, niin yleensä asiaan puututaan niin, että ehdotetaan, että kiusatuksi joutunut voisi vaihtaa koulua. Tämä on aivan väärä taktiikka, miksi kohde joutuisi vaihtamaan koulua. Se on kuin kunnioittaisi kiusaajaa tai kiusaajia ja toimisi niin kuin he juuri haluavat. Kiusauksen kohteeksi voi joutua mistä tahansa syystä. Kiusattu usein on tavallinen lapsi, ehkä hän on liian kiltti ja ei halua tehdä mitään ns. tyhmää niin kuin luokkakaverinsa ja joutuu ”nynnynä” kiusaajien hampaisiin. Jos lapsi ei yhtään laita edes vastaan kiusaajille, niin peli on menetetty. Asiaa on pahentanut myös monikulttuurisuus. Näinhän ei saisi olla. Kaikilla lapsilla pitäisi olla oikeus turvalliseen hyvään koulunkäyntiin ja opiskeluun.

Henkisesti kiusatulla tai fyysisesti pahoinpidellyllä lapsella on todella ahdistavaa mennä kouluun. Koko ajan saa pelätä milloin kiusaaminen taas alkaa, lyökö joku, kun kääntää selän vai valitetaanko hänelle taas jostakin, onko väärä paita päällä vai onko puhunut liian hiljaa. Aiheita on loputtomia, aina kiusaaja keksii mistä voi kiusata. Omaa lasta kiusattiin koko kouluiän. Toki hän meni siltinkin aina reippaasti kouluun, poissa oloja ei ollut, hän yleensä viis välitti kiusaajista. Olin kertonut tytölle, että ei välitä mitä tytöt hänestä sanovat, vaan kunhan tietää itse, miten asiat ovat. Hyvä itsetunto oli hänen pelastus. Häntä ei kiusattu fyysisesti. Muistan kerran, kun tytöillä oli muodissa pitkät toppatakit. Tytön iloksi ostin sellaisen takin tytölle joululahjaksi. Innoissaan tyttö meni joulun jälkeen kouluun. Kahdella muullakin oli samanlainen takki ja nyt hän oli sen vihdoin saanut, hän oli niin onnellinen. Meni pari päivää, huomasin, ettei tyttö käytä enää takkia. Kysyin, mikä vialla. Tyttö sanoi, että luokkakaveri oli huudellut hänelle, että hän matkii ja on varastanut häneltä idean käyttää samaa takkia. Tyttö ei enää koskaan laittanut takkia päälleen, edes kotipihassa. Häntä nimiteltiin, vaikka miksi ja tunnilla hänelle lähetettiin lappuja, joissa oli kaikenlaista tyhmää. Kerroin opettajalle kiusaamisesta, hän sanoi tyttöni kuvittelevan, asiaan ei puututtu kenenkään muun kuin minun toimesta.

Lapsesta tuntuu vielä pahemmalta kuin aikuisesta, lapsi ei useinkaan keksi ratkaisua kiusaamiseen eikä pysty tekemään mitään ja on muiden armoilla. Voi toki olla niinkin, että lapsi ei kerro kenellekään, että häntä kiusataan. Tuolloin, se alkaa haittaamaan koulunkäyntiä ja aiheuttaa mielenterveysongelmia. Lapsi voi alkaa jopa vahingoittamaan itseään, hän viiltelee, käyttää päihteitä tai harkitsee itsemurhaa, hän voi jopa yrittää tappaa itsensä. Fyysisestä kiusaamisesta voi jopa kuolla. Lapset eivät ymmärrä pahoinpitelyn seurauksia, usein he pahoinpitelevät hetken mielijohteesta tai ovat suunnitelleet vahingoittavansa jotakin, mutta eivät lainkaan huomioi, miten kohteelle voi käydä. Pahoinpitelyn uhri saattaa jopa vammautua pahasti, hän voi joutua pyörätuoliin tai menettää kaiken liikuntakykynsä.

Jokainen aikuinen voisi miettiä, miltä tuntuisi mennä joka päivä töihin ja saada heti oven avattua turpaan tai kun menee vessaan, niin pää saatetaan työntää vessan pönttöön. Tai joka työpäivän aluksi tervehdyksen sijaan huudettaisiin ilkeyksiä ja pitkin päivää valitettaisiin työn tekemisestä. Luulenpa, että asialle tehtäisiin välittömästi jotakin, mutta kun kyse on lapsista, niin mitään ei oikeastaan tapahdu. Itse olin lapsi 70-80-luvuilla, tuolloin ei ollut pahoinpitelyjä tai ei ainakaan osunut koskaan koulupäivieni kohdalle. Toki oli poikien kesken välillä nahisteluja, mutta harvoin ja nekin olivat vain kerran turpaan ja siihen se sitten loppui. Henkistä kiusaamista oli, mutta sekin lievempää kuin nykyään, pikemminkin ääneen nimittelyä. Tuolloin rangaistukset olivat nöyryyttäviä. Ylä-asteella ollessani, muutama poika melusi tunnilla, varsinkin tunnin alussa. Meillä oli musiikin opettajana iso kokoinen nainen ja hän otti pojat istumaan viereensä tai polvelleen tunnin ajaksi niin pojat hiljenivät. Muilla tunneilla luokassa mölyävä joutui ulos luokasta, tuohon aikaan se oli nöyryyttävää, kun ei saanutkaan esittää ns. kovista muille. Ja jos jatkuvasti häiritsi, sai siirtyä ns. tarkkailuluokkaan, jossa opetus oli erilaista ja luokassa vähemmän oppilaita. Nykyään kouluissa opettaja on melko keinoton, jos lapset eivät käyttäydy. Lapseen ei saa koskea ja jos puuttuu asioihin, niin joutuu ehkä youtube videoon tai joutuu syytetyksi.

Minun mielestäni ennalta ehkäisy ja asioiden käsittely oikeilla nimillä olisi hyvä toimenpide ja myös rangaistus pitäisi olla kunnollinen. Jokaisessa koulussa, vaikka joka toinen viikko pitäisi keskustella koko koulun oppilaiden kanssa pahoinpitelyn seurauksista, mitä tapahtuu pahoinpidellyn mielenterveydelle tai fyysisesti pahoinpidellylle. Selostettaisiin aivan konkreettisesti, mitä ihmiskeholle tapahtuu, kun pahoinpidellään, sekä mihin henkinen kiusaaminen johtaa. Tilaisuudessa saisivat oppilaat esittää kysymyksiä tilaisuuden vetäjälle. Kiusaamiseen tulisi puuttua välittömästi ja ryhtyä toimenpiteisiin. Myös rangaistukset pitäisi olla kunnolliset. Pahoinpitelijä heti erotettava koulusta määrä ajaksi ja hän joutuisi harjoittamaan ns. yhteiskuntapalvelua valvotusti.