Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Katse Välimerelle

Koko Euroopan poliitikot sekä media on viime päivinä, toki asian vakavuus huomioon ottaen aivan asiallisesti, keskittynyt Valko-Venäjän tilanteeseen. Samaan aikaan Välimerellä on tilanne Turkin ja Kreikan välillä kiristynyt äärimmilleen Turkin lähetettyä kalustoa tutkimaan öljy- ja kaasuvarantoja Kreikan vesille. Tilanne alkoi jo heinäkuussa, jolloin Turkki ensimmäisen kerran lähetti Oruc Reis aluksensa kera Turkin sotalaivojen Kreikalle kuuluvan Kastellorizon edustalle. Tuolloin vielä Saksa sai tilanteen katkaistua ja Turkki poistui alueelta.

Nyt tilanne on jälleen päällä. Retoriikka kovenee, toimet kovenee. Turkki ilmoitti siirtyvänsä tänään tiistaina syvemmälle Kreikan alueelle Kreetan saaren lähistölle jatkamaan energiavarantojen etsimistä. Samaan aikaan tästä päivästä alkaen Kreikka on mobilisoinut sekä ilma- että merivoimat alueelle harjoituksiin. Jokainen ymmärtää, että samalla alueella toimivat sotavoimat aiheuttavat suuren riskin vahingosta ja sitä seuraavasta eskalaatiosta.

Ottaen huomioon sen, että kysymys on Kreikan suvereniteetista ja samalla koko Euroopan Unionin ulkorajasta, en voi kuin ihmetellä miksi tämä asia ei nouse enempää keskusteluun myös Suomessa. Kysymyksessä ovat toimet, jotka ovat kovin lähellä mm Kreetan saarta, jossa sekä lomailee että asuu huomattava määrä suomalaisia. Voisi siis kuvitella että kiinnostusta alueen tilanteesta olisi. Turkki tulee jatkuvasti maalta, mereltä, ilmasta ja on aloittanut kovan propagandakampanjan Kreikkaa vastaan. Kuten helmikuussa näimme, käyttää Turkki lisäksi maassaan olevia pakolaisia hyväkseen painostaakseen sekä Kreikkaa että Eurooppaa.

Onko niin, että Turkin Erdogan saa jatkaa Kreikan ja Euroopan kiristämistä sekä suvereniteetin loukkaamista? Hyväksymmekö ottomaanien valtakunnan uuden nousun? Missä on kiinnostus Euroopan ulkorajan tilanteesta? Missä on tuki Kreikalle? Missä on tuki Euroopan suvereniteetille? Missä ovat koko Euroopan toimet omien rajojen suojaamisessa? Vai emmekö todella näe malkaa omassa silmässä?

https://www.ekathimerini.com/256185/article/ekathimerini/news/greece-turkey-heading-for-new-crisis

http://www.thenewathenian.com/2020/08/in-threatening-greece-turkey-is-testing.html

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Marikin. Oletpa hyvä maamme vartija. J.F. Kenedyn virkaanastumispuheesta: ”Jos ei Herra kaupunkia varjele; niin; turhaan sen vartija valvoo.” Mari otit todella tärkeän asian esille. Toivotaan ja rukoillaan, että tästä asiasta viriää vilkas keskustelu, vaikka suomessa onkin moni johtaja; perkeleen puolella. Samalla; tunkeilijan puolella. Tutkikaamme; henkivaltoja huolella. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Mari / Lasse ym.tässä on tullut mieleen asioita , kun on puineet näitä Ee Uuun suuria avustus potteja ja muita , sota rähinöitä ja vaaran paikkoja !!? Mikä osuus on sotilasvalalla , eikös siellä kehoteta ilmoittamaan aina ,esivallalle kun on Vaarassa Isänmaamme ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos nimetönkin. Kehoitetaan, mutta, kun esivalta on asianosainen ja suunnittelee kenenkä kimppuun käydään, jos käydään. Jeesukseen Kristukseen uskovathan ovat eniten vaarassa, kun korkea-arvoiset ihmiset tulevat vainoharhaisiksi, niinkuin aikanaan Herodeskin. Kävi viattomien lasten kimppuun; säilyttääkseen; vain oman; julman virkansa. Sairas ihminenhän voi tehdä; mitä päähän pälkähtää, ja mammonaruhtinas kaiken ’siunaa’, lie, onnellisena. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

EU:n ja Frontexin rajavalvonta on priorisoitu laittomien maahantulijoiden paapomiseen eikä niillä riitä aikaa varsinaiseen tehtäväänsä. Saatanan tunarit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Uutisissa ei muuta olekaan kuin V-Venäjää ja Marinin kehumista
Niin, Trumpin mollausta ja Bidenin kehuskelua nohtamatta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#5

Eikös nämä kummatkin ole Nato maita?niin Turkki kuin Reikkakin?.Sehän olisikin mielenkiintoista,jos kaksi Nato maata alkaisi rähiseen keskenään?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000