Perussuomalaiset

Aila Lahtinen

Suomen asema EU:n ja kehitysmaiden talouskriiseissä

SUOMEN ASEMA EU:n JA KEHITYSMAIDEN TALOUSKRIISEISSÄ.

Suomi joutuu nyt yllättäen tällä päätöksellä maksamaan muiden EU-maiden velkoja (jollei siihen saada muutosta). Sanna Marin on Suomen hallituksen edustajana hyväksynyt EU:n ehdot 750 miljaardin tuki- ja lainapaketin (pienin muutoksin). Ennen päätöstä olisi pitänyt selvittää, miksi velkatilanne oli kestämätön jo ennen coronatilannetta? Velkamaiden verotusasteet ovat Suomea alhaisempia, perintä tehotonta, veroparatiisinä toimiminen rehottaa. Ostaako EKP velkamaiden arvottomia velkakirjoja rahoituspohjaksi? Ihmettelen, miksi Sanna Marin ei ole vaivautunut kutsumaan eduskuntaa keskustelemaan näistä asioista enne päätöksien tekoa.

Sanotaan, että velka-avustukset edesauttavat Suomen vientiä. Siis otamme lainaa, annamme rahan esimerkiksi Italialle, joka näillä rahoilla (siis meidän omilla rahoilla) ostaa vientituotteemme ( saattaa ostaa myös muualta) Onko tässä mitään järkeä Suomen kannalta katsoen?

Miten kuvitellaan Kreikan maksavan uusia lainoja, kun vanhatkin velat ovat maksamatta. 

Suomen saatava osuus oli kasvanut 3,6 miljaardista. VM:n mukaan velka Suomelle on kasvanut 4,6 miljaardiin. EUn velkaantuminen ei ole ainoa menoerä, vaan Suomi jakaa kehitysapurahaa miljoonittain eri puolille maailmaa, ja omat kansalaiset jäävät unholaan. Varojen käyttökontrolli takkuaa, koska suomalaisten tarkkailijoiden oikeat raportit menevät aina ensiksi ko. maiden halltusten kautta tarkoituksellisesti, sopiviksi muunneltuina Suomen viranomaisille. Toisen maailman sodan jälkeen Suomea kunnioitettiin maana, joka maksoi valkansa. Eikö tämä olisi suositeltavaa myös muille kansakunnille? Tulevaisuudasta huolestunut:

Aila Lahtinen (PS) Forssa.

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

YLE:llä oli uutisklippi Suomen hävittäjä hankinnoista.Siellä sai kommentoida yle tunnuksilla kyseistä asiaa.Eräs kommentoija oli sitä mieltä että emme tarvitse näitä n.10 miljardia maksavia”sotakoneita”.Vaan hänen mielestään rahat olisi laitettava”ilmastohätään”koronaan”ym.Vastasin hänelle että Suomi on puolustamisen arvoinen maa.Ja että on paljon järkevämpää laittaa n.10 miljardia hävittäjiin,kun suurempi summa EU:n”koronaelvytys pakettiin”.Josta kaikenlisäksi emme saa takaisin kuin murto-osan.Kommentoin vielä että valitettavasti tämä jälkimmäinen sopimus on jo allekirjoitettu,ja kaiketi toteutuu.No arvatkaapa menikö kommenttini läpi YLE:n sensuurista?vastaus=Oikein arvattu ei mennyt,kun ei sopinut YLE:n agendaan!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Tulevaisuudesta huolestunut , Ailakin , et ole varmaankaan ainut , joka on Suomen tulevaisuudesta , huolestunut !?! Tällä velkaantumisen tyylillä!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#7

Hei. Kiitos nimetön vihainenkin. Me, emme tarvitse sitoa velkarahojamme; noihin mainituihin; kumpaiseenkaan ”kotkotukseen”. Raamatussa on; Isämme Sana: Tarpeellisia asioita on vähän, tahi: yksi ainoa: Suomen lapsille: Yksinoikeudellinen, Tunnustuksellinen: Jeesukseen Kristukseen Usko: koko maan kattavaksi opetukseksi. Sillä lähtee lapsiltakin turhat pelot pois, joita perkelesydämiset ihmiset ovat heille kuormaksi antaneet: Ymmärtämättömyyksissään. Jeesus rukoilee: ”Isä, Anna heille anteeksi, sillä, he eivät tiedä, mitä he tekevät”. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Niin se miljartti on vain , 1000 miljoonaa !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

Hei. Kiitos Ailakin. Kalliiksi tuli Suomelle: Jeesus Kristus uskosta luopuminen. Perke, sielujemme vihollinen; on kalliiksi tuleva ”kaveri”, ei kaveri: kavaltaja. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aila Lahtinen maanmittausteknikko,YKS/186
Hämmentynyt
#9

Olet ihan oikeassa, Mutta näillä mennään ennekuin saamme muutoksia asioihin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Ailakin. Kalliiksi tuli Suomelle: Jeesus Kristus uskosta luopuminen. Perkele, sielujemme vihollinen; on kalliiksi tuleva ”kaveri”, ei kaveri: kavaltaja. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Johannakin. Kyllä se niin vaan on, me tarvitsemme yrittäjinä rinnallemme sellaisen Miehen ja Hallituksen, joka rukoilee meille, vain hyviä asioita. Perkelesydämisestä, ei siihen ole. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000