Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Jyväskylä keskeyttää vesi- ja energiayhtiö Alvan myyntiselvi

Kaupungin tiedotteessa todetaan, ettei läpimenomahdollisuuksia tuskin olisi kaupunginvaltuustossa. Lisäksi viitataan tiedottamisen epäonnistuneen selvitysprosessissa.

Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ottavat tyytyväisinä vastaan kaupunginhallituksen päätökseen keskeyttää Alva yhtiön vähemmistöosuuden myyntiselvityksen.

Haluamme muistuttaa valtuustoryhmämme kannanotosta jo 4.2 Keskisuomalaisessa, jossa todettiin, ettei Alvan omistuspohjan laajentamiselle ole perusteita.

Lisäksi korostamme, että kansalaispalautteella on ollut varmasti oma vaikutuksensa tähän päätökseen.

Toivomme asioita hoidettavan jatkossakin järjestödemokraattisin keinoin ja kaupunkilaisia kuunnellen.

Jarmo Nahkamäki

Puheenjohtaja

Jyväskylän seudun Perussuomalaiset ry.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000