Vaalien luonteesta riippumatta, niiden loppuun liittyy ylilyöntejä. Nykyisin likaiset keinot ovat medioitten lisääntyessä moninkertaistuneet. Perinteisemmän mustamaalaamisen rinnalle on syntynyt hybridi- ja kybermaailman tarjoamat mahdollisuudet. Mediamaailman ja -yhteiskunnan kasvot ovat nykyisin kokonaan muuta kuin aikana, jolloin punainen viiva tuli kansalliseen käyttöömme ja demokratia sekä parlamentarismi ottivat ensimmäisiä askeliaan. Kansakunnan yhtenäisyys edellyttäisi sitä, että me kaikki, iästä ja sukupuolesta sekä asuinpaikasta, sosiaalisesta asemastamme riippumatta olemme samalla viivalla. Emmehän me tietenkään ole, jolloin keinoksi jää pyrkimys edes joko vähentää tai ainakin estää eriarvoistumisen jatkuvaa kasvua. Yhdysvaltain itäisimmän osavaltion paikka, sen henkisen rujouden kopiointi Euroopassa, on virhe, jollaista tulisi varoa kuin ruttoa. Ranska on tätä ruttoa pyrkinyt varomaan aina, Pohjolan kohdalla puheet Natosta pelottavat ja Euroopan Yhdysvallat on pahinta mitä meille voisi tapahtua kansallisvaltiona ja kielemme säilyttävänä yhtenäiskulttuurinamme

Donald Trump on palkinnut Yhdysvaltain valemediat ja valemediauutiset. Hän on antanut kolme kärkipalkintoa. Voittaja on talousnobelisti Krugmanin julkaisema uutinen, jossa ennustetaan Trumpin voiton johtavan maailmanlaajuiseen lamaan ja romahdukseen. Paul Krugman on tunnettu vasemmistolainen ja heidän talousgurunsa vuosien saatossa. Koko ajan äänessä sen jälkeen kun Nobel osui kohdalle.

Olen kritisoinut mm. hänen tapaansa vertailla takavuosina Suomen taloutta Itävaltaan epäonnistuneeksi ja häntä talousmaantiedettä Euroopassa heikosti tuntevaksi sekä vielä heikommin näiden maiden historiaa, yleismaantiedettä, talous- ja sosiaalimaantiedettä sekä geopolitiikkaa, luonnonmaantiedettä. Nekin kun vaikuttavat kansakuntien talouteen. Kysykää vaikka Kainuusta tykkylumien jälkeen tai kaivosyhdyskuntaa rakentaen. Krugman myöntää nyt liioitelleensa Trumpin valinnan merkitystä maansa ja maailman talouden romahdukselle. Hyvä kun myöntää edes näin jälkikäteen.

Helsingin Sanomat on tehnyt oman gallupinsa presidentinvaalien tuloksesta ja se poikkeaa radikaalisti aiemmin tehdystä gallupista, joka oli useamman lehden yhteisenä teettämä ennuste. Erot ovat valtavat ja poikkeavat runsaasti virhepoikkeaman antamista eroista. Se on liki samaa kuin lehden aiemmatkin ennusteet ja lupaa vaalien ratkeavan ensimmäisellä kierroksella Niinistön saadessa liki 70 % äänistämme. Näin meillä on käytettävissämme kaksi rinnakkaista ennustetta, samalla maailmankuvaa, joista toinen ennakoi kahden kierroksen vaalia ja Niinistön kannatuksen romahdusta. Se mihin uskot on mediaviihteen tuottamaa ajankulua ja joku siinä osuu varmasti myös oikeaan.

Kolmas uutinen on piirretty pilakuvana. Siinä Suomeen rahdattu kiinalainen pandauros istuu kapakassa, tuopin ääressä masentuneena, ja kertoo paineistaan. Hänet on juuri siirretty vieraaseen kulttuuriin ja omituiseen maahan, vieraan puolison viereen ja koko kansa odottaa lääpällään heille pienokaista. Lukija ymmärtää paineen ja lehden toimituksen menneen maailman Kari Suomalaista tapailevan poliittisen huumorin hedelmät ja sosiaalisen pääoman Hesaria lukien. Huumorin kukka on se kaunein kukka, lauloi suomalainen kupletööri. Sillä voi peittää aina muiden toimittajien kömmähdykset ja keventää tunnelmaa, osua joskus kohdalleenkin.

Hesari kertoo myös odotetusti, kuinka piskuisen liberaalisen puolueen sihteeri on taas kerran puuttunut Laura Huhtasaaren kirjoituksiin ja tehnyt niistä kantelunsa Jyväskylän yliopistoon. Yliopistolta kerrotaan, kuinka asia etenee, mutta viekö se presidentinvaalien ensimmäistä kierrosta etäämmäs, on vielä pohdittavana. Viikkoja kuitenkin vaaditaan. Huhtasaari ei vastaa toimittajan kyselyihin.

Liberaalisen puolueen ehdokkaat eivät ole vaaleissa mukana lainkaan. Ei ole mistä sellaisen asettaisi ja saisi kansan kannatusta. Jotenkin on kuitenkin julkisuuteen päästävä heidänkin. Huhtasaari voisi olla tällainen oljenkorsi, gradut ja diplomityöt tarkkailun kohteina politiikan arjessamme.

Mitä tekemistä näiden töiden ohjaajilla on Suomen presidentin vaaleissa, kun kysymys ei ole saksalaisesta kreivistä ja hänen tutkijakoulutukseen liittyvästä väitöskirjasta. Koska suomalainen media ottaa tarkkailuun myös peruskoulun todistukset ja jälki-istunnot, käytösnumerot ja huolellisuuden?

Urho Kekkonen oli saanut ehdot ja tuplaili luokkia, oli muutenkin epäsosiaalisen oloinen, Mannerheim erotettiin koulusta. SE oli meriittiä näille presidenteille, miehille. Onko kyse sukupuoleen sidotusta tarkkailusta ja mitä sanovat tähän Suomen menoa tarkkailevat metoo -naiset maailmalla?

Toinen Lauran päivää viettänyt rukouspäivän todellinen sankari ja 1960-luvun kohukirjoittajamme, taatusti raittiin eikä ikinä kommunismista ihastuneen kirjailijan pojan vaimo saa taas tilaa lehdessään ja näkyvästi.

Hän on palannut takaisin Yhdysvaltoihin ottamaan selkoa, mitä siellä nyt tapahtuu, ja on havainnut, kuinka Trumpin suosio on laskenut kuin lehmän häntä ja häntä joko säälitään tai toivotaan erotettavaksi virastaan.

En mainitse tässä avioparin nimeä. Se kun olisi heidän Trumpista tekemän kirjan jatkuvaa tekstimarkkinointia. Piskuisen liberaalisen puolueen sihteerin tapaan julkisuutta koko ajan hankkien samalla teemalla, Trumpin menestyksellä ja varoen visusti Foxin kaltaista mediaa. On valittava puolensa kun Yhdysvalloista kirjoittaa Hesariin. Fox se ei ole.

Elämme nyt mediamaailmassa, jossa Hesari kertoo lähettiläittensä kautta kuinka Trumpin lähiympäristö varoittelee hyökkäämästä medioitten ja siis mediakratian kimppuun. Siellä kun vastassa on aina “ei kukaan” ja se taas voi rajoittaa median valtaa tai vallattomuutta.

Käytännössä kuitenkin joku vastaa aina käyttäessään valtaa ja etenkin rajoittaessaan joidenkin sanan vapautta. Kun Yhdysvallat on jakautunut kahtia, toisen puolen valinta, sen kumartelu, on toiselle puolelle pyllistelyä. Siinä syyllistyy näin mediasynneistä toimittajana synkimpään.

Valtamedia kertoo jo käsitteenä vallasta ja valta sokaisee, täydellinen valta täydellisesti. Kun pyhin rikotaan, puolueettomuus, silloin ollaan tiellä, jossa miljardit ihmiset, myös tieteen tekijät, lukiessaan kirkoissaan uskontunnustuksensa, “sikisi pyhästä hengestä”, myöntävät näin mahdollisuuden sellaiseen, johon evoluutiolla ja darwinismilla ei ole oikein osuutta.

Onko se rikos nykyisen kansakuntamme perusarvoissamme? Miksi sitä tulisi pilkata ja hyväksyä jotain vieraampaa uskontunnustusta osana kulttuurimme perusteita?

Kun puututaan hengellisyyteen ja sen ilmiöihin kristillisyydessä, silloin puututaan myös evoluution pisimmälle menneeseen kehityskertomukseen ja oivallukseen, jonka kirjasi myös ranskalainen akateemikko Rene Girard. Hän piti juutalaisuutta ja kristillisyyttä käännekohtana evoluutiossamme pois pakanallisista arkaaisista opeistamme, pakanauskonnoista, uhraamisesta ja kiusaamiskulttuurin suomalaisesta perisynnistämme. Sana “syntipukki” kertoo jo uhraamisen todellisen motiivin arkaaisissa pakanauskonnoissamme.

Rene Girard, Ranskan akatemian edesmennyt jäsen, ranskalais-yhdysvaltalainen kulttuurintutkija, piti itseään antropologina. Hänen tutkimuksena, todella kunnianhimoiset, liki Einsteinin kaltaiset “kaiken teorian” yhdistävät tavoitteet ei luonnollisesti kaikkia miellyttäneet. Kuka nyt miellyttäisi kaikkia? Michel Serres, Girardin kollega Ranskan akatemiasta ja Stanfordin yliopistosta, kutsui häntä “ihmistieteiden uudeksi Darwiniksi”.

Lainaus on Hanna Mäkelän Rene Giradin nekrologista (HS 25.11. 2015). Hän on väitellyt Girardin teorioista yleisessä kirjallisuustieteessä.

Se, että sen tässä mainitsen, nostaa tämän tekstin arvoa. Lainausten käyttö ja niiden kirjaaminen kun siirtää samalla vastuun kirjoitetusta sellaiselle henkilölle, jonka tiedot ovat tässä tieteenalassa, kirjallisuustieteessä ja Rene Girardin tekstien tuntemisessa varmasti omia tulkintojani pidemmälle vietyjä. Minun on siis uskominen Hanna Mäkelän löydöksiin ja kirjoituksiin. Hän on tästä aiheesta ja henkilöstä jopa väitellyt.

Lähteisiin viittaaminen ja alkuperäisen lähteen hakeminen on osa yliopiston antamaa koulutusta. Jos joku lähde puuttuu tai gradun tekijä on sivuuttanut sen huomaamattaan, sellaista tapahtuu usein.

Me lainaamme toistemme sanomisia ja tekstejä, pidämme ne opittuamme niitä myös ominamme. Se on oppimis- ja kasvuprosessia. Jokainen sana on jouduttu opiskelemaan ja tunnesanat äidinkielestämme. Me ajattelemme niillä. Joku kykenee muistamaan kuvan tapaan kaiken ulkoa. Heitä on paljon lahjakkaissa ihmisissä. Ei sitä pidä ihmetellä pienen liberaalisen puolueen sihteerin, jos oma muisti ei ole niin valokuvauksen tarkka.

Einstein sovelsi aikanaan työssään tuhansien tiedemiesten löydöksiä, kirjaamatta niistä ylös yhtäkään kirjoittaessaan suhteellisuusteoriastaan. Opettajaksi hän ei oikein kelvannut. Vaimo taas kelpasi. Ei se ollut kuitenkaan esteenä hänen huikealle maineelleen ja nyt häntä kuvataan ihmisälyn ja nerouden symbolina.