"Tämä on Allahin puolesta." Monikulttuurisuutta Lontoossa.
”Uutistoimisto Reutersin haastatteleman silminnäkijän mukaan pakettiauto törmäsi sillan jälkeen johonkin, jolloin sen matka päättyi. Tämän jälkeen autosta nousi kolme miestä, joilla jokaisella oli pitkä puukko tai miekka. He iskivät ihmisiä kadulla sattumanvaraisesti. CNN:n haastatteleman silminnäkijän mukaan miehet olisivat myös tunkeutuneet ainakin yhteen läheiseen ravintolaan. BBC:n haastattelema silminnäkijä kertoo miesten huutaneen: ”Tämä on Allahin puolesta.” Näin kertoi Helsingin Sanomat.
Tämä ei ollut ensimmäinen terrori-isku Britanniassa. Eikä viimeinen.
Ikävä kyllä on sanottava ääneen tosiasia. Myös Suomessa terrori-isku on jossakin vaiheessa enemmän todennäköinen kuin epätodennäköinen.
Meillä mukasuvaitsevat kiirehtivät jokaisen tapauksen jälkeen korostamaan, että ”yksittäistapaus”, ”pelolle ei saa antaa sijaa” ja ”monikulttuurisuus on rikkautta”.
Sinisilmäisyydessä ja paapomisessa on menty jopa niin pitkälle, että Suvivirren sijaan koulun monikulttuurisessa aamunavauksessa kailotetaan Koraania, jossa kehotetaan muun muassa, että ”murhatkaa islamista luopuneet, taistelkaa Allahin puolesta”.
Iranilaistaustainen geopolitiikan tutkija Alan Salehzadeh on arvioinut, että ”ei pitäisi sallia, että jihadistit liikkuvat vapaalla jalalla täällä. Monet heistä ovat menneet sotimaan Isisin riveihin viattomia Lähi-idän muslimeja vastaan, nyt palanneet Suomeen ja heillä on integroitumisprosessi Suomessa. Heidät pitäisi karkottaa. He ovat tikittäviä aikapommeja. Milloin vain tulee käsky, he voivat uudelleen radikalisoitua ja tehdä väärin. Ne, jotka ovat sotineet, pitäisi karkottaa.”
Mielestäni terroriteon todennäköisyys on sitä pienempi, mitä pienempi riskiryhmä on. Siksi Isiksin riveihin lähteneiden Suomeen palaaminen tulee estää. Jos lakipykälät eivät sitä salli, niin Eduskunta muuttakoon niitä.
Terroriteon todennäköisyys on myös sitä pienempi, mitä pienempi islaminuskoisten määrä maassamme on.
Ikävistä tosiasioista halutaan vaieta. ”Vihapuhetta” kyttää suurennuslasin kanssa noin 50 poliisia.
Milloin heräämme, tunnustamme tosiasiat ja toimimme tilanteen vaativalla tavalla?
Tekstin aiheet:
Kyllä taas pressa ja muut TUOMITSEVAT iskun.
Ollaan järkyttyneitä.
Otetaan osaa omaisten suruun.
Ei anneta pelolle valtaa….
P E L O L L E on nimenomaan ANNETTU VALTA!
Mitään konkreettista EI USKALLETA tehdä!
Alkajaisiksi pitäisi TUNNUSTAA TOSIASIA että Euroopassa ON miljoonia POTENTIAALISIA TERRORISTEJA.
Siis ihmisiä joilla on MOTIIVI terroriteolle.
Motiivi on jostain peräisin, se jokin pitäisi ELIMINOIDA, KIELTÄÄ ja ERISTÄÄ.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
http://www.thereligionofpeace.com
Tuolta sivulta selviää islam-terrori WTC tornien iskusta lähtien. Toukokuussa 2017 iskuja oli 207 joissa kuolleita 1479, loukkaantuneita 1656, itsemurhapommittajia 42 ja iskut tapahtuivat 42 maassa.
Juuri tänään Kairossa tapettiin 26 kristittyä.
Hirvittävä rauhan uskonto.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ramadan aikana tai ainakin sen loputtua iskut kiihtyvät. Viimeisen viikon aikana 27/5 – 02/6 tapahtui 40 iskua, 455 kuollut, 677 haavoittunut, 8 i-pommittajaa, 14 eri maassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Minusta tämä tapaus tukee sitä käsitystäni, että meillä pitäisi olla jokaisella aseenkantolupa omaksi turvaksi. Kuten USAssa yleisesti ja jossa on todettu: ”Yksitoista makrotason tutkimusta osoitti rikollisuuden lisäävän aseiden hankkimista, useimmat pätevin kausaation suuntaa osoittavin menetelmin, Grangerin testillä tai instrumenttimuuttujilla. Mahdollisia syitä sille, että runsaampi aseenomistus ei lisää tappoja, että nämä omistajat eivät yleensä ole rikollisia tai he jopa ovat potentiaalisia uhreja, jolloin ase suojaa rikoksilta”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Rajat ovat auki, kuka vaan voi tulla tänne jopa ILMAN PAPEREITA.
Sitten ihmetellään kun jotain sattuu.
Miten voi niin vähä-älyistä jengiä olla päättäjinä? Mitään ei tehdä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Perusbritin turvallisuudentunteeseen kajoaminen on anteeksiantamatonta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nollatoleranssi terrorismille.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Nollatoleranssi Suvakeille !
Suvakkius lisää terrorismia !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pitää muistaa ettei kaikki terroristit ole vasta tulleita turvapaikan hakijoita vaan osa tekijöistä on ollut toisen tai kolmannen polven tulijoiden jälkeläisiä.
Tämä todistaa ettei varmuudella kenestäkään tulijasta voi sanoa onko se terroristi,tuleeko siitä terroristi tai tuleeko sen jälkeläisestä terroristi !!!!
Suvakit jotka vaatii Terroristi maista tulevien turvapaikkoja ja oleskeulupia ,kannattavat ja tukevat suoraan terrorismia.
Tällä perusteella Suvakit voitaisiin tuomita Terrorismin kannatuksesta jo nykyisten lakien perusteella.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Suomessa voi räjähtää milloin tahansa.
On ihan käsittämätöntä, miten kielteisen turvapaikan saaneet voivat notkua torilla täysin vapaasti. Ja kuljeskella ympäriinsä täysin vapaasti.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti