Nykyisen kulttuurimme ominaispiirre on mielensä pahoittaminen toisten puolesta ja tänään se on tapahtunut Nelosen Vain elämää -sarjan yhteydessä.

Kohu nousi, kun musiikkilehti Rumban toimittaja nosti kirjoituksessaan räppääjä Nikke Ankaran käytöksen ja sanomiset laulaja Petra Garganoa kohtaan Vain Elämää -ohjelman kuvauksissa. Iltalehden juttu aiheesta

Feministiset vaikuttajat haistoivat veren ja alkoivat sosiaalisessa mediassa joukolla paheksumaan räppääjä Nikke Ankaran käytöstä ja syyttivät häntä seksuaalisesta ahdistelusta ja ohjelman tuotantotiimiä kyseisen käytöksen hyväksymisestä. (Reaktioita linkittämässäni Iltalehden uutisessa).

Esimerkkinä mainittakoon Vihreiden varapuheenjohtaja Maria Ohisalo, joka twiittasi näin: ””Kärki märkänä” & muuta kuraa. Seksuaalista häirintää koko kansalle #vainelämää’ssä.Olisko aika puuttua?”

Ehkä Nikke Ankaran kommentointi ja käytös eivät sovi koko perheen ohjelmaan, mutta seksuaaliseksi häirinnäksi niitä ei voi tulkita. Varsinkin kun ”häirinnän” kohde Petra ilmoitti, että Nikke Ankaran käytös ei häntä häirinnyt ja olisi osannut käskeä Ankaraa itse lopettamaan, jos olisi kokenut käytöksen olleen häiritsevää.

Pikkukohu yhden viihdeohjelman ympärillä on sinänsä merkityksetön, mutta se paljastaa, miten feministit haluavat käyttää valtaa julkisessa keskustelussa.

Ensinnäkin feministit haluavat mielensäpahoittamalla nostaa itsensä asemaan, jossa he voisivat sensuroida tv-ohjelmien sisältöä, jos se ei sovi heidän ideologiaansa. Tässä tapauksessa siis Nelonen tekee väärin, kun se luo hyväksyntää seksuaaliselle häirinnälle näyttämällä Ankaran toimintaa. Jossain märin huvittavaa, että nykyaikana feministit ovat ottaneet uskovaisilta roolin vahtia, mikä on liian siveetöntä esitettäväksi televisiossa.

Toiseksi tapaus kertoo, miten feministit haluavat luoda uhreja, joiden puolelle he sitten asettuvat. Tässä tapauksessa feministit loivat asetelman, jossa paha valkoinen mies, Nikke Ankara, häiriköi puolustuskyvytöntä naista Petraa ja patriarkaalinen ja kapitalistinen tuotantotiimi kuvasi kaiken ja lähettää sen kansakunnalle parhaaseen katseluaikaan. Ongelmallista tässä on, että Petra ei ollut uhri, vaan tasaveroinen toimija, joka hyväksyi Nikke Ankaran käytöksen suhteellisen viattomana leikinlaskua ja olisi halutessaan puuttunut siihen huomauttamalla asiasta Nikke Ankaralle.

Mielenkiintoista onkin, että vaikka feministit korostavat koko ajan naisten voimaannuttamista, he olivat ensimmäisenä tekemässä kokeneesta aikuisesta naisesta Petrasta uhria. Aika sovinistista.