Demokratian rapautuminen Perussuomalaisissa

Riikka Purra sai haastajan, ja se on terve merkki. Arto Luukkanen on hyvä alku demokratian palauttamiseksi Perussuomalaisiin, mutta pelkkä haastaminen ei riitä. Puoluejohto on hiljattain muuttanut pelisääntöjä tavalla, joka tukahduttaa avointa kilpailua. Aiemmin kuka tahansa saattoi ilmoittautua puheenjohtajakisaan puoluekokouksen kynnyksellä, mutta nyt ehdokkailta vaaditaan kuukausi etukäteen jätettäviä kannattajakortteja, joissa on tarkoin määritellyt tiedot ja riittävä määrä allekirjoituksia.

Tämä suunta on väärä, eikä se ole perussuomalaisuuden hengen mukaista. Kansan puolueen pitäisi elää ruohonjuuritason avoimuudesta, ei byrokraattisista esteistä. Kuten vanha sanonta kuuluu: keisarilla ei ole vaatteita. Perussuomalaiset ovat ajautumassa valtapuolueiden tautiin, jossa kannattajat eivät uskalla myöntää johtonsa alastomuutta, vaan sokeasti seuraavat linjaa, jota pelolla ja hiljaisuudella ylläpidetään.

Miksi johto pitää haastaa?

Kyse ei ole vain demokratian toimivuudesta tai siitä, että 90 % viimeisissä vaaleissa muita äänestäneistä huomaisi tyytymättömyyden. Perussuomalaisten ongelma on syvempi. Puolue ei ole oppinut kahdeksassa vuodessa mitään taktiikasta, ennakoinnista tai poliittisesta markkinoinnista.

Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen puolue vajosi juhlimisesta kahden päivän krapulaan. Ennakkovalmistautumista ei oltu tehty. Hallitusneuvotteluihin mentiin Kokoomuksen valmiiden papereiden armoilla, aivan kuten Sipilän hallituksen aikaan. Tavoitteet kasattiin hätäisesti, keskittyen maahanmuuton kiristämisee ja bensapumpun hintoihin pintapuolisin teemoin, jotka eivät kantaneet pitkälle.

Valmistautumattomuuden hinta

Tämä valmistautumattomuus näkyy karulla tavalla nykypäivän hallituspolitiikassa. Kokoomus tiesi etukäteen Perussuomalaisten heikkoudet ja käytti tilannetta härskisti hyväkseen. Hallitusohjelmaan leivottiin sisään suunnitellusti Perussuomalaisten kevyitä tavoitteita, mutta tämän jälkeen alkoi käytännössä Kokoomuksen vuosikymmeniä ajamien uudistusten vyöry.

Nyt Perussuomalaiset ministerit joutuvat kilvan selittelemään, miksi nämä leikkaukset ja uudistukset ovat muka hyviä. Selittely lyö syvälle puolueen ytimeen, ja Kokoomuksen johto naureskelee hiljaa. Heitä tai heidän äänestäjiään eivät kiinnosta sosiaaliturvan leikkaukset tai ammattiyhdistysliikkeen lyöminen. Perussuomalaiset hoitavat likaisen työn, ja Kokoomus käyttää vanhaa poliittista taktiikkaa: olla hiljaa ja antaa toisen upota.

Kannattajien aliarviointi

Perussuomalaisten nykyjohto aliarvioi kannattajiensa ymmärrystä. Innokkaimmat fanit yrittävät selittää itselleen, että nykyinen linja on perusteltua, mutta totuus on karumpi. Puolue on ajautunut konsensukseen, jossa ääneen ajattelu on kiellettyä ja pelko ohjaa toimintaa.

Kiero Kokoomus on aina ollut ahneiden ja oman edun tavoittelijoiden puolue. Toki puolueessa on toisinajattelijoita, mutta heidät on siirretty sivuun jo kauan sitten. Kokoomuksen pelureille Suomi on tynnyri, josta kitketään kaikki mahdollinen irti heidän ja lähipiirinsä hyväksi. Tämä ei ole oikeistopolitiikkaa eikä isänmaallisuutta, vaan se on opportunismia.

Kohti konkurssia

Suomi on kiihtyvällä vauhdilla matkalla kohti taloudellista konkurssia. Perussuomalaisten on herättävä ja haastettava johtonsa, ei vain demokratian vuoksi, vaan koska kansa ansaitsee puolueen, joka kykenee ennakoimaan, neuvottelemaan ja puolustamaan heidän etujaan.

Ääneen ajattelu on oltava sallittua, muuten puolue vajoaa ilmapiiriin, jossa keisarin alastomuus on ilmeinen, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen. Ilman muutosta Perussuomalaiset jäävät Kokoomuksen käsikassaraksi, ja kannattajien luottamus murenee lopullisesti.