Valtion omaisuutta arvioidaan jo taustalla

IMF:n maanantaina julkaisema raportti ei sisällä mitään uutta. Se on kohtelias, diplomaattinen ja varovainen, aivan kuten vastaavat raportit ennen todellisia kriisejä. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Suomi on matkalla kohti Troikan syliä.

Samaan aikaan, kun Kansainvälisen valuuttarahaston asiantuntijat kiertelivät Helsingissä, taustalla arvioitiin hiljaisesti Suomen valtion omaisuutta. Tämä ei ole sattumaa. Se on välttämätön vaihe, jotta velkojat tietävät, mitä voidaan realisoida ja millä hinnalla, kun valtion maksukyky alkaa horjua.

Näin on tehty ennenkin aikaisemminkin Kreikassa, Kyproksella, Irlannissa ja Portugalissa. Kaava on tuttu. Ensin varoitukset, sitten valvonta ja lopuksi omaisuuden siirto velkojien vakuudeksi. Velkojien todellinen etu on se, että velallinen ei selviydy velvoitteistaan. Silloin omaisuutta voidaan ostaa murto-osalla sen todellisesta arvosta.

Suomen kaikki satamat, lentokentät, vesilaitokset, sähkölaitokset ja metsät ovat silloin myyntilistalla. Kun valtio horjuu, markkinahinta ei ole enää markkinahinta, vaan se on alennusmyynti. Näin tapahtui Kreikassa, jossa valtion omaisuutta myytiin pilkkahintaa ja näillä tuloilla saatiin maksettua vain korkoja, ei itse velkaa.

Kreikan kokonaisvelka ei koskaan pienentynyt, vaan se on kasvanut. Vuosina 2011–2013 velkaa oli noin 330–340 miljardia euroa, ja nyt sen määrä on jo 403 miljardia. Omaisuuden myynti ei siis pelastanut valtiota, vaan sillä saatiin vain lisäaikaa.

Seuraavaksi Kreikka on menettämässä sitä, mikä sillä on jäljellä eli saaret, joilla sen matkailu ja tulevaisuus lepäävät.

Jos suunta ei muutu, Suomea odottaa sama kohtalo 2030-luvulla.

Miksi sopeutukset eivät toimi?

IMF:n suositus on yksinkertainen. Noin 1,5 miljardin euron vuosittaiset sopeutukset olisivat lähtökohta. Mutta Suomen kohdalla tämä on pelkkää pintaraapaisua. Sopeutukset eivät toimi, koska ne eivät kohdistu todellisiin ongelmiin.

Vanhojen valtapuolueiden todellinen kynnyskysymys ei ole talous vaan vallan säilyttäminen. Julkista sektoria ei haluta aidosti supistaa, koska se on vuosikymmenten aikana paisunut verkostoksi, joka ruokkii puolueiden omaa eliittiä, virastoja, tehtäviä, tukiviidakkoa, ylihintaisia hankintoja ja turhia virkoja jne. Näitä kukaan ei kukaan uskalla eikä halua kyseenalaistaa. Se on hyvä veli -järjestelmä, jota suojellaan viimeiseen asti, vaikka kansantalous romahtaisi ympäriltä.

IMF arvioi varovasti, että Suomen velkasuhde nousee lähelle tai yli 90 prosenttia BKT:stä. Todellisuudessa tämä on pehmennetty arvio. Jos nykyinen suunta jatkuu, velkasuhde ylittää 100 % jo ennen kuin seuraava hallitus on puolivälissä kauttaan. Sen jälkeen ei ole enää paluuta. Investointikyky menetetään, sosialistinen pohjoismainen hyvinvointimalli murtuu, ja tulevien sukupolvien taloudellinen vapaus vaihtuu velkaorjuuteen.

Silti poliittinen keskustelu jatkaa tuttua mantraa. Puhetta riittää, mutta teot puuttuvat. Korulauseiden ja julkisuusviestien takana ei ole muuta kuin label- ja kosmetiikkaratkaisuja, joilla luodaan kuva vastuullisuudesta ilman todellista sisältöä. IMF:n lempeys ei muuta faktaa. Luvut eivät valehtele, ihmiset valehtelevat.