Perussuomalaiset

Tanja Hartonen

Hoitoon ajoissa

’Lapsia on nyt sijoitettuna kodin ulkopuolelle enemmän kuin koskaan aiemmin, noin 16 500. Etenkin teini-ikäisten äkilliset huostaanotot ovat kasvaneet tuntuvasti.

Samalla Suomessa annetaan lasten ja nuorten vaikeimmissa mielenterveysongelmissa tarvittavaa psykiatrian osastohoitoa vähemmän kuin koskaan aiemmin.”

” Pandemian aikana mielenterveyspalveluiden hoitotakuu on pettänyt sadat lapset ja nuoret. Tarpeelliseksi katsottu hoito pitää järjestää alle 23-vuotiaille viimeistään kolmessa kuukaudessa hoidon tarpeen toteamisesta.

Hoidon aloittamista kuvaavat tilastot eivät kerro mitään siitä, eteneekö hoito ensimmäisen käyntikerran jälkeen.

Hoitotakuun vaatimuksiin voidaan vastata kierrättämällä potilaita nopeammin. Hoitojaksoja lyhentämällä saadaan useamman potilaan hoito aloitettua lain vaatimassa määräajassa. Lyhyet hoitojaksot eivät kuitenkaan tuo pitkäaikaista apua.”

Se on totta. Lyhyt hoitojakso tuo pikaisen avun. Mutta sekin on hyvä, että pääsee nykyisen 3kkn takuun sisään hoitoon. Se toteutuu. Mt potilaita on paljon. Lyhyt hoitojakso riittää toisille. Toisille ei. Jotkut ovat yhä uudestaan hoitojonossa.

Apuna on vuosia kestävä Kelan kuntoutusterapia, mutta terapiaankaan ei pääse. Jono on Mikkelissäkin väh puoli vuotta. Jos ns. Terapiatakuu tiivistetään viikkoon, mistä saadaan psykiatrian puolen osaavia hoitajia. Nykyinen 3kkn hoitotakuu toteutuu, jono pysyy tasaisesti 40 ihmisen jonona. Jonoa puretaan, kun joku ”kotiutuu”.

Tottakai pitää päästä heti puhumaan, ei jonoon. Mutta mistä hoitajat? Sittenkö alkaa liukuhihnatyö, ja paineet jonon purkamiseen kasvaa ja potilaat hoidetaan nopeasti, asiat jää kesken. Näyttää hyvältä, kun pyörä pyörii, mutta mikä on pitkäaikainen tavoite.

Psykiatrinen työ on pitkäkestoista, kärsivällisyyttä vaativa, rauhallinen eteneminen aidolla kuuntelulla. Ei kiireellä tehtynä saa muuta kuin lisää ahdinkoa. Sekä potilaalle että hoitajalle.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/d305d774-f5d6-4b23-97f4-356723e34b94

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja