Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Timo Soinin populismi kieroilua

Iltalehti kirjoittaa Soinin uuden Populismi-kirjan julkistamistilaisuudesta ja millaisia lausumia Soini on antanut toimittajalle hänen esittämiinsä kysymyksiin. Tässä nostan esille vain yhden esitetyn kysymyksen ja Soinin siihen antaman vastauksen.

IL kysyy: Aiemmin sinisissä aika voimakkaasti arvostelit Halla-ahon johtamia perussuomalaisia, mutta kirjassa suhteellisen myönteisesti puhut heistä, muun muassa ”tulevaisuudessa kaikki on mahdollista”. Onko suhtautumisesi nykyperussuomalaisiin muuttunut jollain tapaa?

Soini vastaa: Täytyy elämässä mennä eteenpäin. Onhan se tietysti yhden sortin historia, että puolueen perustaja erotetaan hänen perustamastaan puolueesta. Mutta se on nyt mennyttä aikaa, eikä pidä katsoa taaksepäin. Se, mitä nykypuolue tekee eri lailla kuin minun aikaan tehtiin, on sellaista, mitä mä en täysin allekirjoita.

Monilla on hyvin muistissa kuinka Soini yritti omissa ulostuloissaan mollata uudeksi puolueen puheenjohtajaksi valittua (jäsenten valitsemaa) Halla-ahoa ja hänen kyvyttömyyttään johtaa puoluetta. Lieneekö nyt Soini havainnut, että taitaapa Halla-aholla olla enemmän johtajan kykyä kuin itsellään on ollut, sillä onhan puolue nyt ehdottomasti suurin kannatusmittauksissa ollut jo pidemmän aikaa.  

Tuossa Soinin vastauksessa jää yksi asia kaivertamaan sen verran, että jouduin googlaamaan vanhoja kirjoituksia. Kyse on Soinin erottamisesta puolueesta, kuten hän tuossa väittää. Väite lienee IL:n kirjoituksessa esitetty sanalleen siten kuin Soini on sanonut.  

Netistä löytyy muutamia kirjoituksia, joista käy selville ja vieläpä selvästi, että Soini ei itse ole pyrkimässä, ei siis asetu ehdolle, PS puoluekokouksessa kesällä 2017 puheenjohtajuutta tavoittelemaan. Tästä on kirjoittanut 05.03.2017 Keskisuomalainen-lehti näin ”Henkilökohtainen elämä puheenjohtajana ollut rankkaa, 20 vuotta puheenjohtajana on pitkä siivu. Nyt hyvä aika lähteä. Olen terve kuin pukki. Soini kertoo tehneensä lopullisen päätöksen vasta torstain perjantain kohdilla ja kertoneensa siitä hallituskumppaneille, pääministeri Juha Sipilälle (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) vasta vähän ennen kuin päätös tuli julki.”

Puolueesta ja Soinista on kirjoittanut US:n Puheenvuoroblogissa Harri Lindell omien nielipiteidensä pohjalta 7.3.2017 mm. näin ”Miksi Soini ei jatka puolueen puheenjohtajana?

Tähän on muutama perusteltu syy: Tärkein niistä on puolueen kannatuksen romahtaminen. Soini haluaa olla puheenjohtajana silloin, kun pysytään voitolla, hän ei halua olla tappion karvaassa kalkissa mukana, kun puolueen kannatus romahtaa. Tappio häämöttää seuraavissa vaaleissa, ja puolueväen arvostelua Soini ei kestä.”

Lindellin näkemys vastaa hyvin omiakin näkemyksiäni. Puolueen kannatus oli sulanut Soinin johdossa noin 18 prosentin 2015 vaalikannatuksesta alle puoleen. Kannatus suli täysin sen johdosta, ettei Soini saanut puolueelle tärkeitä asioita ajettua Sipilän hallituksessa. Varsinkin turvapaikkapolitiikka oli hoidettu aivan alle arvostelun ja tästä ei kannattajakunta pitänyt. Soini tunnusti eräässä IL:n kirjoituksessa, ettei hänen tärkein poliittinen tavoitteensa ollutkaan puuttua maahanmuuttopolitiikkaan. Se kyllä näkyi ja kuului. Miksi siis Soini olisi ottanut takkiinsa asettumalla puheenjohtajaehdokkaaksi uudelleen? Kyllä Soini tiesi, ettei tulisi valituksi. Hänen aikansa oli, tuli ja meni.  

PS:n poliittinen ohjelma on muuttunut Soinin puheenjohtajuuden ajoista. Onneksi myös parempaan suuntaan, vaikka Soini näkeekin asian toisin. Olihan hän itse auktoriteetti johtajana, eikä johtajuus ollut kannattajakuntaa tarpeeksi kuuntelevaa kuin johon Halla-ahon johdossa on pyritty ja menty. Tämä on puolueen uudistusta parhaimmasta päästä. Myös jäsenkunta on päässyt nyttemmin kirjoittamaan mielipiteitään enemmän politiikasta ja vähän muustakin. Soini onkin todennut vuoden 2018 lopun plogissaan ”Jussi Halla- ahon puheenjohtama Perussuomalaiset on muuttanut luonnettaan täysin. SMP: n perinnöstä ei ole mitään jäljellä, eikä sitä edes välitetä peitellä. Se on rehellistä ja käy jutusta ilmi.”

Edellä mainitussa plogissaan Soini myös sanoo ” Mikään salaisuus ei ole, etten pidä Halla- ahoa minkään sortin johtajana.”

On tainnut Soini saada pahasti nenilleen puolueen uudesta nosteesta. Eipä tainnut PS olla Soinin johtajuuden aikana yhdessäkään mittauksessa maan suurin puolue, jota nyt on noin 5 prosenttiyksikön erolla seuraavaan eli kokoomukseen. Johtajat ovat kuin ovatkin taidoiltaan erilaisia. Tästä näyttää Halla-aho vetävän pidemmän korren jota Soinin ei taida olla vieläkään helppo tunnustaa. Perussuomalaiset puolue on todellakin poliittisilta näkemyksiltään uudenlainen puolue kuin mitä Soinin johtajuuden aikana toteutettiin. Soinin populismi meni täysin harakoille ennustaessaan plogissaan vuoden 2019 eduskuntavaalitulosta, joka on hiuskarvan verran vaalivoittaja demareita pienempi. Puhumattakaan Halla-ahon uudelleen valinnasta. 

Edellä olevan perusteella on helppo todeta Soinin vääristelevän, jollei suoranaisesti valhtelevan sanoessaan ”Onhan se tietysti yhden sortin historia, että puolueen perustaja erotetaan hänen perustamastaan puolueesta.” Ei erotettu vaan katsoi itse parhaimmaksi vetäytyä ehdokkuudesta.

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Voi sinua Timo, tunnen suurta myötähäpeää sinua kohtaan. Timon aikana puolueeseen liittyneenä ja Halla ahon aikana siinä pysyneen , on Halla aho paljon parempi puheenjohtaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#6

Samaa mieltä Halla-ahon paremmuudesta johtajana. Hän perustelee asiat ymmärrettävällä tavalla. Ei sutkauksin kuten Soini.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#11

Vitsinikkarit menkööt MTV:n putous ohjelmaan. Ei parempaa johtajaa voisi puolueellamme olla kuin on Jussi Halla-aho

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#13

Ei pelkästään vetäytynyt sivuun , vaan lähti suhmuroimaan persuja vastaan !?! Kun ei oma suosikki pärjännyt äänestyksessä !! Meinasivat tuhota kokopuolueen , mutta tuhoutuivatkin itse !? Suhmuroinnissa taisi olla mukana koko silloinen Hallitus !? Orpot , sipilät ,soinit , terhot jne!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#14

Timosta ei tule koskaan Presitenttiä ,vaikka sillä mieli tekis.
Se myi perseensä niin pahasti Hallituksessa roikkumalla ja haalimalla pakolaisia tänne ja jakamalla rahaa Kreikaan ja olemalla Hallituksessa joka hyväksyi Homo liitot jne….
Että äänestäjiä on yhtä vähän kuin Sinisellä puolueella tai Kepulla seuraavissa Eduskunta vaaleissa !

ps. Kimi Räikkönen Persujen Presitentti ehdokkaaksi niin läpi meno on varmaa !
Se on ainoa keino estää Ruskian reiän Pekan Presitenttiys !
Persuilla ei ole yhtään omaa ehdokasta ehdokasta siihn virkaan jolla olisi teoreettisiakaan mahdollisuuksia mennä läpi.
Vaikka Persuilla on mahdollisuus nousta 35 % Puolueeksi seuraavissa eduskunta vaaleissa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Valikoiva muisti! Taitava luikertelija, mutta muutoin ihan mukavia jutteleva, niljakas tyyppi.
Eipä olisi uskonut. Alkoi kyllä herätyskellot soimaan, hehkutti kuin lottovoittoa, Venäjän Ulkoministerin kanssa tehtyjä Sinunkauppoja! Karmaisena totuus sitten paljastuikin aika nopeasti.
Pakko myöntää, että teki kyllä ison palveluksen, ennen repsahtamistaan, Suomen kansalle. Olisi se ura vaan voinut tyylikkäämminkin päättyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Joo, kyllä on omaa valikoivaa muistia parhaimmillaan. Miten voikin muistella tuolla tavalla, kun itse ei omasta halustaan halunnut jatkaa puolueen johdossa. Erottamisesta ei todellakaan voi olla kyse.

Sinisten tuhon tiellä saattaa olla kansalaisten epäily Soinin olevan taustalla päättäjänä tuossa puolueessa. Toki muuna syynä on tavanomainen peruste uskonpuutteeseen mitä pettureista on aiemminkin ajateltu puoluetta vaihtamalla. Ei ole tainnut yksikään eduskunnassa istuessaan puoluetta vaihtanut saanut uutta pestiä suureen saliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Kysehän ei ollut muistelmateoksesta. Uusimman tutkimuksen mukaan 24% kommentoijista kirjoittaa pelkän otsikon lukemalla.
Lauseet joissa yli viisi sanaa liian ylivoimaisia omaksua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Timppa on kaikkien takinkääntäjien-Äiti!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Näkyy myös dementia iskeneen Juudakseen. Microsoft news uutisessa Soini kertoo PS puolueesta: ”Se puolue on hieman erilainen kuin se, minkä minä perustin ja menee eri suuntaan, minkä minä perustin.” Olihan siellä Kokkolassa muitakin kuin Soini yksin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

No, kukas sen kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse? 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mahtaa Soinia potuttaa
#4

Sirpa. Kirjoituksessasi on pieni virhe:

Soinin lähtö uuteen puolueeseen sinisiin omasta tahdostaan on eri asia kuin erottaminen. Asia oli puhuttu etukäteen monelle, kuten kailille PS-ministereille, jotka sitten seurasivat Soinin esimerkkiä.
Ei heitäkään erotettu – he erosivat itse ja todella yllättäen!
Syynä oli se, kun Terhoa ei valittu.
TOTTAKAI sitten myöhemmin heidät jouduttiin poistamaan puolueen jäsenluettelosta, kun olivat hylänneet PS-puolueen.

Hyvä näin!

Mahtaa Soinia potuttaa….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Niinpä tietenkin. 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kannattaako tuosta nyt enää kirjoitella. Timo ihan itse sinetöi oman poliittisen kohtalonsa. Roskamedia on vain ja ainoastaan kiinnostunut Soinin ulostuloista jos tämä saisi sanottua jotain negatiivista Halla-ahosta, jonka he sitten voisivat laittaa juttuihinsa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000