Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

Kansalaisena vihaisuus korostuu medioiden ja edustajien.....

kirjoitteluihin ja syyttelyihin Orpon hallitusta kohtaan. Näin näyttää taas kerran niin medioista Iltalehti keskustan edustaja Ovaskan purkautumisesta ennaltamisasetuksen hyväksymisestä EU:ssa. Sanallakaan ei IL:n toimittaja Juha Ristamäki tuo kirjoituksessaan esille sitä, että kyseessä on asetus josta alkusoiton hyväksyi Marinin hallitus ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkosen toimesta ja että hallituksessa istui myös keskustan puheenjohtaja vvm Saarikko. On se kumma, ettei keskusta tuolloin voinut saada aikaan parempaa asetusta aikaan vaan nyt syyttelee yhdessä IL:n kanssa nykyistä hallitusta joka sentään sai aikaan jokseenkin huomattavan alenevan tuleviin valtion kustannuksiin.  

Miksi asetusta ei nykyinen ministeri Mykkänen saanut kumottua kokonaan johtui luonnollisesti siitä, ettei taakse saanut määräenemmistöä. Kovin on vajavaista tiedottamista medioilta näinkin tärkeissä kansalaisia koskettavissa EU-päätksissä. Puhumattakaan siitä, että näistä kerrottaisiin jo suunnitteluvaiheissa sekä siitä miten niissä edetään. Lienee turha tällaista tiedottamista faktatietona odottaa. Tavanomaisella tavalla kerrotaan mitä ja miten kerrotaan. Jokainen joka on kiinnostunut vihreiden ja Marinin hallituspuolueiden ylimääräisestä rahasta valtion budjetissa, niin lukekoon Wikissä olevasta kirjoituksesta tätä ennaltamisasetusta koskeva osuus.

Toimittaja Ristamäki kirjoittaa mm.”Ovaskan mukaan hallituksen EU-politiikka on liian lepsua. Hänen mukaansa kotimaassa suomalaisille annetaan ymmärtää, että kansallisia etuja puolustetaan nyt aiempaa paremmin, mutta valitettavasti vaikuttamisen kyvyt eivät riittäneet.” 

Miten ihmeessä Ristamäellä ei tuossa vaiheessa nouse esille kysymys edellisen hallituksen toimista tuon asetuksen suhteen esittäen Ovaskalta kysymystä Marinin hallituksen toimista ja keskustan olleen hyväksymässä asetuksen, jossa Suomen kustannukset olisivat olleet huomattavasti suuremmat, muutaman satamiljoonaa? Lienee turhaa odottaa IL:ltäkään faktaa täydellisesti esitettynä. Medioiden toimittajat esittävät luonnollisesti sellaista ”tarinaa” joka sopii heidän ideologiaansa ja palvelee puoluetta joka sopii omaan pirtaan. Tuota eivät kaikki kansalaiset ota uskoakseen vaan luottavat täysin avajaaseen tarjoiluun.  

Varmaa lienee, että oppositiosta kuullaan, jollei ennen kesälomaa, niin heti syksyn istuntojen alussa syyttely Orpon hallituksen epäonnistumisesta ennaltamisasetuksen hyväksymisestä EU:ssa, vaikka itse jokainen (pois lukien LNyt) puolue on syyllinen alunalkujaan tuon asetuksen hyväksymisestä. Ei silloin oltu nimeksikään vastahankaan kuten nyt Orpon hallitus, vaikka hylkäämisen taakse ei lopulta saatu määräenemmistöä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


109 kommenttia
#1

Wikissä on luettavissa siitä ettei Marinin hallitukselta rahaa puuttunut mihinkään. Jopa yksityiset maa-alueiden ennaltamiset maa-alueiden korvauksineen tulisi maksaa valtion varoista.
” Yksityisten maiden ennallistamisessa, hoidossa ja suojelupäätöksissä nojattaisiin maanomistajien vapaaehtoisuuteen, suojeltavista alueista saisi korvauksen ja kunnostukset kustantaisi valtio. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma Metsolle oli tulossa lisärahoitus, jolla ohjelma oli tarkoitus saada valmiiksi vuoteen 2025 mennessä”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Meinaatko koko hallituskauden syyttää kaikesta edellistä hallitusta? Aika laiskaa omien mokailujen peittelyä mutta ilmeisesti uppoaa tosipersuihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Martin
#18

Persujen vikako onkin edellisen hallituksen mokat, Uniper ”kaupat”, kertaluonteinen velka, sotesotku, järjetön velanotto,jne…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Pitää muistaa vielä ed. Halllituksen Miljardien mm.

– Korona tukiais rahan levitys
-Italian (mafian) Tukipaketti
-Ukrainan tuki

Osaa näistä järjettömistä tueista nykyinenkin Hallitus jatkaa ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Sote uudistus oli aivan järjetön homma !
Alunperin se piti tehdä säästösyistä,mutta rahaa paloikin kymmeniä Miljardeja ja palveut huononi Mutta Politikot pääsi raha apajille…
MIKSEI NYKYINEN HALLITTUS PERU TÄTÄ UUDISTUSTA ?
Voihan sen viheltää vielä poikki !

Ukrainan tuen voi myös viheltää poikki !

Miksei Fortumin johtoa/Hallitusta ei ole vieläkään irtisanottu?

Miksi Persu johtajat istuu viroissan tahallisen vaali hääviön jälkeen?

Miten Suomessa kaikki on päin persettä ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#28

Lisää suolaa haavoihin:Suomi sai ”ainutkettaisesta ja tarkkarajaisesta” pari miljardia ja makselee 2028 alkaen vähintään yli seitsemän miljardia noita velkoja takaisin. Eli : Tervetuloa vaan seuraava Hallitus, ”jakovaraa” on!
Espanja sai muuten, noissa karkeloissa avustuksia ja lainoja 160 miljardia! Avustuksiakin 77miljardia, eli lähes 40 kertaa enemmän kuin, Tytty Tuppuraisen mainostama ” Suomi on vauras maa”. no, eihän vauras avustuksia tarvi, riittää kun maksaa muiden saamisia.
Vihervasemmisto ihastelee ”ennallistamista”! Ymmärtävätkö he mitään? Vai onko EU:n Komission esitys sittenkin oikea ja me tyhmät emme sen ymmärrä ideoiden sen hienoutta?
Hakkaamme vuosittain 931 miljoonaa touhuun! Saamme kuitenkin 9,7 MILJARDIA/vuosi tuloja!
Mistä ne tulevat? EKOSYSTEEMIPALVELUJEN ansiosta! Mita ne ovat? Aineettomia palveluja, joita saa luonnosta liikkumisesta! (tiedot Talouselämästä 9.6-24)
Ihanaa olla EU:ssa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Espanja on myös saanut rikkaat Ukrainalais pakolaiset maahansa rahoineen joille ei tarvitse maksaa mitään avustuksia.
Suomi on taas saanut helvetin kalliisti elätettävät perseaukinaiset Ukrainalaiset sosiaali elätiksi tänne.
Suomi maksaa käytänössä Ukrainan tuella näiden Espanjaan loistoautilla pakenevien rikkaiden Miljardit.
Espanja on viisas se ei tue sotaa eikä elätä pakolaisia se vaan oottaa rikkaat pakolaiset rahoineen…
Jos rahat loppuu silloin tulee lähtö ! ellei Suomi mene siinkin tapauksessa rahoineen pelastamaan niitä.
Miten Suomi voi tällaisella järjettömällä rahan jako/ vekaantumis politiikalla välttäää konkurssin ?? Miten ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Oliko persut tekemässä näitä päätöksiä? Kyllä se oli Sanna Marinin vihervassarihallitus, joka sai Suomen sukeltamaan ja sieltä upoksista Suomea nyt tekohengitetään pinnalle.
Ja mukana oli silloin ja nyt RKP.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Persujen johto sai Persujen kannatuksen sukeltamaan Hakkaraisen uhrauksella.
Tuli läski naama puolueeseen ja sano että uhrataan Hakkarainen ,ja Puolueen johto rahan ahneuksissaan nyökyttteli ja sano joo…
Sitten tyhmät ihmettelee kun kannatus laskee….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Harvinaisen tyhmää on Persujen johto !
Eikö tuollainen johto pitäisi vaihtaa ?
Laura Huhtasaari nyt johtoon !
Hakkaraiselle anteeksi pyyntö ja puolueeseen mukaan.
Niin lähtee kannatus nousuuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Voit seurata ihan vapaasti mainitsemaasi herraa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Herra H lienee ihan hyvä tyyppi, mutta siellä eu:ssa pitäisi osata muutakin kuin suomen kieltä. Kielitaidon puute vaikeuttaa kyllä työntekoa ja vaikuttamista siellä Brysselin käytävillä.
Olisi Suomen etu, että äänestäjät lähettäisivät sinne mahdollisimman koulutettua, osaavaa, kriittiseen ajatteluun kykeneviä edustajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

🌈
Iloinen
#37

No mehän lähetimmekin sinne Tynkkysen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Sirpa!
Koska otat kantaa käännytys/rajalakiin? Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sirpa Abdallah
#20

Kiitos aiheen ehdotuksesta uuteen blogiin! Odottelen hiukkasen aikaa ja katselen mistä päin oppositiopuolueista tulee verrattuna aiempiin puheisiin. Siis mikä on se tärkein asia heidän mielestään ja millä perusteilla kotimaassa politiikan kentällä päätettäväksi. Voihan olla ettei tärkeintä ole kuin rahan jakaminen päätellen heidän tekemistään päätöksistä.

Katsellaan ja kuunnellaan myös hallituksen aikaansaannosta Yle-verosta, sillä se on itselleni numero uno. Tuon päätöksen jälkeen katson äänestänkö jatkossa enää yksissäkään vaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Mainittakoon IS:n kirjoituksen olevan täsmällisempi ennaltamisasetuksen alkutilanteesta nykyiseen eli asetuksen hieman lievempään muotoon saattamiseen.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010505352.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Odotetaan nyt Itävallan ”vetoa”.
TROTZ KANZLER-„VETO“
EU-Renaturierung in Blitzaktion abgesegnet
https://www.krone.at/3421105

Siellä vihreä ympäristöministeri Leonore Gewessler äänesti kyllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kaatuuko Itävallan hallitus?

Die Volkspartei bringt nun eine Nichtigkeitsklage beim EuGH gegen die EU-Vorordnung ein und zeigt Gewessler wegen Amtsmissbrauchs an.

https://www.krone.at/3421153

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#21

Meneepä mielenkiintoiseksi. Onko Itävallan hallitus todellakin päättänyt keskuudessaan vastustaa asetuksen hyväksymistä, mutta vihreä ministeri on toiminut vastoin yhdessä tehtyä päätöstä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Itävalta on liittovaltio (9 osavaltiota) , niin kuin Saksa, jossa on 16 osavaltiota.
Odotellaan, mitä siellä tapahtuu.

Tulokset kansallisen puolueen mukaan (eu vaalit)
Itävalta – Lopulliset tulokset

Kansalliset puolueet Prosenttia (%)
FPÖ – Die Freiheitliche Partei Österreichs 25,40 %
ÖVP – Österreichische Volkspartei 24,50 %
SPÖ – Sozialdemokratische Partei Österreichs 23,20 %
GRÜNE – Die Grünen – Die Grüne Alternative 11,10 %
NEOS – NEOS – Das neue Europa 10,10 %
KPÖ – Kommunistische Partei Österreichs – KPÖ Plus 3,00 %
Muut puolueet – Muut puolueet 2,70

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

Vaaleissa FPÖ voitti, koska Itävalta on yksi siirtolaisten kohdemaa ja Unkari tunkee heidät Dublin sopimuksen vastaisesti rajan yli.
Wien ”hukkuu” mm. syyrialaislapsiin, joita tulee n. 700/viikossa ja koulut ovat täynnä kielitaidottomia lapsia. Lisäksi islamia kumartaa jo 35% koululaisista.

https://www.krone.at/3412645

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Määräenemmistö on asettunut entistämisasetuksen taakse, siis suurelta osin ne, joilla ei ole mitään entistettävää. Kokoomuksenkin sektori on myös hyväksynyt entistämisasetuksen, tai ovat jättäneet äänestämättä. Itävalta ja Sveitsikin ovat entistämisen puolella, joskin heillä ei ole metsiä tai vesistöjä. Koko asetus on ihan jostain vihreiden peräsuolesta, miten helvetissä kukaan edes kykeni keksimään moisen asetuksen? Kuka määrittelee nyt, miten entinen mm. Suomen tuhansista järvistä on tultava, ja eikö meillä muka osata eristää vesistöjä valumilta ihan omin voimin, tarvitaanko siihen maapallon laajuinen viherkommunistinen komissaari hoitamaan ja valvomaan asiaa, neukkulalaiseen malliin? Siis, kepuko äänesti asetuksen puolesta, no siinähän kepulaisilla on miettimistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Hitler syntyi Itävallassa, ja EU on varsin kansallissosialistinen järjestelmä, jota kansallissosialistit kannattavat. Kansallissosialistiset vihreät pimeät voimat kiihottaa erityisesti kiimaisia EU:n kannattajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

EPP-ryhmä on kansallissosialistinen ryhmä aidoimmillaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Hitler olisi sopinut hyvin EPP ryhmän johtoon. Auktoriteetin lisäksi ominaisuuksia oli juurikin EU:n hyödyntämän johtamisen, hallinnan ja halun vaikuttaa muiden ihmisten elämään ja toimintaan yhteiskunnassa, nyt myös muiden valtioiden ohjailussa. EU on suorastaan lantakasojen lantakasa haista joka paikassa ja asetuksien helvetissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Itävallan ongelma on juurikin vihreät kommunistit, jota tunkevat itsensä joka hallitukseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Heillä on vihreä pressa, Alexander Van der Bellen, jolla ei ole paljon valtaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#69

Näin juuri.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Niin syntyi Mozart ja Arnold Schwarzenegger.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Itävalta on vastaan ja tämä vihreä ministeri sooloili vastoin kansleri Nehammerin ohjeita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Äärivihreä nainen, kuten oli edellinen hallituksemmekin. Asia on todellisuudessa kuitenkin niin, että maapallo on sotkettu vuosisatoja siten, että korjaamiseen menee vielä enemmän aikaa. Vaikka tavoitteet ennallistamisen suhteen ovat hyvät, niiden toteuttaminen ottaa aikaa jopa sukupolvien ajan. Ei tuhottua luontoa korjata tämän vuosikymmenen loppuun mennessä. Korjaamiseen tulee valmistautua hyvin, ja sen tulee sisältää mm. peltojen eroosion mataloittamat jokiuomat, jotka aiheuttavat mm. tulvia, mutta myös muistaa se tosiasia, että maankohoaminen johtaa valuma-alueiden vesistöihin ja myös pohjavesivarantoihin jne. Jokiuomien mataloituminen on liki jokaisen Euroopan maan ongelma.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#41

Itävallan liittokansleri Karl Nehammer kertoi vievänsä EU:n ympäristöministereiden päätöksen EU-tuomioistuimeen. Lisäksi Nehammerin Itävallan kansanpuolue ÖVP kertoi haastavansa Gewesslerin oikeuteen virka-aseman väärinkäytöstä. Nehammerin mukaan ympäristöministerillä ei ollut oikeutta äänestää asetuksen puolesta.
https://yle.fi/a/74-20094690

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

NO huh huh. Maantiedon kurssi jäänyt väliin.
Itävallassa on n. 50% metsää ja kuuluu Euroopan metsärikkaisiin maihin (Suomi n. 75%).
Itävalta vastusti ennalistamispäätöstä, mutta Vihreiden ympäristöministeri Leonore Gewessler äänesti toisin (on muuten ennenkin ollut ongelmia hänen kanssaan). Odotellaan seurauksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Itävallassa ei ole sisävesiä kuin 1,7%, ja loput on varsin pientä metsätaloutta, ja mikä lasketaan metsäksi, puskatkin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Juuri näin, sisävesistöt kuuluvat entistämisen piiriin, ja Suomessa vettä riittää, se ratkaisee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Itävalta on Euroopan metsäisimpiä maita.
Itävallassa on runsaasti järviä,

https://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4vallan_maantiede

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#49

Itävallan metsät ovat leikkimetsiä Suomen metsiin verrattuna. Suomen metsissä sentään voi eksyä. Suomen metsät ovat luonnontilassa koko maassa, ja niitä on varaa myös hyödyntää. Ikimetsiä sen sijaan ei ole olemassakaan, metsäpalojen vuoksi metsät uusiutuvat luokkaa 300 vuoden välein joka tapauksessa. Suomessa lisäksi suuri osa metsistä sijaitsee saarissa vesistöjen suojissa. Itävallan metsät ovat pääosin vuoristojen suojissa, mutta yhtenäisiä metsäketjuja metsäpalojen suhteen. Suomi elää metsistä, jatkuvasti kasvavasta puusta, täysin luonnollista keräilytaloutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Näin on, metsillä ja metsälaikuilla on eroa. Suomen laajat metsämaisemat ovat täysin eri asia, kuin Itävallan pienet metsiköt vuoristojen lomassa. Yhteen suomalaiseen metsään mahtuu kaikki Itävallan metsiköt. Kun menee suomalaiseen metsään, niin takuulla yllättyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Kun Suomen soita ennallistetaan, siinä tuhoutuu arviolta noin 300-600 miljoonaa kuutiometriä puuta, soiden vedennousun tukehduttaessa puuston. Samoin vuotuinen kasvu jää vastaavan määrän alemmaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Meillä ei oikein olisi varaa vähentää metsänkasvua, joten ennaltamis- asetuksella voi pyyhkiä oikeasti perseensä, mieluummin vaikka vihulaisilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ennallistaminen ja katastrofi
#59

Soiden ennallistaminen nostaa vesistöjen pintaa luokkaa metrillä, eli metsiä tuhoutuu ja viljapelloista menetetään sekä peltoja että suojavyöhykkeet tuhotaan. Soiden hapan vesi valtaa happamoittaa järvet, eläimistöä tuhoutuu miljardit linnut jne. menettävät elinympäristönsä. Soiden kuivattaminen aikoinaan johtui viljelyn ja metsien tuoton ehdoin, jossa nykyinen muutos johtaa moniin vielä arvioimattomiin seurauksiin. Peltoviljelyn osalta pinta-alaa voidaan menettää jopa satoja tuhansia hehtaareita, joka on vihreiden tavoitteiden mukaista, eli johtaa ruokapulaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Näin juuri, myös mm. Tsernobylin radioaktiiviset laskeumat ym. haitallisten soihin kertyneet raskasmetallit lähtevät soilta liikkeelle järviin, jokiin ja lopulta Itämereen, kun vedenpinta nousee ja tuhoaa muinaiset suomaastot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Soiden entistäminen johtaa maapallon viljeltävän alueen vähenemiseen, joka on yksi maapallon suurimmista virheistä. Veden nouseminen viljapelloille vesittää myös satoja tuhansia viljapeltoja, eikä niille ole asiaa maatalouskoneilla. Nyt poliitikoiden kannattaa herätä, siis oikeasti, vedenpinnan nousu tuhoaa kymmeniä tuhansia maatalous rantatiloja ja suojavyöhykkeet menetetään. Tähän ei ole varaa. Ennen kaikkea vihreitä ei pidä päästää soille tuhoamaan maamme maa- ja metsätaloutta. Myöskin maatalouden edustajien tulee olla nyt valppaina, EU:n parlamentille tulee sanoa suoraan, että ei kiitos, ja painukaa helvettiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#62

Veden vallatessa viljelyalaa, uutta viljelyalaa on raivattava kaatamalla metsää jopa miljoonia hehtaareita, jotta takaamme ruokaturvamme ja huoltovarmuutemme. Ennaltamiseen joutuu noin 1,3 miljoonaa hehtaaria soita. Ongelma on siinä, että parhaat peltoalat joutuvat veden valtaan, ja muut joutomaat ovat käytännössä kelvottomia viljelykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

CO2 ei nosta lämpötiloja
#63

Hiilidioksidilla ei ole mitään yhteyttä ilmaston lämpenemisen kanssa. Ranskassa CO2 pitoisuus on juuri tällä hetkellä 447 ppm lämpötilan ollessa 18,4 C astetta, kun Persianlahden pohjukassa CO2 pitoisuus on 432 ppm lämpötila 49,4 C astetta. Vertailun vuoksi myös Pakistanin vastaavat, CO2 pitoisuus 424 ppm ja lämpötila 47,3 C astetta. Olisi jo yleisestikin tajuttava, että hiilidioksidi ei nosta lämpötilaa, vaikka lämpötilan nousu nostaa yleisesti hiilidioksidipitoisuutta mikrobitoiminnan kasvun vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ahne EPP kusettaa.
#64

Mikähän siinä on, että ihmiset eivät asiaa tajua, etenkin viherkiimaiset EPP, jonka kuvittelisi olevan sivistynyt ja seuraavan todellista tieteellistä faktaa? Taitavat seurata vain kuvitteellista maailmanlopun meininkiä, jossa löysä valtionraha haisee ja sitä pääsee kyseenalaisilla menetelmillä rahastamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#65

EPP vastaa Neuvostoliiton kommunistista puoluetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Eikös Tonava ole sisävesi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Eikös se ole sisäviemäri?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Ja mitä sen ennalistaminen tulee Itävallalle maksamaan ja muille valtiolle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Tonavaan laskee yhteensä 19 maata jätevetensä, joka päätyy Mustaan mereen. Tonavan valuma-alue on reilut 800 tuhatta nelikilometriä, mutta tuskin EU kantaa huolta Mustan meren saasteista, riittää kun laittaa kuseen Suomen ja muut Itämeren sivistysvaltiot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Venäjä laskee edelleen runsaasti ravinteita Suomenlahteen, kuten Venäjän avokaatopaikat valuvat myrkkyjä mereen. Muutoin Suomenlahden laivaliikenne sotkee pohjan ravinteita kiertoon potkurivirroillaan ja yleensäkin laivaliikkeellä , mm. Ahvenanmaan saaristossa. Vaikka me tehtäisi kuperkeikkaa pää edellä, niin Itämeren tilaa tuskin saadaan parannettua pitkiin aikoihin. Pitkää Tonavaa ympäröi miljoonat hehtaarit viljapeltoja, mutta niissä on reilut suojavyöhykkeet jokeen nähden, joka ei maistu suomalaisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#66

Tonavan varren peltovyöhykkeitä erottaa noin 50-100 metrinsuojavyöhyke liki koko joen pituudelta, ja yleisesti ottaen suojavyöhykkeet on pääosin metsitetty. Tämä ratkaisee myös Tonavan puhtauden, kun joen varrella ja valuma-alueella on jopa miljoonia viljelysmaita. Suomessa on toisin, suojavyöhykkeet eivät maistu kepulle, ja pellot rajoittuu usein aivan jokivarsiin. Tästä ei kuitenkaan voi syyttää väestöä yleisesti, vaan yksinkertaisesti kepua puolueena. Tästä johtuu myös Itämeren runsaat ravinnepäästöt ja sinilevät ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#67

Täsmälleen näin, kun soiden entistäminen syö peltoviljelyalaa jopa puolitoista miljoonaa hehtaaria, ja puututaan oikeaan Itämeren saastuttajaan, eli jokivarsille muodostetaan suojavyöhykkeet, niin viljelyala vähenee Suomessa luokkaa ainakin 2 miljoonaa hehtaaria, tuo syö sekä omavaraisuutta, että aiheuttaa ruoan maahantuontia, ja kauppatase sen kun heikkenee, ja viljelytilat vähenevät. Tämä on kova paikka poliitikoille. Soiden ennallistamista ehkä kannattaisi ainakin myöhentää, molemmat syö peltoviljely pinta-alaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#68

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Ei hajoa, koska Itävaltaan on tulossa vaalit kolmen kuukauden kuluttua ja eu vaaleissa tuli takkiin ja maahanmuuttovastainen FPÖ puolue voitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#15

Median edustajat ovat aika härskiä, porukkaa!?? Ni

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#22

Median edustajat ovat aika härskiä, porukkaa!?? Nimittäin mustamaalaamaan!!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lukijansanassa kysyttiin, miksi hallitus kumppanit kärsii koksujen, kumppanina?! Näissä asioissa vaikuttanee vielä ne koksujen, kehitys paketit!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eihän se ole kuin vajaa Miljardi vaan (0,9) velkaahan se vaan on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#3

On myös toimittaja Ristamäeltä keskustaa puoltavaa kirjoitusta, kun ei ottanut mitään kantaa siihen, että keskusta kuuluu EU:ssa RE-ryhmään joka puolusti ko. asetusta. Nyt sitten kehtaa Ovaska laittaa EPP ryhmän syyksi unohtamatta keskustan kuuluvan Renew ryhmään joka puolusti asetusta alusta alkaen. Keskusta näyttää ajelevan monilla rattailla ihan median suosiollisella avustuksella. Ei Suomen mepeillä ole parlamentissa sananvaltaa ihan riippumatta siitä mihin ryhmään kuuluvat, mutta kunkin maan hallituksella lopulliseen kantaan vaikutusta on jo alun alkaen ja olisi ollut sitä keskustallakin. Ovaska voi vetää ”hameen” päälleen. Myös moni opposition edustaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Jopas jotakin, kun toimittaja Ristamäki on tänään kirjoittanut toisen kirjoituksen ennaltamisasetuksen syntyvaiheista jossa on mainittu myös PS:n 2 edustajan kommentit keskustan halusta vierittää syyt Orpon hallitukselle, vaikka syntypukki istui Marinin hallituksessa (vihreät) keskustan hyvällä avustuksella.

Saipahan IL taas yhden toimittajan avulla kertoa totuuttakin edes tässä kohtaa. Sen sijaan toinen toimittaja jonka nimeä en viitsi edes sanoa, sillä hän on osoittautunut toivottomaksi. Ajatella sopii jos hän toimisi opintojensa mukaisessa ammatissa, niin mitä siitä seuraisi? Vihan kohde on kuitenkin selvä niin tämän päiväisen kirjoittelunsa kuin kesäisenkin perusteella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#16

Jäis linkki tuohon toiseen kirjoitukseen laittamatta, joten se tässä;
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/346fa1a7-08af-47b0-a4f6-8106e2ef70cb

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Lauri Nurmi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Median monet kasvot!
#4

Media ei pelkästään uutisoi puolueellisesti ole politisoitunut ja levitä valeuutisia, vaan olennaista on myös se, että media käyttää myös vaikenemista aseena.
Tästä erittäin hyvä esimerkki Suomen Perustan julkaisema Metsästyskirja. Jaettiin ajatuspajan toimesta tärkeimpien medioiden päätoimittajille, kaikkia muita informoitiin. Ainoastaan Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti nettiartikkelin ja juurikin nettiartikkelin koska kyseistä lehteä luetaan paperiversiona.
Samoin kaikki metsästysaiheiset lehdet ”uudistuneet”. Toimittajia poistunut, linja muuttunut viherpolitisoituneeksi ja mikä olennaisinta, mielipidesivustot kadonneet. Aikaisemmin Ase&Erä pyysi Westerholmia kirjoittamaan asiantuntija-artikkeleita. Lehti totesi muutamia vuosia sitten uudistuvansa. Westerholmin kanssa yhteistyötä tehneet toimittajat ”hävisivät” samoin mielipidepalsta!
TÄMÄ ON SUOMALAISTA TOTUUTTA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ei nyt muistu mieleen yhtään hyvää uutista EUsta. Huonoja sitäkin enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Minusta on hyvä uutinen Eu:sta ,se kun 2014 aloitettiin Eu:n taholta Ukrainan sota villitsemällä kansa kaduille ja ajamaan presitentti maan pakoon ja kun yritettiin liittää Ukrainan alueet Eu:n
Parempaa uutista Eu:sta ei voisi kuvitellakkkaan kuulevensa vaikka nyt joudumme velaksi sotimaan Ukrainan alueista.,kylllä sota ja sen tuoma velka on sen arvoinen mitä olemme saamassa vaikka emme saisi kuin puolet ukrainan pintaalastta meille Eu:lle,niin on sekin jotain sentään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000