Aktiivisena Facebook-kirjoittana olen aina luottanut siihen, että julkaistessani tekstejäni moitteeton suomen kieli, laadukas sisältö ja hyvät tavat riittävät. Tehokeinoina olen käyttänyt korkeintaan satiiria, mustaa huumoria ja itselleni nauramista. Syyskesän 2015 jälkeen olen kirjoittanut Facebookiin entistä enemmän yhteiskunnallisia kannanottoja. Syynä on ollut se, että vuoden 2015 syksyllä oma kotikaupunkini Turku vastaanotti huomattavan määrän miespuolisia turvapaikanhakijoita lähinnä Irakista ja tämä tapahtuma vaikutti turkulaisten arkeen monin tavoin. Kotikaupunkini toteuttama maahanmuuttopolitiikka on viime vuosina muutenkin herättänyt minussa hämmennystä ja kysymyksiä ja olen käsitellyt aihetta Facebook-päivityksissäni. Olen saanut lukijoita ja ystäviä, kirjoituksiani on jaettu ja ne ovat herättäneet keskustelua.

Olin kuullut banneista eli siitä, miten Facebookin ylläpito (mitä se sitten ikinä tarkoittaakin) poistaa jonkin kirjoittajan kommentin tai tekstin tai jopa asettaa ihmisiä kirjoituskieltoon tietyksi ajaksi. Tämä on ollut oire arvoituksellisen termin ”vihapuheen” ja sen metsästämisen tunkeutumisesta suomalaiseen Facebook-maailmaan. Lainsäädännössämme ei vihapuheen termiä ole selkeästi määritelty, mutta melko pian kaikki Facebookissa kirjoittavat henkilöt ovat havainneet keiden päät ovat pölkyllä ns. vihapuheesta. Niitä maahanmuuttokeskustelijoita, jotka eivät hymistellen hyväksy kaikkea maahanmuuttoon liittyvää, on alettu bannata. Ajattelin olevani turvassa, sillä tiesin, ettei kirjoituksissani ole mitään, mikä loukkaisi kenenkään kunniaa tai mitään, mikä kiihottaisi kansanryhmää vastaan. Sitä paitsi olinhan poliittisesti tuntematon, riviperussuomalainen, tavallinen nainen Turusta. Toisin kävi.

Ensimmäinen bannattu tekstini pohti sitä, mitä nuoret irakilaismiehet mahtavat tehdä päivät pääksytysten oleskellessaan kotikaupungissani. Kirjoitukseni koostui pelkistä arkipäivän havainnoista. Teksti eliminoitiin kuukausia sen julkaisemisen jälkeen. Olin hölmistynyt. Sen jälkeen kului tovi, vietettiin Turun terrorismin uhrien muistopäivää ja minä kirjoitin, miten järkyttävältä tuntui laskea muistokukat Aurajokeen kun vastarannalla nuoret anarkistit räyhäsivät minun olevan natsi. Päivitykseni sai lähemmäs tuhat tykkäystä, 500 jakoa ja sadoittain kommentteja. Sen seurauksena minulta kiellettiin Facebokin käyttö vuorokaudeksi sillä verukkeella, että olin jossakin aikaisemmassa kommentissani todennut vammaisten aseman olevan monissa arabimaissa kyseenalainen. Kun vapauduin 24 tunnin bannistani, olin jo vajaan vuorokauden jälkeen uudestaan kolmen vuorokauden kirjoituskiellossa, koska jostakin tekstistäni oli löytynyt sana ”saraseeni”, joka on neutraali, historiallinen nimitys muslimeille ja arabikansoille. Nyt odotan, milloin minulle lankeaa viikon sananvapausvankila, milloin kuukauden ja milloin tilini poistetaan kokonaan.

Olen tyypillinen tapaus. Tyypillinen perussuomalainen, joka on ajojahdin kohteena. Facebook on muuttunut mahtavaksi, vaikeasti määriteltäväksi ajatuspoliisiksi, joka kieltää tietyiltä ihmisiltä mielipiteen ilmaisun ja yhteydenpidon sekä tuhoaa sen päälle heidän verkostonsa ja heidän muistonsa. Keskustelin aiheesta atk-ammattilaisen kanssa. Hänkään ei tiennyt, kuka tietää ja missä, miten kuuluisat algoritmit on laadittu ja kuinka ne lopulta poimivat uhrinsa miljoonien ihmisten ja miljoonien tekstien seasta juuri täällä Suomessa. Ainoa varma asia on, että jossain kohtaa lymyää kuitenkin myös ihminen. Varmaa on myös se, että tietyt Facebook-ryhmät, yleensä nuorten punavihreiden anarkistien perustamat, saavat ilonsa nuuskiessaan erityisesti perussuomalaisten tekstejä. Sen jälkeen he tekevät suurella joukolla ilmiantoja, algoritmit kallistuvat heidän puolelleen ja kasvoton korporaatio syrjäyttää ilmiannetun kirjoittajan koko yhteisöpalvelusta. 

Puhumme nollatoleranssista koulu- ja työpaikkakiusaamisessa. Yleensä kaikessa kiusaamisessa. Facebook-kiusaaminen Suomessa on tällä hetkellä täysin pitelemätöntä perussuomalaisia ja heidän kannattajiaan kohtaan ja kiusatut kärsivät bannejaan nöyrästi. He rakentavat varaprofiileja, uusia Messenger-yhteyksiä ja tallentavat rakkaidensa valokuvia suojaan muualle, ennen kuin ne tuhotaan. Saksassa Facebookin harjoittamaan hirmuvaltaan on jo puututtu. Milloin meillä uskalletaan tarttua ongelmaan? Milloin kerromme julkisuudessa, millaisen aiheettoman ja järjettömän vainon kohteeksi olemme joutuneet?