Suomen historiaan liittyy paljon ajanjaksoja, joissa kansallista yhtenäisyyttämme on koeteltu merkittävästi ja monia virheitäkin on tapahtunut. Nykyajassa valloillaan ovat lukuisat ajassa taaksepäin suuntautuvat anteeksipyynnöt erilaisista teemoista, joita ei aina voi oikein edes ymmärtää. Yksi olennainen kuitenkin puuttuu ja on täysin käsittelemättä: Karjalasta lähtemään joutuneiden evakkojen tilanne väestönsiirtojen aikana ja jälkeen. Siihen sisältyi monenlaista vaikeutta liittyen kaikkiin evakoihin, mutta aivan erityisen vaikea tilanne oli ruotsinkielisillä alueilla tämän kysymyksen osalta. Tästä on toki myös kiistelty monien yksityiskohtien osalta ja täyttä varmuutta ei ole kaikesta miten asiat ovat menneet. Osa asioista on varmasti kyseenalaisia ja vailla faktapohjaa, mutta yhtä kaikki, se on tiedossa, että ruotsinkielisten joukossa karjalaisten muutto koettiin vaikeampana kuin suomenkielisten keskuudessa.

Ruotsalaisen kansanosan ääntä poliittisesti Suomessa kantaa pääosin RKP. Näin ollen se on myös luontevin taho. jolta olisi voinut kannanottoa tähän asiaan odottaa. RKP on kohtuullisen tehokkaasti vaiennut aiheesta läpi vuosien ja läpi itsenäisyyspäivien isänmaallisen suitsutuksen. He eivät ole tuoneet esille sitä vaikeutta, joka heidän toiminnassaan tuolloin oli. Kaikkia kansalaisia ja kaikkia väestöryhmiä olisi tarvittu avuksi ja tueksi valtavaan 400 000 karjalaisen sijoittamiseen uusiin paikkoihin. Ponnistus oli tuolloin ennennäkemätön ja kohtuutonkin. Kaikki maan sisäiset kitkat ja vastustamiset vaikeuttivat jo ennestään hyvin vaikeaa tilannetta. Erityisesti kun kyseessä olivat varsin kummalliset kieleen ja ennakkoluuloihin perustuvat käsitykset karjalaisista, on vaikea ymmärtää tuota syrjintää, joka maassamme tuolloin tapahtui. Tilanne oli jo muutoinkin hyvin vaikea ja traumaattinen heille, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja elämään epävarmuudessa olosuhteista pitkäänkin. Tilannetta olisi helpottanut merkittävästi mikäli oman maan tuki olisi ollut vankkumaton.

Karjalaisten asuttamiskysymystä pyrittiin ratkaisemaan lainsäädännöllisesti. Eduskunta sääti maanhankintalain, joka huomioi paitsi evakkojen myös kotiutettavien rintamamiesten tarpeet. Lain mukaan heille lunastettaisiin uudet pientilat olemassa olevilta viljelmiltä. Lakiin kuului myös kielipykälä, jonka mukaan ruotsinkielisten ja kaksikielisten seutujen pitäjien kielisuhteet saisivat muuttua enintään kaksi prosenttiyksikköä sotia edeltävästä ajasta. Tämä erityinen pykälä aiheutti merkittäviä vaikutuksia alueellisiin jakoihin ja hankaloitti tilannetta. Historiantutkimus on joiltain osin pyrkinyt pehmentämään noiden vaikutusten suuruutta, mutta kiistatonta on, että vaikutus on ollut tuolloin reaaliajassa merkittävä. Maamme katsoi läpi sormien ja hyväksyi moisen syrjinnän, joka aiheutti kokonaisille perheille mittaamattomia ja ylisukupolvisia seurauksia.

Olisi kohtuullista, että kaikkien näiden poliittisesti vaiettujen vuosien jälkeen, RKP nyt viimeistään suoraselkäisesti pyytäisi anteeksi menettelyään tuolloin kansallisesti hyvin vaikeassa tilanteessa. Heidän toimintansa on väistämättä aiheuttanut kärsimystä kansalaisille ja hitautta itse prosessissa.