Perussuomalaiset

Riku Nevanpää

Lyhyt puoluesihteeriehdokasesittely

Itsestäni:

Olen 40-vuotias osa-aika vkl isä ja varavaltuutettu Harjavallasta.

Omaan laaja-alaisen työkokemuspohjan eri teollisuudenaloilta.

Koulutukseltani olen yrittäjä ja toiminut pääasiassa tuotannonsuunnittelutehtävissä.

Vapaa-aikanani kuluu poliittiseen ja kansallismieliseen järjestötoimintaan.

On aika olla aito Perussuomalainen, suomalaisten asialla ja eduksi:

Tärkeimpänä tavoitteenani puolueessa on saada ohjattua puolue sääntöjen kohdan 2 mukaisten, sekä unohdettujen, syrjittyjen ja alistettujen työttömien, työkyvyttömien pitkäaikaissairaiden ja muiden vähävaraisten suomalaisten kantaväestöryhmien etujen puolustamiseen ja elinolojen parantamiseen entistä voimakkaammin.

Jos minut valitaan puoluesihteeriksi tulen tekemään parhaani edes auttaakseni pienien paikallisyhdistysten kasvua ja kehittää hallintoa, sekä puoluetta entistä parempaan vaalimenestykseen. Tulen myös puuttumaan havaitsemiini ja kentältä esille tulleisiin epäkohtiin puolueen sisällä, sillä puolue on vain niin vahva, kuin mitä puolueen oikeuden mukainen toimijakenttä on.

Parempi puolue Perussuomalaisille:

Puolue tarvitsee tietäjiä, taiteilijoita, tilastonikkareita ja tekijöitä. Olen ehdolla puoluesihteeriksi, koska saamani palautteen mukaan tekijästä on enemmän hyötyä puolueelle nykyisessä tilanteessa, sekä tulevaisuuden haasteissa kuin teoreettisesta kirjaviisaasta.

Lupaukset:

Koska puoluesihteerillä ei ole diktaattorin valtaa puolueessa, en voi luvata kuin tekeväni henkilökohtaisen parhaani puolueen hyväksi.

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja