Perussuomalaiset

Ottawan sopimuksesta erottava

Varsin ilmeisestä maailmantilanteesta johtuen olisi Ottawan jalkaväkimiinakieltosopimuksesta erottattava. Sopimuksen 20. artiklan mukaan eroaminen tulee voimaan 6 kuukauden kuluttua eroamisilmoituksen vastaanottamisesta. Eroamisilmoituksessa on ilmoitettava syyt, miksi sopimuksesta halutaan erota. Mielestäni syitä erota on runsaasti:

1. Venäjä, todennäköisin hyökkääjä, ei ole mukana sopimuksessa, huolimatta siitä, että sopimusteksti on myös venäjäksi laadittu. Mikäli Venäjä hyökkäisi Suomeen, se todennäköisesti käyttäisi jalkaväkimiinoja Suomen alueella. Miinojen käytöllä voidaan hidastaa Venäjän toimintaa. 

2. Miinat olisivat tarvittaessa hyvä lisä täydentämään jo olemassa olevia järjestelmiä.

On sanottu, että jalkaväkimiinat ovat tarpeettomia, koska on korvaavia järjestelmiä. Mutta olisiko siitä sotatilanteessa haittaa, jos lisäksi miinoja voitaisiin tarvittaessa käyttää? Lisäksi Baltiassa on myös pohdittu sopimuksesta irtautumista, koska näillä mailla ei ole operationaalista syvyyttä ja miinat olisivat tehokas tapa hidastaa hyökkääjää.

Puolueen pitäisi ottaa nyt asiassa aloite, kun ollaan hallituksessa. Lisäksi miinakiellosta irtautuminen pitäisi olla viimeistään seuraavien eduskuntavaalien teema.

Miinakieltosopimuksesta irtautuminen pitäisi tehdä mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Natoon liityttiin viime tipassa. Jos Natoon olisi liitytty aikaisemmin, olisi ehkä ollut pelivaraa neuvotella sopimukset paremmin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


68 kommenttia
Nimetön
#1

Miinoja on oltava varalle, jos vihollinen hyökkää. Paraskaan sopimus ei hidasta vihollista niin hyvin, kuin miinakenttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Vihollista on varoitettava tappavasta tulesta jo rajalle tullessa, jotta suuremmilta henkilövahingoilta vältytään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Sodat tappavat enemmän kuin oletettu ilmastonmuutos tai vaikka tupakka. Siltikin ihmiskunta keskittyy nyt vain ilmastomuutoksen torjuntaan. Putin yrittää matkia Hitleriä, ja varmaankin pohtii jo hyökkäämättömyys sopimusta Puolan kanssa, ja samaan aikaan miehittää Afrikkaa. Geeneissä tuntuu olevan saman kaltaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

On luonnon laki että jos väestön kasvu nousee liian suureksi niin silloin väestöä ”luoja ”harventaa
(Ihan kuin jos jäniksiä on liikaa,tulee jänis rutto joka harventaa niiden kantaa)

-Ilmaston muutos johtuu liiallisesta väestönkasvusta
-Taudit ei vo vaikuttaa enään luonnollisesti väestön kasvuun enään,koska lääketiede ja lääkkeet on liian kehittyneitä.
-Politikot toimii sen eteen että tulee 3. Maailmansota joka korjaa väestönkasvua
-Viimmeinen vaihtoehto olisi että Ilmaston muutos tuhoaa elinolot maapallolla.

On päivänselvää ettei väestön kasvu voi nousta loputttomiin yhtä jyrkästi kuin pörssi kurssit ennen romahdusta.
Joku korjaus liike on tulossa ,mutta miten ?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maailman_v%C3%A4kiluku

ei jalkaväkimiinat ratkaise tätä ongelmaa,luultavasti tarvitaan atomia ongelman ratkaisuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Meille valehdellaan…
Ei ilmaston muutos Diesel autoista johdu, vaan liiallisesta väestön kasvusta.
Eihän sitä saisi sotiakkaan jos ilmastonmuutos vähäpäästöisistä diesel autoista johtuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#34

-Panssarivaunu saastuttaa enemmän kuin 1000 nykyautoa yhteensä
-Hävittäjä -saastuttaa enemmän kuin 10000 nyky diesel autoa yhteensä
-Öljyvaraston palo saastuttaa enemmän kuin kaikki Suomen Diesel autot yhteensä

VetoTraktori kisatkin saastuttaa enemmän kun kaikki Suomen Diesel autot yhteensä.Vaikka se on pientä verrattuna siihen ,mitä sodan käynti saastuttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Tärkein ilmastonmuuttaja ja havupuumetsien tuho johtuu ilmakehän rikin rajusta vähenemisestä. Palmut eivät sen sijaan kestä pohjolan talvia. Tuossa on oleellista se, että suora säteily ja aurinkotuulen hiukkaset pommittavat maata jatkuvasti, ja juuri rikki suodattaa hiukkasia ja myös heijastaa säteilyä avaruuteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Väestön kasvuun tulee joka tapauksessa stoppi ennemmin tai myöhemmin,se on luonnon laki.

On vaan Politikkojen arvovalinta kysymys lopetetaanko väestön liika kasvu

1.Taudeilla (rokotusten ja tehokaiden lääkkeiden kiellolla)
2.Aseilla (3. Maailman sodalla)
3.Ilmaston muutoksella joka johtuu väestön yli kasvusta.
(Jos ei tehdä mitään jatketaan elämistä entiseen malliin kuin siat pellossa)

Nyt ainakin Suomen politikot liputtaa vaihtoehdon 2 puolesta täysin yli puolue rajojen.
Ja syyttelee Diesel autoilijoita kaikesta.
Jotkut jopa Naudan lihan tuotantoa !

Maailmassa on jo 8 Miljardia ihmistä ,ei ole kauaa kun oli 6 Miljardia !

Myös Pörssit ennustaa vaihtoehdon 2 puolesta (asetehtaiden osakkeet nousee jyrkästi)

Mutta loppuuko napajäätiköiden sulaminen jos 2 Miljardia ihmistä lopettaa hengittämisen ? vai tarvitaanko 4 ?
Jotain tarttis tehdä ennekö on veden paisumus ja myrskyt puhaltaa jäljelle jääneet korkeammat paikat sileäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Juuri näin, keskisessä Etelä-Afrikassa on tällä hetkellä saastuttamisen juhlat, syyllinenhän löytyy kuitenkin Suomesta. Häkäpäästöt CO Afrikassa ovat äärimmäiset, pahimmillaan löytyi päästöpitoisuus 37 375 ppbv. Yli kymmenen tuhannen CO päästölähteitä löytyy lukemattomia. Että siitä vaan syyttelemään suomalaisia ja jakamaan rahaa gebardihatuille. Maapallon suurimmat häkäpäästöt löytyvät siis Etelä-Afrikasta, jossa on muistettava se tosi, että häkä hapettuu hiilidioksidiksi ilmakehän
hapessa. Poliitikoille voisi antaa ohjeita, että selvittäisivät mm. Ilmatieteelaitoksen osaamista, laitos kun on selkeästi Suomi vastainen ja vihreä tavoitteeltaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Afrikasta näyttää tulleen maapallon saastuttavin maanosa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Yhden lapsen systeemi Afrikkaan. Jos ei suostuja, niin kaikki avustukset seis.
Kyllä periaate pitää olla se, että jos lapsia tehtailee, niin pitää itse niistä huolehtia, eikä ulkoistaa muun maailman huoleksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Edelleen olen sitä mieltä, että Euroopan ei pidä luovuttaa teollisuutta Aasian maiden hyödyksi, jossa kivihiili on päivä päivältä tärkeämpi energia, koska hiili on halpaa. Se mitä ei esim. EU:n ilmastokiihkoisessa ajatusmaailmassa ymmärretä, Euroopassa päästöjä voidaan hallita mm. suodattimilla ja muulla modernilla teknologialla, ja silti halpa hiili pitää muun maailman päästöjä kurissa. Viherkommunistinen maailmankatsomus tuhoaa lopulta ympäristömme ja ennen kaikkea pohjavedet ympäri maapallon, jossa väestön holtiton lisääntyminen juuri tiheimmin asutuissa maissa alkaa, ja sähköautojen akkuteollisuus kaivotoimintoineen on maailmanlopun meininkiä. Olisi jo aika laittaa jarrut päälle vihreistymisessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#48

Kiina rahoittaa Afrikan maita ja aiheuttaa likaisen teollisuuden toimesta Afrikan ongelmat, kun Eurooppa näivettyy köyhyyden pesäkkeeksi, tukiessaan ymmärtämättömyyttään kiinalaista Afrikan teollisuutta ja väestön holtitonta lisääntymistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ideologia ei ole kilpailuvaltti
#49

Juuri näin, kivihiilestä voidaan ottaa energia täysin sisäisessä kierrossa, joten jo kilpailukykymme vuoksi meidän on käytännössä pakko ajatella asiat älyn avulla, jossa ideologia ei ole syötävää tai sillä ei makseta hyvinvointikulujamme. Tämä nyt on vain faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#50

Kivihiilessä on hiilen ja vedyn lisäksi happea, jolloin hiiltä voidaan polttaa hehkupalolla vaikka suljetussa tilassa, ja hiilidioksidi voidaan pestä ja eristää pesuvedestä täysin yksinkertaisin menetelmin, hiilidioksidin hyvän vesiliukoisuuden vuoksi. Hiilidioksidi voidaan lisäksi pakata toisio käyttöön, kuten kasvihuonekäyttöön ympäri maapallon tarpeisiin. Kasvihuonekäytössä hiili voidaan sitoa suoraan ravinnon kasvuun, ja ruokaahan maapallolla tarvitaan päivä päivältä enemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#51

Näin juuri, myös vetyä voidaan ”hiilestää” ja tehdä siitä käyttökelpoisia polttoaineita. Hiilivedyt on luonnon tarjoama ratkaisu vedyn säilytys ongelmiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#52

Erilaisia polttomoottorikäyttöjä tulee olemaan vielä vuosikymmeniä, eli kaikki ei todellakaan tule olemaan vain vety- tai akkukäyttöjä, ja näistä wokettaminenkin on joutavaa paskan jauhamista. Luultavasti nykyiset ja myöhemmätkin akkuautot joudutaan laittamaan paaliin ennen aikojaan akkuautojen jättimäisten ympäristö haittojen takia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#53

Elämä maapallolla on mahdollista vain elämän teknisten peruskaasujen avulla, jossa tärkeimmät ovat hiilidioksidi ja rikki, joiden avulla happi on mahdollista. Hiilestä ja rikistä irtipääsy johtaa väistämättä tuntemamme elämän päättymiseen ainoalla tuntemallamme elämää ylläpitävällä planeetalla. Sekä hiilellä että rikillä on pyrkimys sakkautua maapallon kuoreen, sekä mantereille että merenpohjaan, ja niiden kierto muutoin kuin ihmisen avustuksella on liian hidasta eläin- ja kasvipopulaation ruokinnan kannalta, eli siksi sitä olisi kaivettava liikkeelle kiertoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#54

Elämä maailmankaikkeudessa hakeutuu maapallon kaltaisiin elämää ylläpitäville planeetoille, joissa se tärkein, biomagneettinen atmosfääri on mahdollista, ja sitä suojaa rikki aurinkotuulen aiheuttamilta tuhoilta. Voi olla niinkin, että maapallon elämä näivettyy Marsin tasolle ja loppuu kokonaan kasvikuntaa myöten, mikäli luonnollista säteily ei kyetä pitämään yllä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#55

Siis piti olla, elämä maapallolta loppuu kokonaan, mikäli emme suojautumaan luonnollista säteilyä vastaan, jossa rikki istuu kuninkaan paikalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#56

Rikin vähentäminen johtaa ihmiskunnan kuolemaan, tämä on faktaa. Vihreät tietävät asian hyvin. aasit eivät huomaa. Nykyisestä lämpenemisestä vähintään yksi aste johtuu rikin vähenemästä. USA:n taannoinen kolmen päivän lentokielto nosti lämpötilaa asteella. Voidaan päätellä, että pysyvästi lopetettu hiilivoima Euroopassa nostaisi lämpötilaa useilla asteilla, kun Kiinan alueella lämpötila ei ole noussut rikin lisäyksen vuoksi. Rikki on maapallon ehkä tärkein suoja aurinkotuulen hiukkasia vastaan, mutta myös muutakin säteilyä vastaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#57

Niin, biomagneettinen plasma on elämän muoto ruumiillisen elämän jälkeen, ja liittyy jälleen fyysiseen elämään ihmisen syntymien kautta, jossa palanen plasmaa saa aistit käyttöönsä. Maapallon kaasukehä sisältää siis koko maapallon eliökunnan historian ajalta elinkelpoista biomagneettista plasmaa, siis myös esi-isiemme elävää perintöä, mutta rikin väheneminen tuhoaa aurinkotuulen voimalla elävää sielunmaailmaamme, jos sitä sillä halutaan kutsua. Meidän on suojeltava myös niitä ulottuvuuksia elämässä, jota ymmärrämme vähemmän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#58

Vedyn keittohan se vasta tuhoaakin pohja vedet ! >Yhden vety kilon valmistukseen menee 9 litraa puhdasta juoma vettä ja 2 kw menee sähköä jotta vedystä saadaan 1 Kw energiaa.
+ jÄTTIMÄISET Valmistus ja siirto kustannukset päälle

EIKÖ TÄMÄ OLE HÖLMÖLÄISTEN HOMMAA ?

On ,muttako valtio tukee niin kannattaahan se yrittäjän yrittää..

Joo ja Suomen valtio vielä velkaakin saa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lapselliset vihreät
#59

Lapselliset ilmastoviihteen tekijät eivät ymmärrä, että vedyn erottaminen hapesta tarvitsee runsaasti energiaa, siis enemmän, mitä saadaan puhtaasta vedystä saatavasta energiasta. Kautta historian maailmassa on ollut ikiliikkujoiden keksijöitä, ja siitähän tässä on kyse. Vihreiden aivoista puuttuu ajatus kitkasta, jonka voittamiseen energia hukkuu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Maakaasun virtaaminen Ukrainan läpi loppuu vuodenvaihteessa, tekoäly kehotti lisäämään mm. tuulivoimaa talvella. On täysin selvää, että seuraava talvi tulee näyttämään elämän raadollisen puolen, sähkön hinta on pilvissä ja sähköautojen lataaminen kielletään jne. Maailma on menossa päin persettä ja meillä vaan vihreä juhlivat ilmastoleikeillään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sähköautot ja ihmiskunnan tuho
#44

Nykyisen kaltaisiin akkuihin perustuva sähköauto on suurin ihmiskunnan munaus koko historiassa. Jo pelkästään akkumateriaalien kaivostoiminta tulee tuhoamaan arvokkaan pohjavedet, jotka ovat jo muutoinkin saastumassa käyttökelvottomiksi. Yhtä henkilöautoa kohden joudutaan kaivamaan ja jalostamaan noin 1250 tonnia kallioperää jotta alkuaineita riittäisi akkutuotantoon. Jo miljoonaa henkilöautoa kohden tarvitaan lisäksi jopa viiden Olkiluodon voimalan verran sähköenergiaa, ja jakelu päälle. Olemme menossa hirveään vihreiden ansaan, jota kadutaan kymmeniä, ehkä tuhansia vuosia, koska ydinvoimaloita on pakkoa rakentaa ja ydinjätevuoret maailmalla kasvavat. On selkeästi nähtävissä, mikä ihmiskunnan lopulta tuhoaa, sen tekee ydinsäteilyn saastuttamat asuinalueet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kahdeksassa miljardissa väkeä on miljoonia kaheleita, jotka saa sotia aikaiseksi, miljoonia kommunisteja jotka saa talouden sekaisin, miljardeja kaheleita, jotka tukevat vaaleissa näitä kaheleita. Ilmastojärjestelmää voidaan häiritä, mutta sitä ei voida ohjailla. Pahimmillaan kasvihuoneilmiö voidaan sammuttaa, mutta aina löytyy maapallonkuoresta kivihiiltä, joka palauttaa systeemin toimintakuntoon. Tuossa oleellista on se, että kivihiilessä on myös happea, joka voi hehkupalolla tuottaa kasveille hiilidioksidia, ja kasvit saavat vedestä happensa. Siis, ihmisen jälkeenkin luonto osaa käynnistää kasvihuoneilmiön, ja lajikehitys alkaa uudelleen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Hiilestä eroon väki ehdottaa jo, että fossiilista päästää eroon sienirihmaston avulla, eli esim. sienirihmastolle syötetään nahkasohvan dna:ta niin saadaan itse itsensä korjaava nahkasohva ja lentokoneet voitaisiin valmistaa myös sienirihmastosta, jossa sienirihmastolle syötetään lentokoneen DNA:ta, ja näin ne korjaisivat itsensä ja lopulta ne voitaisiin kompostoida. On se hyvä, että mediamme ovat kunnostautuneet asiantuntijoiden hyödyntämisessä, kuka sitten istuttaisi perseensä sienirihmaiseen sohvaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

YLE:n toimittajat. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Persujen on vaadittava että Suomi ja rajavartiolaitoksen johdolla noudattaa Hallituksen yhdessä sopimaa pakolaiskiintiötä.
Ei voida perustella ja vedota johonkin kansainväliseen sopimukseen että meidän pitää ottaa enemmän kuin on kiintiössä sovittu.
Suomihan se omat kiintiönsä tekee eikä Eu !
Jos Suomi on erehtynyt johonkin sellaiseen paperiin nimensä laittamaan joka ylitää Suomen omat lait ,niin se pitää irtisanoa.

Eihän ravintolaankaan saa päästää asiakkaita enemmän kuin siellä on luvassa myönnettyjä paikkoja.Portsarit on sitä varten vahtimassa ettei sinne tule ylimäräisiä ,ettei mene koko anniskelu luvat.
Suomelta pitäisi ottaa maahanmuutto luvat pois kokonaan koska täällä ei osata ja haluta pitää pakolaiskinntiöstä kiinni ja kokoajan ylitetään se vuosi vuodelta ja Rajamiehet ei tee sitä työtänsä kunnolla mistä niille palkka maksetaan.
Jos portsarit toimisi näin välinpitämättömästi niin jokainen ravintola Suomessa olisi konkurssissa anniskelu lupien pois oton seurauksena

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Pakolaiskiintiöllä ei ole mitään tekemistä turvapaikanhakijoiden kanssa itärajalta.
Pakolaiskiintiössä maa suostuu ottamaan xxx määrän jo pakolaisiksi todettuja henkilöitä pakolaisleireiltä. Suomi ottaa 500 kpl vuonna 2024.
On maita, (Tanska mm.) jonka kiintiö on 0.
Suomi ei edes pääse valitsemaan tänne tulevia ja odotettavissa on, että jälleen muslimeja meille kipataan, koska muslimimaissa näitä konflikteja on.
Pakolaiskiintiö on sitä nykyajan orjakauppaa; ihmisiä siirrellään maasta toiseen ja jätetään jonkun valtion hoidettavaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Turvapaikan hakijat pitäisi sisällyttää pakolaiskiintiöön. ,sama se haetaanko niitä jostakin vai tuleeko ne terroristi järjestöjen kuljetus palveluiden kautta (ns. ”omatoimisesti”) niin samaan kiintiöön ne pitäs laskea.
Eli puomi kiinni rajalla,kun vuosittainen määrä täyttyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Ei pidä, jos pakolaiskiintiö on 0 tulevaisuudessa.
Odotellaan syksyn vaaleja Keski-Euroopassa. Toivottavasti siellä mamutussuunta kääntyy ja järki nousee etusijalle. (kunhan päästään eroon Vihreistä ja demareista)
Eurooppaa ympäröi turvalliset maat, joihin turvapaikanhakijat voivat jättää hakemuksensa. Muslimit voivat jäädä esim. Turkkiin. Ei mitään asiaa Eurooppaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tarja Halonen teki suuren virheen, kun allekirjoitti luopumissopimuksen. Mutta mitä demarilta voi odottaa?
Jos itärajalla olisi jalkamiinoja ja siitä ilmoitettaisiin, niin tuskin sieltä Afrikan ja Lähi-Idän insinöörit marssisivat.
Ja mikä tilanne olisi sitten, jos/kun Venäjällä tapahtuu jotain? Miljoonia venäläisiä tunkisi maahan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tarja Halonen sai Venäjän pääministeri Medvedeviltä kissan Ottawan sopimuksen aikoina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Olisi varmaankin saatu vaikka hevonen jos olisi lopetettu puolustusvoimat. Kyllä lahjoilla on suuri merkitys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Putin varmaan vaatii sen kissan takaisin jos sopimuksesta erotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Lieneekö se”Rontti”enää hengissä?Ja jos on?Niin on yhtä dementoitunut,kuin lahjoittajansa.No mutta siksipä tietenkin sopisi ”Putikan”kaveriksi Kremlin bunkkeriin.Siinä vaan on vaarana,että kertoilee valtiosalaisuuksia”Putikalle”,jos”Putikka”peräreijän ympäriltä tarpeeksi hyväilee? 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jos rajalla olisi jalkamiinat, nämäkin 1300 tänä vuonna tullutta siirtolaista ei olisi vaivanamme.
Ja suvakkimigri on jo jakanut 50 turvapaikkaa itärajan kautta tulleille.
Täysin väärä päätös, joka innostaa siellä kyttääjille toivoa yrittää Suomeen.
Tilapäinen turvapaikka olisi riittänyt.

https://www.verkkouutiset.fi/a/yle-tama-itarajan-yli-tulleista-tiedetaan-nyt-400-kadonnut/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Taas Saksassa veitsihyökkäys, poliisi ampui hänet.

Wieder Deutschland!
Hatte zwei Messer: Polizei erschießt Angreifer
https://www.krone.at/3506394

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Tässä on todella hyvä kirjoitus. Saksankielentaitoiset, lukekaa.

Für dumm verkauft?
Kickl: „Seit Merkel schaffen wir gar nichts mehr“

https://www.krone.at/3506376

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Saksassa tulee varmaan rasisminvastainen kamppanja ja korotuksia pakolais sosiaalietuuksiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Saksassa on pian vaalit ja kilpailu on kovaa. Vässykkä Scholz on demari ja hallitsee Vihreiden kanssa.
Toivottavasti suunta kääntyy ja vihervasemmisto saa ennustetun vaalitappion.

https://www.tagesschau.de/inland/scholz-asylrecht-100.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Päivän kysymys tänään:

Endlich rigoros nach Afghanistan und Syrien abschieben?
https://www.krone.at/

Katsokaa tulokset.
(Karkotus Afganistaniin ja Syyriaan)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Tulos:
98% lukijoista haluaa afgaanit ja syyrialaiset karkotettaviksi. Loput 2% (varmaan syntyperäiset mamut) ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Pian olisi toivoa. Saksan Vihreät vastustavat, mutta ovat kovan paineen alla.

Lösung Ruanda-Modell
Brennpunkt Asyl-Krise: Was jetzt passieren muss
https://www.krone.at/3507798

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tai olisi edes rajavartioilla ollut kovat piipussa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työpajatoiminta…
#4

Valtion tuki kuulemma aiotaan lopettaa.

Mielestäni virhepäätös tämä, jos toteutuu.

Joissain niistä tehdään ihan rehtiä teollista työtä ja tuotantoa. Jopa merkittäviä työllistäjiä paikkakunnalla, missä ei oikein muuta ole.
Työpajan takana ketjussa – esim raaka-aineen hankinnassa toimii myös yrittäjiä. On tehty investointeja ja palkattu työntekijöitä.

Jos tuki loppuu – lappu luukulle.

Samaan aikaan kuitenkin maksetaan kortistoon ja matuille tukia- eivät tee mitään tai jopa pahantekoon syyllistyvät.

Älkää tehkö hulluja päätöksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Vaikka Riikka Purra:
Riikka Purra: PS on mukana rasismin vastaisessa ohjelmassa muiden hallituspuolueiden tavoin /https://yle.fi/a/74-20107692

en välttämättä kannata sitä.
Jokaisella on oikeus valita, mitä ajattelee, eikä ajatuksiin voi vaikuttaa.
Rasismi Suomessa loppuu, kun pääsemme eroon meidän sosiaaliturvaa väärinkäyttävistä muiden maiden kansalaisista.
Tänne tullaan takki auki ja vaaditaan vaikka mitä. Muiden pitää sopeutua, ei meidän.
Ei ole rasismia vastustaa väärinkäyttöä ja suomalaisilla on oikeus omaan maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Aivan järkyttävä A-studio 28.8. Studiossa Petteri Orpo ja Ylen tulipunainen Jyrki Hara.
Mistä Yle on kaivanut hänet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ei ollut haastattelu, vaan DDR:n Stasi kuulustelu.
Miksi Ylen vasemmistotoimittajat ovat jymähtäneet 1960-luvulle?
Tasapuolisuuden nimissä pitäisi Yleen saada keskustalaisia ja oikeistolaisia toimittajia. Alkaa tympiä nykyinen punakaarti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Jo on aikoihin eletty:

IS:n tiedot: Petteri Orpon hallituksen ministerit pakolliseen rasismikoulutukseen – tällainen se on
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010661746.htm

6 miljoonaa euroa veronmaksajien varoja. Miksei laiteta terveydenhuoltoon tai laittomasti massa olevien karkotukseen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Poliitikot eivät tunnu tajuavan, miten vaarallinen laitos Yle on kommunistien käsissä. Ylen malli on suoraan DDR:ltä, punakaartista ei päästä eroon muutoin, kuin laittamalla laitos perusteelliseen laihdutuskuuriin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Rahaa ei ole ja taas kopsahtaa 6 milliä mamuille.
Kyse ei ole rasismista, jos ei hyväksy tänne ”turvapaikanhakijoina” saapuneiden, paremman elämän etsijöiden kritisoinnista.
Rasismia on myös suomalaisia kohtaan. Yli 50 v. Eivät saa ikänsä puolesta töitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

On suuret luulot, että Suomesta tulisi ainoa maa maailmassa , jossa rasismia ei olisi.
Ei onnistu kuudella miljoonalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Anders Adlercreutz unohtaa, että RKP oli viime hallituksessa hyväksymässä tämän järkyttävän SOTE-uudistuksen.
RKP hännysteli Marinia joka päätöksessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#42

RKP, EK, Hesari ja Yle vain muutama esimerkki niistä, jotka vaativat 40 000 uutta maahanmuuttajaa vuosittain maahamme elätettäväksi. Eikö tässä maassa todellakaan ole enää mitään tolkkua näille kommunismin äärilaitaliikkeille, nuo jotka eivät haluaa muuta kuin halpaa työvoimaa maahan, jossa veronmaksajat kustantavat elämisen ja hyväksikäyttäjät maksavat vain nimellisen palkan orjatyövoimalle. RKP, EK, Hesari ja Yle voivat painua hevonhelvetinkuuseen muualle politikoimaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Saksa kiristää turvapaikkasääntöjä. Jos käyt lomalla lähtömaassa, voit menettää turvapaikan.

https://www.bild.de/politik/inland/nach-solingen-anschlag-ampel-einigt-sich-auf-neue-asyl-regeln-66d073f1f4f5490f75fbd18a

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#47

Eurooppaan tullaan useilla tekosyillä, usein myös terrorismi mielessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#60

Itse ihmetten, miksei Yle tai Maikkari kirjoita näistä uutisista. Ei sanaakaa, jauhetaan vain hallitukselle tulevaa rasismikoulutusta tai Antti Lindtmanin vastalauseita. Entäs Tytti Tuppuraisen: en muista!
(Ministeri Tuppuraista varoitettiin kahdesti lentokenttäyhtiön taustoista – ”En muista”
https://www.hs.fi/tutkiva/art-2000010661549.html)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#61

Vain sänky, leipää ja saippuaa.

Nur Bett, Brot, Seife
Solingen: Deutsche verschärfen nun Asylregeln

https://www.krone.at/3508733

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#62

Onko se sitä Hitlerin aikaista Juutalaisista keitettyä saippuaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#63

Ensimmäinen karkotuslento lähti Saksasta Afganistaniin. Migri ei karkota ”vaaralliseen” Kabuliin.

Stand: 30.08.2024 08:38 Uhr

Vom Flughafen Leipzig/Halle ist am Morgen ein Abschiebeflug nach Afghanistan gestartet. Das bestätigte Regierungssprecher Hebestreit. Zuvor hatte das Nachrichtenmagazin Spiegel darüber berichtet.

https://www.tagesschau.de/inland/innenpolitik/abschiebeflug-afghanistan-asylpolitik-100.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000