Perussuomalaiset

Pia Kuparinen

Työ on tehty, tuloksen tiedämme huomenna

Vaalitapahtumat ovat nyt ohi ja me ehdokkaina olleet siirrymme takavasemmalle vaalien todellisten tähtien, äänestäjien tieltä. Matka oli osaltani pitkä ja antoisa- kiitos sadoille tapaamilleni ihmisille niin livenä kuin somessakin. Huomenna näemme miten mikäkin puolue onnistui viestimään itselleen tärkeät teemat ja mikä on niiden maaliintulojärjestys. Äänestäjällä on täysi valta valita – kun on valinnut mieleisensä puolueen ja ehdokkaan, ei voi olla väärässä.

Itselleni ehkä tärkeintä on työn ja yrittämisen säilyttäminen Suomessa. Kun emme lähde hukkaamaan rahojamme liian kunnianhimoisten ympäristötavoitteiden havitteluun ja toimimaan maailman pelastajana, on meillä mahdollisuus säilyttää työpaikat kotimaassa. Lisäksi estämme ympäristön tuhoamista, kun teollisuus ei karkaa maihin, joissa ilmansaasteet eivät ole asialistalla niin korkealla.Tehtaanpiippu Suomessa on ympäristöteko- jatkamme jo nyt noudatettua Eu-maiden tiukinta päästöpolitiikkaa, emme kiristä sitä. päättäjät eivät voi luoda työpaikkoja, mutta voivat vaikuttaa siihen, että niin pienet kuin suuremmatkin yritykset pystyvät toimimaan.

Vahva teema on ollut edellisiin liittyen myös maa-ja metsätalouden säilyttäminen, maaseudun pitäminen elinvoimaisena ja huoltovarmuus. Maatalousyrittäjät ja elintarviketeollisuus toimivat yhteistyössä valvovan viranomaisen kanssa ja huolehtivat eläinten eettisestä kohtelusta ja puhtaasta, ekologisesta ruokatuotannosta. Olemassa olevan tiestön ylläpito ja liikkumisen kustannusten pitäminen kohtuullisena ovat myös tärkeitä.

Kun keskitymme pitämään huolen kakun leipojista, luo se työtä, mikä taas tuo valtion kassaan rahaa. Voimme huolehtia heistä, jotka eivät siihen kykene. Muistetaan myös turvallisuusasiat, poliisitoimi ja uskottavan puolustuksen ylläpito.Nämä ovat yhteiskunnan ensisijaisia tehtäviä. Varat näihin saamme karsimalla toissijaisia kustannuksia, joita on matkan varrella kertynyt, kun jostain syystä on unohtunut yhteiskunnan perustehtävä. Hyvinvoinnin turvaaminen suomalaiselle.

Jäämme odottamaan ja jännittämään miten käy. Vuorokauden päästä olemme viisaampia.

Kiitoksella, Pia.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Terve demokratia
#1

Tämä on hyvä päivä olla äänessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000