Olen alkanut tarkastella ryssäfobiaa ja jopa yksittäisiä ryssäfoobikkoja, eli venäläisten vihaajia. Ryssävihaajia voi tarkastella toimittajina ja toimitustaloina, poliitikkoina, somettajina ja eriasteisina kavereina jne. Russofoobikolle venäläinen on väkivaltainen alistaja ja USA, sekä länsi ja Suomi lännen osana ovat viattomia, suorastaan neitsytuhreja. Joku katsoo suomalaisten ja venäläisten olleen perivihollisia läpi historian ja viha on ihan pohjansodasta asti periytyvää, 1700-luvun alusta siis. Jopa kauempaa, joten taitaa olla jo geeneissä.

Toinen porukka pohjaa suurimman vihajuurensa Suomen sisällissodan – alias veljessodan, vapaussodan, vallankumoussodan, luokkasodan, kapinan, torpparikapinan, punakapinan – pohjalle. Venäläisvastaisuutta pidettiin kansallisena velvollisuutena ja siltä tuo alkaa näyttää tänäkin päivänä. Punakapinan aikoihin vain taisteltiin toisiamme vastaan, nyt lähtökohta on hiukan toinen. Tällä toisellakin porukalla on kohtuulliset eväät onnistua kasvattamaan vihansa luokattoman sairaisiin mittasuhteisiin.

Tuoreimmat vihan siemenet on kylvetty sille porukalle ja perillisilleen, jotka taistelivat, kuolivat ja haavoittuivat Suomen viimeisissä sodissa. Monet joutuivat ikuiseen evakkoon. Ryssä-sanaa käytettiin myös, uskokaa pois, Karjalan evakoistakin. Venäläiselle suomalainen oli tuolloin tsuhna ja ryssä oli suomalaiselle edellen ryssä, vaikka olisi voissa paistanut. Yksi ryssä vastasi kymmentä suomalaista (mitäs kun tuli se 11:s?). Käyttääköhän venäläinen sanaa tsuhna vielä suomalaisesta, olisi kiva kuulla se?

Venäläisvastaisuuteen yhdistyy kommunismin pelko ja neuvostovastaisuus. Tämä näkyy edelleenkin vahvana amerikkalaisten ajattelussa ja näkyy tuota Suomen äärioikeistolaisessakin ajattelussa. Kokoomuksesta ja perussuomalaisista löytyy hyvinkin muutama esimerkki. Joku on jopa kääntänyt takkinsa ja he ovat nyt oikeinkin fanaattisia russofoobikkoja. Olisiko poliittista ja tilannetta haistelevaa suosion kalastelua. Minä en ymmärrä kommunistista ajattelua, en niin pätkääkään, mutta en koe vihaakaan.

Suomalaisille ollaan jälleen rakentamassa kollektiivista ryssävihaa ja some, sekä media, antavat tähän oikein oivan kasvualustan. Suomalaisen muistiin piirtyy geeneistä, tarinoista, kuvista, kirjoituksista ja uutisista kuva Venäjästä jonkinlaisena Suomen ikiaikaisena uhkaajana, orjuuttajana ja itsenäisyyden anastajana. Moni minunkin kavereista on tähän mennyt ja he ovat monesti olleet samoja, jotka ovat aiemmin sanoneet Euroopan Unionin tehneen ihan saman. Lietsojia, oman vihansa kasvattajia ja levittäjiä löytyy. He lisääntyvät kulovalkean tavoin.

Viimevuosien turvallisuuspoliittisissa mietinnöissä ja lausunnoissa, siis suomalaisessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa on edustettuna koulukunta, jonka mukaan Venäjän keskeinen tarkoitus on Suomen uhkaaminen. Minullekin opetettiin upseerikoulussa, että vihollinen tulee idästä ja se on ryssä. Ja minä koulutin upseerikoulussa, kouluttajana, edelleen tätä sanomaa. Oikein hyvät eväät nuorille lisätä ja luoda rauhaa. Miksiköhän minä nyt sitten tätä ryssittelyä avaan tässä? Kävin varusmiespalvelukseni 40 vuotta sitten ja vieläkään ei ole ryssä tullut. Paljon on rautaa ja aseita ruostunut. Pidetään ne nyt vain ajan tasalla ja hyvässä rasvassa, huomaan ajattelevani. En kuitenkaan vihaa ketään, enkä ryssittele.

Kymmenisen vuotta sitten tehtiin tutkimus. Tutkimuksessa todettiin, että Euroopan toiseksi Venäjä-vastaisin kansa, kosovolaisten jälkeen, on suomalaiset. Lähes 2/3 osaa haastatelluista suhtautui kielteisesti Venäjään, nyt luku näyttäisi olevan 85%:n luokkaa. Sekin on toki huomattava, että eri puolilla asuvat suomalaiset suhtautuvat venäläisiin varmasti eri tavalla. Amerikoissa suhtauduttiin venäläisiin myönteisemmin kuin Suomessa ja ajatelkaa, että saksalaisistakin vain kolmannes vihasi venäläisiä ja virolaisistakin vain neljännes. G8-maista Venäjä oli epäsuosituin jo tuolloin, vaikka esirippu oli revennyt parikymmentä vuotta aiemmin. Miksi ystävyyttä ei tuolloin tiivistetty, ryssävihako sen esti? Sitten on tutkittu mm. loukkaavia sanoja. Noin esimerkkinä, että vähintään ”loukkaavana” ryssää piti 92 %, neekeriä 90 % ja mannea 88 % vastaajista. Semmoista knoppitietoa ryssittelijöille.

Ryssävihan voisi kuvitella saavuttaneen lakipisteensä maailmansotien välisinä vuosina ja viimeistään pian jatkosodan jälkeen. Eikä mitä. Se on nousemassa ihan omiin sfääreihinsä räävittömästi puheissaan laukkaavien poliitikkojen ja median pilkan säestämänä. Ollaanko nyt tietoisen lietsonnan avulla hyväkaymäaaä, siis demokraattisessa sivistysvaltiossa, yleiseksi mielipiteeksi asti muovautuvaa rasistista venäläis- ja venäjänkielivihaa. Ollaanko luomassa uutta rotuvihakulttia, joka hyväksytään julkisesti. Mikään laki ei siihen pure?

Nyt elämme moninkertaista kriisiaikaa. Kriisejä, jotka on itse suorastaan luotu – vähintäänkin kasvatettu. Kysymys kuuluukin, että onko venäläisviha valjastettu nyt aiempien kriisien ja olemassa olevien vaikeuksien ja virheiden peittelemiseksi. Tuliko Ukraina kuin tilauksesta lännen ja Suomen sekoilevalle, sekä punavihertävälle johdolle. Kaipaako Suomen oma identiteetti vahvistusta kriisin aikana ryssävihan siivittämänä?

Venäläisviha palvelee monen ryhmän etuja ja onpa lukuisat toimittajat kirjoittaneet jo tapaan, jossa ryssävihan odotetaan ja toivotaan yhdistävän kansaa. Näin saadaan muokattua ihmisten mieliä myönteiseksi tärkeinä pidetyille asioille. Mediasotaa käydään suomessakin ja sodassa voittona on kunkin kasvuun haluamat kannattajaluvut.

Ei käy kiistäminen, etteivätkö venäläiset ja neuvostoliittolaiset olisi tehneet diktaattoriensa johdolla suunnattomia rikoksia naapurimaitaan ja naapurikansoja kohtaan. He toki häätivät Hitlerin kolostaan ja heidän merkityksensä, myös uhrinsa, oli jopa liittoutuneita suurempi ja merkityksellisempi. Siitä on vaiettu ja sillä ei voi oikeuttaa tekoja, joihin vastaaviin myös USA sortunut. Siitäkin vaietaan. Mikä se olisi amerikkalaiselle sopiva ryssittelynimi? Jenkki? No ei, kyllä sen pitäisi olla iskevämpi. Oma mieli ja puolustus on pidettävä kirkkaana ja vahvana ilman, että sortuu ryssä- tai jenkkivihaan.

En osaa millään aiemmin kuvailemallani tavalla vihata venäläisiä, enkä jenkkejä, saati muidenkaan maiden kansalaisia. Voin sanoa kokemuspohjaisesti tunteneeni montakin venäläistä ja heidän kanssaan on ollut mm. kinkkisiä kaupustelu- ja neuvotteluhetkiä. Olen kummastellut, hyvinkin läheltä, itänaapurin tapoja mm. sotilasjohtamisessa. Jenkkisotilaiden hölmöilyjä olen todistanut myös hyvin läheltä, on ongelmaa heillä, on. Ei ole viha kuohahtanut koskaan, eikä nytkään. Huomatkaa, suuttumus on eri asia, kuin viha. Näen syyllisen hallinnossa, en kansalaisissa. Suomalaista hallinnon kyvyttömyyttä tarkastellessani, olen alkanut kummastella suomalaista äänestäjää kyllä. Putinia saattaisin vihata, jos ensin tapaisin hänet. Se vaatisi kuitenkin luonteen tunnistamisen ja sen linkittymisen johtamiinsa tekoihin. Silloinkin saattaisi ensi tulla inho, ei viha. En siis hyväksy Venäjän hallinnon toimia millään tavalla, mutta ei viha astu areenalle läheskään ensimmäisenä. Nätisti suututtaa, se ei vie toiminta- eikä ajattelukykyä.

Muuten, Mannerheimikin oli monelle täysi ryssä. Siis taisteluja Neuvostoliittoa vastaan johtanut Suomen pelastaja oli ryssä. Olihan hänellä venäläisen upseerikoulutuksen tuoma tausta, mutta hei…kyllä oli fobia mennyt tuolla kohtaa pitkälle. Minuakin on ryssitelty, eihän mennä pidemmälle.

-murikka-