Kun Kotkan kaupunginvaltuusto valittiin edellisissä kuntavaaleissa, äänestämässä kävi enemmän naisia kuin miehiä. Silti valtuustoon valituista 61 % oli miehiä ja vain 39 % naisia.
Tilastot puhuvat puolestaan: vaaleissa äänesti 56,5 % naisista ja 53,6 % miehistä. Naiset olivat aktiivisempia, mutta valituiksi tuli enemmän miehiä. Äänestäjät käyttivät harkintaa – he valitsivat ehdokkaita ansioiden, ei sukupuolen perusteella.
Siksi on surullista, että heti vaalien jälkeen sukupuolikiintiöt nousevat etusijalle. Kaupunginhallituksissa, lautakunnissa, jaostoissa ja yhtiöissä ei kysytäkään enää, kuka on paras tehtävään, vaan kuka täyttää taulukon oikean sarakkeen. Jollei 40 % toisen sukupuolen kiintiö täyty, paikkoja aletaan siirtää – vaalituloksen ja pätevyyden kustannuksella.
Mitä se kertoo? Että ihmisiin ei luoteta yksilöinä. Että ilman sääntöjä nainen ei voisi pärjätä, tai että mies olisi automaattisesti parempi. Se on loukkaus kaikkia kohtaan – niin naisia, miehiä kuin jokaista äänestäjääkin.
Nykyään tilanne on tosin parantunut sikäli, että pelkällä ilmoituksella voi vaihtaa virallista sukupuoltaan. Tämä mahdollistaa teoriassa myös kiintiöiden täyttämisen tarpeen mukaan – kunhan jaksaa samalla vaihtaa nimen, henkilötunnuksen ja kaikki paperinsa. On vaikea sanoa, kuinka moni tähän ryhtyy, mutta näinkin farssimaiseksi tilanne voi kiintiöajattelulla äityä. Sukupuolikiintiöistä luopuminen ratkaisisi ongelman kerralla: tehtävät jaettaisiin taas osaamisen, ei sukupuolen perusteella.
Laki on laki. Kuntavaaleissa emme voi suoraan vaikuttaa kiintiövaatimuksiin. Mutta jokainen puolueen jäsen voi vaikuttaa siihen, millä periaatteilla puolueensa toimii. Aito tasa-arvo ei tarvitse prosenttilaskimia – se tarvitsee rohkeutta kohdata ihmiset yksilöinä.