Monia on mietityttänyt kysymys, miksi vasemmistolaiset toimittajat ja poliitikot ovat Israelia vastaan ja Palestiinan puolella. Se kun on käytännössä tarkoittanut terroristien puolustamista vapaata demokratiaa kyseenalaistaen.

Kenties näin:

Kapina on verissä. Psykologisesti kapinointi on biologisesti vahvasti vasemmalle suuntautuneelle mielekkäämpää. Empatia herää, kun palestiinalaisiksi itsensä tunnustavat arabit kapinoivat. Miedompana kapinointi näkyy länsimaissa mielenosoituksina ja rajummin saksalaisen Punaisen Armeijakunnan kaltaisina liikkeinä.

Kaikki aatteelle. Marxismi synnytti valtaapitäviä kapinoivia sosialistisia puolueita. Sosialistinen Neuvosto-Venäjä syntyi verisen monivuotisen sisällissodan jäljiltä. Mukana oli monia juutalaisia, kuten marxismin alkuaikoina. Heidät kuitenkin siivottiin hallinnosta ja lopulta Neuvostoliitto oli enemmän tai vähemmän juutalaisvastainen. Sosialismi näyttää kiehtoneen monia palestiinalaisia järjestöjä, joten liittosuhde syntyi. Aatteissa on samaa. Sosialismi vaatii ihmistä antamaan kaiken yhteiskunnalle ja islamismissa Allahille. Kummassakin ihmisen persoona joutuu koetukselle, kun sen pitäisi muuttua aatteen vaatimaksi palvelijaksi. Yhteiskunnilta vaaditaan vallankumouksellista muutosta. Esimerkiksi ydinvoima ei Saksassa kelvannut monille punavihreille, koska se ei vaatinut suurta yhteiskunnallista muutosta. Koska suurissa ihmisjoukoissa on aina erimielisiä, syntyy vastarintaa, joka vaatii pakkovaltaa kurissa pysyäkseen ja siihen molemmissa aatteissa tyypillisesti päädytään. 

Aatteiden sotaan. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain vastakkainasettelu Palestiinassa oli aatteiden sotaa. Sosialistinen maailma kapitalistista Israelia ja länttä vastaan. Vaikka Neuvostoliitto kaatui, aatteet elävät. Niinpä vasemmalla on edelleen syy puolustaa Palestiinaa ja vastustaa Israelia.

Yhdessä valkoista miestä vastaan. Lisäksi taitaa vasemmistofeminismi motivoida. Koska lännessä feministien silmissä valtaa pitää kapitalistinen valkoinen patriarkaatti, joka on luonut yhteiskunnan syrjivät rakenteet, valkoinen mies on vastustaja. Islamisteilla ja sen henkisillä on sama vastustaja, joten se helpottaa kiihkeiden feministien puolen valitsemista. On helpompi olla myötämielinen heitä kohtaan, joilla on sama vastustaja. Lisäksi muslimit nähdään länsimaissa vasemmistolaisessa uhrihierarkiassa heikko-osaisena vähemmistönä, jota kohtaan koetaan luonnostaan sympatiaa. Näistä syistä syntyy kummallinen ristiriita, jossa länsimaiset feministit puolustavat heitä, jotka kannattavat patriarkaattista islamismia tai siitä ammentavia aatteita ja virtauksia muslimimaissa.

Syytös kansanmurhasta on tuttu ja vetoava. Israelin syntilistalle on otettu myös kolonisaatio ja kansanmurha. On huomioitava, että kansanmurhasta syytettiin Yhdysvalloissa poliiseja BLM-mellakoiden aikaan. Syytös oli silloin aivan absurdi, koska poliisit ampuivat nimenomaan mustia vähemmän tilanteisiin suhteutettuna. Hamasin etäispesäkkeet ja järjestöt Amerikassa ottivat käsitteen propagandakäyttöön nyt kun tilaisuus avautui. Perusteet kansanmurhalle vaihtuvat, mutta terroristien pilli huutaa tahtia syytöksiä esittäville. Siviilejä on kaupunkisodassa kuollut ehkä pian kahden vuoden jälkeen verraten vähän, 30-40.000, vaikka Hamas hakeutuu taistelemaan siviilien luo. Jokainen kuollut siviili on käytetty ase propagandasodassa. Siviileille kuolema taistelussa on lupaus marttyyriudesta ja taivaaseen pääsystä. Hamasin kuolemankultti luo absurdeja ilmiöitä.

Syy pieneen siviiliuhrien määrään on Israelin toimissa. John Spencer, Urban Warfare Instituten johtaja, kertoo kuinka aktiivisesti Israelin armeija pyrkii välttämään siviiliuhreja. Syy välttelyyn on helppo nähdä. Uhreista ei ole mitään hyötyä vaan pelkkää mainehaittaa. Suhteellisuudentajuttomia ovat väitteet, että kuolemilla edistettäisiin kansanmurhaa, koska määrät ovat niin mitättömiä väestön kokonaismäärään nähden. Sodan uhritahdilla väestö olisi ilman kasvua tapettu sadassa vuodessa. Koska monet eivät tätä suostu näkemään, herää kysymys, onko takana viha? 

Juutalaisvihaa. Väitän, että moni vasemmistolainen vihaa juutalaisia. Osa selittää ja ehkä osaakin erotella Israelin valtion toimet juutalaisista mutta tiedämme, ettei moni. Yhdysvalloissa yliopistojen kampuksilla hyökättiin juutalaisia opiskelijoita vastaan ja heidän ei olisi sallittu olla siellä. Hamas oli ainakin osassa tällaisista mielenilmauksista mukana vähintäänkin taustalla mutta vasemmistolaiset hyödylliset hölmöt olivat pääroolissa. Tapaukset ovat merkkejä, etteivät kaikki kykene erottelemaan Israelien valtiota juutalaisista. Niin ikään se, että Israelia arvioidaan paljon tiheämmällä kammalla kuin muita, kuvastaa sitä simputusta, jonka kohteena maa on. YK jahtaa julkilausumilla toistuvasti maata milloin mistäkin, enemmän kuin muita yhteensä. 

Kun toimittajista puhutaan, moni unohtaa Hamasin kohdalla varovaisuuden uutisoinnissa. Vaikka Gazassa on Hamasin terroristijärjestön aloittama sota, tyypillistä ”sodan ensimmäinen uhri on totuus” asennetta ei ole Hamasin totalitaristisen hallinnon väittämien suhteen. Voi epäillä, että syynä on toimittajien asennevika. Sen voimalla Euroopassa on propagoitu Israelia vastaan ja tuoreeltaan HS:ssä antropologi Annastiina Kallius käytti toimittajien propagandan tulosta, kansalaismielipidettä, perusteena Suomen hallitukselle toimia kansan (eli toimittajien) tahdon mukaan.

Mainitut syyt lienevät keskeisiä toimittajien ja poliitikoiden kantojen takana. Vaikka kirjoituksen pohjalta näyttäytyy vahvasti, etten näkisi Israelin toimissa kritisoitavaa, näin ei ole. Ongelma on, ettei sodan sumun takia tahdo olla helppoa mahdollista arvioida oikein asioita. Lisäksi uutisoinnin taso on romahtanut niin pahoin, ettei sen pohjalta uskalla muodostaa kantaa. Niinpä täytyy etsiä ja arvioida uutisia (etenkin suomalaisten) toimittajien ohi. Iso kysymys on ollut, miten ruoka riittää, mutta radikaalia kuolemien aaltoa ei ole tullut. Mystiset ruokajonoampumiset vaativat myös selvittämistä. Ainoa hyötyjä niistä on Hamas, etenkin jos syylliseksi saadaan maalattua Israel.