Hybridistä ja kybervaikuttamisesta saa kuulla yhtenään ja niin myös Venäjän hyökätessä Ukrainan kimppuun myös näillä välineillämme. Kirjoitin aiheesta myös taannoin kirjan otsikolla “Hybridiyhteiskunnan kouristelu”. Se löytyy googlaten kirjakaupoista ja saa sen lainatakin. Kirja on vuodelta 2011 ja kakkosotsikkona on “Illuusioyhteikunnasta kohti Eurodämmerungia”. Sivuja kirjassa on komeat 520 ja kirjan esipuhe käynnistyy lainaten Thomas Khunin teosta “Tieteellisten vallankumousten rakenne”. Kirjassa Kuhn linjaa tutkimuksen suuria kysymyksiä, mitä meidän tulisi tutkia tai millaisia kysymyksiä meidän tulisi asettaa tutkimustilanteissa, kuinka nämä kysymykset olisi esitettävä ja miten saatuja tuloksia, niiden analyysejä ja menetelmiä, tulisi tulkita.

Maailmankuvien muutos, ideologioiden korjaus, on usein paradigmainen ilmiö. Kuhnin mukaan tiede ei esiinnykkään yksittäisten teorioiden kautta vaan rakentaen laajempaa paradigmaista yhteistä perustaa. Kuhnilaisessa ajattelussa paradigman tulee olla selvä muutos hankkia tietoa. Usein sen juuret ovat läntisen kulttuurin laboratorioissa ja siellä pienen tutkijayhteisön sisällä.

Teoriatasolla kvanttimekaniikka sopii maailmankuvaamme nyt paremmin kuin klassinen mekaniikka, mutta paradigmainen tuo muutos ei kuitenkaan ole verrattaessa sitä sosiaalisten medioittemme tapaan muokata uutta ja levittää sitä ohittaen läntisen tieteen institutionaalinen asema käyttää myös valtaa, vaikuttaa ajatteluumme, yhteikunnallisiin muutoksiin, filosofiaan, aatevirtauksiin ja arjen kokemuksiimme. Niinpä jos paradigma ei vaikuta symbolijärjestelmiimme, tapaamme hahmottaa maailmaa, se tuskin on paradigmainen.

Venäjä hyökkäsi läntisen tiedottamisen kertomana Ukrainaan ja on vaikuttamassa dramaattisella tavalla tuon valtion toimintaan ja yhteiskunnan elämään jopa globaaliinakin, ei vain paikallisena muutoksena Ukrainassa. Venäjän oma media antaa tapahtumista toisensisältöisen informaation, jolloin tiedon hankinta ja sen käyttö johtavat myös erilaiseen tapaan asennoitua siitä syntyvään toimintaankin.

Olen omassa tutkimuksessani kuvannut tätä ilmiötä hybridiyhteiskunnan murrosvaiheeksi. Ilmiö liittyy virtuaalikollektiivissa ja yhteiskuntarakenteiden poliittisessa ilmastossa ns.hybridikollektiivin muutokseen. Syntyi aluksi käsite juuri mediayhteiskunnasta. Olen kuvannut tämän synnyn kirjassani “Uusi Mediayhteiskunta/ New Medis Society” vuodelta 2008. Vielä tuossa vaiheessa vuonna 2008 käsite hybridiyhteiskunnasta kollektiivina olisi ollut mielestän virheellinen ja ennenaikainen, kuten juuri nyt tapahtumat Ukrainassa osoittavat. Mediaa voidaan käyttää globaalisti edelleen tavalla, jossa kollektiivinen tieto ei olekaan yhteinen ja johda samaan lopputulokseen riippumatta siitä, missä se otetaan vastaan kollektiivina, jopa kansakuntana.

Aktantit (Actor network theory) pyrkivät muokkaamaan ja muokkautuvat samalla itse. Tämän teorian ja prosessin ymmärtäminen vei tutkimusta seuraavaan vaiheeseen, jossa vaikkapa ympäristöklusterin luontosuhdetta ja kulttuuria oli lähestyttävä eräänlaisen puhdistusprosessin kautta, jossa kyse on luonnon ja kulttuurin yhteisistä hybrideistä. Tätä toimintaympäristön muutosta ja aktanttien toimintaa kutsutaan kääntämiseksi ja se on vastaava prosessi, jota olen omassa julkaisussani käyttänyt jo aiemmin viitaen juuri nettiympäristön muuttuvaan omaan toimintalogiikkaan.

Teknotiede yhdistää keinotekoisesti erilaisia kehityspolkuja ja käsitteitä ulkopuolella perinteisen tieteen, pohtimatta niiden sisällön vaikutusta itse uuden hybridiyhteiskunnan synnyssä ja kehityksessä, aiemmin hitaassa demokratian kuljettamassa prosessissa. Niinpä myös vaikkapa Venäjällä ja Ukrainassa, läntisessä mediamaailmassa syntymäpaikan mukana kulkeva ns. idiosynkraattiset piirteeet liittyvät vaikkapa Suomessa kokien sekä regionaalisiin että spatiaalisiin alueisiiin ja samalla mentaaliympäristöihin, jossa mukana on sekä piilotajuntaista lapsuuden tai geneettisen perimän mukanaan tuomaa sisäistä maailmankuvaa ja ympäristöpsykologiaa, että myöhemmin syntynyttä opittua ulkoista maailmankuvaa, kuten vaikkapa maakuntahenget ja isänmaa monine eritysipiirteineen ja tunnuksineen, opittuine paikkaidentiteettiin liittyvine ilmiöineen sisäsyntyisten rinnalla.

Sen eräitä osia ovat vaikkapa kansallishenki, maakuntahenki, aluehenget ja näitä yllpiävät toimijat, kuten maakuntamediat, kirjallisuus, kouluopetus, urheiluseurat mutta myös oman aikamme reaaliaikainen teidotus, etenkin sosiaalinen mediamme.

Niinpä uudessa tiedossa “miltä maailma näyttää” -tieto lähiympäristöstä hankittuna onkin muuttunut ja korvautunut sellaisella virtuaalitiedolla, joka vaatii elääkseen erityiset olosuhteet, kuten vaikkapa laboratorioissa tuotettu tietomme. Tässä kausaalisuhteiden etsiminen on yhteiskunnallisena ilmiönämme, sosiaalisena ja kulttuurisena tuotteeena, lähellä perinteistä syyttämistä tai syyllisten osoittamista, syyttömien rankaisemistakin.

Näin vanha traditio, ikivanha historia, aluehenget ja yhteisöt, koetut vääryydet jne. sekä niitä ylläpitävät voimat ovat usein liki dogmaattisia ja niiden myötäily on perinteisesti liki välttämätöntä sosiaalisen kentän, sen tiedon ja pääoman näkökulmasta, mutta koskien myös valtaa ja sen käyttöä. Näitä alan tutkija hakee avaten jo aiemminkin useaan kertaan avattuja hautoja ja kuljettaa luita haudasta toiseen. Sen sijaan poliitikko voi jopa elää tästä työstä ja pitää yllä omaa asemaansa ja valtaa, aiheuttaa mittavia vahinkoja ja lietsoen samalla sotia.

Uudessa hybridiyhteiskunnassa tietoa ei voi arvioida, tuntematta sen syntytapaa ja arvioimatta sen tuottamia tahoja ja niiden tarkoitusperiäkin. Perinteinen ja persoonaton tieto on siten ongelmallista uudessa sosiaalisessa mediassa tai yhteisömediottemme paikallisessa tai globaalissa käytössä, jossa kysymykset kuka, missä ja milloin tietoa on tuottanut, ovat yhtä oleellisia kuin tietää tietolähteen inhimilliset ja puhtaasti teknologiset toimijaosapuolet. Näin myös Ukrainassa ja Venäjällä sekä pohdittaessa tiedon vaikutusta ja syntyä sekä vastaaonottotapojamme.

Otan esimerkin kesäkuulta vuodelta 2010, jolloin kirjoittamaani käsitettä “ylimielisyyden hybridi” on luettu runsaasti etenkin tänään. Se kun kuvaa ilmiötä, jossa lähestyttään esimerkin kautta vaikkapa venäläistä tapaa kohdata ilmiö, joka on eurooppalainen ja eroaa Ukrainassa kohdattavana ja koettuna hyvinkin dramaattisella tavalla vaikkapa afrikkalaisessa tai amerikkalaisessa ympäristössä sitä seuraten, siinä missä vaikkapa tuttu kirja shakkitarinana ja sen ymmärtäminen Venäjällä tai läntisessä kulttuurissamme Tolstoita tai Gogolia lukien, unohtaen samalla amerikkalaiset kertojat ja Hollywood elämä.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Ylimielisyyden hybridi

Juhannus tuo mukanaan karnevaaliajan suomalaisen pimeän puolen. Johannes Kastajan päivä, pakanallinen juhla muutettuna kristilliseksi ja keskikesän mittumaari on muuttunut monessa kodissa syvän surun juhlaksi. Tämä juhannus jää tilastoihin toistaiseksi pimeimpänä sitten vuosituhannen vaihteen alun juhlintamme. Edes ukkoskuurot ja rankkasateet eivät hillinneet suomalaiskansallista itsetuhoista menoa.

Jalkapallolle hengenpelastusmitali

Ehkä eniten suomalaisia henkiä pelasti Etelä-Afrikassa pelattava jalkapallon MM-kisojen jatkuminen yli mittumaarin. Kun kisat ovat ylittäneet nyt puolivälinsä kesämme tapaan nekin, joitakin havaintoja on mahdollista tehdä nyt jo vuosikymmenten kokemuksella ja joutumatta Suomessa jalkapallojumalten viemäksi nationalismin hengessä. Suomessa jalkapallo ei ole “elämä itse” tai “elämää suurempi tapahtuma” toimittajien tapaan medioissa runoillen. Paitsi niinä harvoina hetkinä, jolloin se pelastaa juopuneen hengen juhannuksena sammuneena television ääreen, ei muutaman metrin päässä mökin laiturista naarattavana ruumiina.

Vanhojen miesten vallan väline

Ensinnäkin peli on edelleen vanhakantaista, konservatiivista ja FIFA ei salli teknisten laitteiden käyttöä tuomareittensa palvelussa pohdittaessa menikö peliväline maaliin ja oliko maali laillisesti tehty vaiko paitsiosta potkaistu vilppi. Kun sellaista on seurannut vuosikymmenestä toiseen englantilaisen Geoff Hurstin tekemä vilppimaali vuonna 1966 Saksaa vastaan loppuottelussa tuli näin kuitatuksi hylkäämällä briteiltä vastaavan kaltainen maali samaista Saksaa vastaan muutama vuosikymmen myöhässä juhannuspyhänä 2010 Etelä-Afrikassa.

Nyt ilmiö on kuitenkin sikäli omituinen, että vuonna 2010 tämän näennäisen vääryyden voi samaan aikaan todistaa tuhannet miljoonat pelin seuraajat kotonaan ja vain tuomari ja häntä avustavat linjamiehet eivät näe mitä pelissä tapahtuu. Kun maailma on muuttunut teknisesti reaaliaikaiseksi ja ihmiset turuilla ja toreilla näkevät mitä pelissä tapahtuu, olisi suotavaa, että myös tuomari paikan päällä olisi informoitu pelin todellisesta kulusta ja tapahtumista. Tai katsojille kerrottaisiin kuinka kyseessä on lajin traditioon kuuluva hyvitys takavuosilta, jolloin silloinkin vuonna 1966 Lontoossa mukana olivat latinotuomarit ja britit olivat pudottaneet ennen loppuottelua niin Brasilian kuin Portugalinkin. Jalkapallo kun on siellä elämää suurempi asia ja tuomarit pitkämuistisia miehiä, kosto tarjoillaan ruokalajina oikein ja kylmänä.

Ylimielinen muuli

Ilmiötä kutsutaan hybridiksi, ylimielisyydeksi, jolla lajin tulevaisuus viedään vaakalaudalle. Kun FIFA haluaa pitää näin pelin ja sen lopputulokseen vaikuttamisen viimeiseen saakka itsellään, ei pelaajilla ja tuomareilla, syntyy kuva ylimielisestä organisaatiosta, joka aliarvioi peliä harrastavien ja seuraavien massojen kyvyn huomata tämä epämiellyttävä ilmiö juuri ylimielisyytenä, hybridinä, hevosen ja aasin risteymänä, muulina. Pienen ihmisen kohdalla ylimielisyys kostautuu aina tavalla tai toisella ylpeyden tapaan, sillä on ikävä loppu, ja se vie elämää väärään suuntaan myös jalkapallossa, joka on elämää suurempi asia tai elämä itse.

Horjuvat egot

Ylimielisyyden rinnalle on kehittynyt suurten egojen tapa kaatuilla tavalla, joka pilaa urheilullisen osan seuraamista ja tuo mukaan lajille kokonaan uuden osaamisen alueen muistuttaen amerikkalaista ammattipainijaa.

Omituiset kaatuilut, tuskaiset vääntelehtimiset nurmella, hakien nurmella nukkuen pisteitä, ovat suositun pelin kaiken aikaa kasvavin taitolaji, jossa niissäkin videotuomari voisi jakaa punaista korttia ahkerammin kehnoimmille näyttelijöille.

Sen sijaan yli sata kilometriä tunnissa aivojen etulohkoon törmäävä nahkakuula ei näyttäisi aiheuttavan näille taiteilijoille minkäänlaista silmin havaittavaa pään vaivaa pysyä normaalille ihmiselle hengenvaarallisen törmäyksen jälkeen tasapainossa ja taiteilla hengissä vuodesta toiseen tässä nerojen lajina pidetyssä urheilussa.

Mustia ja värillisiä sankareita

Kolmas piirre ovat läntisen Euroopan mahtimaiden kompuroinnit ja niinpä kuudentoista joukkoon ei mahtunut näistä kuin nyt jo karsiutunut Englanti, Saksa sekä Hollanti. Vastaavasti latinomaita kuudentoista joukossa on joka toinen ja tuloaan odottavat myös Aasia ja Afrikan osaajat. Heimojen miehet ympäri valtaisaa mannerta ovat juoksukunnoltaan ylivoimaisia ja kestävät parituntisen pelin rasituksia ikääntyvää ja raihnaista eurooppalaista paremmin. Nälkiintyneitä, lommoposkisia miehiä tulvii niin ikään myös Aasiasta sekä Etelä- ja Väli-Amerikan slummeista pompotellen vaivattomasti palloa kulkiessaan. Geeneissä on ikivanha intiaanien nahkapallon pelaajan taito, jossa voittajan parhaat pelurit uhrattiin jumalille.

Näin kisat alkavat muistuttaa olympialaisia mittelöitä, joissa kahdeksan finalistin joukossa on yksi eurooppalainen valkoinen osallistuja, kiitos FIFA:n tavan varmistaa suurimman rahoittajansa läsnäolo, ja muut ovat sitten tummaihoisia tai värillisiä.

Videokameroiden ja uuden teknologian välttely, erikoistilanteiden järjestely sokean tuomarin avulla, on vähämaalisessa pelissä FIFA:n ainut keino pysyä tilanteen herrana. Tällaisia takavuosien ja vuosikymmenten tuotteita organisaationa ja menneen ajan muistoina myös Suomi on tulvillaan osana yhteiskunnan ylimielistä hybridiä, muulilla ratsastaen. Se mikä on mahdollista jumalille, ei ole mahdollista jumalia jäljitteleville ihmisille, häiriintyneelle narsismille, muulin kaltaiselle.

G-20 maat ja Napoleon

Kun lajista on tullut globaali ilmiö, sen edustajat ovat tilastojenkin mukaan valikoituvia ja Eurooppa alkaa kadota marginaaliin. Onneksi meillä ovat omat mestaruuskilpailumme, kuten kohta yleisurheilussa alkavat.

Sen sijaan maailmankaupassa ja -taloudessa emme voi sulkeutua omiin kisoihimme, ja se näkyi myös suurten talousmahtien taannoisessa kokoontumisessa. Siellä ylimielisyys ja sen hybridi olisi kohtalokasta, ja johtaisi lopullisesti maanosan katoamiseen maailmanpolitiikan huipulta sekä talouden pysyvään taantumaan.

Suomessa taas taloustieteilijät vetäytyivät joukolla pois VM:n vetämästä asiantuntijatehtävästään. Kun virkamies ei kuuntele lainkaan asiantuntijoita, on parempi että ylimielisyys kohdistuu muuhun kuin tieteeseen, nämä tieteilijät valittavat ja poistuvat VM:n näyttämöltä.

Kun koripallon pelaajien joukossa on vain Diego Maradonan tai Napoleonin mittaisia miehiä tai naisia, sen kertomus on varmasti ohi siinä pitäjässä, oli näillä pelaajilla vaikka kuinka vahva muulin usko omiin kykyihinsä sekä halu käyttää valtaansa ohi asiantuntijoiden.

Moni poliitikko, puolue, yritys, organisaatio, hetken menestyksestä osalliseksi päässyt idols-ihminen tai johtaja sairastuu ylimielisyyden hybridiin. Siitä alkaa aina alamäki oli kyseessä Napoleon, Hitler, Stalin, Galileo, suomalainen urheilija, taiteilija, kirjailija, kuka tahansa liian pitkän uintimatkan päihteen antaman hybridin tuloksena valinnut juhannusjuhlija.