Kansallisen projektin portinvartijat

Lukijalta 21.05.2012 Maaseudun Tulevaisuus

Oheinen puhe on pidetty yli puoli vuosikymmentä takaperin. Se kelpaa vappupuheeksi tänäänkin. Vai onko jotain muuttunut ja parempaan suuntaan? Mitä?

Professori Heikki Reenpää, kirjankustantaja useammassa polvessa, täyttää 90 vuotta. Hänellä on Kansalliskirjastossamme oma nimikkohuone. Kun hän puhuu kirjallisuudesta, kustannustoiminnasta, sitä on syytä kuunnella tarkalla korvalla.

Helsingin Sanomien (14.5.) haastattelussa Reenpää arvioi kirjallisuuden jääneen kakkoskastiin yhteiskunnallisen, sosiaalisen ja taiteellisen muutoksen rintamassa. Näin siitäkin huolimatta, että kirjoja toki julkaistaan enemmän kuin koskaan ja mukana ovat myös sähköiset kirjat ja internet-yhteydet.

Reenpää tarkoittaa lähinnä kirjallisuuden yhteiskunnallista statusta ja sen kansallista tehtävää sekä epäilee yhdeksi syyksi asemien menetykseen kasvavaa individualismia.

Nyt puuttuvat vahvat koulukunnat ja takavuosien tulenkantajat, modernistit. On vain yksinäisiä susia Sofi Oksasen tapaan. Emme elä enää pelkästään kirjallisessa yhteiskunnassa, ajat ovat haasteellisemmat kuin ennen.

Se että kirjailijat vaihtavat kustantajaa, ei ole uutta. Kustantamojakin on liki samalla tavalla kuin ennenkin.

Kustantamot eivät vain kykene hyödyntämään uusia julkaisualustoja, arvelee pitkän linjan kustannusjohtaja. Sen sijaan käsite “kirjan myllerrys” ei saa häntä maalaamaan piruja seinälle. Muutos ei ole dramaattinen.

Samassa päivän medioissa kerrotaan, kuinka Lappiin olisi jäämässä neljä verotoimistoa ja lakkautettavia ovat vaikkapa kaikki Länsi-Lapin toimistot Ylitorniosta, Pellosta, Kittilästä ja Muoniosta sekä Rovaniemen toimistoa vaille kaikki Posion pohjoispuolelta, siis Sallasta, Kemijärveltä, Sodankylästä ja niin edelleen.

Ivalossa toimisto päivystäisi kahtena päivänä viikossa.

Kun ei ole veronmaksajia, mihin tarvita verotoimistojakaan? Sama pätee kirjastoihin ja muihin julkisiin palveluihin, ulkomaisten kaivosyhtiöiden toiminnan seurantaan, luonnonvarojen käyttöön maahan sidottuina elinkeinoina. Niitä ei ole edes seurattu, on vain saneerattu tutkijoita.

Kamalaa leijonat, kamalaa kertovat mediat leijonien otteista ensin Kanadaa ja sitten Yhdysvaltoja vastaan. Kun pelaajat ovat joko NHL:n kiekkokansalta verotaalansa hankkivia tai Venäjällä pelaavia, kansallinen tunne ja aatteen palo on ahtaalla silloin, kun vastassa ovat pelikaverit ja usein paremmin palkatut rymistelijät työpaikalta Atlantin takaa.

Kun ministerit puhuvat, jakolinja on globaalin ja lokaalin välillä, ja lokalistit ovat juntteja suomalaisia.

Miten tässä ilmapiirissä kansallista projektia voisi sytyttää urheilun ohi kulttuurissa? Senhän jos minkä kuuluisi olla Reenpäänkin mukaan juuri kehityksen eturintamassa, muutoksen airut, siis globalisti ja samalla eurouskova ihminen, modernin ajan juureton kulkuri.

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen kirjoittaa (HS 14.5.) protestimielialan purkautuvan Kreikan ja Ranskan vaaleissa ja että Euroopassa ei ole enää luottamusta valittuun kriisipolitiikkaan. Euroopalla on pahin edessä.

Kun usko tulevaan puuttuu ja euro oli lopulta epäonnistunut projekti, on väärin, että EU pyrkii sosialisoimaan velat, kirjoittaa Kanniainen. Näin on kirjoitettu aiemminkin ja tuloksena oli Suomessa jytky.

Pohjoisen luonnonvaroihin ja kaivoksiin puuttuvat hallituspuolueemme, ja ongelmana näyttäisi olevan kadonnut osaaminen, jonka taustalla olivat taas ylioptimistiset odotukset sellaisista hankkeista, jotka ovat ohittaneet kansallisten luonnonvarojemme käytön.

Kun luonnonvaraosaaminen katosi Suomesta, sen taustalla on koko kansallisen projektin kadottaminen.

Miksi kulttuuri, teolliset laitoksemme luonnonvarataloudessa, maahan sidotuissa elinkeinoissa, toimisivat paremmin kuin kirja, jolla ei ole enää puolustettavana sellaista aatetta, jonka tuloksena syntyisivät Reenpään peräänkuuluttamat tulenkantajat ja modernistit?

Mihin globalistit niitä kaipaisivat? Kaivoksia ei voi siirtää Kiinaan, eikä peltoja ja metsiämme paketoida muuttajien mukana uuden modernin nomadin matkaeväiksi.

Matti Luostarinen prof, fil tri, val tri