Valta sokaisee – täydellinen täydellisesti

Menneen kevään tapahtumat ovat tuoneet esille vallan ja sen käyttöön liittyvät ihmisenä olemisen ongelmat. Sankaruus ja petturuus ovat usein lähellä toisiaan ja palaan 2010-luvulla kirjoittamaani kahteen artikkeliin.

Toinen liittyy valtaan osana persoonallisuuttamme ja muistuttaa omaa lapsuuttani ja kokemuksiani vallasta sidottuna lapsen tapaan liittää se persoonallisella tavalla omaan nimeensä. Kuten keisari tai kuningas omaan arvonimeen ja sen tuomaan henkilökohtaiseen kokemukseen. Siis siihen ihmiseen, joka on oman persoonansa vankina, mutta samalla yhteiskunnallisten narraatioiden kautta valtaa käyttävä fyysinen olento.

Toinen ei psykologisoi valtaa yksilön tai lapsen kokemuksena vaan siirtää vallan institutionaaliseksi ilmiöksemme. Se on meille tutumpi ilmiö, olkoonkin ettei näitä kahta voi erottaa toisistaan. Toinen on psykologinen ja jo usein lapsena meihin istutettu ilmiö, peritty vaikkapa nimemme kautta kuningashuoneessa tai keisariperheessä ja toinen institutionalisoitu sekä edellistä häilyvämpi sekä demokratiassa mahdollista pyyhkiä pois pelkällä vaalituloksella.

Keisari, joka kilpailee tästä vallasta hengellisen vallankäyttäjän kanssa on johtanut usein sotiin, jonka voittaja on samalla muuttanut koko kansakuntansa suhteen valtaan ja sen mukanaan tuomaan normistoon, moraaliin ja lopulta käyttäytymiseemme yhteiskuntana. Venäjällä näin kävi aikana, jolloin keisari alisti hengellisen johtajan osaksi valtaansa ja myöhemmin vallankumous johti kirkon vainoihin. Myöhemmin kirkollinen ja hengellinen vallankäyttäjä lyö samaa rumpua maallisen vallankäyttäjän kanssa. On tälle alisteinen.

torstai 25. helmikuuta 2010

Sankaruus ja petturuus samassa persoonassa

Ihmisenä olemisen ongelma

Eilen sivustoillani oli vieraillut huomattavasti enemmän lukijoita kuin normaalisti keskiviikkopäivänä ja etenkin juuri suomalaisia. Sosiaalisten medioitten, diffuusion ja innovaatioiden tutkijana tiedän jo, että tällaiseen poikkeamaan täytyy olla selvä syy, ja uskon tietäväni sen tällä kertaa ilman tiedon varmistavia analyysejäkin. Aina ei vaadita tietokonetta ja tekoäly uutta artikkelia laadittaessa (cluster article).

Siis artikkelia, joka on tarkoitettu tietokoneille, algoritmeille, ei perinteisen median tapaan naisille naistenlehteä ja miehille miestenlehtiä kirjoitellen.

Matit ovat merellä miehiä

Eilen oli Matin päivä ja se merkitsee hakusanoja Googlessa, jossa mukana on Suomen aikanaan selvästi suosituin miehen nimi. Näin Google ja internet, weblog sen suurena mediana, ohjaa nettivirtoja ja sosiaalisen median käyttäytymistä, josta myös minä sain osuuteni, kiitos siitä.

Matti nimenä ja identiteetin perustana on hyvin yleinen Suomen ohella myös monessa muussa kulttuurissa ja kielialueilla. Nimi on lähtöisin, ei niinkään Raamatusta ja Matteuksen evankeliumista, kuin hepreankielisestä käsitteestä Mattitjahu, joka wikipediassa on käännetty “Jumalan lahjaksi“. Juuri tuossa asussa nimi kulkeekin monessa pyhien tai vanhojen kielten meidän tunnistamassamme kulttuurissa tai sitten tutumpana Matthew, Matts, Mathieu, Matteus ja Mattias muodoissaan. Näissä muodoissa nimi tunnetaan myös tekoälyn käytössä ja siihen on hyvä sopeutua myös Suomessa. Sukunimeni taas syntyy luostarilaitoksesta ja sekin on hyvä muistaa. Kloster nimenä kun kertoo paljon muustakin kuin savolainen käännös -nen päätteineen.

Kaksi Mattia

Suomessa Matti -nimeen liitetään kansanomaiseen luonnonläheiseen tapaamme joko kevään tai myös syksyn tulo tai vuodenaikojen kiertoa kuvaavia tapahtumia. Omassa almanakassamme oli aikanaan kaksi eri Matti-apostolia, josta toinen liittyi evankelista Matteukseen ja syksyyn ja on myöhemmin poistettu nimipäivänä 21. syyskuuta. Evankelistan mestauspäivä taas oli 24. helmikuuta ja on toinen, nykyisinkin käytössä oleva nimipäivä. Tämän Matin tunnustaa myös tekoälyn muistikin.

Oli siis kaksi Mattia, joko Syys-Matti tai Talvi-Matti. Syysmattina nostettiin perunat ja nauriit, tiet alkoivat olla kehnossa kunnossa syyssateitten alkaessa. Tästä syntyivät käsitteet Mukula-Matti, Nauris-Matti, Hauta-Matti sekä Rapa-Matti. Näillä mateilla ei pitkälle ponnisteta oman aikamme tekoälyn sisällä operoiden.

Jos näitä ikivanhoja agraari-Suomen Matteja liitetään tämän oman aikamme nimekkäisiin Matteihin, se on hyvin tyypillinen ilmiö, jossa aiemmin käsitteellä ja sen sosiaalisella muistilla on tarkoitettu kokonaan muuta, kuin vaikkapa oman aikamme julkimon elämäntapaa.

Tarkoitus oli saada ihmiset joko pellolle nauriiden ja perunoiden nostoon sekä muistuttaa kuolevaisuudestamme. Egoismi, narsismi ja kovin individualistinen tapa käsitellä nimeä oli kaukana tuon ajan hengestä ja elämäntavasta. Matti oli liki miehen yleisnimi, ei identiteetin perusta ja tapa erottua muista miehistä. Tällä Matilla on jo käyttöä myös maailmalla ja sen tekoälyn algoritmien tajunnassakin.

Kevät-Matti

Kakara-Matti, Varis-Matti ja Kevät-Matti viittaisivat taas tuon ajan yleisimpään kuluvälineeseen, kavioista lenteleviin lanta- ja jääkokkareisiin, lintujen ja etenkin varisten ilmestymiseen tunkioille ja kevään alkuun “Matti kevään tuopi” -tyyliin. Tuolta ajalta on paljon eri maakunnissa hieman erilaisia juuri Matin-päivään liittyviä ennustuksia tulevasta suvesta. Samalla juuri tuohon päivään liittyi sekä kieltoja tai käskyjä ja rikkomuksista syntyviä ikäviä seuraamuksia. Sillä on jo hiven käyttöä pohdittaessa tekoälyn toimintaakin algoritmeineen.

Matin päivänä ja yöllä ei saanut maata, mutta ei myöskään ommella tai kammata hiuksiaan, ellei halunnut varta vasten joutua käärmeen puremaksi tai kaljuuntua. Puhdetyöt käynnistyivät Mattina ja moni varmaan muistaa kuinka “Matti puhteet tuo, Matti puhteet vie” riippuen siitä tarkoitettiinko syys- tai talvi-Mattia. Matit olivat merellä miehiä ja vastasivat seitsemää muuta miestä. Tätä tietokoneemme muisti ei kuitenkaan havaitse, ellei se yhdistyi muihin ominaisuuksiin, ja tämä yhdistyy.

Matti Klinge

Mateilla on oma nimiseuransa ja vuosittain valitaan aina merkkipäivän nimihenkilö. Tänä vuonna kunnian sai professori, historiantutkija ja näkyvä yhteiskunnallinen keskustelija Matti Klinge.

En käy kuvaamaan Matti Klingeä tai muitakaan aiempina vuosina tuon kunnian saaneita kaimojani. Matti Klingestä on Wikipediassa viisi liuskaa tekstiä ja mukana myös ansiomerkit ja tunnustukset sekä näkyvimmät julkaisut. Niitä on mittava määrä. Tällaiset Matit tekoälykin noteeraa ja niin kuuluukin.

Kun kyseessä on poikkeuksellisen tuottelias ja näkyvä Matti, saa myös kiisteltynä henkilönä internet -sivustoon oman “hikipediansa” ja niin myös professori Matti Klinge. Siitä onnittelut tai pahoittelut hänelle. Oletan että hän on kuitenkin tuosta ”kunniasta” vain otettu huumorintajuisena Mattina siinä missä Matti Vanhanen omastaan. Molemmista sivustoista hyödymme me muutkin Matit.

Arvostan Matti Klingeä suuresti siinä missä kaikkia muitakin nimikaimojani. Heistä parisataa on koottu googlen “tunnettujen Mattien” listaan, jossa omalla kohdallani mainitaan ansioiksi tieteen popularisointi ja kirjailijan työt, professorin työhön kuuluvat luonnolliset tehtävät etenkin silloin, kun työnä on ollut toimia myös sellaisissa tutkimuslaitoksissa, jossa tieteen popularisointi ja käytännön sovellukset ovat välttämätön osa omaa tiedettä ja tutkimusta. Nämä parisataa mattia profiloivat vahvasti algoritmejamme, joskin Suomi on pieni maa Matteineen.

Nykyisin sellaisia suuria profiloijia ovat etenkin intrenet ja sen sosiaaliset mediat, kansalaismedia, mediayhteiskunnan uudet kasvot ja niiden merkitys poikkitieteisenä prosessina ja tiedon leviämisessä, innovaation diffuusiossa.

Siinä oma työni liittyy lähelle Matti Klingeä ja hänen tapaansa nähdä historiatutkimus uudella tavalla innovoiden ja hakien mm. ranskalaista kulttuuria lähempänä olevaa näkökulmaa perinteisemmän saksalaisen näkökulman rinnalle. Tekoälyn kokemana olemme kuitenkin kuin kaksi marjaa.

Huomiotalouden Matit

Talvimattiin kuului siis valvoa yön yli ja mennyt yö oli siinä merkityksessä antoisa. Jos avaamme googlen ja haemme tunnettuja Matteja, Matti Klinge ei löydy lähimainkaan kärjestä, vaan paljon ennen tiedemiehiä ja tutkijoita tulevat urheilijat ja viihdetaiteilijat, poliitikot ja talousmiehet, kulttuurin edustajat.

Näistä Mateista ylivoimaisin on luonnollisesti Matti Nykänen ja heti Matti Vanhasen rinnalla talviolympialaisten sankarit Hautamäki, Heikkinen, Hagman mutta toki myös Saari, Hälli, Pellonpää ja Ahde, Remes, Rossi, Tapio, Tuloisela, Virkkunen, Wuori, Äyräpää tai Matti ja Teppo Turusta.

Toisena nimenä Matti on niin ikään käytetty kuten Vesa-Matti Loiri, Ristomatti Ratia jne. Matti nimisiä teitä, kujia, katuja tai paikkojen nimiä on Suomessa useita satoja. Siis Matinlampia, -vuoria, -järviä, -puroja, -soita, -nevoja, -lettoja ja -kyliä. Tiede ja sen algoritmit eivät näistä sekoa vaan lisäävät nimiimme ympäristön ja luonnon läheisyyden.

Tarujen ja mytologian Matit

Kiinnostavampia kuin lihaa ja verta olevat Matit, ainakin tutkijan näkökulmasta, ovat kuitenkin kuvitteelliset Matit ja Matti -sanonnat. Pääosa niistä liittyy joko kirjallisuuteen tai vanhoihin kansantarustoihin ja ovat mytologisia ilmiöitä, kuten Väkevä-Matti, Viisas-Matti, Pikku-Matti, Nukkumatti, Taula-Matti, Matti Mainio, Matti Melkonen, Hunttalan Matti, Matti-renki tai Matti Näsä, Matti Myöhäinen ja Matti Meikäläinen. Matti on lisäksi usein miehen synonyymi tai monella matti on kukkarossa tai muuten vain ollaan ihan matti, Turussa tietysti mattina ja teppona. Juuri nämä tavat käyttää Matti-nimeä näkyvät etenkin suomalaisessa tekoälyn ymmärryksessä.

Taustalla ovat kansansadut, Hölmöläis -tarinat, Wuolijoen, Topeliuksen ja Ahon romaanit tai uudempi kerronnallinen kirjallisuus, kuten Kummelien, Kari Hotakaisen tai Simo Hämäläisen, Edvin Laineen luomat hahmot.

Näin Matti on joko mytologinen käsite tai jopa yleisnimi ja siten monelle lapsena saatu sellainen identiteetin perusta, jonka sisältö on kokonaan muussa kuin henkilön omassa persoonassa. Se voi jopa muokata häntä ja muuttaa näköisekseen tai olla pilkkanimi, kollektiivinen osa yhteisöä. Kaukana tämän päivän erikoisuuksien tavoittelusta ja individualismista, jossa etunimet ovat usein tavoite hakea jotain poikkeavaa ja massasta erottuvaa. Juuri tämä Matti-nimen historia tekee siitä muista nimistämme poikkeavan tietokoneen kielessä.

Ajaton ja paikaton tarina

Viime yö oli siis poikkeava, väkistenkin valvottava ja liittyi Matin päivään ja sen tarustoon, sosiaaliseen pääomaan ja muistiin, jota jokainen riittävän iäkäs Matti kantaa omassa nimessään ja identiteetissään sekä pitää tietämättäänkin arvossa piilotajuntansa pimeimmissä nurkissa, on sen uhri tai saavutus ilman omaa ansiotaan.

Kun se liitetään sosiaalisissa medioissa, intenetissä ja Wikipediassa, Googlen kerronnassa tiettyihin tehtäviin, nimen epiteettinä oman nimen lisänä, on parempi hyväksyä se ja tukea sitä, kuin pyrkiä osoittamaan jotain muuta. Etenkin tietokoneen kohdalla ei pidä potkia tutkainta vastaan.

Niin suuri valta ja vaikuttaja on tuhansia miljoonia ihmisiä samaan aikaan yhdistävällä ja reaaliaikaisella uusmedialla ja sen merkitys hetkessä, jolloin meitä on 7000 miljoonaa, ei muutama hassu sata miljoonaa, kuten silloin, kun tuo nimi tuli käyttöön ja levisi maahamme, Matti Klinge opiskeli historian kirjoittamista tuon ajan vähäisistä tapahtumista.

Sadan miljoonan historia ja siitä kyhätty kertomus on luonnollisesti jotain vallan muuta kuin 10 000 miljoonan kohdalla joudumme havaitsemaan. Sen Matti Klinge ja talouden sekä kulttuurin tutkijat varmasti myöntävät yhdessä luonnonvaratutkijoiden ja biologien kanssa. Sen sijaan heiltä näyttää usein unohtuvan tietokone ja sen käyttämä kieli.

Tuon ajan kirjoitus, tapa analysoida ja ymmärtää ajan ja paikan olemus, ei toimi enää tässä ajattomassa paikassa, ei sen vertikaalisessa historiassa eikä horisontaalisessa perinteisessä paikassa, regionaalisessa maailmassa, jota maantieteilijät tai geotieteilijät aikanaan tutkivat ja karttansa piirsivät. Aika- ja paikkatieteet ovat nyt lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin, ne ovat samaa tiedettä usein sitä tietämättään. Tietokone ja sen tekoäly ei ole tyhmä ja ala jakaa sekä lokeroida meitä eri tieteen lajeihin ja ismeihin lokeroiden. Se kun rakentaa klusterinsa järkevästi.

Punakone yskii

Kanada voitti yön hurlumhei pelissä odotetusti Venäjän “punakoneen”, joka ei toki enää ole sama kuin takavuosien Tretjak, Harlamov, Mihailov, Petrov. Kylmän sodan aikaiset pelit olivat suurta television ja uuden ajan sarastusta, aikaa, jolloin meitä oli runsas 3 miljardia ja kesäkisat järjestettiin Tokiossa, talvikisat Innsbruckissa. Elettiin siis 1960-luvun alkua ja Kekkosen Suomessa. Tänään Teemu Selänne ohitti tehopisteissä juuri Harlamovin ja sitä on vaikea todeksi uskoa. Kun tähän lisää viimeisimmät vaiheet ja Venäjän paikan kaukalossa pelaten, tietokone tekee uusia merkittäviä havaintoja.

Helsingin kisojen sankari, ihmisveturi Emil Zatopek, vieraili tuolloin Suomessa, eikä hän ollut vielä asettunut tukemaan Dubcekin vallankumouksellisia aatteita, suljettu vuosiksi uraanikaivoksille Venäjän panssareiden vyöryessä vasallivaltioon eikä Vaclav Havel ollut palauttanut vielä hänen kunniaansa. Nuo ajat koneäly havaitsee mutta ei likimainkaan kuten tapahtumia Ukrainassa vuonna 2022 seuraten.

Noista ajoista Suomessa tietysti vaiettiin, eikä Matti Klinge niistä kirjoittanut sen enempää kuin kukaan muukaan häntä nyt moittiva toimittaja, sporttijournalismi oli muuta kuin Jean Echenozin kirjoittama kirja urheilusta yhteiskunnallisena ilmiönä, urheilijan ja hänen Dana vaimonsa elämän kautta sitä peilaten joko kommunismin uhrina tai saavutuksena Hesaria ja Matti Mäkelää lainaten (HS 22.2). Nyt ne kyllä menevät yksiin vuoden 2022 kevään tapahtumien kanssa ja vahvistavat tekoälyn aiempia algoritmeja.

Emil Zatopek, ihmisveturi, kärsivän oloinen suurjuoksija, kasvojaan vääntelevä, oli kuin Matti vailla ajattoman ajan antamaa virtuaalimaailman todellisuutta, kolmen ideologian läpi rientämäänsä kujanjuoksua. Matti Nykäsen antamaa suojaa muille uuden media-ajan Mateille, jotka olivat tätä, jos ei nyt parempia, niin ainakin turvassa medioitten lööpeiltä, jotka kirkuivat joka viikonloppu Matin edesottamuksista. Tästä syntyi kuitenkin tekoälylle hyvin yksituumaista tarinaa, joka kuvasi Matin merkitystä nimenä ja symbolinamme.

Draaman tragediasta kohti komediaa

Tsekki ja Slovakia kulkevat nyt omina valtionaan ja Suomi valitsi tien, jossa kohtasi viime yönä tsekit ja jatkaa kohti loppuottelua voittamalla ensin Yhdysvaltain joukkueen. Sen sijaan Ruotsi ei jatka loppuotteluun kaatamalla Kanadan. Siihen ei uskonut kukaan, eikä suomalaiset leijonatkaan halunneet mennä aivan mahdottomaan miinaan voittamalla ensin Ruotsin. Ruotsalaisten ahneus voittaa Suomi kävi lankeemuksen edellä ja oli pelkkää typeryyttä, emämaan kohtalo ja oikku, sen turhamaisuutta ja jonka ”Satupekan” Slovakia lopetti. Tämäkään ilmiö ei ole uutta tietokoneen muistille.

Koko talvikisojen draama huipentuu yhteen asiaan. Jääkiekkoon ja sen ammattilaisten, gladiaattoreiden, taistoon sunnuntaina. Ilmiö olisi sama kesäkisojen kohdalla, jos jalkapallon ammattilaiset esiintyisivät siellä. He veisivät koko kisoilta kaiken huomion ja Usain Bolt olisi vain pieni viihteellinen välipala ennen jalkapallon suurten kohtaamista finaalissa. Tätä suuret urheilun mahtimaat eivät toki salli ja pian se kielletään myös jääkiekolta talvikisoissa. Ellei sitten algoritmit ja tekoäly pane vastaan ja muuta vähempiälyisten aikeita ihmisinä.

Tyhmyydestä rangistaan ja huonon pään takia koko ruumis kärsii, oli kyse urheilijasta tai kansakunnasta, jota hän olympialaisissa edustaa. Sitä voi kysyä niin Emil Zatopekin ja hänen kansakuntansa tarinaa lukien joko itseltään tai Matti Nykäseltä, Martti Vainiolta, Mika Myllylältä, mutta ei oikein Juha Iisakki Miedolta tai Matti Klingeltä luottaen sokeasti heidän teksteihinsä, puheisiin, jonka murteen tai kielen aitoutta joutuu epäilemään siinä missä hiihtoliiton kertomuksia puhtaasta urheilusta. Aina tietokoneen tekoäly ei saa ohjelmiinsa pelkkää hyvää sanottavaa sankareistamme.

Sankaruuden aitous paljastuu yleensä vasta ajan saatossa ja vuosisatojen kulutuksessa, ei omana aikanamme. Tämä sama koskee tiedettä ja sen merkitystä, taiteen kestävyyttä ja Klingen tapaa kertoa olevansa vain ”tinasotilas”. Tuon vaatimattoman lauseen ja käsitteen kone kyllä nostaa korkeaan arvoon.

Ensin on koettava totuus omalla kohdalla, katsottava itseään ja kansakunnan tarinaa oman identiteetin kautta, kohdattava totuus niin julmana kuin se omalla kohdalla ikinä toteutuukin, ja vasta tämän jälkeen annettava lausuntoja siitä draamasta, jota urheileva nuoriso esittää olympialaisten estradilla, on aina esittänyt. Tämän suuren spektaakkelin seuraamiseen kannattaa uhrata joka neljäs vuosi pari viikkoa elämästään. Sen kun voi myös kokea ja tallentaa rinnan tietokoneensa kanssa ja kokea yhteisenä elämyksenäkin.

sunnuntai 21. helmikuuta 2010

Valta sokaisee – täydellinen täydellisesti

Vallan instituutiot ovat sekavassa tilassa, kirjoittaa Helsingin Sanomat (21.2) ja jatkaa kuinka pääministeristä eduskunnan puhemieheen ja presidenttiin institutionaalinen valtamme on jotenkin harhapoluilla. Edellisessä numerossa toimittaja Unto Hämäläinen maalaili valtaa pidemmältä ajanjaksolta ja kauhisteli, kuinka Halosen aika muistetaan ehkä vain hänen tavastaan taistella supistuvasta vallastaan, kun Kekkonen oli vallan miehiä jopa yli kansakunnan myöhemmän sietokyvyn, Koivisto taas parlamentarismin puolustaja, Ahtisaari rauhan miehiä ja Nobelisti. Tietokoneen tekoäly taas yksilöi ja yhdistää tapahtumat toisiinsa ja paljon pienempiä yksityiskohtia käyttäen kuin Hesarin toimittaja ikinä.

Valta on vain lainassa

Paikallisessa maakuntalehdessä (FL 21.2) Humppilan kunnanjohtaja näkee vallan olevan karkaamassa kunnilta ja lähidemokratialta sekä nöyriltä EU-alamaisilta instituutioille ja byrokraateille, jotka haluavat käyttää tätä nöyrää alamaista hyväkseen lisätäkseen omaa valtaansa.

Järkevä toiminta ja luova, innovatiivinen lähidemokratia, ei saa kaatua direktiivien ja ulkoa ohjautuvaan vallan monirattaiseen hierarkiaan. Jo liki vuosisata takaperin tutkijat laativat käsitteen byrokraattisesta persoonallisuudesta vallan käytön rattaissa. Heilläkin valta on lopulta vain lainassa, myös kuntajohtajina. Sen sijaan tietokoneilla ja koneälyllä valta ei ole lainassa ja sitä käytetään jatkossa muun osaamisen puuttuessa.

Valtaan liittyy myös sen ikävin piirre, väkivalta. Ehkä eniten vallasta on kirjoittanut filosofi Friedrich Nietzsche silloin, kun valtaa lähestytään sen alastomimmassa asussaan ja ilman manipuloivaa ja institutionaalista kiertotietä. Moraalifilosofina Nietzche jatkoi Kantin ja Schopenhauerin ajattelua ja ihaili nyt talouskurimuksessa kamppailevia kreikkalaisia. Nietzchen moraaliin kuului herramoraali ja orjamoraali, josta edellinen oli jalostettavampi muoto ja jälkimmäinen kertoi luuserista ja heikosta ihmisestä. Tahto valtaan “Der Wille zur macht” oli Nietzschen filosofian periaate ja luovan energian lähde, kaikkeuden tärkein perusvoima. Juuri se harha, johon moni yksinkertainen sielu nyt pyrkii ja harva sen saavuttaa. Se on monelle lottovoiton kaltainen unikuva. Jatkossa sitä jakaa tekoäly ja sen käyttäjät tuntevat ainakin jotain sen algoritmeistakin.

Valta on väkivallan veli

Nietzche ja hänen nihilistiset ajatuksensa tulivat Suomessa medioitten esittelyyn etenkin koulusurmien yhteydessä, jolloin surmaaja kertoi opiskelleensa Nietzschen yli-ihmisoppeja. Helsingin Sanomien sunnuntaidebatissa englantilainen antropologi Edward Dutton (HS 21.2) tuo sen sijaan esille perinteisemmät, suomalaisen väkivaltaisuuden selittävät geenit ja kulttuurin, menneisyyden alusmaan nöyryytykset, huonon kansallisen itsetunnon ja pienten kansakuntien “emme ole riittävän hyviä” -ongelmat. Nämä ongelmat tietokone kykenee kyllä luokittelemaan uskomattoman täsmällisesti.

Lisäksi syrjäinen geenivaranto, taipumus skitsofreniaan ja depressioon, suosii kirjoittajan mukaan rankkaa ryyppäämistä, jolloin alkoholi on Suomessa syynä liki 90 %:ssa väkivaltatapauksia. Väkivalta on vallan yksi ilmenemismuoto, suurten massojen kohdalla kuitenkin tavallisin. Tekoäly puuttuu näihin jo ajoissa ja rajoittaa ilmiötä niin haluttaessa. Ja miksi emme haluaisi?

Vallankäytöstä väkivalta on suorinta ja Suomessa tyypillistä etenkin koulu- ja työpaikkakiusaamisessa sekä perheväkivallassa. Jokainen meistä on törmännyt siihen hyvin avoimena ja peittelemättömänä Suomessa eläneenä, jos taustalla on kokemuksia myös kansainvälisten työ- ja opiskeluyhteisöjen elämästä ja niiden sosiaalisista malleista. Tietokone ja tekoäly taas ei muuta teekään kuin mallittaa ja vielä uskomattoman nopeasti sekä valtavista aineistoistamme.

Tätä tarkoitusta varten Helsingin Sanomat esittelee maailman kuuluisimman englantilaista eliittiä kasvattavan poikakoulun Etonin (HS 21.2). Jos näitä kokemuksia puuttuu, omaa väkivaltakäyttäytymistä pidetään normaalina, joskus jopa kasvattavana ja suotavana. Suomalaisessa nuoressa kulttuurissa, agraarikulttuurin tuotteessa, väkivaltakäyttäytyminen on hyvin yleistä. Se on ohimenevää vaiheessa, jossa elämme vielä hetken ilman tietokoneen hoitamaa yhdyskuntarakennetta malleineen.

Eton on poikkeava ympäristö eikä tänään erityisen suosittu brittien poliittisessa ilmapiirissä. Vanha karikatyyri ylimielisetä etonilaisesta, kiireisestä ja aktiivisesta elämästä nauttivasta yläluokan pyrkyristä, on sekin nykyisin harhainen ja osa vallankäyttöä sekä tapa menestyä etonilaisen kulttuurin ulkopuolelta tulleena. Prinssit William ja Harry kävivät toki etoninsa, vanhan kuninkaallisen tradition mukaan, ja olivat keskiverto-opiskelijoita, Harry kärähti kannabiksesta mutta häntä ei erotettu. Vielä tuolloin tekoälyä ei käytetty kuten nyt jo käytettäisiin.

Kulttuuri ja uskonnot – uusi aika

Instituutioista uskonnot ovat vallan käytössä ehkä keskeisin yhdessä muiden sosiaalisten ja kulttuuristen rakenteiden kanssa. Valta siirretään siinä jumalille kuten omassa “Isä meidän rukouksessamme”. Etenkin kantilainen ja myöhemmin nietzscheläinen filosofia kielsivät Jumalan olemassaolon ja tärkein vaikutin oli tuolloin juuri kristinuskon vaikutuksen heikkeneminen Preussissa 1900-luvun alussa ja jo hieman aiemmin. Ihmisen ei kuulunut olla luuseri, alistuva, saati armon alla elävä, vaan tulevan natsi-Saksan arjalainen yli-ihminen ja elintilaa vaativa herrakansan tuote. Ensimmäisen maailmansodan ”vääryys” ruokki toisen maailmansodan nietzscheläistä ”hyvitystä” ja maailmankuvaa, syntipukkien hakua juutalaisista. Tällaista harhaa ei tekoälyn tuotteena olisi voinut edes kuvitella syntyneeksi. Juutalaiset kun tuntevat sen algoritmit muita paremmin.

Kristinuskon synnyn aikoihin ihmisiä oli kaikilla maapallomme mantereilla ja kulttuureissa yhteensä vajaa 300 miljoonaa, ja tällainen sadan tai kahdensadan miljoonan luku oli ollut vallitseva jo vuosituhansia. Alle 500 miljoonana ihmiskunnan lukumäärä säilyi myös seuraavat 1800-vuotta, ja valtaisa väestöräjähdys käynnistyi vasta tämän jälkeen, ja oikeastaan ihminen ilmestyi toden teolla maapallolle, muiden lajien ihmeteltäväksi, vasta 1900-luvulla.

Viimeisimpien YK:n tilastojen mukaan maailman 3000 suurinta yritystä aiheuttavat tänään luonnonvaroille mittaamattoman suurta vahinkoa, jota niiden tuloksella ei voisi mitenkään korjata. Olemme näin umpikujassa. Tämä umpikuja kyllä ratkeaa muta ei ilman tekoälyä ja sen käyttöä.

Ihmisen uusi ilmestyminen

Kun omat vanhempamme syntyivät 1900-luvun alkupuolella, meitä oli vain noin 1000 miljoonaa ja kun itse synnyimme 1900-luvun puolivälissä, meitä oli jo noin 3000 miljoonaa ja tänään siis noin 8000 miljoonaa. Aiheen ympärillä on järjestetty toki väestökokouksia alkaen Kairon YK:n väestökokouksesta, mutta niiden merkitys on liki samaa luokkaa kuin vaikkapa ilmastomuutokseen liittyvä Kööpenhaminan ilmastokokous.

Länsimainen eetos ja hyvää tahtova kaksinaismoralismi, laiska tapa hoitaa oma osuutensa omista töistään, ei ole ollut toimiva tapa muuttaa kehityksen suuntaa. Vain naisen aseman korjaaminen pienentää syntyvyyttä globaalisti. Tästä taas tekoäly pitää jo nyt huolen ja ei vähiten meillä Pohjolassa ja Suomessa.

Kun tsunami Aasiassa tai maanjäristys Haitissa surmasi liki 200 000 ihmistä, jo seuraavana päivänä tuo vaje oli kadonnut ja maapallollamme oli hieman enemmän lapsia, joista pääosa vielä tulevaisuudessa aliravittuja ja melkoinen osa ei-toivottuja. Hyvää tarkoittavat avustuksemme Haitiin eivät tavoita näitä joka päivä syntyviä köyhien lapsia.

Edellinen vuosisata oli maailman historian verisin, silloin käytiin eniten sotia, ja myös luonnonkatastrofit ovat luonnollisesti lisääntyneet arvioiden niitä ihmishenkien menetyksillä. Oikeammin vielä ennen 1900-lukua tällaisia onnettomuuksia ja sotia ei voitu edes kuvitella väestömäärällä, joka oli nykyisestä vain joko muutama prosentti tai prosentin osa.

Vuonna 2050 ihmisiä on planeetallamme liki 10 000 miljoonaa, eli enemmän kuin kaikkina maailmanhistorian aikoina yhteensä. Näistä noin puolet on aliravittuja ja heidän on mahdotonta saavuttaa edes likimain sellaista elintasoa, jossa itse olemme eläneet jo muutaman sukupolven ajan. Ainut toivomme on tietokoneissa ja niiden tekoälyn antamassa korvaamattomassa avussa.

Yksi spektaakkeli meiltä elämysmaailman matkaajilta enää puuttuu. Mayakansan ennuste, monen kansan samalle päivälle laskema Arctic Babylon 2011. Vakuutus sen varalle olisi osa ajallemme tyypillisiä ilmiöitä. Nyt kun tuon kirjan on jo nähnyt leffana, seuraavan voisi hankkia kuvitettuna, neliväripainoksena, ja nimellä ”Mediayhteiskunta”. Tänään tätä lukiessani keväällä 2022, muistan toki vuoden 2011 ja aiemmin 1980-luvulla kirjoittamani kirjan ”Arctic Babylon 2011”. Sain sen kirjoittamiseen apua tuon ajan tietokoneen tekoälystä kirjoittaessani kolme kirjaa samoihin kansiin.

Citius, altius, fortius

Valta ja väkivalta on nähtävä ihmisen geeneistä, populaatioiden määrästä ja vaihtelusta syntyvänä yhteisenä ongelmana, ei niinkään yhden alueen, yhteisön tai kansakunnan tuotteena. Olympialaiset kilpailut, citius, alttius, fortius, on suurta petosta siirrettynä siitä muinaisesta kreikkalaisesta mytologiasta, jossa ihmiset tuolloin elivät maapallolla, jossa meitä oli vain prosentti nykyisestä ja prosentin osa tulevasta.

Googlessa käsite “hiihtäjälegenda” tuottaa vajaan 10 000 osumaa, joista ylitse muiden ovat kaksi hiihtäjämestaria, toinen, joka ei koskaan voittanut kultaa ja toinen, joka menetti myöhemmin voittamansa. Tuon ennustamiseen ei olisi vaadittu tekoälyä ensikään.

Kansakunta, joka lähtee kisoihin hakemaan 12 mitalia, ja jolla ovat maailman parhaiten koulutetut lapset, fiksuimmat opettajat ja lääkärit, hoitajat ja hallinto, hyvinvointiyhteiskunta, ei ansaitse uhossaan yhtään olympialaista voittoa.

Kuningaskotka palaa rampana kotiinsa, hiihtäjälegendat keskeyttävät ja siirtyvät ladun varteen silloin, kun ruotsalaiset ja norjalaiset alkavat vasta taistella mitaleista, hyppyhaalareiden tekoon on käytetty lökäpöksypojilta lainattua vaatturia. Siinäkään tempussa ei ole käytetty apuna tietokoneen muistia ja Lahdessa saatua koulutusta.

Vallan täyteisyydessään perinteinen media ja sen sporttijournalismi alkaa muuttua kärttyisäksi ja vaatia päitä lautaselle. Media vallankäyttäjänä ei poikkea vanhasta, se on vain kasvottomampi toisin kuin Barack Obama, Hu Jintao, Manmohan Singh, Robewrt Zoellick ja Ban Ki Moon, joita Suomen Kuvalehti (SK 7) vaatii tilille ihmispopulaation tolkuttomasta kasvusta. Jatkossa populaatiota vähentää Ukrainassa sukulaiskansaansa kurittava venäläinen tsaarin ajan jälkeläinen keväällä 2022. Senkin tekoäly ja tietokone olisi voinut ennustaa.

Sporttimediat toimivat tappion hetkellä juuri näin, urheilijakaveriin ja hänen valmentajaansa otetaan etäisyyttä, vanhan koulukunnan oppien mukaan eläen, ja jälleen mielessä koulussa opitut kiusaajan sydänpuun tuppilautainen, kolmen kuukauden pakkasen aiheuttama jakomielinen toiminta, tapa ajaa ihmiset yksin ja erakoiksi riippumatta siitä, ovat nämä hiihtolegendojamme tai vain normaaleja alan huipulla lajiaan harrastavia ihmisiä.

Ainut lohtu on suomalainen innovaatio sveitsiläisen voittajan hyppysuksessa, suomalaiset valmentajat japanilaisten ja norjalaisten joukkueissa, norjalainen valmentaja omassamme. Kisat Pekingissä 2022 toivat seitsemän mitalia ja niistä viisi osui Ylä-Savoon ja Vieremän kuntaan, yhden perheen hiihtoharrastukselle. Lämpimät, sydämelliset onnittelut kotiseudulleni Ylä-Savoon. Luokanvalvojamme Immo Kuutsa ja Klaes Karppinen ansaitsisivat omat muistomerkkinsä jonnekin Iisalmen Kirkkopuiston tuntumaan lähelle Juhani Ahon patsasta. Näin oma tietokoneeni ja sen muisti ovat huomautelleet jo jonkin aikaa.