Valta ja sen käyttö
Valta sokaisee – täydellinen täydellisesti
29.10.2022
Menestys, julkisuus ja politiikka liittyvät lähelle käsitteitä moraali, väkivalta sekä sota. Bertol Brecht piti onnettomana maata, joka tarvitsi sankareita. Valta kun koetaan usein tärkeämpänä kuin suosio etenkin silloin, kun kyse ei ole demokratiasta valtiona. Ja nyt elämme aikaa, jossa totalitarismi on ottamassa yhteen demokraattisen vallankäytön kanssa. Puhumme hybridistä ja tarkoitamme tätä ilmiötä ja sen seurauksia arjen elämässämme. Meille neuvotaan kuinka säästää sähköä ja koska on viisasta sytyttää valot tai pysyä pimeässä marraskuun käynnistyessä.
Koska näin on säännöstelty elämäämme viimeksi? Sotien jälkeen, jolloin kansa eli korteilla ja koulutettiin koulupojasta alkaen säästämään keräten samalla käpyjä puista ja tienaamaan toimeentulonsa ravustaen ja sieniä ryöpäten ne ensin metsästä keittopataan kantaen. Marjat eivät mädäntyneet nekään ennen kesäajan päättymistä. Koulut käytiin siinä sivussa, tentit tentittiin ja vuokrat maksettiin valtion takaamalla lainarahalla. Jotkut Helsingissä puuhasivat vallankumoustaan. Kekkonen kutsui heidät lastekesteihinsä.
Jos valmistuit maisteriksi parissa vuodessa, sinua onnisti hankkia lisärahoitusta tuntiopettajana yliopistossa. Teit professorin työt. Hän kun ei tietokonetta tunnistanut. Oletti sen olevan ajan henkeen kuuluva muoti-ilmiö ja katoavan pian muiden tuon ajan muoti-ilmiöiden mukana. Niitä oli Oulussa ja Turussa kampusalueella paljon. Eivät ne mihinkään kadonneet. Professorit katosivat oppeineen, elitismi heidän mukanaan.
Oikea johtaja joutui myös usein kääntämään kansalleen selkänsä, voidakseen johtaa ja menestymiseen vaadittiin perinteisesti toisten epäonnistumistakin. Lisäksi valta koetaan usein tärkeämmäksi kuin suosio, jolloin valta myös turmeli ja edellytti totalitaarisen maan sankaruutta. Helsinki tsaristisena yliopistona piti oman hallintonsa, Turku pyrki kilpailemaan Oulun teknopoliksen varjossa.
Syntyi internet ja Neuvostoliiton levottomuuden vuodet lähestyivät. Gorbatšov vieraili yliopistossamme ja sai käteensä Nokian kännykän, järjestimme yhteyden Moskovaan, Kremliin. Seurasin tapahtumaa Mauno Koiviston, turkulaisen presidentin ja satamatyöläisen selän takana sekä annoin ohjeita, kuinka kampusalueelta poistutaan. Neuvostoliitto oli kaatumassa.
Menestys luovassa työssä taas johti epäonnistumisten kautta kurjuuteen ja sitä taas pidettiin luomisvoiman tärkeimpänä lähteenä taiteilijoillamme. Taiteilija ja luova työ oli siten ikään kuin käänteinen tavalle hallita ja käyttää valtaa, olla poliitikko. Tätä luovan työn arkea aloimme opettaa uusille nuorille sukupolvillemme Oulusta alkaen ja Turkuun sitä siirtäen. Helsinki ja sen yliopisto eli omaa elämäänsä tsaristisen hallintonsa varjossa.
Kunnianhimoisilla poliitikoilla ei ollut siellä edes aikaa pohtia tekojensa kunniallisuutta, etenkin jos hän mielsi omat motiivinsa, kunnianhimon, vain jalostetuksi turhamaisuudeksi. Yhteydet Tehtaankadulle tai Itä-Saksaan olivat heille omituisen tärkeitä. Meillä taas Yhdysvaltaan ja länteen. toki me vierailimme myös Silkkitietä kulkien. Omaa maaseutua oli sitäkin kehitettävä luonnonvaroineen.
Poliittinen kunnianhimo oli kuitenkin narsismin rinnalla monien politiikassa menestyneiden ainut hyveiden äiti, jolloin nämä yhdessä ovat lopulta parasta mitä kohtalo on voinut tällaiselle ihmiselle jakaa. Tällaisen ihmisen neroudessa on aina pisara hulluutta, joka muuttuu vaikkapa mielettömiksi sodiksemme. Tänään me seuraamme ikääntynyttä venäläistä tsaarin aikaista Putinia ja hänen valtakautensa kouristelua.
Olen kirjoittanut kirjan putinismista ja sen synnystä; ”Teesi, antiteesi ja synteesi – Mytomania, eskapismi putinismi. Euroopan hullu vuosi ja kesä 2022 on saanut sekin oman kirjansa. Nyt eletään jo syksyä ja kesäajan päättymistä. Helsingissä järjestetään kirjamessut. En ehdi mukaan kiireiltäni Saksasta ja Yhdysvalloissa samaan aikaan hoidettavasta kongressista. Viides kirja vuodelle 2022 on valmistumassa sekin.
Viisas johtaja antaa aina virheensä kansalleen anteeksi, jolloin näiden kohdatessa toisensa, rottien kisailussa, kansan kokemana voittajakin on aina vain rotta. Venäjällä paimenen on oltava ankaran ja ilman tällaista lampaat eivät ole katras. Kun tällaiset norsut taistelevat ainut, joka siitä kärsii, on hyvin hoidettu ruohikko. Nyt kukaan ei näytä piittaavan sen kunnosta. Senkin aika tulee eikä länsi voi jäädä sitä odottamaan.
Norsunkin kohdalla tulee hetkiä, jolloin on oltava oikeassa ja silti hävittävä. Samaan aikaan on kuitenkin huolehdittava, kuinka estää ihmisiä puuttumasta asioihin, jotka kuuluvat heille. Tämä pätee myös sotiin Euroopassa ja juuri nyt elämäämme aikaan. Sen taustalla on menetetty vuosikymmen. Hybridivaiheestakin on ymmärrettävä herätä ja palata jatkamaan vuoden 2011 jälkeen menetettyjä yli kymmenen hallituksen hukkaamia vuosiamme. Hybridiyhteiskunta ja sen kouristelu kirjan nimenä valmistui silloin. Sekin on syytä lukea.
Poliittinen historia, menetetty vuosikymmen, hybridiyhteiskunnan kouristelu, on aivan liian rumaa ja rikollista, että se sopisi kouluaineeksi lapsille. Winston Churchillia lainaten, hän voi toki vihata Hitleriä – ja häntäkin vain viran puolesta. Sama pätee oman aikamme Putinia ja muita vallastaan humaltuneita hyvin tavallisia miehiä maailmalla Turkista alkaen ja Yhdysvaltaan päätyen.
09.11.2011-29.10.2022
Valta Suomessa kuuluu kansalle. Kansa jakaa poliittista valtaa ainakin kunnille, valtiolle ja Euroopan unionille vaalien kautta. Kunnissa valtaa käyttävät virkamiehet, poliitikot, professionaaliset ryhmät (opettajat, hoitajat jne.), joskus ulkopuoliset painostajat. Poliittisen vallan lisäksi myös muilla toimijoilla on valtaa.
Puhumme markkinavoimista, talouselämästä, mediasta ja mediakratiasta demokratian rinnalla. Media ei toki myönnä olevansa juuri nyt vallankäytön huipulla. Se on juuri sen vallan miellyttävin osa ja kyky olla vailla minkäänlaista vastuuta.
Monet julkiset avainhenkilöt ja asiantuntijat vaikuttavat myös julkisen vallan käyttöön. Kasvava vaikutus on myös ns. kolmannen sektorin toimijoilla ja sen suurilla järjestöillä. Valtaa on monenlaista, mutta yleensä me keskitymme Suomessa julkiseen valtaan, kolmeen valtiomahtiin ja mediaan neljäntenä. Se on virhe joka on korjattava.
Vallan menetys tekee kipeää
Vallasta luopuminen tekee kipeää, toteaa entinen Rengon kunnanjohtaja Antti Leinikka Forssan lehdessä (FL 9.11. 2011). “Ei ole niin hohdokasta siirtyä kunnanjohtajasta muutosjohtajaksi tai kehittämispäälliköksi. Inhimillistä sekin on”, toteaa Leinikka. Hänen on haettava nyt vaikkapa sote johtajaksi uuteen maakuntaan.
Renko liitettiin Hämeenlinnaan ja saman koki myös moni muu maaseutupitäjä, ei vain Kanta-Hämeessä, vaan ympäri Suomea. Vallan menetys pelottaa ja komean tittelin katoaminen on myös sosiaalinen statusmenetys, toteavat entiset kunnanjohtajat. Heillekin on löydettävä uutta tehtävää ja apulaisia niistä suoriutuakseen.
Vielä enemmän kipeää tekee Italian ja Kreikan pääministereille luopua vallastaan ja varmaan se teki kipeää myös välimereisen alueen arabi-islamilaisille johtajille. Valta ja sen mukanaan tuoma asema ymmärretään kaikkialla tavoittelemisen arvoiseksi, vaikka loppu olisi Muammar Gaddafin kaltainen ja koskisi myös hänen perhettään. Richard Nixon kertoi aikanaan, ettei hän haluaisi olla poliittinen johtaja Neuvostoliitossa. He kun eivät koskaan tiedä milloin heitä nauhoitetaan.
Friedrich Nietzsche kehotti ihmisiä hakemaan valtaa peittelemättä, ja piti sitä tärkeimpänä viettinämme ohi lisääntymisvietin. Eläimet taistelevat johtajan paikasta ja lauman alfauros tai -naaras ovat pitämässä paikastaan kiinni viimeiseen saakka. Tässä ihminen ja Homo Sapiens ei ole kehittynyt miksikään muusta luonnosta poikkeavaksi olennoksi. Ilmiön koomiset piirteet vain hämmästyttävät monia.
Murra, pakota, manipuloi ja hajota
Professorit Heikki Paloheimo ja Matti Wiberg ovat pohtineet vallan ilmenemismuotoja toisesta näkökulmasta. Valtaan liittyy vastustuksen murtaminen, toimintavaihtoehtojen rajoittaminen, asenteiden muuttaminen sekä lopulta vallan muuttaminen oikeudeksi ja totteleminen velvollisuudeksi.
Paloheimon ja Wibergin mukaan vallan tavoitteena on saada toinen henkilö toimimaan halutulla tavalla hänen vastustuksestaan huolimatta. Keinoja on paljon ja mediakratiassa mainitaan usein manipulointi. Media on taitava tässä mutta sen osaavat varmasti myös poliitikkomme. He vain tekevät laitonta välittömästi, perustuslain vastainen vien vain vähän pitemmän ajan.
Juuri tämän vuoksi suomalaisilla ei ole perustuslakituomioistuinta. Perustuslaki on siten samassa asemassa kuin muutkin lait tai laittomuudet. He itse, poliitikkomme, valvovat itseään perustuslakivaliokunnassa. Se on kauhean uskottavaa ja kertoo kaiken Suomesta. Suomi olikin erikoistapaus liittyessään EU:n valtioiden rintamaan. Myöhemmin toinen lautasista kuitenkin poistettiin Suomenkin pöydästä.
Tällöin vaihtoehtoja voidaan esitellä rajatusti ja käytännössä lopulta vain yksi. Näin silloinkin, kun niitä olisi rajaton määrä. Korporatiivinen media on siinä osa muuta megakorporaatiota, Riikka Söyryngiä lainaten.
Juuri tämän seurauksena meillä on takana nyt menetetty vuosikymmen ja tekemätön työ odottaa seuraavaa hallitustamme. Kansa säästää nyt sähköistä alkaen ja kauppalaskuaan tarkkailen. Inflaation on vaihtumassa kurjuusindeksiksi. Kurjuus jää kansan kärsittäväksi ja nyt kansan käsi on kohta kärttyisä.
Äänestäjät voivat vaihtaa talousoligarkkien palvelijat, mutta oligarkkien politiikkaan sillä ei ole vaikutusta, kertoo Yhdysvaltain entinen valtiovarainministeri Paul Craig Roberts. Näennäisdemokratian rakenne ei salli totalitarismia, joten instituutiosta tulee autoritaarinen Robert Abelen kirjoittamana. Autoritaarinen organisaatio ei ole luova eikä innovatiivinen. Siellä tehdään pelkkiä suoritteita, ei löydetä enää lainkaan uutta tai sellaista jopa kavahdetaan. Innovaatiopolitiikan alkeita opiskellaan päreen ja öljylampun valossa ikään kuin Seitsemän veljeksen Impivaaran tuvassa eläen.
Rajoita tai paranna vaihtoehtoja
Toimintavaihtoehtojen rajoittamisessa vähennetään tai parannetaan vallanalaisen valintoja ja tällä tavalla saadaan hänet toimimaan halutulla tavalla. Vanhassa keskusjärjestömallissa vastineeksi yhteistyöstä järjestöt voiva saada vaikkapa valtaa työmarkkinapolitiikassa ja hyvinvointipolitiikassa; eläkejärjestelmissä, koulutuksessa, tulonsiirroissa jne. Tämä luettelo on Suomessa todella komea.
Korporativismi suomalaisena mallina toimi etenkin 1960- ja 1980-luvuilla ja hyviä tuloksia saavutettiin myös vaikkapa Itävallassa ja Ruotsissa, kertoo väitöskirjassaan Olli Rehn vuodelta 1996. Nyt hän on hakeutumassa presidentiksi kasvettuaan ensin korkoa Suomen Pankissa. Hän ei ole ainut näin presidentiksi kasvanut presidenttimme. Tosin hyvin arvovaltaisen paikan jättäminen olisikin muuten kuin pieni kuolema. Sellaista on varottava. Oma arvovalta on luotava muilla keinoin kuin kansan äänillä. Tämän Rehn on opiskellut Brysselissä vieraillen. Ei toki Mikkelissä jalkapalloa pelaten.
Malli ei ole tänään enää oikein käytössä ja kritisoituja ovat myös porterismin klusterit. Kukin aika tuottaa omat rakenteensa käyttää valtaa, tai kanavoida sitä ihmisen mittoihin, ja välttäen innovaatiopolitiikassa autoritarismin siemeniä.
Asenteet, arvot ja manipulointi
Asenteiden ja arvojen muuttamisessa pyritään vaikuttamaan vallanalaisen mieltymyksiin ja muuttamaan hänen asenteitaan tekoa tai vallankäyttäjää kohtaan. Vanhemmat, kouluttajat ja todistusten antajat pyrkivät vaikuttamaan juuri asenteiden ja arvojen muuttamisen kautta, sekä käyttämään valtaansa palkitsemalla tai rankaisemalla. Joskus mukaan tulee myös kouluille tyypillistä kiusaamista. Suomi tunnetaan juuri tästä kulttuuristaan ja me ymmärrämme toki liiankin hyvin mistä se syntyy.
Toki media, mainonta jne. menettelee samoin poliitikkojen rinnalla. Yksilön tietoisuuden muuttaminen vallanpitäjälle suopeaksi on vanhimpia vallankäytön muotoja. Psykologia, ja yhteiskunnallisesti lähestyvä sosiologia, erottelevat ihmisen ja hänen yhteisönsä toisistaan. Ihmiseen kohdistuva valta on eri asia kuin lauman sisäinen vallankäyttö ja sen biologiset tai sosiaaliset keinomme. Median kohdalla ongelman on vain valta, joka kohdistuu vaikeasti määriteltävään ja stereotypioina esiteltäviin kilpailijoin. Sellaista kilpailijaa kun ei ole olemassakaan.
Me rakastamme medioissamme tyhjänpäiväisiä vertailuja, joiden taustalla ovat alueet ja pinta-alat, eivät ihmiset. Yli 90 % Suomesta värittyy samalla tavalla, liki asumattomana, ja erot syntyvät vain taajamien välillä ja ratkaisevaa on niiden koko. Kansat stereotypioina ovat medioitten herkkua.
Nykyisin on tyypillistä leimata median keinoin markkinatalouden säätelyä vaativat antidemokraateiksi. Raskasta propagandakoneistoa käyttävä yhteiskunta liikkuu lähellä voimalla pakottamista juuri institutionaalisissa rakenteissaan, ja on aina autoritaarinen, sekä samalla kaukana luovasta ja innovatiivisesta yhteiskunnasta.
Autoritaarisesta kohti totalitaarista valtaa
Kun valta lopulta muuttuu jollekin oikeudeksi, tai hän sen sellaisena kokee autoritaarisena ja annettuna valtana, liki totalitarismina, ja vastaavasti muilla ihmisillä on velvollisuus totella, kyse on Wibergin ja Paloheimon luokituksessa sisäistetystä vallasta. Se on tyypillisen pienen ihmisen tapa mieltää valtaansa.
Tällöin vallanalainen ajattelee, että hänen on velvollisuus totella, ja vallankäyttäjä pitää valtaa oikeutenaan. Tällöin valta sokaisee, täydellinen valta täydellisesti. Autoritaarinen yhteiskunta ei ole kansalaisyhteiskunta, saati demokratia, jossa uutta luodaan kaiken aikaa. Organisaationa sellainen on kaiken aikaa tulehtunut ja kriisissä. Näin syntyvät nämä menetetyt vuosikymmenet ja kymmenet hallituksetkin ministereineen.
Italia ajautui tällaiseen korporativismiin 1930-luvun alussa fasismin kautta. Professori Timo Anderson on kirjoittanut ansiokkaan blogin korporativismista, liberalismista sekä fasismista osana valtiokorporativismia. Hän käsittelee mm. fasistisen Italian korporativismia erotellen sen oikein korporativismin varhaisemmista muodoista.
Samalla fasismi jakoi korporativismin kahteen koulukuntaan, jossa juuri valtiokorporativismi edusti alisteista korporativismia vastakohtanaan vapaa korporativismi tai yhteiskuntakorporativismi. Olli Rehn puolestaan väitteli korporativismin noususta ja laskusta. Hän tuntee sen ja osaa käyttäytyä medioitten edessä oikein. Paksu nahka on Jumalan lahja.
Tietoisuus ja valta
Professori Timo Järvikoski on kirjoittanut artikkelissaan Paloheimon ja Wibergin viimeisestä vallan käytön luokasta, vallan sisäisestä kokemisesta. Järvikosken pohdinnassa lähtökohta on tiivistäen yksilön ja yhteisön, yksilön ja häntä ympäröivän maailman, kokemuksen eroista. Näin tietoisuus ja vallan pohdiskelu liittyy kahden järjestelmän teoriaan; yksilön ja hänen ympäristönsä väliseen dualismiin. Järvikoski tutustui tähän ilmiöön käydessään nuorempana tutustumassa Lapin altaisiin ja niiden rakentajiin, altaan alle jääneisiin ihmisiin. Minulle kerrottiin myöhemmin hänen retkistään Sompion soilla ja erämailla. Altaiden rakentajana ihminen on omassa elementissään hukuttaessa luonnon ja ihmisten rakentaman kulttuurin.
Tässä ihminen yksilönä muodostaa yhden järjestelmän ja toinen järjestelmä syntyy muista ihmisistä. Ihminen koetaan psyykkisen toiminnan ja tietoisuuden kantajana, valta taas kuuluu vallanpitäjälle, joka käyttää sitä kuin mitä tahansa työkalua. Me koemme tämän helposti myös virtuaalisessa ympäristössä, jossa ulkopuolinen on ikään kuin vieras ja “epätosi”. Mitään suurta ei tapahdu ilman suuria miehiä, ja miehet ovat suuria miehiä vain, jos he päättävä olla sitä.
Tästä seuraa tietoisuuden haku ihmisen sisältä, lähinnä aivoista, ja vallankäyttö pyritään selittämään yksittäisten johtajien henkilökohtaisten ominaisuuksien ja päätösten kautta, vieraan ympäristön tuotteena ja ulkopuolisena. Näin tietoisuus ja valta ovat käsitteitä, joilla on lopulta hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. Tätä on pohdittu vähemmän kuin mitä voisi kuvitella vuonna 2022 sotaa Ukrainassa seuraten.
Eliitin valtaa
Vallanpitäjä, kirkkovalta, ylimysvalta, markkinavoimat, elitismi, mediavalta, ovat aina suhtautuneet kansaan itsensä ulkopuolisena objektina, manipuloinnin kohteena, johon he eivät itse lukeudu. Näin tekee myös vaikkapa valtiokorporativismi. Tämän vuoksi ihminen ja hänen sisäinen tietoisuutensa sekä ympäröivä maailma, kahden järjestelmän ideologia, on ollut aina johtava ja suosittu yhteiskunnan elitismin käyttämänä vallankäytön välineenä. Ilmiö on siis ikivanha, mutta ei välttämättä geneettinen.
Ongelmana edellisessä vallankäytössä on se, ettei opettaja voi kuitenkaan määrätä oppilasta ymmärtämään, muuttamaan asenteitaan tai arvojaan, Kreikan ja Italian tuleva pääministeri kansalaista muuttumaan saksalaiseksi. Yhteiskuntafilosofisesti mukana on individualismin ja pluralismin korporativismin jännitteitä. Venäjän tapa kohdella Ukrainaa on juuri putinismina kuvaten hyvin perinteinen ilmiö sekin.
Korporativismiin kuuluu se näkemys, etteivät oikeudet ole yksilön vaan hänen asemansa funktio. Asema luo oikeuksia toisin kuin individualismi edellyttäisi. Korporativistille on vierasta ajatelle yksilön itse luovan oikeuksia itselleen. Yksilön oikeudet ja toisten ihmisten velvollisuudet häntä kohtaan ovat rinnakkaisia. Ainut keino jäädä historiaan on suututtaa ihmiset. Siitä he poliitikkonsa muistavat.
Lopputulos yksilön vastuulla
Järvikosken esittelemässä yksilön sisäisessä tietoisuudessa tämä ajattelu on virheellinen. Niinpä, jos alaiset eivät ole valmiita antamaan käskyä itselleen, heitä on turha käskeä. Tai jos näin tehdään, lopputulos on jotain aivan muuta kuin se, mihin käskijä tähtäsi. Kukaan meistä ei voi noudattaa toisen käskyä tai toteuttaa toisen esittämää teoriaa. Tässä tiede menee harhaan ja nyt tehty muutos on paradigmainen, maailmankuvan muuttava. Sen hyväksyminen on vaikeaa, ellei apuna olisi tekoäly ja robotiikka. Se kun tekee miljoonia päätöksiä samaan aikaan kun valtaa käyttävä pohtii vielä yhtä ja ensimmäistään.
Tämä koskee myös moniäänistä mediaa, jossa uusi media kertoo koko ajan uusista asioista. Järvikosken mukaan nykyaikainen aivotutkimus olisi ongelmissa, jos sen olisi etsittävä yksilöltä erityistä tietoisuus alueita. Tämä olisi vähän samaa kuin pyrkiä hakemaan auton ohjausta pelkästään sen ohjauspyörästä. Moni vallankäyttäjä toimii kuitenkin tällaisen yhteiskuntafilosofian tai psykologian sisäistäneenä. Sekä elää samaan aikaan kokonaan uudessa ja paradigmansa vaihtaneessa maailmassa.
Jokainen todellinen johtaja vallankäyttäjänä jättää aina lopputuloksen avoimeksi. Käskyt muotoutuvat tuloksiksi ja organisaatio on tulosta tekeväksi luotu. Jokaisen jäsenen on oltava tietoinen toiminnan koko luonteesta ja todellisista tavoitteista. Juuri nyt naiset hallituksessamme ovat luoneet tuloksia, joiden lopputuloksesta ei ole tietoakaan. On matkittu jo tehtyjä malleja muistamatta, ettei kenestäkään ole tullut suurta matkimalla. Innovaatio ja sen diffuusio, leviäminen, ovat kaksi eri asiaa. He puhuvat leviämisestä, vaikka tarkoittavat uuden luomista.
Timo Järvikoskea lainaten tällainen tietoisuus voi syntyä vain, kun ihmiset ovat itse luomassa toiminnan tavoitteet ja etsiytymässä tuloksen tuottamisen kannalta olennaiseen organisaatioon. Ja kiitosta jaettaessa todellinen johtaja – toisin kuin poliitikot, jotka kiistelevät siitä, kuka mitäkin sai aikaan, astuu syrjään, ja ihmiset sanovat: “Me teimme sen itse.”
Mediayhteiskunnan vallankäyttäjät
Tässä prosessissa media on vahva vallankäyttäjä. Poliittinen elämä välittyy sen kautta ja värittyy samalla medioissa. Jopa agenda syntyy usein siellä. Päättäjille media on siten myös oivallinen, mutta samalla kasvoton syntipukki. Median vastuulla on säilyttää riippumattomuutensa.
Kansanvallan haastava media on mediakratiaa. Demokratiassa valtiovalta ei puutu tiedotusvälineiden sisältöön. Demokratian portinvartijana media pakottaa päättäjät perustelemaan tekonsa. Ei kenestäkään ole tullut suurta pelkästään matkimalla.
Media vallankäyttäjänä vahvistaa mielikuvia, muokkaa tietoja ja asenteita. Se pureskelee valmiiksi monimutkaiset asiakysymykset selkeiksi kokonaisuuksiksi ja tarjoilee ne kansalle. Moni päättäjä lukeekin ne ensimmäisen juuri sieltä. Sieltä he ne myös oppivatkin ensimmäisen kerran ymmärtämäänkin. Oivaltamaan mistä ovat päättäneet mutta ei sitä, miksi ihmeessä juuri näin ja mihin tarkoitukseen.
Perimmäisen olemassaolon tarkoitus alkaa näin lopullisesti hämärtyä vasta, kun tarkastelu kohdistuu megakorporaatioon, mediamoguleihin, mediakonserneihin tavoitteena tuottaa voittoa omistajilleen.
Tällöin vallankäyttäjien intressit alkavat yhdentyä ja mukana on enää vain yksi valtaa käyttävä megakorporaatio esimerkkinä USA:n rautakolmio tapaan; Pentagon, kongressin valiokunta sekä aseteollisuus ja sodat, jotka käydään Aasiassa ja nyt myös Euroopassa, Ukrainassa. Venäjä osana tätä koneistoa on Telluksen rapautunein väline ja Neuvostoliiton lopulta hajottua holtiton toimija rautakolmion komennossa.
Tekstin aiheet: