Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma – Social media paradigm

Oheinen otsikko on neljäs osa kirjasarjasta, joka käsitteli vuosina 2007–2010 muuttuvaa maailmaa ja sen suhdetta sosiaaliseen mediaan, muuttuvaan teknologiaan sekä sen käyttäjiin. Lainaus on neljännen kirjan lähinnä kustantajan käyttämästä kirjan myyntiartikkelista ja samalla lyhyestä esitteestä. Aiemmin syntyneet kolme muuta kirjaa kuvituksineen käsittelivät teemoja: ”Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit. Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena. Blogs and innovation processes in The Web environment, MTT, Jokioinen, 558 p. Matti Luostarinen 2007”.

Toinen osa: ”Matti Luostarinen 2009: Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa. English summary: New and social media as a production of cluster and network economy in innovation policy. BoD, Norderstedt, 503 p.”

Kolmas osa: ”Matti Luostarinen 2010: Uusi mediayhteiskunta, Blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa. Englis summary: New media society. Blogs and social media in the change of innovation society. BoD, Norderstedt, 336 p.”

Neljäs osa syntyi otsikolla: “Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma. Social media paradigm. BoD. Norderstedt, 382 p.” Myös tämä kirja oli kuvitettu.

Jatkona ja yhteenvetona syntyi vuonna 2011 englanninkielinen tiivistelmä ”Social Media – Economy and Strategy” varustettuna sekä edullisena ”pokkarina” että kovakantisena painoksena ja tiivistelmänä edellisistä kirjoistani. Epäilemättä taskuun mahtuvana ja edullisena kirjana se oli samalla luetuin ja ostetuin kirjani seuraten sen levikkiä myös yliopistojen tenttikirjana ja alan ammattilaisten lukemana levikkialueena mm. kaikki Yhdysvaltain osavaltiot.

Kirjan lyhyet suomenkieliset tiivistelmät eivät vastanneet englanninkielistä ja vaikeammin kielellemme tulkittavaa lyhytsanaista yhteenvetoa edellisistä kirjoistani. Suosittelin siten suomalaisia lukijoitani tutustumaan alkuperäisiin myös suomenkielisiin kirjoihini. Tai vaikkapa vertaamaan tekstiä kirjailija Pentti, Saarikosken kirjaan:

”Ovat muistojemme lehdet kuollet:

Näin se alkaa:

”Se on kaunginjohtaja se siinä meidän takana. Frenkellkö? Ei kun Varonen. Se rillipäinenkö mies? Niin se joka siinä hymyili. Mikä kaupunginjohtaja se on? Rahatoimenjohtaja. Se ainakin oli. Rahatoimi.

Toinen pääsiäispäivä. On tuulista. Ohutta pilveä. Ei niin lämmin kuin eilen. Tehdäänkö pieni kävely? Tehdään.

Kävellään Mannerheimintietä pitkin Auratalolle ja siitä Topelikuksenkatua takaisin. Päivärinnankadun kulmassa on vanha kaksikerroksinen talo kallion nyppylällä.

Ketähän siinä asuu? En tiedä. Tullin kohdalla on kadun kummallakin puolen paksu, matala tukipylväs. Niiden välissä on ollut kai se puomi, josta Tullipuomi on tullut. Ravintola Tullipuomi, ei ole käyty.

Maalaisten torikuormat kolisivat kaupunkiin. Aurataloa valaisivat illalla valonheittäjät, ja toimistohuoneet ovat lokeroita, kuin mehiläispesässä, mutta nelikulmaisia. Männyt valonheittäjien valossa erinäköisiä kuin nyt päivällä. Primulan ikkunassa on Fazerin suklaapötköjä. Seinällä kello 20 vailla 12.

Nyt maittaisi suklaa. Ei ole rahaa…. jne. (Ensimmäinen sivu päättyy ja lisää tulee 160 sivun verran.”

—————

Huomasitko, millainen ero kerronnassa on, kun kyse on lahjakkaasta suomalaisesta kirjailijasta ja emeritus professorista kirjoittamassa kirjaansa, jossa on vastaavan kokoisia sivuja tuhatmäärin? Älä vertaile niitä toisiinsa. Toinen on viihdettä ja kaunokirjallisuutta. Toinen ei ole.

Lukemiemme kirjojen välillä on eroja. Se on hyvä muistaa puhuessamme kirjan kriisistä ja niiden kirjoittajien tavasta hoitaa tätä kriisiään. Tämä kriisi kun ei koske samalla tavalla kaikkia kirjojamme.

Tiede ja tutkimus sekä sen popularisointi ovat eri asia kuin kaunokirjallisuus. Olen kirjoittanut myös viihteeksi mutta usein nimimerkillä ja medioihimme. Miehille kirjoitetaan hiven eri tavalla kuin naistenlehtiin. Mika Waltari oli tässä erityisen taitava.

Jäljempänä seuraava teksti on kustantajan lyhyt myyntiteksti kirjastani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma – Social media paradigm.” Järjestyksessä neljännestä aihetta käsittelevästä kirjastani. Tuhansista A4 kokoisista sivuista ja niiden usein hieman vaikeaselkoisesta tekstistä on mahdoton laatia muutaman rivin suomenkielistä tiivistelmää.

Toki kustantaja ja kirjailija ei ole siihen pyrkinytkään. Lukijat eivät ole samoja kuin viihdettä hakiessaan. Moni lukee selvitäkseen läpi vaativasta tentistä tai oppiakseen sellaista, joka on ammatissa myöhemmin välttämätöntä tietoa.

Teksti kuitenkin ohjaa lukijaa samalla vuoden 2024 aikana kirjoittamiini kuuteen kirjaan ja niiden syntyyn, pohjustaen ne ensin näillä edellä kuvatuilla ja heti toisen väitöskirjani jälkeen syntyneillä lähinnä sosiaalista mediaa avaavilla julkaisuillani.

Näin kirjan kansitekstissä vuonna 2011:

Uuden sosiaalisen median myötä organisaatiot, yhteisöt, instituutiot, poliittinen vallankäyttö, tiedostus ja demokratia alkoivat muuttua. Syynä tähän olivat uudet symbolit, käsitteet ja käsitejärjestelmät. Tuhannet kulttuurit kommunikoivat reaaliaikaisesti ja vuorovaikutteisesti satojen miljoonien ihmisten toimesta. Heistä vain harvalla oli läntinen tiedeusko maailmankuvanaan.

Tämä vaikutti miljardien arkielämään ja syntyi uusi paradigmainen paikallinen, kansallinen ja kansainvälinen tiedettä, taidetta, kulttuuria ja taloutta samaan aikaan ravistellut prosessi. Tämä uuden paradigman vaihe on nimetty sekä ihmis- että luonnontieteissä väitelleen professori Matti Luostarisen sosiaalista mediaa analysoivassa sarjan neljännessä kirjassa ”Sosiaalisen median paradigmaksi” (Social Media Paradigm).

Professori Matti Luostarisen kirjoittaman ja kuvittaman kirjasarjan neljäs osa kuvaa uuden yhteiskunnan syntyä, sen maailmankuvat muuttavaa uutta paradigmaista vaihetta tiedemiehen analyyttisesti ja itse prosessissa mukana eläen.

Teos on suoraa jatkoa jo julkaistulle jättitrilogialle, jossa on käsitelty aiemmin ekologista klusteria, uuden sosiaalisen median suhdetta vanhaan yhteiskuntaan ja sen organisaatioihin, korporaatioihin, sekä lopulta kokonaan uuden mediayhteiskunnan syntymistä, paradigman valmistelua.

Syntyivät uudet käsitteet, joista sosiaalinen media, yhteisömedia, kansalaismedia ja symboli-innovaatiot olivat sysäämässä uuden mediayhteiskunnan sosiaalisen median paradigmaan.

Se oli paljon enemmän kuin aiemmin kokemamme yksittäiset teoriat ja niiden aikaansaamat muutokset vaikkapa evoluutio- tai suhteellisuusteoriana. Uusi sosiaalisen median paradigma muutti koko maailmamme hetkessä. Sen selittäminen vanhan maailman malleilla vei korporatiiviset valtiot vaikeuksiin ja ensimmäisenä Euroopan Unionin.

Näin siis lyhyesti ohittaen neljän kirjan ja yhden ”pokkarin” tuotokset sekä perustaen tämän työn aiempiin julkaisuihin, yli sataan kirjaan, joista väitöskirjat koskivat sekä luonnontieteitämme että ihmistieteitämme samaan aikaan välittämättä riehuvasta tieteitten suuresta sodasta ”Big Science War”. Tämä oli kohdallani epäilemättä tietoinen riski ja tapa liikkua poikkitieteisesti alueella, jota jo seurasivat algoritmit sekä tuleva tekoäly kaikessa komeudessaan. Suuren tieteen sodan osapuolten rajat ylittäen otin tietoisen riskin. Tänään sen tekee myös algoritmit ja tekoäly, robotiikka. Siltä puuttuu tunteet ja emotionaalinen tapa varoa riskejä. Se voittaa shakissa maailman johtavat alan ammattilaiset mennen tullen mutta ei siitä sen enempää ilakoi tai ylpisty. Se käyttää biljoonia sanoja ja kieliä, tuntee kulttuurit ja niiden erot. Paraskin kielemme kääntävä vain muutamaa 100 000 sanaa. Puhumattakaan kuinka samaan aikaan algoritmit kykenevät muokkaamaan myös kuvataidetta vastaamaan kulttuuria ja sen sanomaa sekä tarvittaessa käyttäen pyydettyä taiteen ismiäkin. Senkin se tekee virheettömästi ja muistaen käytetyn kielen vaatimuksetkin. Tutkimusvälineenä ja tiedettä popularisoiden se on siten kultaakin kalliimpi ja neroudessaan taivaan lahja minulle tutkijana, tieteen tekijänä ja myös taidetta poikkitieteisesti käyttäen.

Muutos Yhdysvalloissa kulki noin pari vuosikymmentä muuta länttä ja etenkin Suomea ja sen medioitamme edellä. Sen sijaan tänään nuo kirjat on mahdollista jo avata Suomessakin ja lukea sekä ymmärtää syntyneen prosessin tieteitämme ravistelleet prosessit. Toki näiden rinnalla myös koko läntistä kulttuuria mukaan lukien oma aikamme ja sen globaalit ilmiöt esimerkkeinä hybridiyhteiskunnan kouristelua ja sen tiimoilta kirjoittamani teokset ja tuhannet artikkelit vuosien varrella. Kirjoitin samaan aikaan myös satoja artikkeleja medioihimme, jolloin ilmiö ei tullut täysin yllätyksenä ne lukeneille suomalaisille. Eivät kaikki mediamme toki kirjoituksiani julkaisseet.

Sosiaalisen median paradigman muutos ja siitä kirjotetut kirjat ovat taustana sille tapahtumaketjulle, jonka tuloksena syntyivät vuoden 2024 ja sitä edeltäneet kirjani, kaikkiaan nyt 135 kirjaa. Se on täsmälleen sama määrä kuin serkkuni kuvataiteilija Leena Luostarisen öljyväritöiden lukumäärä hänestä kertovassa ja sisarensa kokoamassa ansiokkaassa henkilömatrikkelissa taideteoksineen.

Myös perkkuni Leena otti aikanaan suuren riskin tuon ajan Suomessa kuvataiteemme uudistajana. Ilmiö liittyy sukuumme ja sen juuriin, toisinaan hyvinkin dramaattisiin ja samalla traumaattisiin tapahtumiin. Olen niistä kirjoittanut muistelmissani. ”Luostarinen 2021: ”Cluster Art and Art of Cluster 70-years” täyttäessäni 70-vuotta sekä ”Muistelmakirja NYT” – The way of my life”. Ilmiöt liittyvät myös toisiinsa Suomen täyttäessä sata vuotta: ”Luostarinen Matti: ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Me kaikki olemme kuitenkin täällä Pohjantähden alla sukulaisia keskenämme.

Yhdestä henkilöstä, joka on vielä vanhempi sisar, on vielä kirjoitettavissa kohtuullisen uskottava kuvaus. Sen sijaan ilmiöistä, jotka ovat poikkitieteisiä ja kokevat Telluksen historiaa ja oman aikamme tapahtumia, on luonteeltaan kokonaan erilainen prosessi.

Jotta tämä tulisi nyt ymmärretyksi palaan noihin aiemmin julkaistuihin kirjoihini ja muistuttaen, kuinka vielä julkaisuhetkellä niiden lukeminen ja ymmärtäminen on ollut ymmärrettävästi vaikeaa. Nyt, kaiken jo tapahduttua, se on jo helpompaa. Futurologiaa on helpompi lukea sen jälkeen, kun kaikki on jo myös medioittemme kautta koettua.

Tänään ja 2000-luvulla syntyneenä niiden sisältö on jo monelle itsestäänselvyys ja sellaisena kuvaus omasta ajastamme sekä sen käyttämistä käsitteistä, alkaen vaikkapa hybridivaikuttamisesta. Vielä edellisen vuosituhannen puolella ilmiötä ei ymmärretty lainkaan. Sama pätee myös yliopistojamme ja niiden antamaa koulutustakin. Monelle sota-aikojemme professoreille jo pelkkä tietokone ja sen ilmestyminen yliopiston ATK-laitoksen yhteyteen oli ohimenevänä pidetty muoti-ilmiö. Sitä pelättiinkin. Uusia nuoria niiden taitajinamme. Algoritmeja ja internettiä. Tekoälyä ja robotiikkaa. Poikkitieteisiä vaatimuksia monitieteisten ja tieteitten välisten rinnalla ja ohitsekin. Paluuta takaisin opiskelemaan, koulun penkille professorina.

Näin myös nuorten kouluttaminen algoritmien käyttöön oli usein pitkän taistelun tulosta ja liki salassa tehtävää työtämme. Sama päti uusien julkaisujen esittelyssä koskien myös vaikkapa kuntiamme ja niiden johtavia virkamiehiä, saati poliitikkojamme. Printtimedioihimme digiaika rantautui ensimmäisenä sukuni omistamaan Itä-Savoon (kirja- ja lehtipainoon Savonlinnassa) 1980-luvun alussa, jolloin sitä pilkattiin etenkin Helsingissä. Sama päti agronetin rantautumiseen MTT (Luke) yhteyteen maalla Jokioisten kunnassa, Forssan talousalueella ja mediat julkaisivat sen Helsingissä lehminä käyttäen kännyköitä laitumilla.

Elettiin 1980-luvun loppua ja 1990-luvun alkua. MTT oli pakkosiirretty aikanaan pääkaupunkiseudulta maaseudulle. Se kulki edeltä ja muut perässä myös pääkaupunkiseutuun vertaillen ja Vantaan kautta maailmalle matkaten liki viikoittain. Oli pakko pysyäkseen tieteessä globaalin muutoksen kärjessä. Työ tehtiin lentokentillä. Istuminen suomalaisten korkeakouluneuvoston hallituksessa ja hallituksen työrukkasena ei riittänyt.

Eväät oli hankittava muualta ja myös laadittavat omat mallit maailmalla esiteltäviksi. Globaaleitten ohjelmien vetäjänä ei voinut toimia tuntematta myös maantiedettä tieteenä. Pelkkä humanismi ja kielitaito ei riittänyt alkuunkaan. Elettiin poikkitieteistä aikaa ja reaaliaikaisesti. EU unioni rahoitti nämä ohjelmat.

Suuret paradigmaiset muutokset ja niiden sovellukset ovat olleet usein useamman sukupolven vaativia tehtäviämme. Tämä koski myös tiedepuistojen ja teknologiakeskusten rantautumista Japanissa rakentaen tätä varten uusia moderneja yliopistoja. Sähköveturi ja agropolis strategiana sen sijaan karkasi Forssasta ja Kanta-Hämeestä ensin globaalin maailman käyttöön ja palautui myöhemmin Suomeenkin. Mutta ei enää Hämeeseen ja sen maaseudulle tai Forssaan. Se ei ollut kypsä kantamaan vastuuta globaaleista ohjelmista talousalueenamme.

Suuret ideat ja niiden isät ovat usein muualta kuin sen käyttäjät ja ensimmäiset soveltajat. Se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Tämä koskee toki myös yliopistojamme ja vaikkapa sydänmaaseudulla sijaitsevaa MTT (Luke) tiedeyhteisönä Jokioisten kunnassa ja sen löydöksiä sekä niiden käyttäjiä. Innovatiiviset alueet ja niiden soveltajat ovat eri asia kuin tiedeyhteisöt niiden rakentelijoinamme. Joskus kannattaa panostaa jälkimmäiseen, luovan innovaation vastaanottokykyyn sekä alan kasvatukseen ja koulutukseen. Ikävä kyllä resurssimme ovat reaaliaikaisissa prosesseissa rajalliset. Tietoa ja taitoa meiltä ei puutu.

Kirjat ja lukutaito on hyvä pitää hallinnassa myös aikana, jolloin sosiaalinen media ja tiedon nopea leviäminen on oman aikamme tuotteita. Tiedon leviäminen ei vielä merkitse sen omaksumista, saati kykyä käyttää ja hyödyntää poikkitieteisiä julkaisuja alueilla, jotka ovat kovin ali-innovatiivisia. Sähköiset viestit ja niiden vastaanottajat eivät tee alueista vielä luovia, saati innovatiivisia. Vuosi 2025 asettaa jälleen uudet vaatimukset ja rima nousee korkeammalle.

Kun käsite sosiaalisesta mediasta alkoi yleistyä Suomessa rinnan blogien ja Facebookin kanssa, nyt ilmiön alustat tuntuisivat olevan esillä kaikkialla. Vielä alkuvaiheessa ilmiöllä tarkoitettiin internetissä liki yhteisöllisesti tuotettua ja jaettua mediasisältöä tai sitä lähellä olevia prosesseja. Perinteisestä mediasta sosiaalinen media erosi etenkin siinä, että jokainen meistä saattoi olla samaan aikaan sekä sisällön tuottaja että osa yleisöä. Muutos vaikutti aluksi vallankumoukselliselta. Nyt vallankumous on algoritminen ja koskee tekoäly sekä viimeisimpiä julkaisujani. Ne on julkaistu vuonna 2024 ja uusin työ tulee painoon tammikuussa 2025. Homo Nexus ja eksponentiaalinen ihminen, luovuuden renessanssi yhdistää johdonmukaisesti aiemmat julkaisuni. Luovuuden renessanssi ja post-sapien kulttuuri oli tiedossa jo hyvän aikaa vuosituhannen vaihtuessa.

Sosiaalinen media sai syntyä näennäisen vapaasti hyödynnettävillä alustoilla, joiden ylläpitäjät eivät ohjanneet julkaisutoimintaa. Sen areenoja olivat etenkin mm. virtuaalimaailmat, verkostoitumispalvelut, sisällönjulkaisupalvelut, blogit ja podcastit. Monelle näkyvimpiä sosiaalisen median konkreettisia ilmentymiä olivat erilaiset verkkoyhteisöpalvelut (Facebook, Twitter jne.). Kosketus oli saatu mutta vain pinnallisena viihteenämme.

Suomessa sosiaalinen media alkoi käsitteellisenä yleistyä yllättävän myöhään vuoden 2006 jälkeen ja sen kansallinen määrittely jäi vähäiselle huomiolle. Suomalaisessa mediakulttuurissa luonto ja metsä sekä paperi ja päivälehti edustivat tunnelatautuneita kansallismielistä identiteettiämme. Suomea juostiin maailmankartalle ja maisemaa käytetiin luontomaisemana myös vaikkapa territoriaalisen itsemääräämisoikeuden perustana, kiinteänä osana kansallista identiteettiä ja sen syntyä. Maakuntalehdet olivat osa tätä historiaa, johon kuuluivat myös kuvataiteet ja kirjallisuus. Algoritmit kuvineen osoittivat, kuinka olimme auttamatta jäljessä. Kuvat oli hankittava julkaisuihini muista kielialueistamme.

Uusi sähköinen media oli aiemmin lähestynyt vain kansallisen television ja radion kautta mutta vahvasti kontrolloituina ilmiönämme. Se yhdisti meitä ja katsoimme kuvaruudusta tarkalleen samaa kanavaa ja samoja lähetyksiä. Tämä maailmankuva osana suomalaista luonnosta ja metsästä kumpuavia juuriamme sai uudesta sosiaalisesta mediasta haasteen osana kasvavaa modernisaatiota ja näyttäytyi uhkana kansallisromanttiselle käsitteelle suomalaisesta luonnosta ja luonteesta kaikkine poliittisine merkityksineenkin. Matkailun kohdalla se vielä toimi mutta ei oikein muussa ja vaativammassa taloutemme ohjailussa ja luvassa innovoinnissa, poikkitieteisessä.

Vuosisatainen usko ja pitkä historia metsästä elämisestä osana kansallista omakuvaa ja identiteettiä oli mielestämme uhattuna. Suomalaisen luonteen ja genetiikan perinteen tematiikka luontoteemoistamme häiriintyi rinnan kalevalaisen kulttuuriperinnön ja spatiaalisen identiteetin kanssa. Ekologinen klusteri ja spatiaalinen identiteetti oli alkujaan ensimmäisen väitöskirjani aiheenakin.

Sillä ei tarkoiteta toki pelkkää ”muinaismetsäläisyyttä” eikä Kalevalan kulttuuriperintöä vaan paljon syvempää ja myös geneettisesti perittyä juuriamme (Luostarinen 1982: Personal spatial identity in the face of environmental changes). Sen perustalle rakennettiin myöhemmin myös Suomen historian juurellinen identifioituminen ja kalevalainen kulttuuriperintömmekin ja nationalismin juuret. Ei vain käsitteitä Suomi, sisu ja sauna.

Sosiaalisen median merkityksestä akateeminen maailma oli tehnyt pro gradu -tyyppisiä opinnäytetöitä vasta niinkin myöhään kuin 2010-luvulla ja lähinnä vaatimattomina harjoitustöinä. Näin siitäkin huolimatta, että sosiaalisen median käyttäjiä oli Facebookissa keväällä 2010 yli puoli miljardia ja rakentaessani kotisivustoni laatimani paradigmaisen ilmiön ”Cluster art Art of clusters” varaan ja sen myös ”patentoiden” kirjoittamalla siitä samannimisen kirjan.

Vielä tuolloin käsite oli maailmalla täysin tuntematon, mutta avautui kirjani kautta googlaten yli kahden miljardin käyttäjän kautta ohittaen jopa tuolloin suositun käsitteen ”porno”. Se oli kokonaan uusi käsite maailmankuvineen Suomesta syntyneenä ja myös määriteltynä, luonnosta ja metsistä täysin poikkeavana identifioitumisperustana.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus suositteli Suomessa sosiaalisen median sijasta käytettäväksi käsitettä yhteisöllinen media, jonka merkitys olisi ollut ehkä paremmin kansalaisille avautuvakin. Käsite ”sosiaalinen” kun on kielessämme moniulotteinen, mutta niin on myös käsite media tai klusteritaide tai taiteen klusterit. Esimerkkinä suomalaisten ongelmista kielineen olivat vaikkapa Web 2 sanastohankkeet ja esitetyt suomalaisille tarkoitetut käsitteet verkostoyhteisöstä, sisällönjakopalvelusta, asiakaspilvestä ja blogiavaruudestamme.

Oma kirjani ”Social media – Economy and Strategy” levisi maailmalla kuin kulovalkea ja sen kääntäminen kielellemme jätin tekemättä. Se oli tuolloin liian uskalias ja turha globaalin ilmiön kuvaamiseen. Samoin levisivät kirjani ”Sosiaalinen media ja muuttuva paradigma – Social media paradigm” sekä kirjani ”Mediayhteiskunnan suurten tapahtuminen dramatiikkaa” ja ”Uusi mediayhteiskunta”. Mediamme eivät niistä tietenkään juurikaan kirjoittaneet. Samoin vaiettiin Suomen juhlakirjasta ”Finland’s big year 2017 – Suomi 100”. Mediayhteiskunnan suurten tapahtumien dramatiikka kosketti mediaa itseään ja oli siten arka ja ongelmallinen ilmiönä. Oli syytä vältellä sellaista, jota mediayhteiskunnan sosiaalinen media ei tunnistanut lainkaan.

Yhteisöpalvelun englanninkielisistä erisnimistä oli suomenkielisiä vastineitakin. Facebook oli Naamakirja, mikroblogi Twitter, Sirkutin ja Twitterin käyttäjät eivät vain tweettaa vaan myös sirkuttavat, livertävät tai visertävät, eli lähettävät lyhyitä viestejään kieleemme myös foneettisesti soveltuvalla tavalla ja luonnollisesti samalla onomatopoeettisella ja luontoa matkivalla tavalla (sirkuttaa, livertää). Median esittämät käsitteet saivat jäädä sen omaan käyttöön, ja kansa kulki kohti globaalia käytäntöä. Kansa kaikkivaltias oli valintansa tehnyt nyt kuten ennekin.

Internetin ja sosiaalisten medioittemme myötä ihmiset ovat kansakuntana saaneet mahdollisuuden myös kielikeskusteluun erikoistuneita ryhmiä ja heinäkuun 22. päivänä vuonna 2010 Mark Zuckerbergin nettipalvelin Facebook ylitti 500 miljoonan kirjautuneen käyttäjän rajan ja pääosa suomalaisista netin käyttäjistämme oli päivittäisiä blogin lukijoitakin.

Ihmiset olivat tulleet rohkeasti mukaan sosiaalisiin medioihimme ja ne alkoivat kiinnostaa myös yrityksiämme ja eri organisaatioita. Käsitteenä sosiaalista mediaa on ruodittu ja on puhuttu myös yhteisömedioista, kommunikaatiomedioista tai vapausmedioistamme. Sosiaalinen media oli siten vasta käsiteanalyyttisestikin tiensä alkupäässä kirjoittaessani kirjojani ko. prosessin etenemisestä.

Millaisia ongelmia tällainen uusi vallankumous tuo mukanaan? Etenkin tieteessä sosiaaliset mediat ja niiden välineet rikkovat vanhoja paradigmojen rajoja siinä missä tekoäly ja algorimit kaiken aikaa. Suomessa nämä välineet ovat menneet ”ihon läpi” arkielämän tietoyhteiskunnan todellisena läpimurtona. Käsite ”sosiaalinen” ei kuitenkaan tuo aina oikeaa mielleyhtymää ja sama koskee myös ”mediaa” käsitteenämme. Niiden merkitys on muuttunut alkuperäisestä käytöstään.

Jo syksyllä 2010 liki jokainen suomalainen alle 40-vuotias aikuinen oli internetin käyttäjä, blogeja luki lähes joka toinen aikuinen, pikaviestejä käytti joka kolmas ja 30 % kirjoitti keskustelupalstoille ja uutisryhmiin. Tänään alkuvuodesta 2025 emme tulisi toimeen ilman ko. palveluja ja moni on jo unohtanut perinteiset mediansa. Näin omat lapsenikin ja toki myös lapsenlapset. Olen relikti, joka hallitsee nämä kaikki poikkitieteisellä tavalla purjehtien. Oma elimistöni reagoi siihen kapinoiden.

Itse seuraan niitä tutkijana, mutta eivät toki lapseni tai heidän lapsensa. Me tiedämme nyt, miten sosiaalinen media myöhemmin määriteltiin ja miten se vaikutti yhteiskunnalliseen, taloudelliseen, sosiaaliseen ja kulttuuriseen kehitykseemme. Aiemmin vain oletimme sen yleistyvän, laajenevan, uusiutuvan ja olevan yhä näkyvämpi osa etenkin kasvavien lasten ja nuorten maailmaa, omaa arkeamme. Näin myös kirjoitin vuonna 2010. Olin oikeassa mutta pystymättä arvioimaan koko kansakunnan ikääntymisen merkitystä pandemia-ajan iskiessä. Meidät eristettiin muusta yhteiskunnasta kirjaimellisesti.

Tuolloin alan akateeminen tutkimus oli niukkaa ja kohdistui vain tiettyyn osaan sen epäilemättä uudesta tieteen murtavasta paradigmasta. Tiede hyväksyi sen määritelmän Wikipediasta lukien ja toki oivaltaen, kuinka kyseessä on saman ilmiön yhteinen tapamme tuottaa ja uusintaa tietovarantoamme. Uuden luovuuden renessanssi sekä eksponentiaalinen ihminen osana tekoälyn algoritmeja – Homo Nexus – tulisi olemaan myös kirjani nimenä ja tutkainta vastaan oli turha potkia.

Etenkin englanninkielinen Wikipedia on ollut kokeneiden tutkijoiden ja tiedeyhteisön jäsenten pääosin ylläpitämä ja käyttäen sääntöjä, jotka ovat tuon suunnan tieteestäkin tuttuja. Tekstien lainaukset ja lähteet ovat hyvin esillä ja vaivatta saatavilla, tekstiosaat usein hyvinkin laajoja ja tieteestä tuttuja. Lainaukset ovat nekin vaivatta saatavilla sekä käyttäen algoritmien jakamaa aineistoakin, muistuttaen printtimedian aikaista ensyklopediaa tosin laajemmin aiheensa käsitellen. Samalla myös politisoituen ja jakaen lähteensä Hikipedian tapaan pilaillen. Algoritmit ohittivat sen käytön mennen tullen.

Kuvattaessa prosessin leviämistä, diffuusiota, ilmiö on ollut niin suomalaisena kuin globaalina erittäin nopea ja muistuttaa eksponentiaalista leviämismallia. Vielä vuosituhannen vaihtuessa, oikeammin vielä vuonna 2006, monet sosiaalisen median käsitteitä olivat meille liki tuntemattomia, tänään jo useampien arkea. Sosiaalisen median läpimurto tietoisuuteemme ja osaksi arkielämää on tullut poikkeuksellisen hyväskytyllä ja vallankumouksellisella tavalla. Sosiaalisista medioistamme tuli Suomessa kansalaismedia jo sen kehityksen alkutaipaleella. Näin näyttäisi käyvän myös tekoälylle ja sen algoritmeille. Me rakastamme reaaliaikaisuutta.

Juuri tämä räjähdysmäinen reaaliaikaisuus ja tapamme hyväksyä pragmaatikkoina uusi media ja sen käsitejärjestelmät, sosiaalista ja kulttuurista elämäämme muuttavat teknologiat osana sosiaalisen ja taloudellisen elämämme muuttuvia rakenteita, sen itsestään selvyys osana internetiä, selittää vaikkapa ilmiön luonnehdintaan, määrittelyyn tai kielellisten käsitteiden kansalliseen kuvaamiseen, jopa sanojen ja symboleiden hakemiseen, liittyvät monet määrittelemättömät käsitteet. Se selittää myös miksi juuri suomalaiset kokevat tämän ajan muita myönteisemmin ja olemme siten maailman onnellisin kansakuntanakin. Onni suosii nyt rohkeaa.

Tapahtumat netin sisällä ovat reaaliaikaisia, vuorovaikutteisia ja syntyvät innovaatiot vaikeasti joko määriteltäviä tai niiden syntyä ja taustaa on vaikea jäljittää. Ilmiön ymmärtäminen edellyttää sen tulkintaa juuri symboli-innovaatioiden ja niiden heurististen prosessien tulkintana sekä tieteessä uuden paradigman syntymisen kautta. Tässä kielemme synty ja käyttö kulkee rinnakkain uuden teknologian ja paradigman kanssa luonnonolojamme mukaillen.

Pääosa, noin 90 % internetin käyttäjistä etsii sen sisältä tavaroita tai palveluja, tietoja ja uutisia, monelle pääasiana on viihtyminen, pelailu tai ihmisten tapaaminen. Virtuaalimaailmoissa shoppaillaan, tehdään tiedettä ja samalla järjestetään kulttuuritapahtumia, avatar-hahmot seikkailevat. Sisältöjen jakopalvelussa kuka tahansa voi julkaista mediaansa – valokuvia, videoita tai äänitiedostoja. Tuotteet ovat joko alkuperäisiä tai kierrätettyjä, leikattuja tai muokattuja.

Kaikki tämä kuvattuna kirjastani vuodelta 2011. Kaikki tämä eteni räjähdysmäisesti ja miljoonien aivojen yhteisenä prosessina algoritmien avustaessa. Se miten tämä eteni yksilötasolla kuvasi lähinnä yksilön persoonallisuutta, taipumuksia, lahjoja, ikää, koulutusta, kieltä, kulttuuria, joskus myös innovaatioastetta ja kykyä tuottaa uutta tai ottaa uutta vastaan, hyväksyä se tai hylätä. Sosiaalinen toiminta tapahtui näiden internetin luomien kohteiden ja prosessien ympärillä. Rajana oli vain mielikuvitus.

Syntyivät amatööriaineistoja edustavat vaikkapa elokuvat, leikattua ja kierrätettyä aineistoa, joissa alkuperäistä kuvamateriaalia oli muutettu tai herätetty vuosisatoja vanha taideteos taiteilijoineen henkiin. Raja kulki vaikkapa palkassa, jossa kolumnistille saatettiin vielä maksaakin, mutta ei enää blogistille. Kirja joutui syvään kriisiin siinä missä moni muukin luovan taiteen edustaja. Näin luovuus ja mediamme oli monessa tapauksessa itse aiheuttamassa ja syventämässä kriisiään alkamalla käyttää algoritmien ja netin tarjoamia palveluja, ilmaispalveluja, ja nämä palvelut siirtyivät lopulta netin yhteisöpalveluksi ja tuotteiksi.

Media ei ollut kuitenkaan ensimmäinen, joka muuttui sosiaalisen median yleistyessä, vaikka näin helposti oletettiin ja hyvinkin kapean printtimedian kriisin kautta ilmiötä seuraten. Ennen tätä yhteisöllinen netin massatarjonta ja viestien monitasoinen jakelu muutti etenkin symboli-innovaatioita ja kieltä rakentavien sekä vastaanottavien maailman alkaen pienistä lapsista ja heidän perheistään sekä edeten kouluihin ja varsin myöhään myös yliopistoihin, kampusalueille ja hallinnon rakenteisiin, normeihin, asenteisiin arvoihin sekä yhteisömoraaliin, koko oppimisjärjestelmämme siihen holistiseen kokonaisuuteen, jossa ikivanha hermeneuttinen filosofia toimii ja ohjaa juuri kielen sekä sen symboleitten kautta.

Blogeista oli tullut ensin ehkä se kaikkein tutuin tapa myös Suomessa kenen tahansa mahdollisuutena julkaista ajatuksiaan ja hengentuotteitaan. Niinpä blogista tuli ehkä paras, ja tulevaisuudessa myös perinteisimpänä pidetty verkkoidentiteetin perusta myös asiantuntijalle, joka halusi puhutella omasta alastaan kiinnostuneita ihmisiä. Näin myös omalla kohdallani sen jälkeen, kun luennot yliopistossa oli ensin suunnattu kenen tahansa luettavaksi ja myöhemmin laajennettu osaksi algoritmien ja tekoälyn tarjoamaa todella rikasta ja monipuolista post-sapien kulttuurin sosiaalisen median sekä tekoälyn yhteiskunnallista dilemmaa.

Blogin perustaminen oli ja on kenelle tahansa helppoa, mutta sen ylläpito ja tunnetuksi tekeminen ei sitä välttämättä enää ole. Niinpä blogin pitäjän on oltava aktiivinen, toimittava omassa klusterissaan ja verkostossa koko ajan vuorovaikutteisesti, tuotettava koko ajan uutta ja hyödyllistä tietoakin. Niinpä alun perin liki päiväkirjana ja usein viihteen välineenä syntynyt ilmiö muuttui hetkessä hyvin vakavasti otettavaksi mediaksi ympäri maailmaa. Näin juuri blogosfääristä kasvoi hetkessä maailman suurin mutta myös kilpailluin yhteisöllinen media, ja se oli samalla odotettu alku uudelle innovaatiojournalismillekin. Journalismi ei ollut enää vain tiedon tuottamista tai välittämistä, vaan sen rinnalle tuli nyt haasteena kokonaan uuden tiedon tuottaminen vuorovaikutuksessa sosiaalisen yhteisömedian sisällä.

Niinpä jos blogi ja en seuraajat olivat tiedeyhteisön, yrittäjien, hallinnon tai alan harrastajien muodostamia monikansallisia verkostoja, ei niinkään Facebookin tai mikrobloggaajien kaveripiirejä, harrastus muuttui helposti päätoimiseksi työksi, jolloin siinä oli otettava huomioon niin aikavyöhykkeet kuin lukijoiden kielitaitokin sekä kyky innovoida sekä käyttää rinnakkain algoritmien apuakin. Jos ei muuten niin kääntäjänä.

Tässä prosessissa monikulttuurisuus toi mukanaan symboli-innovaatiot ja niiden kulttuurisen käsittelyn ja poikkitieteisen osaamisen, tieteissä tieteitten välisen vuoropuhelun monitieteisenä prosessina. Oleellista oli, kuinka vain pienellä osalla sosiaalisen median käyttäjistä on sellaista tieteellistä maailmankuvaa, jossa uudet innovaatiot perinteisesti syntyvät ja leviävät jo niiden syntyvaiheessa.

Näin innovaatioaste ratkaisi lopulta blogin pitäjän tavan rakentaa tuotettaan ja sen paikkaa kansainvälisessä blogiavaruudessa silloin, kun kyseessä oli alansa asiantuntijoiden ylläpitämät verkostot blogeina. Näin yksi blogin muoto määrittyi sen verkoston lukijoiden ja blogin pitäjien asiantuntemuksen kautta. Niinpä kun verkoston ylläpito globaalina palveluna edellyttää ympärivuorokautista palvelua, sen rinnalle syntyi myös globaalia muuta toimintaa, jossa oleellista oli juuri luotettavuus, asiantuntijapalvelut sekä kansainvälisen tiedeyhteisön imago. Askel kohti algoritmien tuottamaa tietoa ja tekoälyä oli syntynyt.

Tällainen organisaatio syntyy yleensä itseohjautuvasti ja sen purkautuminen on epätodennäköistä. Käyttäjät ovat toki valmiina myös kustantamaan sen ylläpitoa ja näin syntyi myös hyvin suuria globaaleja verkosto-organisaatioita klustereineen. Mitä avoimempi ja edistyksellisempi tieteenala, elinkeinorakenne tai yrittäjyys sosiaalisessa mediassa syntyi, sitä paremmin se myös menestyi verkostomarkkinoilla ja globaalin internetin sisällä. Tämä koski myös organisaatioita, alueita ja niiden kykyä operoida sosiaalisen median eri tasoilla. Samalla alueen oppiminen ja sen sosiaalinen pääoma, sen lisääminen ja lisääntyminen, ovat osa sosiaalisen median tuottamaa etua perinteisten yhdyskuntien menestystä arvioitaessa globaalissa kilpailussa (Luostarinen 2011: Social media paradim). (HUOM!)

Innovaatioita ja niiden leviämistä tutkiville tietotyöläisille internet ja sosiaaliset mediat ovat tiedon keruuta, järjestelyä sekä uuden tiedon nopeaa omaksumista sekä itse prosessin kehittelyä osana aktiivista osallistumista, oman ammattitaidon välttämätöntä ylläpitoa. Käytännössä mikä tahansa ryhmä kelpaa tiedon analysointiin ja moni pitää jatkuvasti jopa delfi-tyyppistä asiantuntijajoukkoa testaten omaa tutkimuskohdettaan tai omia oppimisprosessejaan.

Joskus tutkimuksen kohteena voi olla koko prosessi ja sen synnyn yhteiskunnallisten tai yhteisöllisten ilmiöiden seuraaminen ja tulkinta. Näin sosiaalinen media ja en verkostot ovat yhä tärkeämpiä monessa työssä, ja samalla ne ovat muuttaneet hetkessä vanhaa myös tutkimuskäytäntöä ja sen julkaisufoorumeja sekä tieteen teon arkea, tieteestä kertomista ja sen popularisointia, samalla koko tieteen paradigmaa. Monia asiantuntijoiden ylläpitämiä blogeja seurattiin enemmän kuin perinteisiä tieteellisiä aikakauskirjoja tai muita tieteen foorumeja yhteensä. Täällä ilmiö ei mitenkään poikkea perinteisen printtimedian kriisistä kilpailtaessa vaikkapa suuren yleisön ja yhteisömedian suosiosta.

Runsaasti maaseutua tutkineena haja-asutusalueittemme ja samalla luonnonvarojemme näkökulmasta sosiaalinen ja yhteisömedia on sen pelastus myös luonnonvarojemme hoidossa. Kyseessä ei ole vain teknisestä etäisyyksien voittamisesta vaan kokonaan alueen ja aluetalouden, sen sosiaalisten ja kulttuuristen toimijoiden uudelleen määrittelystä. Sosiaalinen media on uudistanut liiketoiminnan, ja se koskee etenkin luonnonvaroja tuottavia seutuja sekä maaseudun haja-asutuksen tapaa hoitaa sekä palvelunsa että yhteisöpalveluiden ekologinen ja kestävä perusta. Sosiaalisen median yhteisöpalvelut ovat myös lähipalvelujen järjestelyissä ainut ajateltavissa oleva keino käyttää maaseutualueiden innovaatiorakenteen perinteisiä yhteisöllisiä voimavaroja.

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta sekä median näkökulmasta ”Uusi Mediayhteiskunta – blogit ja sosiaalinen media innovaatioyhteiskunnan muutoksessa (2010), että uusmedian suhteesta kansalaismediaan innovaatiopolitiikassa verkosto- ja klusteritalouden tuotteina julkaisussa ”Uusmedia ja kansalaismedia verkosto- ja klusteritalouden tuotteina innovaatiopolitiikassa (2009). Tuolloin olen tarkastellut mm. sosiaalisen median asemaa suhteessa muuttuvaan mediaan ja maaseutuun, yhteiskuntarakenteiden ja organisaatioiden sekä liiketoiminnan muutosta suhteessa uuteen kansalaismediaan, esittäen samalla keskeisimmät politiikan (policy) keinot tulevaisuutta visioiden.

Vuonna 2007 julkaistussa kirjassani ”Webympäristön blogi ja innovaatioprosessit – Webympäristö tutkimuksen ja tiedottamisen haasteena” on käyty läpi tuolloin vuonna 2005–2006 keräämäni aineistot silloisen blogisfäärin tulkintana ja itse tuohon prosessiin omalla blogillani kaiken aikaa osallistuen delfi -tyyppistä metodiikkaa hyödyntävässä tutkimusprosessissa.

Tutkimusohjelman taustalla ja käynnistäjänä oli vuonna 2005 julkaistu toinen väitöskirjani, koskien pieniä ja keskisuuria maaseudun yrittäjiämme ja näiden välistä ekologista klusteria ja sen kansallista verkottumista kuluttajiimme. Tuolloin yrittäjät jaettiin kahdeksaan faktoriopisteiden tuottamaan ryhmään ja näiden välisiin verkostoihin. Tämä ekologinen klusteri yhdistettiin myöhemmin vastaaviin kahdeksaan kuluttajaryhmään tai klusteriin (Luostarinen 2005: Ekologinen klusteri ja innovaatiopolitiikka.)

Vuonna 2024 tuo aineisto ja väitöskirjani herätettiin uudelleen henkiin pohtien uuden ajan ja teknologian (algoritmien ja tekoälyn) tarjoamia mahdollisuuksia (Luostarinen 2024: Ekoyrittäjyys ja innovatiiviset klusterit: systeemiajattelu ja luova teknologia).

Samalla vuoden 2024 kuusi julkaisuani oli mahdollista koota samaan ohjelmaan ja sen toteutukseen liikkuen vuoden 2011 strukturalismin alkulähteillä ja kuvaten se jo tuolloin neljän paradigmaisen tehtävän kautta esitellen. Tehtävän käsitteistöt ja analyysit sekä laman luoman ilmastomuutoksen ilmiöt on kuvattu jo vuoden 2011 julkaisussani. Samoin vaikkapa tehtävän sosiaalinen innovaatio ja sen leviäminen yhteisömedioissamme sekä paradigman taustalla vaikuttavat symbolirakenteet ja suuret keksintömme. Vanhan ja uuden mediamme yhteinen yhteiskunnallinen konteksti.

Vuoden 2024 julkaisut löytyvät viimeisimmän julkaisuni lähdeluettelosta (Luostarinen 2005: Homo Nexus ja luovuuden renessanssi. Eksponentiaalinen ihminen. Juuri nyt julkaisu odottaa painovuoroaan Saksassa ja on sitä ennen lasteni Outin ja Vellun viimeistelyssä. Näin on jatkunut jo vuosikymmenet. Heille sydämellinen ja lämmin kiitos uskomattomasta urakasta koko ajan muuttuvassa mediaympäristössä. Yli sata monografista (135) ja usein liki tuhatsivuista kirjaa ja niiden kuvitus sekä tuhannet artikkelit on jättiurakka, mittasi sen miten tahansa globaalina ponnistuksena ja Suomesta sen käynnistäen.