Individualismi ja sen korostaminen toi mukanaan yhteikunnallisen ilmiön, jossa poikkeukselliset yksilöt ja narsismi alkoivat hallita tiedottamista mediayhteiskunnassamme. Tänään luin kirjaa, jossa entinen toimittaja kuvaa entisen pääministerimme edesottamuksia. Se on jo toinen kirja häneltä samasta aiheesta. Lähihistoriasta on mahdollista kirjoittaa monta kirjaa toisin kuin vuosituhantisesta. Rakastamme lähihistoriaa ja reaalaikaisen maailmamme poikkeuksellisten yksilöiden esittelyä. Hän joka ehtii ensin tienaa eniten kirjallaan. Kirja vanhenee muutaman viikon aikana. Se ei jää eloon eikä pidä meitä elossa.

Poikkeuksellisen menestyvä yksilö luo poikkeuksellisia tuloksia postissa. Totta. Mutta miksi niistä pitäisi palkita poikkeuksellisilla tuloilla? Etenkin kun taustalla on vaikeasti mitattavat tulokset toisin kuin huippu-urheilussa, jossa tulokset tehdään muutaman huippuvuoden aikana.

Kyse ei ole kateudesta vaan normistosta ja moraalista. Siitä mitä me arvostamme ja kuinka ihmisen työ ja aika ovat suhteutettavissa jokaisen ainutkertaiseen ja arvokkaaseen elämänkaareemme.

Onko jonkun elämänkaari ARVOKKAAMPI kuin jonkun toisen? Yhteiskunta on maksanut johtajien koulutuksenkin, vanhempien tavan hankkia lapsia ja hoitaa heidät johtajiksi kouluttajineen. Heidän KUULUUKIN tehdä sitä mistä maksamme heidän koulutuksessaan. Eivät he ihmeitä tee, vaan suoriutuvat työstä, johon heidät on koulutettukin. Näin myös postissa.

Brexit ja sen ympärillä tapahtuvat ilmiöt ovat nyt poikkeuksellisen henkilön hoitamana omituista seurattavaa nekin. Hän elää kuin hurrikaani Floridan rannikolla. Kukaan ei voi ennakoida miten hän käyttäytyy jatkossa ja laantuuko myrsky ennen rantautumistaan Floridaan. Brexitin jo synnyttämiä vahinkoja korjataan kuitenkin kauan. Samoin kappasodan toisaalla. Poikkeukselliset yksilöt saavat aikaan levotonta elämää ympärillään.

Poistuuko Boris voittajana vai häviääkö hän lopulta? Johnson sanoi, että sellaiset konservatiivien kansanedustajat, jotka äänestävät tiistaina uuden lain puolesta, tullaan erottamaan puolueesta. Näin he eivät voisi tulevissa vaaleissa asettua ainakaan konservatiivien ehdokkaiksi ja menettäisivät todennäköisesti kansanedustajan paikkansa.

Uusien vaalien määräämiseen Johnson tarvitsee niin kutsutun Fixed-term Parliament Actin vuoksi kansanedustajien kahden kolmasosan enemmistön. Pelko on aseista se, jota on käytetty paljon ennen kuin Boris otti sen ohjelmaansa.

Niinpä kun teet vain sen mitä itse haluat, olet varmasti narsisti. Kun teet vain sen, mitä muut haluavat, sinua pidetään prostituoituna. Kun teet vain sitä, mitä sisimpäsi sinulta pyytää, vastassasi on yhteiskunnallinen itsetuho.

Tässä poliittisessa pelissä mikään ei ole niin hyvä kuin miltä se etukäteen näyttää. Niiinpä poliitikon tulee antaa itselleen uudelleen syntymisen mahdollisuus ja matkata toiveesta toiveeseen, ei nautinnosta nautintoon.

Niinpä Johnson ja britit eivät kaadu nyt vuoriin, vaan kiviin hekin ja se on tämän näytelmän opetus meille suomalaisillekin. Meidän ei tarvitse ontua siksi, että heihin sattuu. Elämä on briteillekin sitä, mitä heille tapahtuu, kun muut tekevät jo muita suunnitelmia. Poikkeuksellinen yksilö maan johdossa on heille nyt tappioksi.

Matti Vanhanen moittii Jussi Halla-ahoa toimimasta tuomarina. Matti Vanhanen muistetaan kaikista vakavista asioita ja hänen morsiamensa sekä tuppilautansa olivat niitä naurettavimpia, tosi vakavia valtiomiehen elämässä. Oliko Matti Vanhasella oma kanta omasta tuomiostaan etukäteen tuppilautasekoilussa? Taisipa olla.

Entä sekoilu morsiamien kanssa? Oliko valmis kanta ja mielikuva miten hänet tuomitaan tai Juha Sipilällä silloin, kun hän kertoi “tulos tai ulos” elämästään? Presidenttikin odotti jotain muuta. Hän ei eronnut ja sai sinisten tuen.

Kansa sitten ratkaisi sinisten tulevaisuuden. Demokratiassa kansa ratkaisee lopulta ja pulinat pois. Näin kävi myös keskustan kohdalla. Johannes Virolainen hyväksyi tämän käytännön. Eivät poliitikot toisiaan tuomiten eduskunnassa. Tai perustuslakivaliokunnassa.

Meiltä ikävä kyllä puuttuu perustuslakituomioistuin. Se voisi valvoa myös edustajiemme tekemisiä ja toimimista jopa perustuslain kohdalla tuomareina toisilleen. Sellainen perustuslain vartija ei ole uskottava. Se tuottaa vain sellaisia häviäjiä, joiden uskoimme voittavan. Oman aikamme tosi häviäjiä. Sellaisia kuten kansanvalta, demokratia, puoluelaitos ja mediamme, avaininstituutiomme, kansanvallan katoamisen odottaessamme sen voittavan sosiaalisen median mukana.